Liverpool FC 2009-10

  • 160 565
  • 889

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Kunnia sinne minne se kuuluu tästä illasta eli Sunderlandille. Ei tosiaan millään muulla voi ottelua edes yrittää selittää. JA pahinta on ettei Black Catsin tarvinnut edes panna parastaan voittaakseen tämä matsi.

Muutamia vi***..harmituksen viivoja..

- Täyttä kuraa peli koko poolin joukkueelta valmennusta myöten.
- Ilmeisesti kaikki näkivät, paitsi Rafa, että avausjaksolla ei onnistunut mikään. Silti reagoitiin vasta 70minuutin kohdalla tapahtumiin.
- En muista koskaan nähneeni noin paljon henkilökohtaisia virheitä pelaajilla yksittäisissä asioissa kuten haltuunotto, syöttö, sijoittuminen, liike...en koskaan tällä tasolla. Tähän ei valitettavasti voi varsinkaan pelin keskellä vaikuttaa kuin pelaajat itse, valmentajan pitäisi voida, mutta se on lähes mahdotonta.
- Luulin ettei alkukautta heikommin enää voi tällä porukalla mennä, mutta olin karkeasti metsässä luuloineni.
- Lopun näennäinen paine oli pelkkää silmänlumetta, koska palloa vain käytännössä roiskittiin "toivotaan, toivotaan"-meiningillä boxia kohti.
- Toivottavasti se ilmapallon heittänyt nuori janari ei tule saamaan turhan takia kuraa niskaansa aivan älyttömästi kiihkeimmiltä ihmisiltä.

Jotain positiivista..

- Kärki pelasi jälleen hieman ristiin Chelsean tappion myötä.
- Muija ei kuolaa enää Voron perään, koska hiukset on lyhentyneet.
- Sauna on kohta lämmin.

Saapa nähdä kuinka tällaiseen esitykseen reagoidaan Merseysidella... Itse veikkaisin että ei juuri mitenkään.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Niin, mitäs tässä nyt voisi sanoa. Pool kohdannut oletetuista top 6 -jengeistä ainoastaan Spursin ja Chelsean, mutta silti tilillä on jo neljä tappiota. ManU-peli on pakkovoiton paikka tai muuten tekee tiukkaa edes selvitä neljän joukkoon, sen verran painetta tulee sekä Cityltä, Spursilta ja jopa Villalta.

Poolin materiaalista nyt olen varmaan ennenkin sanonut muutaman painavan sanan, mutta pakko on vielä kertaalleen mainita, että hirveän keskinkertaista se on terävää kärkeä lukuunottamatta. Ei vapahtaja Rafakaan siihen ihan syyntakeeton ole, kun esim. Babel on ottanut ainoastaan takapakkia tämän alaisuudessa.

Onhan tässä tietenkin kautta vielä jäljellä, mutta seuraava peli saattaa olla se vedenjakaja.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Pool on kohdannut harjoituspelit mukaan lukien 7 vähänkään parempaa joukkuetta ja hävinnyt kaikki ne pelit. Porukat, joille on hävittty ovat seuraavat: Rapid Wien, Atletico Madrid, Tottenham, Aston Villa, Fiorentina, Chelsea ja Sunderland. Yrjöttävää, eikö totta.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Pool on kohdannut harjoituspelit mukaan lukien 7 vähänkään parempaa joukkuetta ja hävinnyt kaikki ne pelit. Porukat, joille on hävittty ovat seuraavat: Rapid Wien, Atletico Madrid, Tottenham, Aston Villa, Fiorentina, Chelsea ja Sunderland. Yrjöttävää, eikö totta.
Kieltämättä, mutta ManUa vastaan tätä tilastoa on hyvä lähteä korjaamaan. Sitä ennen Champpari-matsi voitaisiin vetää viikolla läpi ihan B-miehistöllä tasuria hakien, ja antaa lepoa näille oletetun ykköskokoonpanon jätkille. Siinä kilpailussa kun on vielä alkusarjaa sen verran pelaamattakin että jatkopaikan ehtii hoitamaan noissa myöhemmissäkin matseissa.
 

redcat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, SAFC, Denver Broncos, LA Kings, TB Rays
Liverpool-rantapallon elämän viimeiset hetket. Todennäköisesti maalivahti Reina kävi nirhaamassa punaisen pallon tuon tilanteen jälkeen. Ei millään pahalla, mutta näin punavalkoraidallisin lasein katsottuna eilinen voitto alkaa tuntumaan entistäkin hauskemmalta.
 

JJLehto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Todennäköisesti maalivahti Reina kävi nirhaamassa punaisen pallon tuon tilanteen jälkeen.

Puoliajalla Canalin studiossa näytettiin pätkää missä samainen pallo palautettiin(?) jollekin junnulle katsomoon. Ja mietittiin että josko jannulla on paljon kavereita Liverpoolissa myöhemmin koska kasvot näky aika selvästi.

Hänenä pysyisin visusti kotona seuraavat pari viikkoa.
 

J.Petke

Jäsen
Puoliajalla Canalin studiossa näytettiin pätkää missä samainen pallo palautettiin(?) jollekin junnulle katsomoon. Ja mietittiin että josko jannulla on paljon kavereita Liverpoolissa myöhemmin koska kasvot näky aika selvästi.

Hänenä pysyisin visusti kotona seuraavat pari viikkoa.

Käsittääkseni tuo meni niin, että tuo pallo ojennettiin tuolle pikkupojalle jonka jälkeen hän löi sen kentälle ja sen jälkeen tapahtui vasta tuo maaliin johtanut tilanne. Oli todella koomisen näköinen tilanne kun Reina lähti ottamaan sitä ilmapalloa kiinni ja jalkapallo jatkoi matkaansa maaliin toiselta puolelta. Reaktionahan tuo tapahtuu mutta erittäin hauskan näköinen tilanne.
 

Finisher

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ja mietittiin että josko jannulla on paljon kavereita Liverpoolissa myöhemmin koska kasvot näky aika selvästi.

Hänenä pysyisin visusti kotona seuraavat pari viikkoa.
Gary Neville ei muutenkaan taida olla kauhean suosittu henkilö Liverpoolissa?

Linkissä siis video tästä pallon heitosta.
 

Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kausi vaikuttaa taas vaihteeksi olevan ohi. Torresin ja Gerrardin puuttuminen näkyi eilenkin selvästi, vaikka tosin Stevie G ei ole ihan parastaan vielä tällä kaudella esittänytkään. Omituinen ratkaisumaali, mutta ensi viikonloppuna sitten Manu vastassa ja siitäkään ei taida voittoa tulla. Olisi ollut hienoa ottaa ne 3 pinnaa eilen ja sitten Manu kumoon ensi viikolla, olisi näyttänyt paremmalta, koska mm. Chelsea hävisi eilen. Mutta, ei niin ei!
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Pool on kohdannut harjoituspelit mukaan lukien 7 vähänkään parempaa joukkuetta ja hävinnyt kaikki ne pelit. Porukat, joille on hävittty ovat seuraavat: Rapid Wien, Atletico Madrid, Tottenham, Aston Villa, Fiorentina, Chelsea ja Sunderland. Yrjöttävää, eikö totta.

Lisatään Lyon listaan eilisen CL-pelin jälkeen mukaan 8 joukkueeksi, surullista ja valittetavasti.
 
Viimeksi muokattu:

Kempes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Kyllä Rafan eväät on nyt nähty. Ei oikein jaksaisi toistaa samoja asioita, mutta kauteen lähdettiin vain yhdellä liigatason / CL-liigatason keskushyökkääjällä ja joukkueesta puuttuu keskikentän pelintekijä. Niin, Rafahan osti sille paikalle XA:n korvaajaksi loukkaantuneen luigin.

Viime kaudella Rafa kämmäsi valioliigan mestaruuden keskittymällä valtataisteluun ja nyt kun sitä valtaa on, niin Rafa tekee erittäin tyhmiä kauppoja ja pelaajasiirtoja (myy XA:n, päästää Samin ilmaiseksi ja ostaa loukkaantuneen pelaajan eikä vahvista hyökkäystä). Tämän kauden tavoite on enää FA-cupissa ja liigacupissa, sillä mahdollisuus valioliigan mestaruuteen karkasi jo kolmen ottelun jälkeen (vaikka Andi jotain muuta yrittää väittää) ja CL:n jatkopaikka vaatii nyt vähintään 7 pistettä, jos sekään riittää.

Toivottavasti Real Madridin pelikin takkuaisi kunnolla, niin Real voisi ostaa Rafan sopimuksen ulos.
 

Steven

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Calgary Flames, Liverpool FC
Kyllä Rafan eväät on nyt nähty. Ei oikein jaksaisi toistaa samoja asioita, mutta kauteen lähdettiin vain yhdellä liigatason / CL-liigatason keskushyökkääjällä ja joukkueesta puuttuu keskikentän pelintekijä. Niin, Rafahan osti sille paikalle XA:n korvaajaksi loukkaantuneen luigin.

Viime kaudella Rafa kämmäsi valioliigan mestaruuden keskittymällä valtataisteluun ja nyt kun sitä valtaa on, niin Rafa tekee erittäin tyhmiä kauppoja ja pelaajasiirtoja (myy XA:n, päästää Samin ilmaiseksi ja ostaa loukkaantuneen pelaajan eikä vahvista hyökkäystä). Tämän kauden tavoite on enää FA-cupissa ja liigacupissa, sillä mahdollisuus valioliigan mestaruuteen karkasi jo kolmen ottelun jälkeen (vaikka Andi jotain muuta yrittää väittää) ja CL:n jatkopaikka vaatii nyt vähintään 7 pistettä, jos sekään riittää.

Niinpä, miksi aina pitääkään toistaa samoja asioita, jos ei edes kerta jaksaisi?

Rafa sitä ja Rafa tätä. Jos eilisestä pelistäkin ei olisi puuttunut joukkueen kolme tärkeintä ja tämän hetken parasta pelaajaa, tulos olisi hyvin todennäköisesti ollut toinen. Mitä tekemistä Rafalla on loukkaantumisten kanssa?

Kyllä se Rafa ihan takuulla tunnistaa ja tietää ne samat kokoonpanon heikkoudet mitkä tälläkin palstalla tietää jokainen. Luuleeko joku, ettei Rafa sitä kokoonpanoa olisi vahvistanut, jos olisi ollut mahdollisuus? Rafa vahvistikin, hankkimalla loistavan Johnsonin, Aquilani oli pakko ostaa koska Xabi lähti niin myöhään. Mutta Rafa ei tietääkseni omista joukkuetta, eikä voi pelimerkkien vähyydelle mitään.

Ja tässä vaiheessa varmasti helvetin fiksua olisi potkia mies pihalle. Ollaan syksyssä, ei se uusi koutsikaan tässä vaiheessa ketään vahvistuksia joukkueeseen toisi. Lisäksi 7 pisteen saaminen lopuista kolmesta pelistä on mielestäni ihan täysin mahdollista, ainakin jos loukkaantumisista päästään. Valjussa toki on sunnuntaina miltei pakkovoitto otettava.
 

Kempes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Mitä tekemistä Rafalla on loukkaantumisten kanssa?

Kyllä se Rafa ihan takuulla tunnistaa ja tietää ne samat kokoonpanon heikkoudet mitkä tälläkin palstalla tietää jokainen. Luuleeko joku, ettei Rafa sitä kokoonpanoa olisi vahvistanut, jos olisi ollut mahdollisuus?

Niin, todennäköisesti XA pelaisi vielä Poolissa, jos Rafa ei olisi kohdellut häntä huonosti. Managerin tehtävänä on koota joukkue, mutta Rafa ei ole pystynyt kokoamaan tarpeeksi laadukasta joukkuetta. Kyllä Rafan on tajuttava, että kauden aikana tulee paljon loukkaantumisia ja avainpaikoille pitää löytää korvaavia pelaajia. Joukkueessa ei ole Torresille ns. kunnon vaihtomiestä.

Joukkueessa on Lucasta, Babelia jne., joita olisi pitänyt yrittää myydä, jotta olisi saatu rahaa uusiin vahvistuksiin. Nyt näitä vääriä arpoja pidetään joukkueen mukana liian pitkään ja esim. Babelin arvo laskee koko ajan siirtomarkkinoilla.

Valitettavasti en usko, että Rafan johdolla voitetaan koskaan valioliigaa. Onneksi on vielä muistissa 70- ja 80-luvun kulta-ajat.
 

Steven

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Calgary Flames, Liverpool FC
Niin, todennäköisesti XA pelaisi vielä Poolissa, jos Rafa ei olisi kohdellut häntä huonosti. Managerin tehtävänä on koota joukkue, mutta Rafa ei ole pystynyt kokoamaan tarpeeksi laadukasta joukkuetta. Kyllä Rafan on tajuttava, että kauden aikana tulee paljon loukkaantumisia ja avainpaikoille pitää löytää korvaavia pelaajia. Joukkueessa ei ole Torresille ns. kunnon vaihtomiestä.

Kohtelipa Rafa Alonsoa miten huonosti tahansa, niin fakta on että tuon kohtelun jälkeen Alonso pelasi koko kauden aivan loistavasti. Jos pelaaja haluaa vain lähteä unelmansa perään, niin sen ymmärrän ja suon sen noin hyvälle pelaajalle. Mutta ihan en Xabia ymmärrä kun pitää jälkeenpäin avautua huonosta kohtelusta yli vuosi sitten sattuneessa asiassa.

Edelleen, tyhjästä on paha nyhjäistä. Aivan varmasti Rafa olisi sen Villan tai vastaavan ostanut jos olisi ollut taloudellinen mahdollisuus siihen. Nyt ei ollut, koska Rafa katsoi että se laitapuolustaja on tärkeämpi. Ja keskikenttäpelaaja. Jostain oli tingittävä. Siitähän se sota vasta olisi syttynyt, jos olisi jättänyt Johnsonin hankkimatta, ja ostanut huippuhyökkääjän Torresin korvaajaksi. "Kun nuo laitapakit ovat niin surkeita, saakelin Rafa yy-yyy.."

Ilmaiseksi ei saa hyvää, tai ainakaan usein. Voronin väläytteli viime kaudella Saksassa, ei Rafa varmasti ainoa ihminen managerien tai jatkoaikalaisten joukossa ollut joka ajatteli että noilla näytöillä Vorosta tulee hieno varamies Torresille.

Niin ja ketäs huippupelaajia luulet että Lucas+Babel myynneistä saaduilla rahoilla olisi saatu ostettua? Zlatan?
 

JJLehto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Edelleen, tyhjästä on paha nyhjäistä.

Niin no, Rafa on tainnut käyttää pitkälti yli 200 M€ viimosen viiden vuoden aikana pelaajahankintoihin (joku tilastoniilo saa tarkentaa), mikä on käsittääkseni enemmän kuin esim. Manu ja Arsenal ovat käyttäneet samana aikana...

... mutta mitä on tullut sisään? Pääsääntöisesti aivan kuraa (esim. Dossena, Babel, Pennant, Sissoko jne), missä taasen Manu on laahannut sisään enimmäkseen laatua (mm. Vidic, Evra, Berbatov jne) käyttäen rahansa fiksummin. Jopa Owen olisi tällä hetkellä vahvistus Poolille.

Eli, Rafalla on ollut riittävästi massia, ja tulokset voi lukea päivän lehdestä ja viime vuosien historiikeistä.
 

Consta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, Tampereen Ilves, Liverpool FC
...ei Rafa varmasti ainoa ihminen managerien tai jatkoaikalaisten joukossa ollut joka ajatteli että noilla näytöillä Vorosta tulee hieno varamies Torresille.

En tiedä mitä Rafa ajatteli ja mitä ajattelee nyt, mutta ainakin hyvin erikoista herran ajatuksenjuoksu on asiaa koskien. Voro pelas pirun hyvän kauden Saksassa, kuskataan takasin Liverpooliin kohtuu odottavaisilla fiiliksillä ja sit...niin...sit herraa istutetaan penkillä ja peluutetaan lapas-Ngogia täysiä minuutteja paikka paikoin. Onneksi eilenkin Voro pääsi höntsäileen viimesiks minuuteiks. Kun vielä muistetaan, että vaihtoon otettiin Benayon, joka kentällä olleista oli lähes ainoa, joka pystyy oivaltaviin syöttöihin, pallon hallussa pitoon ja kuljettamiseen. Missä on ollut Voroninin näytönpaikat? Missä olisi päässyt todistamaan olevansa edes lähellä viime vuotista virettään? MISSÄ?

Ja toistan vielä, N'GOG!?! Voronin on kannuksensa jalkapalloilijana hankkinut ja todistanut olevansa edes jotain tekoa. N'gog vaikuttaa youtube-scouttaukselta, johon luottoa löytyy takeettomasti, koska teki PSGlle 17 matsissa yhden maalin. Eilenkin useat hyökkäykset pysähtyivät siihen, että pallo päätettiin pelata Ngogille. Valioliigassa olisi kahden tusinaa kärkimiestä, jotka näkisin mielummin punanuttu päällä. Noista yksi viuhuletti kuluttaa vielä meidän penkkiä ottelusta toiseen.

Tällä hetkellä Liverpool kyntää syvällä. Jääpuikkoon perseessä on vain vissiin totuttava. Koko organisaatiossa ei tunnu olevan kovinkaan moni asia tällä hetkellä hyvin.
 

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Ja toistan vielä, N'GOG!?! Voronin on kannuksensa jalkapalloilijana hankkinut ja todistanut olevansa edes jotain tekoa. N'gog vaikuttaa youtube-scouttaukselta, johon luottoa löytyy takeettomasti, koska teki PSGlle 17 matsissa yhden maalin. Eilenkin useat hyökkäykset pysähtyivät siihen, että pallo päätettiin pelata Ngogille. Valioliigassa olisi kahden tusinaa kärkimiestä, jotka näkisin mielummin punanuttu päällä..

Ihan turha kaataa paskaa N'Gog'n päälle, jätkä on vetänyt paikka paikoin paremmin kuin Voronin ikinä, eikä Voronin vähäisien minuuttiensa aikana ole näyttänyt mitään parempaa kuin mitä David on tällä kaudella näyttänyt.

Rafaan tässä katseet suuntautuvat, ja täytyy kyllä sanoa että uskomattoman paskaa duunia tekee nyt. Joku roti tuohon pelaamiseen olisi nyt saatava, keinolla millä hyvänsä.
 

Consta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, Tampereen Ilves, Liverpool FC
Allekirjoitan sen, että Rafaan tässä katseet suuntautuu. Peli ei ole alkukaudesta missään vaiheessa ollut uomissaan, vaikka kaikki pelaajat olisivatkin ollut terveenä. Ajoittaisia väläytyksiä esim Burnely matsissa, mutta muuten voitotkin tullut enempi vähempi tarpomalla.

Yhdyn myös aatoksissa niihin, jotka alleviivaavat sitä, että pelinappulat on Rafalla vähissä ja tästä syystä pelaajamateriaali on mitä on. Jos vaikka vertaa päittäin materiaalia Sunderlandin kanssa kun Gerrard ja Torres ovat poissa, niin eipä sen suurempaa tasoeroa ole. Bent pesee meidän stunttikärjet, Cattermole Lucasin, Malbranque ja Reid osaavat pitää palloa ja pelata eteenpäin, mikä mielestäni on tällä hetkellä tuskallisen vaikeaa Liverpoolille. Synkkä tunne persiissä, johon itsekin vasta havahduin äskettäin, on se, että vanhasta muististahan tässä mestaruudesta haaveillaan. Tämä materiaali ei vain riitä.

Back to case N'gog. Toki saavista tuli kaadettua sitä ittiänsä N'gogin niskaan, mutta henkilökohtainen dissaaminen ei välttämättä ollut päätarkoitukseni. Pikemminkin se, että N'gogin tasoinen pelaaja pelaa Liverpoolissa ja vieläpä kohtuullisia minuutteja on hälyyttävää.

On äärimmäisen mielenkiintoista, että arvioimme, arvon Saikka, kahta pelaajaa keskenään täysin eri tavoin. Mielestäni on jopa päivän selvää, että N'gog on jäämässä lupaukseksi eikä koskaan tulisi saavuttamaan Voroninin tasoa. Itse arvioit, että Ngog olisi jossain määrin jo ohittanut Voroninin. Kuten sanottua, mielestäni valioliigassa on tukuittain kärkiä jotka pesevät N'gogin nykyisellään mennen tullen. Esimerkiksi nyt vaikka vanhat jäärät Heskey ja Owen. Monenkaan Valioliigan seuran avaukseen ei mielestäni N'gogin taidoilla pitäisi olla asiaa.
 

Kempes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Edelleen, tyhjästä on paha nyhjäistä. Aivan varmasti Rafa olisi sen Villan tai vastaavan ostanut jos olisi ollut taloudellinen mahdollisuus siihen.

Ota Steven ne punaiset lasit pois päästäsi. Kyllä sinunkin pitäisi nähdä, että Liverpool on tällä hetkellä kriisissä ja vastuu tästä on managerilla.

Kuten JJ Lehto jo kertoi, niin kyllä Rafa on viimeisinä vuosina käyttänyt saamansa rahat erittäin huonosti. Viimeisin niitti oli se, että osti joukkueeseen loukkaantuneen pelaajan. Nyt on jo neljäsosa valioliigasta pelattu ja puolet CL-karsinnoista ja edelleen tämä "Luigi" on loukkaantuneena. Tuskin on tämän vuoden puolella täydessä pelikunnossa. Muistaakseni tämäkin mies oli pitkästi yli 10 miljoonan punnan mies.

Itse en mistään Zlatanista haaveile, mutta jotenkin tuntuu, että Poolin scouttausosasto ei tällä hetkellä toimi. Managerin tehtäviin viime kädessä kuuluu myös scouttauksesta vastaaminen. Hyviä, lupaavia hyökkääjiä löytyy maailmalta, jos niitä osaa etsiä. Samoin myös kokeneita maalintekijöitä, jotka eivät ole Zlatanin tai Villan hinnoissa.
 
Suosikkijoukkue
TPS, LFC, FCB, Sens
Yritetään pojat kerran vielä...

Kyllä Rafa varmasti mielellään peluuttaisi vaikkapa Torres - Villa -kärkiparia ja Silvaa laidalla, mutta moisiin jannuihin ei vain yksinkertaisesti ole varaa, kiitos kummisetiemme valtameren takaa. N'Gog ei ole oikeassa paikassa Liverpoolin avauksessa, mutta enemmän tämä kertoo seuran taloustilanteesta ks. Villa £40m, N'Gog £1,5m, Voronin £0. Voronin onnistui hyvin Saksassa, mutta paljon häntä tai N'Gogia mieluummin näksin kokeiltavan ressuissa hyviä otteita esittäneitä nuoria, joista vielä voi joskus tulla jotain.

Xabia ei pystytty pitämään, vaikka haluttiinkin. Varmasti skismaa oli Rafan kanssa, mutta merkitystä oli varmasti sillä, että tuore isä halusi palata kotimaahansa ja että massia Realissa tulee helvetisti enemmän niin sopimuksen kuin kevyemmän verotuksenkin ansiosta. Kelitkin on kivammat. Hyypiän kanssa oli sama juttu eli olisi haluttu pitää, mutta Samppa halusi pitemmän sopparin ja enemmän peliaikaa. Niitä löytyi Saksasta.

Aquilani hankittiin Xabin korvaajaksi ja pelasi ensimmäisen kerran eilen reserveissä. Yleisessä tiedossa on, että toipumiseen on mennyt pitempään kuin odotettiin, mutta hätäilemällä oltaisiin mahdollisesti saatu aikaa paljon vahinkoa. Lisäksi Romalle maksetaan erissä eli sitä mukaa, kun pelejä kertyy. Alonson korvaajaksi olisi varmasti ollut fantasiamaailmassa parempiakin korvaajia, mutta oliko todellisia vaihtoehtoja? Tiukassa tilanteessa oli pakko myös ajatella pitemmällä kuin yhden kauden tähtäimellä. Aquilani voi onnistuessaan olla todellinen kaappaus. Samin korvaajaksi huhuiltiin varsin mielenkiintoisia kotimaiseen kiintiöön mahtuvia pelaajia, mutta jälleen oli pakko käydä alelaarilla.

Ei-toimivien pelaajien myynnissä Rafa on esimerkiksi edeltäjäänsä miljoona mailia edellä. Kaivellaan sieltä muistin syövereistä esim. Diomede ja Diao, jotka eivät koskaan esittäneet mitään ja istuivat Rahakkaat sopimuksensa loppuun. Esim. Dossenaa yritettiin tosissaan myydä viime kesänä, mutta ainakin yksi siirto kaatui miehen palkkaan.

Rafa on käyttänyt yli £200m pelaajaostoihin, mutta pelaajien myynnin jälkeen nettona rahaa on pantu leveäksi noin £20m vuosi, mikä on todella vähän ajatellen, että perimästään jengistä ei hirveästi ollut saatavissa. Huomioitavaa on myös, että paitsi ykköjoukkue piti Rafan rakentaa käytännössä myös reservijoukkue ja tulevaisuutta ajatellen akatemia ja junnujoukkueet uusiksi. Tänä vuonna siirtobudjetti on Keanen, Alonson, Arbeloan, Leton jne. jälkeen ollut jopa negatiivinen. Rafa on saattanut käyttää enemmän rahaa pelaajahankintoihin kuin esim. mr Ferguson, mutta Rafa on rakentanut joukkuettaan tyhjästä, kun Ferguson on lisäillyt maltillisesti pejaajia mestaritason rosteriin. Materiaalin ollessa valmiiksi laaja, voi täräyttää £30m yhteen pelaajaan, kuten punanenä on tehnytkin useaan kertaan. Kyllä sieltä ManUreltakin löytyy esim. Veron, Djemba-Djemba, Bellion, Taibi, Forlan, Hargreaves, Berbatov, Nani, Anderson, jne., jotka ovat a) olleet sysipaskoja b) eivät olleet lähellekään maksetun hinnan arvoisia c) molemmat.

Jengin odotuksia katsellessa Rafa ei oikein voi voittaa. Toisaalta pitäisi olla materiaalissa syvyyttä, että pärjätään loukkaantumisten sattuessa, mutta kuitenkin pitäisi myydä edullisempia jannuja, jotta saataisiin ostettua supertähtiä eli mentäisiin entistä enemmän munat yhdessä korissa -lähestymiseen kapeammalla materiaalilla.

Lisäksi Liverpoolilla ei ole varaa antaa Benitezille potkuja. Rafa allekirjoitti viime keväänä uuden pitkän sopimuksen, jonka irtisanominen maksaisi varmasti £20m. Kuka sitten ottaisi vetovastuun? Sammy Leen manageriura ei ole toistaiseksi vakuuttanut. Kenet vapaana olevista managereistä haluatte nähdä Rafan tilalla? Curbishley, Southgate, Barnes? Taistellaanko noilla nimillä Valioliigan mestaruudesta? Kaikki Mourinhot, Hiddinkit jne. ovat fantasiaa, sillä jenkkien omistamalla Liverpoolilla ei ole varaa ostaa sopimuksia ulos saati sitten maksaa herrojen liksaa. Kuka vakavasti otettava manageri edes tulisi seuraan, joka on noin perse auki ja tuuliajolla? Vaikka joku messias-tason äijä saataisiinkin manageriksi, ei tällä pelaajabudjetilla olisi muutamaan vuoteen asiaa mestaruustaistoon.

Todella heikosti menee tällä hetkellä, mutta ei aivan kaikki manageristakaan ole kiinni, vaan myös pelaajien pitää katsella peiliin. Tämän ovat julkisestikin myöntäneet ainakin Carra ja Masch.

Kun pohtii Valioliigan viime vuosina voittaneita joukkueita, mestaruudet on viety joko pitkäjänteisellä työllä, avoimella shekkiviholla tai näiden jonkinasteisella yhdistelmällä. Liverpoolilla on tällä hetkellä mahdollisuus näistä vain yhteen ja managerin vaihto projektin tässä vaiheessa olisi mitä suurimmissa määrin paniikkinappulan painamista. Kuitenkin ennen tätä kautta on menty tasaisesti eteenpäin. Mitä siitä myrskystä taas laulettiinkaan siinä yhdessä tutussa laulussa...
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Hyypiän kanssa oli sama juttu eli olisi haluttu pitää, mutta Samppa halusi pitemmän sopparin ja enemmän peliaikaa. Niitä löytyi Saksasta.

Niin tai olisihan sitä peliaikaa voinut Liverpoolistakin löytyä, ainakin jos ajatellaan pelitasoa, tälläkin kaudella olisi Hyypiä ollut selvä ykköstoppari ja viime kaudellakin pelkästään peliesitysten valossa olisi voinut peliaikaa tulla enemmän. Joten siinä mielessä Hyypiää ei haluttu pitää koska häntä ei kuitenkaan peluutettu pelitason mukaan vaan jotkut muut arvot ilmeisesti ratkaisivat peliaikakysymykset. Tämä toimista taas selkeästi ajaa pelaajan pois seurasta.

Lisäksi Romalle maksetaan erissä eli sitä mukaa, kun pelejä kertyy.

Niin maksetaan ehkä erissä, mutta kaiketi ne erät on maksettava vaikka pelejä ei kertyisikään. Toki joitain klausaaleita varmasti on jotka tulevat toteen vasta tiettyjen pelimäärien tai performanssien täytyttyä, mutta merkittävin osa siirtosummasta varmasti tulee maksuun vaikka pelaaja ei pelaisi peliäkään.

Tosin se on ihan totta että hankinta on pidempiaikainen eikä välttämättä pari kuukautta ole kovin ratkaisevaa vaan se millaisen uran kokonaisuudessa onnistuu luomaan.

Mitä tulee Rafaan niin ei häntä nyt kannata lähteä erottamaan, tulee tuhottoman kalliiksi ja kovia korvaajia ei ole saatavilla. Tiedä sitten jos joskun tammi-helmikuussa Pool olisi todellisessa vaarassa pudota neljän joukosta, miten omistajat silloin reagoisivat.
 
Viimeksi muokattu:

Bats

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC, Ässät, UFC
Vaikka Liverpoolin esityksiä katsoisi punaiset silmälasit päässä tai ilman, on vastaus silti sama: Liverpool on kriisissä.

Minua ihmetyttää eniten Liverpoolin selkeä taantuminen viime kauteen verrattuna. Miten viime kaudella löydetty toimiva ja tuloksekas pelisysteemi on flopannut tällä kaudella lähes täydellisesti? Miksi mikään niistä asioista, jotka Liverpoolin peliin viime kaudella kehitettiin, eivät enää toimi? Pelaajamuutokset eivät sitä yksin selitä. OK Alonson vertaaminen Lucakseen on lähes sama kuin vertaisi Audia Nissaniin, mutta Liverpoolin pelilliset ongelmat eivät ole tällä pelipaikalla. Se ei selitä pelillistä kriisiä. Puolustus on pahiten pusikossa, mutta kysymys onkin että minkä vuoksi? Mikä selittää puolustuspelin kriisiytymisen kesän aikana? Oliko Hyypiän merkitys henkisellä tasolla Liverpoolille niin suuri, että Jamie Carragher ei ole läheskään entisensä? Poistuiko Hyypiän mukana henkinen stuntti Carragherille? Skrtel on valitettavasti muussa vertailussa kuin nopeudessa vain keskistason keskuspuolustaja, enkä jaksa uskoa hänen kehittymiseensä Big4 -luokan puolustajaksi. Hänessä kulminoituu Rafan osaamisen tason suurin puute: pelaajien scouttaus ja pelaajan taidon potentiaalin arviointi ontuu järjestelmällisesti. Rafa haluaa kehittää Liverpoolin pelinopeutta ja siksi suhteuttaa pelaajahankintansa tähän tavoitteeseen. Tavoitteensa mukaisesti hän hankkii pelaajia, jotka ovat nopeita (enkä tarkoita nyt juoksukilpailuja), mutta muilta kyvyiltään valitettavan vajaavaisia. Vaikka kuinka tarkastelisi Liverpoolin peliä punaisten silmälasien läpi, ei voi kiistää sitä kiistatonta tosiasiaa että Rafa on käyttänyt 200m luvattoman kehnoihin pelaajiin: muutama helmi, mutta sitäkin enemmän jätettä.
 

Steven

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Calgary Flames, Liverpool FC
Ota Steven ne punaiset lasit pois päästäsi. Kyllä sinunkin pitäisi nähdä, että Liverpool on tällä hetkellä kriisissä ja vastuu tästä on managerilla.

Kuten JJ Lehto jo kertoi, niin kyllä Rafa on viimeisinä vuosina käyttänyt saamansa rahat erittäin huonosti. Viimeisin niitti oli se, että osti joukkueeseen loukkaantuneen pelaajan. Nyt on jo neljäsosa valioliigasta pelattu ja puolet CL-karsinnoista ja edelleen tämä "Luigi" on loukkaantuneena. Tuskin on tämän vuoden puolella täydessä pelikunnossa. Muistaakseni tämäkin mies oli pitkästi yli 10 miljoonan punnan mies.

Kukaan ei ole väittänytkään, etteikö joukkue olisi kriisissä. Tulosten taakse pitää silti pystyä katsomaan, eikä alkaa vain vauhkoamaan kuinka paska manageri Rafa on. Se on vaan niin väsyttävää aina lukea että "Rafa on nyt nähty jne" kun vähän ajattelemalla ymmärtää että ei jollain potkuilla saavuteta yhtään mitään, ainakaan tässä vaiheessa. Tai että kun ei ole Torresille kunnon stuntteja yms. Sitä ei ole ostettu, kun ei ole ollut rahaa. Itku ei auta.

Toxeth Terror kirjoitti taas ansiokkaasta mm. noista Rafan käyttämistä rahoista. Ei maailmassa tietääkseni ole manageria, joka aina onnistuisi pelaajaostoissaan, ei edes SAF. Ja hemmetti, hyviä kokeneita maalintekijöitä, jotka ovat Liverpoolin tasoisia, ja jotka ovat samalla pirun halpoja, löytyy siis maailmalta, mistä? Jos kerran tiedät, niin mikset ole jo töissä tässä joukkueessa?

Aquilani on joo loukkaantuneena, mutta eikö Rafan sitten olisi pitänyt häntä ostaa? Ei hän voi vain osoittaa sormella, ja sanoa että haluan tuon ja tuon pelaajan. Kyseessä ei ole Real Madrid. Xabi lähti aika myöhään, ja pakko oli tehdä ostos. Pelaajan piti olla täsmälleen sopiva ominaisuuksiltaan, ostettavissa, ja Liverpooliin sopivalla hinnalla. Takuulla Rafa on aluksi käynyt pelaajia läpi, kuka sopisi ominaisuuksiltaan Xabin korvaajaksi. Sitten tuosta listasta vähennetään ne ketkä eivät ole irrotettavissa. Lopulta valitaan paras mahdollinen. Miinuksena tässä valinnassa tuli sitten tuo pelikunnon viivästymisen aiheuttama riski, mutta se oli otettava.

Kriisi on tuloksellisesti päällä, johtuen loukkaantumisista pahaan aikaan. Tietenkään peli ei ole ollut tällä kaudella lähestulkoon samanlaista, kuin se oli parhaimmillaan viime kaudella. Mutta se kehittyy, ainakin jos miehet pysyvät terveinä. Sanomattakin on selvää, että jos joudutaan jo etukäteen vaikeisiin peleihin Sunderlandia vastaan vieraissa sekä Lyonia vastaan, ilman kapua ja Torresia, niin ongelmia tulee, kun roster on mikä on. Joukkue on kuitenkin rakennettu pelisysteemiltään niin tiukasti näiden kahden ympärille, mikä on ihan selvää, ja miten pitääkin tehdä. Mitä Rafan olisi näissä peleissä pitänyt tehdä pelaajavalintojen tai taktiikoiden suhteen toisin, kerta hänestä pitäisi nyt päästä eroon?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös