Liverpool FC 2017–2018 – match made in heaven vol. 2?

  • 160 889
  • 1 080

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Pool jatkaa ensi kaudellakin CL:ssa. Broghton kaatui selvin numeroi ja samalla Rafan Harakat pieksivät Chelskin, joten eihän tuossa ollut lopulta hädän päivää.

CL on tietenkin Poolin(kin) kohdalla erittäin merkittävä asia ja nyt voi jo hieman huokaista, sillä tämä vaikuttaa suoraan myös kesän hankintoihin. Poolille isot kalat eivät edelleenkään ole helppoja, mutta joidenkin tarkettien kohdalla kilpailu saattaa kääntyä Poolin eduksi CL:n takia. Vaikuttaahan se hieman myös taloudelllisestikin. Kauden minimi on täytetty hyvin, joten kausi on nyt omissa papereissa positiivinen, vaikka pientä jännitettä tähän loppuun saatiinkin muutamien hölmöilyjen takia.

Salah rikkoi maalillaan Valjun yhden kauden maaliennätyksen, kun puhutaan siis nykyisestä 20 jengin sarjasta. Kova suoritus kyllä!

Ei ollut pahitteeksi myöskään Lovrenin, Solanken ja Robbon maalitkaan. Varsinkin Solankelle ja Robbolle mukavat ja kenties osin helpottavatkin maalit, vaikkei ne enää mitään ratkaisseetkaan.

Yksi peli on vielä kautta jäljellä. Voitto siitä ja Poolin kausi olisi ollut erittäin hyvä. Real on selvä suosikki, mutta Pool voi lähteä peliin täysin paineettomassa tilassa, kun paikka ensi kauden CL:aan on varma. Kukaan ei odottanut edes tätä finaalia niiltä. Real hamuaa tietenkin kolmatta ja Zizulla on nyt vaikeuksia valita, ketä niistä tähdistä lykkää kentälle. Kloppolle homma on helvetin helppo, ellei joku nyt vielä loukkaannu esim. nuuskapurkilla avatusta pullon korkista silmään tjms. Aivan kaikki on 2 viikon aikana mahdollista.

Kaikesta huolimatta täytyy todeta, että loppu hyvin, kaikki hyvin. Mielenkiintoinen kesä on edessä monessakin mielessä ja syksylöä jatkuu taas isot pelit.

Nautitaan siis auringosta! Ja kaikille äideille hyvät äitienpäivät, jos joku äippä tätä sattuu siäilemään!
 

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Se täytyy vielä tuosta Salahista mainita, että kuinkakohan laihapoikalappalainen tuo Egyptian King on CL-finaalin aikaan? Tiistaina alkaa Ramadan ja finaaliin on tosiaan se 2 viikkoa. Kai se saa jotenkin järjestettyä setit niin, ettei treenaamiselle ym. koidu turhaa haittaa.
 

Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Se täytyy vielä tuosta Salahista mainita, että kuinkakohan laihapoikalappalainen tuo Egyptian King on CL-finaalin aikaan? Tiistaina alkaa Ramadan ja finaaliin on tosiaan se 2 viikkoa. Kai se saa jotenkin järjestettyä setit niin, ettei treenaamiselle ym. koidu turhaa haittaa.
Urheilijoiden ei ole "pakko" noudattaa pilkuntarkasti ruokailusääntöjä, vaan omaa harkintaa saa käyttää. En tiedä, että kuinka kova hihhuli Mo on, eli onko voitonjano kovempi kuin satukirjan määräykset?
 

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Bleacher report on tuskin kaikkein vakavimmin otettava lähde, mutta kertovat Realin olevan valmiita maksamaan Liverpoolilla tuplahintaa Keitasta. Ennen kuin on edes siirtynyt Liverpoolin. Olisi melko historiallista.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Oikeastaan oli aika täydellinen kenraaliharjoitus ajatellen Kiovan finaalia. Onnistumisia uusille pelaajille, sekä Lovrenille, joka on pelannut pääasiassa oikein hyvän kevätkauden VvD:n parina. Kävi myös kuten ajateltiin ettei Chelsea voita millään loppuja matsejaan tällä kaudella. Sarjakaudesta on hyvä nostaa esille se, ettei liigassa ainoana joukkueena hävitty kotikentällä yhtään peliä, tosin tasureita tuli liikaa, mikä vaikutti jo myös sarjasijoitukseen.

Nyt on pari viikkoa aikaa hioa kuviot ja paikat pelaajilla kuntoon ennen kauden päätösmatsia, ja tuossa onkin Liverpoolilla enää voitettavaa. RM lähtee kuitenkin Kiovaan selkeänä ennakkosuosikkina, mutta eiköhän kunnon vastuksen Liverpool pysty antamaan.

Harmittaa kyllä tuo ensi kausi jo nyt kun Salah lähtee ja Keita ei edes ehdi tulemaan.
 

Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Onko Salahin lähtö ihan 100-varma jo?
Ei. 99,9 % varmaa ainoastaan.
Onko joku tästä porukasta menossa katsomaan finaalia Helsingin kasinolle?
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Ei. 99,9 % varmaa ainoastaan.
Onko joku tästä porukasta menossa katsomaan finaalia Helsingin kasinolle?

No sittenhän on huikea mahis vielä... toivotaan nyt pientä ihmettä sille, että saatais pidettyä. On se vaan niin kova pelaaja että huhhuh!

Forumin O'learysiin mennään kattomaan, ja siellä on aikas hyvä meininki ollu noissa CL-finaaleissa.
 

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
No ei varmaan lähe. Saisiko jonkun oikean lähteen tälle että miksi lähtisi?

Veikkaisin Andilla olevan sarkasmia tuossa heitossa. Tuskinpa Salah mihinkään lähtee. Tosin jos yli 200 miljoonaa Real maksaisi, niin saisi minun puolestani lähteä. Sillä rahalla löydetään viisi uutta Salahia"hymiö".
 

ElmerMoody

Jäsen
Suosikkijoukkue
✦ IFK ✦
Veikkaisin Andilla olevan sarkasmia tuossa heitossa. Tuskinpa Salah mihinkään lähtee. Tosin jos yli 200 miljoonaa Real maksaisi, niin saisi minun puolestani lähteä. Sillä rahalla löydetään viisi uutta Salahia"hymiö".

Haha! Nojoo sen verran paljon hienoja elämyksiä on Salah tarjonnut tällä kaudella että iski välitön puolustusreaktio kun tuollaista vihjaistiin! Eli ilmeisesti osu ja uppos :D
 

Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Forumin O'learysiin mennään kattomaan, ja siellä on aikas hyvä meininki ollu noissa CL-finaaleissa.
Eikö täällä ole OLSC Finlandin jäseniä?
Klubi on saanut Kasinon Fennia-salin käyttöönsä finaalin ajaksi ja itse aion suunnata sinne.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Eikö täällä ole OLSC Finlandin jäseniä?
Klubi on saanut Kasinon Fennia-salin käyttöönsä finaalin ajaksi ja itse aion suunnata sinne.

Ok, en ole jäsen, mutta kiitokset tuosta infosta liittyen Kasinoon/Fennia-saliin!!!
 

M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans
Haha! Nojoo sen verran paljon hienoja elämyksiä on Salah tarjonnut tällä kaudella että iski välitön puolustusreaktio kun tuollaista vihjaistiin! Eli ilmeisesti osu ja uppos :D
Real myönsi itsekin, että tällä hetkellä on vaikeata saada Mo:n nimeä paperiin. Koska halukkuutta on jatkaa Liverpoolissa.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Tunnustetaan että vähän kieli poskessa heittoa ja sarkasmia oli mukana... Täytyypi tuota harkita vielä että missä tuon kauden päätösmatsin seurailee. Kotisoffalla vai jossain tsadin ytimessä..

E: Hyvä tietää muuten noista paikoista! Kiitokset.

E2: Ja tosiaan piti vielä sen verran kirjoittaa että eihän näistä enää nykyfudiksessa tiedä kukaan varmasti milloin joku lähtee. Salah myös liikahtaa vielä joskus jonnekin, mutta tuskin ennen ensi kautta.
 
Viimeksi muokattu:

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kyllä mä silti luottaisin Don Balonin juttuihin ja siihen, että Real maksaa yli £200m Salahista. Justhan ne vajaa viikko sitten väittivät, että siirto on varma. Ja Keitasta tosiaan maksavat Poolin maksaman hinnan kaksinkertaisena. Siitä vaatimaton reilusti yli £300m potti Poolille, miinus tietenkin heppujen hankintahinnat. Jäisihän Pool tuosta snadisti plussalle.

Taisi olla viikonloppuna, kun twitterissä nimim. ExWHUemployee heitti, että Lanzini siirtyy Poolin tänään maanantaina, tai huomenna tiistaina. Ja keskiviikkona selviää, oliko huhu totta vai tarua... Jee jee. Odotellaan huomiseen, vaikkei mitään tapahdukaan.

Leukailut sikseen. Joku päivä sitten taisin postata, että Brewster on huhuissa menossa BuLiin. Eiliseltä huhuissa on ollut, että Poolin junnuista Yan Dhanda olisi vapautettu ja nyt on huhuja, että Dhanda olisi jo läpäissyt Swansean medicalin.

Ei siinä, että kaikki Poolin junnut voisivat nousta joskus edarin miehistöön, mutta ei tuo nyt hyvää kuvaa anna, jos samala kertaa Brewster ja Dhanda löhtevät muualle. Montako jätkää seuraa tuota esimerkkiä jatkossa? Toki pari muiden jengien junnua on jo aiemmin valinnut poistumisen muualle ja se on ilmeisesti kannattanut. Tuossa on vaan se, mitä olen aiemminkin toitottanut, että noi pelaajalistat pienenee, jos omia kasvatteja ei nouse juurikaan edarin rinkiin mukaan kilpailemaan peliajasta.

E. Lisätään sen verran, että Dhandan soppari loppuu, eikä Pool ole kaiketikaan sitten sopparia tarjoamassa. Myöskin Jordan Williams on lähtemässä, mutta hänen kohdallaan ei kai puhuta ollenkaan sellaisesta pelurista, kuin vaikka Brewsterin kohdalla.
 
Viimeksi muokattu:

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Aina jotain unohtuu ja tulee myöhemmin mieleen ja nyt se liittyy noihin hankintoihin ja loukkeihin. Oxin paluu menee vähintään marraskuulle, joten tällä on omat vaikutuksensa kauteen kyllä, sekä Oxille että jengille. Pitkä kuntoutus tietää sitä, ettei Ox ole täydellisesti mukana preseasonilla, mikä vaikuttaa hieman totutteluun ja aina kesken kauden hyppääminen kyytiin ottaa aikansa, että on pelituntumassa ja kuvioissa kiinni. Toisaalta marraskuuhun mennessä Pool on pelannut paljon pelejä sekä Valjussa että CL:ssa, joten Oxin panos on pois ja rosteri miltei puoli kautta yhtä miestä vajaa. Eli jollakin tavalla Kloppon pitää tämäkin tilanne huomioida, ettei jo syksyllä ala kone piiputtamaan liiallisen kuorman takia muutamilla ukoilla. Tältä kaudelta tilastot osoittavat kuitenkin aika karusti, että CL-pelien jälkeiset pelit ovat Poolille pahoja ja pisteitä hukkui matkalle.

Tasuri on aina tietenkin parempi kuin tappio, mutta kyllähän Poolille tuli noita kotitasureita ihan liikaa. Niitä on kolmanneksi eniten Valjussa. OK, Pool oli ainoa jengi ilman kotitappiota, mutta silti "vasta" 4. eniten kotipisteitä yhdessä Spursin kanssa. Vieraissa käytännössä sama homma. Jaetusti toiseksi vähiten vierastappioita, mutta muutaman tasurin sijaan pitäisi pystyä raapimaan muutama voitto enemmän. Poolilla oli yhteensäkin siis tietenkin toiseksi vähiten tappioita Cityn jälkeen, mutta voittoja vähemmän kuin edellä olevilla ManUlla ja Spursilla.

Tämä nostona sen takia, jos Pool meinaa oikeasti haastaa Manchesterin jengit ensi kaudella mestaruudesta, niin ainakaan noihin Stoke ja Weba tyylisiin kotitasureihin ei ole varaa ja mielellään noita pahimpia kilpailijoita pitäisi voittaa kotona tyyliin City, mutta esim. Moun dösä pitäisi rikkoa. Vieraissa ei niin haittaa näitä isoja vastaan tasurit, mutta taas ns. pienempiä vastaan kyllä.

Jotta Pool pystyy kääntämään noita tasureita voitoiksi, ja pitämään tappiosarakkeen lukeman mahdollisimman pienenä, niin tuota rosteria pitäisi saada hieman tasollisesti leveämmäksi.
 

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Pari juttua vielä.

Thierry Henryn mielipide Firminosta on, että tämä on "the most complete striker in the league." Paha tuota on mennä vastaan väittämään. Tähän liittyen tuli tällainen netissä vastaan. Firminon koko kauden heatmap. Vertailussa Lukaku, joka on sikäli oivallinen vertailukohta, koska jotenkin vaan näkisin, että Benteken heatmap voisi olla melko samanlainen.

Roberto Firmino’s season heatmap is a joke – especially compared to Lukaku

Can, tai se hänen uusi seura, ilmoittaa varmaan sopparista CL-finaalin jälkeen, mutta ihan tuubiin tämä Canin loppukausi ei ole mennyt. Missasi monta Poolin peliä ja nyt näyttää myös siltä, ettei Can mahdu Saksan majuun kesän skaboihin. Julkaistu ryhmä on tietty vielä alustava, mutta eipä siinä näy Can mukana olevan ollenkaan. Tuskin tuon ryhmän ulkopuolelta enää skaboihin noustaan. Muutenkin tuntuu, että koko jätkä on hävinnyt kuin pieru Saharaan. Hieno loppu ajalle Poolissa. Ainakin saa nyt rauhassa parannella selkää.

Ei ole Kariuskaan tuolla listalla, joten saa hyvän kesän alle. Ei Kariuksella mitään jakoa pelaamaan olisikaan, jos Neuer on luukulla.

Ai niin. Tänään on keskiviikko. Lanzini...
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Ei ole Kariuskaan tuolla listalla, joten saa hyvän kesän alle. Ei Kariuksella mitään jakoa pelaamaan olisikaan, jos Neuer on luukulla.
Ihan hyvä vaan, ettei mene pahoittamaan mieltään kisoihin. Mutta Neuerille tulee kiire kisoihin valmistautumisessa. Syyskuun jälkeen nyt juuri päässyt takaisin täysipainoiseen harjoitteluun. Pakkohan tuon pitkän pelaamattomuuden on jossain näkyä.

Eipä se Cankaan ole kahteen kuukauteen pahemmin pelaillut. Tsämppärifinaali jäänee joka tapauksessa väliin. Olisiko terveenä sitten mahtunut Löwen ryhmään?

Firmino on ollut huikea koko kauden. Mielenkiinnolla odotan ämmämmiä.
 

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kovasti noi huhut myllyttävät, että Nabil Fekir olisi Pooliin siirtymässä. Saa nähdä, mutta voisi olla kyllä toteutuessaan oiva lisä Pooliin. Ja kuten todettu on, kyllähän Poolin rosterin vahvistuakin pitäisi.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Tänään tuli ehkä vähän odotettukin uutinen siitä että Emre Can yritetään poppamiesten avulla taikoa pelikuntoon viikonlopuksi. Tuskin tuo avaukseen ryntää, mutta tuopahan leveyttä penkille lisää. Mies on jo treenaillut joukkueen mukana.

Vielä pitäisi muutama yö jaksaa odotella ennen kuin kausi saa päätöksensä.
 

Mynttoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC, TPS
Kyllähän tämä kulunut kausi on ainakin itselleni jäänyt reilusti positiivisen puolelle. Suurimpana syynä tietysti se että pelataan vielä tulevana lauantaina Euroopan kuninkuudesta! Valju nyt jätti ihan ok maun mutta olisihan se kiva tapella ihan tosissaankin mestaruudesta taas muutaman vuoden tauon jälkeen. Mutta lähinnä nyt oli pakko jotain kirjoitella kun alkaa lauantai jo jännittää pikkuhiljaa. Ei oikein ole päässyt tottumaan tunteeseen isoissa finaaleissa pelaamisesta tässä vuosien varrella. Lauantaina tie vie Pikku-Torreen joka taitaa Turussa olla yksi parhaista paikoista katsoa livenä futista. Toki sielläkin meininki tainnut hiljentyä viime vuosien aikana mutta toivottavasti lauantaina tupa on täysi ja meininki sen mukainen.
 

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Näin finaalin alla on ihan rauhallinen fiilis, koska Poolilla on CL-paikka jo tienattuna ensi kaudeksi. Jos ei, niin tilanne olisi tukala. Nyt Pool pääsee paineettomasta asemasta finaaliin. Tainnut tulla kirjoitettua näin jo aiemminkin.

Poolhan teki taas training camp reissun Marbellaan, jotta pääsivät irti kaikesta hälinästä, pystyvät hengaamaan yhdessä sekä saamaan vähän lepoa. Olisihan se isokorvaisen voitto komea päätös kaudelle.
 

Voittaja

Jäsen
Töiden teosta ei oo koko viikolla tahtonut tulla oikein mitään, kun ajatukset väkisinkin finaalissa töiden sijaan. Huominen vapaaksi ja suunnata kohti Liverpoolia, kun rahat ei riittänyt millään lähteä Kiovaan, eli piti tyytyä varavaihtoehtoon.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Seuraava porukka matkustaa tänään Kiovaan hakemaan kannua kotiin:

Karius, Clyne, Van Dijk, Wijnaldum, Lovren, Milner, Firmino, Salah, Henderson, Klavan, Moreno, Mane, Lallana, Mignolet, Can, Robertson, Ings, Solanke, Phillips, Jones, Ward, Woodburn, Camacho, Alexander-Arnold.

Odottavan aika on pitkä...
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.97
  • 3.70
  • 3.50
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös