Liika vaatimattomuus

[Sylinteri]

Muutama vuosi sitten oli ruotsin keskutelutunnilla leikki, jossa opettaja näytti yhdelle ryhmän jäsenistä ruotsinkielisen sanan ja hänen piti sitten piirtää se muiden arvatessa ruotsiksi mikä onkaan kyseessä. No eräs tyyppi sitten valitti hirnahdellen ettei hän osaa yhtään piirtää!! Tuhahteli kovin, että mitähän tästäkin tulee ja vastusteli aikansa jne. Kun hän sitten alkoi piirtää pingviiniä jäävuoren kupeessa ruokailemassa, tunsin jälleen kerran sapetuksen ankean olon kasvavan sisälläni, sillä tyyppi piirsi erinomaisen hyvin ja pingviinin ruokailuhetki tuli ikuistetuksi (ainakin mieleeni jäi se kuva, vaikka se paperi tuhottiinkin) maagisen hienolla piirtämistaidolla kaikkien arvatessa kohta heti että pingviinihän se siinä syö jäävuoren edessä ruokaa (piirsi kalankin kuin piirustusvirtuoosi kalakauppias).

Tuo oli yksi esimerkki liiasta vaatimattomuudesta. Vaatimattomuus on hyve eikä nöyryys ollenkaan pahasta, mutta rajansa kaikella. Sokrateen viisaus myöntää ettei hän tiedä mistään paljon mitään on aika hyvä ohjenuora, jos todella haluaa oppia jotain, eikä vain kuvittele että osaa jo tarpeeksi hyvin ja pöyhkeänä kulje mieli täynnä itsetietoisuutta. Vaatimattomuus kaunistaa, nöyryys opettaa kuuntelemaan ja ottamaan huomioon asioita, mutta liika vaatimattomuus on täysin turhaa, hyvin rasittavaa ja joskus sanoinkuvaamattoman ärsyttävää. Ehkä sillä liioittelulla yritetään saada toisten odotukset mahdollisimman mataliksi, muttei tästäkään ole aina kyse.

Joka tapauksessa liika vaatimattomuus on usein hyvin läpinäkyvä yritys saada muut epäsuorasti huomaamaan kuinka hyvä todellisuudessa sitten onkaan. Olenko ainoa, ketä tällainen ärsyttää?

Kerskailu ja isottelu ovat asia erikseen. Ne ovat tunnetusti negatiivisia piirteitä. Siksi en niistä mitään maininnutkaan.

Sitten on sellainen sosiallisesti hyväksyttävä taidottomuus eli laulutaidottomuus. Jokainen ihminen (yli 22v) on todistanut ainakin 32 kertaa tilannetta, jossa esitetään arvio omasta laulutaidottomuudesta ehkä veikein sanankääntein jopa. Lähes kaikki ihmiset sanovat etteivät he osaa laulaa ollenkaan ja heidän laulunsa olisi kammottava elämys ympäristölle, tärykalvot sairastuisivat ja villieläimet evakuoisivat lähimetsät. Ammattilaulajia ja karaokeharrastajia lukuun ottamatta näin kummallisen usein sanotaan. Toisaalta kukaan ei sano koskaan "Olen aivan onneton autokuski" tai "Olen keskivertoa huonompi rakastaja".

Taisin kirjoittaa itseni pussiin, sillä alussa mainittu pingviinipiirtäjä ilmiselvästi ajatteli sokraattisesti ja oli tietoinen kuinka käsittämättömän paljon hänellä on vielä opittavaa piirtämisestä! En usko silti tätä teoriaa.

Toivotan onnea kaikille keskiviikon toimissanne.

Banaanimaustekakku on aika hyvää, kun sen leipoo itse huomattavan pienellä leipomiskokemuksella. Ylpeys itse tehdystä kakusta lisää makunautintoa!

Takanohana ei osallistunutkaan turnaukseen. Eläkekellot soivat.

En osaa piirtää ollenkaan.

Pättä :cool:

 

[Mace]

Mieleeni muistuvat ainakin nuo kouluaikoina joidenkin harrastamat arvosanavähättelyt. Kun kokeiden palautus oli edessä, he epäilivät saavansa numeroksi korkeintaan 8. Kun numero olikin 8+, ilme naamalla oli kuin myrkyn nielleellä. Monta kertaa teki mieleni kysyä, että miksi noin hapan ilme, numerohan oli parempi kuin odotit...

Suomalaisille tuo vaatimattomuus lienee aika yleistä, sehän kaunistaakin. Siitä myös johtunee se, että itsensä kehujia katsotaan vähän kieroon. Mielestäni omien taitojensa tai ominaisuuksiensa rehellisessä kuvaamisessa ei ole mitään pahaa, vaikka se edellyttäisikin kehumista. Asia pitää kuitenkin hoitaa tyylillä ilman mitään turhia kerskailuja ja itsensä korostamisia. Tämän vuoksi minua ärsyttävätkin juuri sellaiset ihmiset, jotka kehua retostavat itseään (joskus aiheesta, useimmiten aiheetta) ja yrittivät kuitata asian sillä, että heillä on vain hyvä itsetunto. Mielestäni hyvä itsetunto ja itsensä turhanpäiväinen kehuminen ovat kaksi eri asiaa, eikä niitä tulisi sekoittaa keskenään.

 

[Oiva]

Liika vaatimattomuus - liika pöyhkeily

Jos onkin hyvin harvinaista, että ihminen sanoo olevansa kehno rakastaja tai surkea autokuski, niin yhtä harvinaiseksi käy se, että ihminen kehtaisi myöntää olevansa hyvä jossain. Olenkohan koskaan kuullut lausetta "olen hyvä laulamaan" tai "olen hyvä rakastaja" (paitsi olen tainnut tuon sanoa kerran itse :D ).

Tällaisetkin lausahdukset saattaisivat aiheuttaa pahennusta - ja luultavasti enemmän kuin nuo "liian vaatimattomat" tokaisut. Siksi luultavasti on helpompi tuoda itseään esille sanomalla: "ei minun lauluani viitsi kukaan kuunnella" ja sitten käydä heittämässä se Satumaa siellä nurkkakuppilan karaokessa Olavi Virtamaisella tulkinnalla. Tämä saa aikaan myös kontrastin odotusten ja todellisuuden välille, jolloin laulusuorituksen kuuntelijat pitävät helposti sitä vieläkin parempana kuin, mitä se on. Toisin käy, jos kehut ensin kykyjäsi ja siten nostat kuulijoittesi odotuksia. Ihminenhän ei pety muuta kuin odotuksiinsa. Siksi viisas pitää odotukset matalalla ja toteuksen tason korkealla.

Ja itse kysymykseen: kyllä, liika vaatimattomuus ärsyttää minua suunnattomasti. Vaatimattomuus on vaikea laji, eikä sovi minulle. Siksi uskallan sanoa, jos olen mielestäni jossain asiassa hyvä.

 

[TheAnimal]

Viestin lähetti Sylinteri
Tuo oli yksi esimerkki liiasta vaatimattomuudesta. Vaatimattomuus on hyve eikä nöyryys ollenkaan pahasta, mutta rajansa kaikella. Sokrateen viisaus myöntää ettei hän tiedä mistään paljon mitään on aika hyvä ohjenuora, jos todella haluaa oppia jotain, eikä vain kuvittele että osaa jo tarpeeksi hyvin ja pöyhkeänä kulje mieli täynnä itsetietoisuutta. Vaatimattomuus kaunistaa, nöyryys opettaa kuuntelemaan ja ottamaan huomioon asioita, mutta liika vaatimattomuus on täysin turhaa, hyvin rasittavaa ja joskus sanoinkuvaamattoman ärsyttävää. Ehkä sillä liioittelulla yritetään saada toisten odotukset mahdollisimman mataliksi, muttei tästäkään ole aina kyse.

Suomalainen perikateus opettaa kummasti vaatimattomaksi useimmat. Jos joku on ylpeä itsestään ja tekemisistään, niin aika pian alkaa kuulua: "Mikä **ttu tuokin luulee olevansa?!?".

Tuo on yksi niistä asioista mikä on todella hyvin rapakon takana. Siellä osataan iloita muidenkin menestyksestä ja pohditaan, että miten itse päästäisiin samaan. Menestys toimii kannustimena ja positiivisena voimavarana muillekin.

Suomessa taas menestys pitää piilottaa, koska katkerat ja kateelliset alkavat heti pohtimaan miten menestys saataisiin pois menestyneeltä. Hyvin kuvaava on se sanonta, että Suomi on maailman ainoa maa jossa kateus voittaa kiimankin. Ei katkeroituminen ja kadehtiminen ketään eteenpäin vie. Ihan konkreettisesti näin taannoin tilanteen, jossa firman johto antoi palkankorotuksen todella hyville työntekijöilleen, jotka olivat ylittäneet odotukset. Tämähän ei käynyt niille työntekijöille, jotka eivät palkankorotusta saaneet. Mutta sen sijaan, että olisivat halunneet itselleen lisää, he halusivat muilta palkankorotukset pois. Omaan palkkaan eivät halunneet muutosta, mutta kukaan muukaan ei saanut tienata yhtään enempää kuin he itse tienasivat. Se on sairasta.

Onneksi ihan viime vuosina ainakin oman näkemykseni mukaan tässäkin asiassa suomalaiset ovat kehittyneet ainakin nuoremman sukupolven myötä.

 

[finnishninja]

Hmm.... suomalaisuuteen kuuluu tosiaankin vaatimattomuus, mutta myös usein jo tehtyjen juttujen kerskailu tyyliin "sellaanen poika se minä oon".

Itse olen muutamassa asiassa todella hyvä, mutta en halua koskaan mainostaa, sillä silloin ei putoa niin korkealta jos saattuukin menemään metsään...

Vaatimaton ihminen tosin paljastaa kykynsä aika nopeasti. Joskus tosin tekee mieli sanoa: "No olisit nyt saa....a sanonut että sinulla on homma noin hyvin hanskassa!"

Minua huonompaa piirtäjää muuten EI ole olemassa :D

 

[JVR]

Heh, minusta ette taida saada liian vaatimatonta edes köyttä kaulallani kiristäen:p .
Olen suomalainen, mutta tiedän ja tunnen varsin hyvin vahvuuteni:D ...siis yleensähän suomalaiset ovat liiankin vaatimatonta / ujoa kansaa.

 

[Rocco]

Niin, kuten Markus Kajo asian ilmaisi...

"Jos olisin poliisi ja pitäisi paljastaa vakoojia niin tietäisin siihen täydellisen tavan. Kuka tahansa voi opetella maan presidentit, pääkaupungit yms tiedot infotiedot. Minä antaisin kolme tehtävää. 1) Piirrä hevonen 2) Kerro vitsi 3) Tee mukakas.

Ulkomaalainen vakooja tekisi kaikki kuten käskettyä. Siinä on hevonen, siinä oli se vitsi ja siinä munakas, hyvää ruokahalua. Mutta suomalainen ei. Tästä sen tunnistaisi. Suomalainen ottaisi kynän ja paperia ja sitten alkaisi kertoilemaan "Voi voi kun en osaa piirtää ollenkaan, tuleekohan tästä mitään.. naapurin tyttö on muuten aivan mahdottoman hyvä piirtämään..." Sitten se vitsi... Suomalainen aloittaisi "Oli suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen ja ne... voi voi kun ei nyt tule millään mieleen sitä vitsiä... en kai se nyt edes hyvä ollutkaan vitsinä mutta se nyt vaan tuli mieleen ja kun nyt ei muista miten se edes meni..." Ja sitten se munakas... "Onkohan pannu tarpeeksi kuuma... tää nyt vähän hajosi, onkohan se ihan kunnolla paistunut...? laitoinkohan tarpeeksi suolaa siihen... olen minä koulussa joskus osannut tehdä hyvää ruokaa mutta ei tämä nyt oikein ole hyvä..."

Näin ne vakoojat paljastetaan :D

 

[Tilatiili]

Mää mää , no enhäm mää...

Loistava keskustelunavaus Sylinteriltä, vaikkakin itse keksin tämän epäkohdan kanssaihmisissä jo yläasteella. Eräs luokkakaverini oli myöskin mielestään kova piirtäjä. Hän kantoi koulussa mukanaan vihkoa, johon oli kotona nykerretty suihkareita sivultapäin ja Samantha Foxeja voipaperin läpi. Tytöt tekivät tilauksia seuraavaksi päiväksi: piirrä mulle Karvinen. "Em mää varmaa osaa", itsevarma hymy huulilla. Löytyihän se Karvinen jostain Apu-numerosta ja tuli kuin tulikin kopsattua. "Voi vitsi sää oot hyvä piirtää." "No emmää nyt tiä", vaikka hyvin tiesi. Vaikka ei oikeasti edes ollut, joten tämä tapaus on mielestäni vielä törkeämpi, kuin Sylinterin mainitsema yksittäinen vedätys.

Samaa tapahtuu korkeamminkin koulutetuissa piireissä. Olympiastadionin suunnitelleelta arkkitehti Lindegreniltä kysyttiin, mistä hän saa kaikki kirkkaat ideansa. "No minulta nyt vain tulee tällaista." Hieno ja vaatimaton mies, mutta kyllä tässäkin tapauksessa keikutaan aika lähellä Minäminä-maan rajaa.

Kiekkoilijat sanovat vain vetäneensä sinnepäin, kun putki kilahtaa ja lätkä vilahtaa. Väittäisin, että aika usein on alitajuisesti päätetty, tavoitellaanko suurinpiirtein etu- vai takakulmaa ja vedetäänkö jäätä pitkin vai koho.

Jatkoaikalaisista löytyy muutamia tosi hauskoja tyyppejä. Saan joskus töissä kohtauksen, kun niin nakrattaa. Mutta mitäs sitten, kun jonkun varsinaisen helmen perään on lätkäisty hymiö. "Hassuttelen tässä vähän, en oikeasti ole hauska." :D Voi perse teidän kanssa!

 

[finnjewel]

En ole varma kuuluisiko tämä paremmin inttimuistoihin vai vaatimattomuuksiin, mutta kerronpa kuitenkin omakohtaisen muiston molemmista aiheista:

Olipa kerran armeijan harmaissa sellainen leiri, jossa opetettiin käsikranaattien heittoa, sinkoammuntaa ym. jännää ja vänkää.

Kranaatinheittoa opettava vääpeli pisti meidät kumipäät (B-miehet) riviin helteisen hiekkakentän reunalle, kertoi teorian ja näyttikin sitten miten kranaattia (ilman räjähdyspanosta) heitetään: "maalina" oli pahviukko n. 20 metrin päässä heittopaikasta ja vääpelin melkein tosissaan kiskaisema hook-veto jäi muutaman metrin päähän ukosta. Kysyi sitten kuka meistä haluaa kokeilla. Tyypilliseen tapaan kukaan ei halunnut, mutta taisin näyttää itse kovin lusmulta, koska vääpeli osoitti minua, silloin ylipainoista ja mammanpojan näköistä jääkäriä: Te siellä!

Vääpeli ei kuitenkaan tiennyt, että kaikenlaisten esineiden heittely oli silloin ehdoton leipälajini. Teeskentelin kranaatin käteen saatuani vielä hetken, että se tuntui painavalta, mutta linkosin sen sitten laakana kuin pesäpallon kohti pahviukkoa niin kovaa kuin ikinä jaksoin. Tähtäsin pahviukon päähän, mutta meni apinan raivolla pari metriä ukon pään yli ja putosi kymmenisen metriä sen taakse.

Ja miten reagoi vääpeli? Kääntyi meihin selin ja puisteli pitkän tovin päätään. Ei sanonut sitten mitään, mutta arvoitukseksi jäi tekikö sen mieli itkeä vai nauraa..

 

[Milhouse Nixon]

Tricky Dickin eli allekirjoittaneen on hyvä ottaa lyhyesti ja _esimerkinomaisesti_ osaa tähän keskusteluun. Vaatimattomaksi ryhtymisen sijaan sanon suoraan olevani erittäin lahjakas, suorastaan täysin ylivoimainen tavallisiin ihmisiin verrattuna.

Mutta ketä ottaa tällaiset puheet pannuun, kun selviää että kirjoittajalla on oireyhtymä, joka pakottaa toimimaan rutiineiden varassa. Rutiinien ulkopuolella elämä on yksinkertaisesti helvettiä. Eli ei muuta kuin lenkkeilyä ja nurtsin ajelua Forrest Gumpin tyyliin. Enkä edes ole mikään helvetin 7 laudaturin ylioppilas. Kuka on kateellinen Stephen Hawkingille - ei kukaan. Ajatelkaa jos Marco Bjurström olisi kirjoittanut ajan lyhyen historian. Se kirja palaisi tällöin roviolla ja naminami roikkuisi hirsipuussa.

Eli ihminen voi jopa sanoa olevansa maailman paras ilman toisten v*ttuuntumista JOS hänellä on joku ominaisuus joka tekee hänestä merkittävällä tavalla rajoittuneen.

 

[Diamond]

Jotkut vain ovat luonteeltaa sellaisia että eivät halua kehuskella omilla taidoillaan vaan mieluummin sitten vähättelevät itseään. Sitä paitsi parempi et ihminen on liian vaatimaton kuin joku mahtaileva idiootti. Jonkin aikaa sitä kerskailua sietää mutta pitemmän päälle alkaa jo mennä hermot. Ei sen vuoksi et oisin jotenkin kateellinen, koska suurin osa näistä mahtailijoista on henkilöitä joilla on heikko itsetunto ja yrittävät tällä tavoin sitä kohottaa. Kyllähän sellainen alkaa itse kutakin tympiä.

 

[Chip]

Mä olen sillä tapaa vaatimaton, että menen ihan vaikeeksi jos mua ruvetaan kehumaan, siis oikein porukalla. Toisaalta taas kerron ihan rehellisesti, mikä on mun keskiarvo tms, jos sitä kysytään, enkä rupea latelemaan mitään eisenytniinkauheenhyväkunjollainoliparempi-juttuja.

Onkos se vaatimattomuutta, jos minulta kysytään: "Mitenkä kirjoitukset menivät?" Ja minä vastaan:" Ihan kohtuullisesti (2xE, 3xM ja 1xC)." Toinen siihen sitten: "No nehän on mennyt tosi hyvin." Mutta jos minä olen toivonut parempaa, niin minun mielestä ne on silloin menneet kohtuullisesti.

Samalla tapaa myös 9+ koetuloksena voi olla minulle pettymys, jos yleensä olen saanut 10-. Toiselle tuo 9+ taas saattaa olla huippusaavutus.

Siinähän se ongelma piileekin, kun eri yksilöillä on erilaiset tavoitteet. Toiselle 7½ riittää, kun toinen taas tietää olevansa ainakin 9½:n arvoinen. Me ei olla samanlaisia ja jollakin koe on voinut mennä huonosti, jos sieltä on tullut yhdeksikkö.

Minä voin sanoa osaavani laulaa, eiköhän 7 vuotta musiikkiluokalla voi sen jotenkin todistaa. Sooloa en silti laulaisi kovinkaan mielelläni.

Piirtää osaan joten kuten, vaikka kuvis onkin 9. Mä en tunne osaavani piirtää, enkä tunne ansainneeni tuota numeroa.

 

[op777]

Juu, tästä turhanaikaisesta vaatimattomuudesta on ollut havaintoja useamminkin. Suurin osa niistä ajoittui yläasteelle.

Etenkin Hattulan yläasteen biologioan lehtorin Seppo Saarisen tunneilta muistan karvaita kokemuksia. Eräskin luokallani ollut tyttö vannoi aina koko kokeenpalautuspäivän että hän saa varmasti nelosen "Sepin" kokeesta. Oudosti vaan sieltä aina napsahteli vähintään ysiä.

Ymmärrän kyllä mitä Chip tarkoittaa sanoessaan että 9+ on koenumerona pettymys jos odottaa kymppiä, jos kuitenkin messuaa suureen ääneen että "nelonen tulee, ei voi mitään" niin ei pitäisi sitten ysin saadessaa näyttää kovinkaan hapanta naamaa.

Erittäin katkera muisto samaisen Sepin tunnilta on erään kokeen palautuksesta. Koe käytiin läpi kysymys kysymykseltä jokaisen luokan oppilaan vastatessa vuorollaan. Laskeskelin mikä kysymys tulee minun kohdalleni, ja kun en vastausta tiennyt, alkoi kylmä hiki hiipiä otsalleni. Onneksi ennen minun kysymystäni Sepi poistui luokasta (vessaan, puhelimeen tms.?) ja kysyin ympärilläni istuvilta kuudelta luokan priimukselta tietävätkö he vastausta. Kaikki pudistelivat päätään.

No, Sepi saapuu luokkaan takaisin, ja pian kysyy minulta sen huippuvaikean kysymyksen. Tiesin, että muutkaan eivät osaa vastata joten ilman suurempia paineita sanoin vain että ei aavistustakaan. Sepi kysäisee että tietäisikö sitten joku muu kun Mr. K******* ei tiedä näemmä mitään. Olin rauhallisin mielin kunnes tajusin että ympäriltäni nousivat juuri kaikkien niiden ihmisten kädet jotka olivat 5 minuuttia aiemmin kieltäneet tietävänsä asiaa. Paitsi vaatimattomia, onnistuivat myös mustaamaan maineeni ko. opettajan silmissä. Kivaa.


op777

 

[Timbit]

Vaatimattomista ihmisistä on tässä ketjussa jo sen verran esimerkkejä, että ei heidän olemassaoloaan voi kiistää. Mistä tällainen vaatimattomuus sitten johtuu? Peruskoulussa meille opetetaan, että ei saa olla parempi kuin joku toinen. Ja vaikka olisikin, niin siitä ei saa kehuskella, ettei muille tule paha mieli. Piilota lahjakkuutesi, tai älä ainakaan mainosta sitä. Hieno juttu. Lapsesta asti meille myös kerrotaan, että suomalaisilla on huono itsetunto ja että olemme alemmuudentuntoinen kansa. Siis mitä hittoa? Meitä yritetään kasvattaa uskomaan, että loppujen lopuksi emme ole kovin kummoisia, tällaisia huonohkoja ihmisiä vaan. Minä olen mielestäni (ja monen muunkin mielestä) hyvä kirjoittaja. Kirjoitin äidinkielestä arvosanan L aikanaan, ja harjoitusaineista sain säännöllisesti yli 90 pistettä. Yhdestä aineesta sain 99 pistettä. Mikäkö oli aihe? Kritisoin suomalaisten tapaa uskotella itselleen, että olemme alemmuudentuntoinen kansa, ja että meillä on huono itsetunto.

 

[Mace]

Viestin lähetti Chip

"Onkos se vaatimattomuutta, jos minulta kysytään: "Mitenkä kirjoitukset menivät?" Ja minä vastaan:" Ihan kohtuullisesti (2xE, 3xM ja 1xC)." Toinen siihen sitten: "No nehän on mennyt tosi hyvin." Mutta jos minä olen toivonut parempaa, niin minun mielestä ne on silloin menneet kohtuullisesti.

Samalla tapaa myös 9+ koetuloksena voi olla minulle pettymys, jos yleensä olen saanut 10-. Toiselle tuo 9+ taas saattaa olla huippusaavutus.

Siinähän se ongelma piileekin, kun eri yksilöillä on erilaiset tavoitteet. Toiselle 7½ riittää, kun toinen taas tietää olevansa ainakin 9½:n arvoinen. Me ei olla samanlaisia ja jollakin koe on voinut mennä huonosti, jos sieltä on tullut yhdeksikkö."

Ei ole mielestäni todellakaan vaatimattomuutta, olet vain asettanut tavoitteesi korkeammalle kuin joku toinen. Itsekin pitäisin tuollaisia papereita ihan hyvinä, mutta en erinomaisina. Ei sillä, että yo-kirjoituksilla olisi sen kummempaa merkitystä, mielestäni kyseessä on nimittäin täysin yliarvostettu asia.

Minua noissa kouluaikojen koetulosvähättelyissä häiritsi juuri se, että nimenomaan huippuoppilaat vähättelivät ja väittivät saavansa kokeesta korkeintaan 8½, vaikka itsekin toki odottivat paljon parempaa. Kun arvosana sitten olikin vaikkapa vain 9-, pettymys paistoi heidän kasvoiltaan. Väittivät toki silloinkin, että ovat tyytyväisiä numeroihinsa. Elekieli vain kertoi jotain aivan muuta...

Designerille: Oman hyvyytensä voi toki ilmaista reilusti ja fiksusti ilman sen kummempia kerskailuja, eikä siinä ole mielestäni mitään pahaa. Itse tiedän olevani sekä suomen että englannin kielen taidoiltani huomattavasti keskivertosuomalaista parempi. En silti näe mitään tarvetta ottaa asiaa esille, ellei se sovi käsillä olevaan keskustelunaiheeseen. Jos joku asiasta mainitsee tai siitä tulee muuten vaan puhetta, en toki häpeile myöntää taitojani.

 

[Murmeli]

Vaatimattomuutta vai puhdasta idiotismia? En vieläkään tiedä mihin kastiin asetan tyttösen, jonka kanssa olin samalla luokalla ala-asteella. Ylä-asteella rinnakkaisluokalla ollut nuori neiti lopetti peruskoulun keskiarvolla 10.0.

Kun sitten aikanaan lukion alkaessa eräällä tunnilla puhuttiin peloista, kertoi tämä samainen neiti omalla vuorollaa pelkäävänsä "pääseekö hän kirjoituksia sitten aikanaan läpi". Arvaatte kai jo? Nainen on seitsemän L:n ylioppilas.

Omasta luonteestani sen verran, että kuulun ennemmin niihin, jotka ärsyttävät liialla vaatimattomuudella. Olen varsinainen "musta-ei-oo-mihinkään" -tyyppi vaikka tiedän tiettyjä taitoja omaavani. Mm. tämä laulaminen luonnistuu, kun se on verissä. Isä soittanut 15-vuotiaasta lähtien lyömä- ja puhallinsoittimia intin soitto-oppilaana aloittaen, elämänsä keikkamuusikkona ja puhallinorkesterissa viettäen. Setä puolestaan on soittanut vuosia Lahden kaupunginorkesterissa. Niin että laulu toimii mutta ääni ei. "Ei kukaan mun kiljumista halua kuunnella, kun on niin karsee lauluääni."

 

[Timbit]

Viestin lähetti Mace
Designerille: Oman hyvyytensä voi toki ilmaista reilusti ja fiksusti ilman sen kummempia kerskailuja, eikä siinä ole mielestäni mitään pahaa. Itse tiedän olevani sekä suomen että englannin kielen taidoiltani huomattavasti keskivertosuomalaista parempi. En silti näe mitään tarvetta ottaa asiaa esille, ellei se sovi käsillä olevaan keskustelunaiheeseen. Jos joku asiasta mainitsee tai siitä tulee muuten vaan puhetta, en toki häpeile myöntää taitojani.

Se onkin huomattavasti fiksumpaa kuin itsensä vähättely. Jos puheena on jonkun kielen osaaminen tai piirtäminen, niin miksi joku ei voisi sanoa osaavansa oikein hyvin, jos asia kerran niin on. Toisaalta, lausahdus "Mä olen muuten aika hyvä heittämään tikkaa / laulamaan / maalaamaan tauluja / nypläämään pitsiä" ei välttämättä ole se kaikkein paras mahdollinen keskustelunavaus. Mutta jos joku selvästi vähättelee itseään niin väkisinkin sitä huomaa miettivänsä, että miten kyseinen henkilö mahtaa suhtautua muihin ihmisiin ja maailmaan ylipäätään.

 

[hörkkö]

Vaatimattomuus voi olla myös ns. huomion hakua. Poika esim. sanoo kaveriporukassa, että olen ihan paska pelaamaan lätkää, vaikka itse tietää olevansa porukan paras siinä lajissa. Sitten muut sanoo, että hei! Sä oot meistä paras, ja sitten pojalla on taas vähän aikaa hyvä mieli.

Tai esim. tyttö on juuri tullut parturista, jossa parturi on tehnyt kalliin kampauksen, joka on tytönkin mielestä todella hieno.
Seuraavana päivänä koulussa tytön kaveri sanoo, et oot käynyt parturis, tyttö sanoo et joo mut nää on ihan rumat. Kaveri sanoo et eikä oo,ne sopiikin sul hyvin.
Näin tyttö saa lisää itseluottamusta ja kokee hyväksytyksitulemisen tunteen

Näin me kaikki tavallaan joskus toimimme...

 

[Patarouva]

Mace:"Oman hyvyytensä voi toki ilmaista reilusti ja fiksusti ilman sen kummempia kerskailuja, eikä siinä ole mielestäni mitään pahaa."

Nimenomaan. Ihmiset monesti vain pelkäävät, että heidän myöntäessään jonkin taitonsa tai hyvän puolensa, joku kokee sen leuhkuudeksi ja kerskumiseksi. Fiksusti taitonsa myöntävän henkilön pelko on yleensä turha, sillä useimmat ihmiset kaiketi osaavat erottaa henkilön, jolla on terve itsetunto, ja kerskailijan. Usein saattaa olla vain yllättävän vaikeata päästä hyvien puoliensa ja taitojensa kertomisessa sille fiksulle keskitielle kerskailun ja itsensä vähättelyn välimaastoon.

Kaikki ovat varmaan tunteneet leveilijän, joka on kehunut itseään joka käänteessä, niin että se on alkanut ärsyttää muita ihmisiä. Kyse ei välttämättä ole ollut aina siitä, että muut olisivat kadehtineet häntä. Hänen käytöksensä on ärsyttänyt toisia, koska itseään kehuessaan hän on tuntunut ehtimiseen, usein jopa täysin tietoisesti, vähättelevän muita ihmisiä. Joku on tuntenut myös sellaisen kerskurin, jonka rajaton itsekehu on ollut varsin perusteetonta. Osattu on milloin mitäkin, vaikka todellisuudessa ei ole sitten osattukaan.

Koska ei edes vahingossa haluta leimautua itsensä kehuskelijoiksi, ollaan mieluummin vaikka tarpeettoman vaatimattomia. Sitäpaitsi vaatimattomuus kuulemma kaunistaa ja ylpeys käy lankeemuksen edellä.

Designer:"Mutta jos joku selvästi vähättelee itseään niin väkisinkin sitä huomaa miettivänsä, että miten kyseinen henkilö mahtaa suhtautua muihin ihmisiin ja maailmaan ylipäätään."

Joku kehuu itseään hillittömästi ja joku toinen taas vähättelee itseään täysin naurettavasti. Pohjimmiltaan kyse on kai jonkinlaisesta itsetehostuksesta. Turha itsensä vähättely ja liioiteltu vaatimattomuus- kuten tästäkin ketjussa on ilmennyt- ärsyttää ja tuntuu lähinnä naamioidulta itsensä kehumiselta.

Harvalla henkilöllä on loppujen lopuksi niin hyvä itsetunto, että hän pystyy aina suoraselkäisesti ja reilusti vastaamaan niin itselleen asettamiinsa haasteisiin ja vaatimuksiin kuin toisten hänelle luomiin odotuksiin ja paineisiin, ja asettamaan tuon kaiken vielä oikeisiin ja mielekkäisiin mittasuhteisiin. Sen takia monelle tuottaa hankaluuksia annostella käytökseensä sopiva määrä vaatimattomuutta ja itsensä ja muiden tervettä arvostamista.

 

[V-man]

Keskustelimme tästä aiheesta jo ala-asteella ja tavaksemme tulikin olla samaa mieltä vähättelijän kanssa. Myöhemmin olen käräyttänyt monta vähättelijää tällä jo lapsena opitulla taktiikalla:

"Laulaisit nyt."

"En mää oikein osaa. No okei." *laulaa upeasti*

"Hyvinhän se meni!"

"No en menis kehumaan. Lauloin nuotin vierestä ja kaikkea."

"No niin kyllä lauloitkin. Nooh... Ei kaikista ole laulajaksi"

(Yleensä tässä vaiheessa alkaa vähättelijä puolustautumaan. "No laula itse. Minusta minä lauloin aivan hyvin")

ps. Kannattaa kertoa "uhrille" että kyseessä oli vitsi ja että toinen oikeasti oli hyvä. :p

 

[Tinde]

Re: Mää mää , no enhäm mää...

Viestin lähetti Tilatiili
Jatkoaikalaisista löytyy muutamia tosi hauskoja tyyppejä. Saan joskus töissä kohtauksen, kun niin nakrattaa. Mutta mitäs sitten, kun jonkun varsinaisen helmen perään on lätkäisty hymiö. "Hassuttelen tässä vähän, en oikeasti ole hauska." :D Voi perse teidän kanssa!

Hyvä ettet pistänny hymiötä tohon perään... toi oli nimittäin helmi!

Vieläkin nakrattaa ;)
Eiku ihan oikeesti....!

 

[Timbit]

Viestin lähetti Patarouva
Joku kehuu itseään hillittömästi ja joku toinen taas vähättelee itseään täysin naurettavasti. Pohjimmiltaan kyse on kai jonkinlaisesta itsetehostuksesta. Turha itsensä vähättely ja liioiteltu vaatimattomuus- kuten tästäkin ketjussa on ilmennyt- ärsyttää ja tuntuu lähinnä naamioidulta itsensä kehumiselta.

Oikein hyvin sanottu. "Tiedän olevani hyvä hyppäämään narua, ja sinä tiedät minun olevan hyvä hyppäämään narua, ja me molemmat tiedämme, että molemmat tiedämme minun olevan hyvä hyppäämään narua, mutta sanon olevani siinä huono, koska niin kovasti haluaisin kuulla sinun kehuvan naruhyppytaitoani". Toisaalta, joskus on vaikeaa tulkita, vähätteleekö joku itseään vai onko kyseessä ihan oikeasti huono itsetuntemus. Pitää tuntea ihminen tarpeeksi hyvin, jotta se onnistuisi. Eikä se silti aina onnistu.
Olemmepas me ihmiset helppoja tapauksia.

 

[sampio]

Ylitse menevä vaatimattomuus on, kuten Patarouva kirjoitti, lähinnä itsensä esille tuomista samoin kuin selkeä rehentely. Kummatkin tyylit ärsyttävät yhtä paljon. Tuo V-manin taktiikka on muuten ihan hyvä ja hauska, olen käyttänyt sitä muutaman kerran tuttaviini huumorin kera, ja aina on tehonnut.

Yllättävä ja ehkä hieman ansioton kehuminen saa minut vaikeaksi, en oikein tiedä mitä sellaisessa tilanteessa tekisin. En halua ottaa kunniaa tai Tosimiehen leimaa asiasta, jota en varsinaisesti hallitse, vaan yritän saada ihmiset ymmärtämään, että haluaisin hallita kyseessä olevan taidon paremmin. Jos taas olen tyytyväinen johonkin hallitsemaani taitoon, esimerkiksi luovaan ruuanlaittotaitooni, ja minua kehutaan sen vuoksi, uskallan ottaa kohteliaisuudet vastaan ja totean vaikkapa, että kiva kun maistui. Tulipa pitkiä virkkeitä.

Myös aidon ja vilpittömän kehun erottaa "vitsi kun sä oot hyvä"-nuoleskelusta. Mieltäni lämmitti, kun eräs kaverini tuli luokseni ohjelmavastuun jälkeen seurakuntamme nuorisoleirillä, katsoi silmiin ja sanoi, että "sampio, sä olet kyllä hyvä tyyppi". Kyse ei ollut siitä, että olisin tuon jälkeen tuntenut itseni joksikin übermenscheniksi, vaan yksinkertainen palaute monivuotisen ystävän suusta oli jotenkin vilpitön ja lämmin. Kun tekee parhaansa, on todella mukava myös kuulla, että on onnistunut jossain, oli kyseessä sitten ruuanlaitto tai sodanaikaisten joukkojen johtaminen. Terveen itsetunnon omaava ihminen osaa kääntää myönteisen ja kielteisen palautteen itselleen voimavaraksi, eikä lannistu tai ala leijua sen johdosta.

 

[ms.qvist]

No ku mää oon vaa niin paska...

Varmaan monien kohdalla vaatimatonta esittäminen on myös eräällä tavalla itsetehostusta, haetaan näin huomiota itselleen. Henkilökohtaisesti en koe ärsyyntyväni siitä jos joku on liian vaatimaton, mikäli henkilö vieläpä on tuntemattomampi minulle en lähde vetämään mitään pitkälle meneviä päätelmiä hänen persoonastaan tämän piirteen tähden koskapa en voi olla varma mitkä syyt tämän ylitsevuotavan vaatimattomuuden aiheuttavat.

Täällä on viitattu myös lasten kasvatukseen osasyynä tähän liialliseen vaatimattomuuteen ja omasta kokemuksesta voin vain todeta sen, että kasvatuksella on todella hyvin suuri vaikutus siihen millainen ihmisestä tulee, mikäli kasvatus on eräällä tavalla nöyryyttävää ja väheksyvää niin ei voida odottaa, että lapsesta kasvaa hyvän itsetunnon omaava ihminen vaan ennemminkin ihminen joka helposti antaa itsestään aivan liian vaatimattoman kuvan eikä löydä itsestään mitään hyvää.

Tällä alistavalla kasvatuksella en nyt tarkoita sellaista kasvatusta jossa lapselle asetetaan rajat ja hänen on niitä noudatettava vaan kasvatusta jossa lapsen "minuus" ja näin ollen itsetunto nujerretaan täysin. Jos kasvatus perustuu lapsen haukkumiseen tyyliin "Sinä olet yksi saatanan paskapää", "Ei sinusta ole yhtään mihinkään", "Olet idiootti", "Ei sinusta ole minkään tekijäksi" ei voida olettaa muuta kuin, että lapsi alkaa jossain vaiheessa olla myös sitä mieltä itsekin ettei hänestä ole mihinkään ja tämän mielipiteen hän tuo sitten julki muille vähättelemällä suhteettoman paljon itseään ja tekemisiään (taitojaan).


Loppukevennykseksi. Yllä mainittu kasvatusmetodi voi välillä saada jopa korneja piirteitä. Lapsen tuodessa kokeen kotiin näytille vanhemmilleen ja numerona komeilee 9 isä tuumaa tähän väheksyvä sävy äänessään: "No, olisihan tuo paremminkin voinut mennä". Se siitä hyvän numeron tuomasta nautinnosta.


"Teot puhukoot puolestaan", näin pyrin toimimaan nykyään. En kehu itseäni mutta jos joku todella haluaa tietää vahvuuteni niin en ryhdy niitä salaamaan.

vlad#16.

 

[Mustavalkoinen]

Paras esimerkki todella vaatimattomasta miehestä lienee Speden elokuvassa (en muista kylläkään missä niistä) ollut maailman vaatimattomin mies. Hän oli niin vaatimaton, että sanoi olevansa Euroopan vaatimattomin, vaikka tosi asiassa olikin maailman vaatimattomin. Oli se vaatimaton mies!