Liigaveskojen taso kaudella 2013–2014

  • 41 293
  • 83

Fordél

Jäsen
Norosen ura on jotenkin ihmeellinen, viime vuosina ei Lukko-aikaa lukuunottamatta ole kovin kummoisia pelimääriä tullut, vaikka kyseessä on kuitenkin hyvä maalivahti. Eikä mies tosiaan mikään vanhakaan vielä ole maalivahdiksi.

Kyllä, ihmeellinen ura tosiaan viime vuosina. Taustojahan en tiedä, mutta en ymmärrä miksi Norosen sopimuskuvio on joka vuosi samanlaista soutamista ja huopaamista. Onko sitten palkkapyyntö niin kova edelleen, että sopua ei synny riittävän ajoissa eikä mies viihdy pidempiä pätkiä samassa jengissä? Itse olisin koittanut Norosena saada viime vuosina pari hyvää ja ehjää kautta alle samassa jengissä, jolloin arvo markkinoilla nousisi ja saisi muitakin kuin vain tuuraskeikkoja. Mielummin vaikka vähän heikompi soppari kunhan nimi on sopimuksessa jo kesällä ja miellään vielä kaksivuotisena, jolloin voisi keskittyä täysillä treenaamiseen ja tuleviin kausiin.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyllä, ihmeellinen ura tosiaan viime vuosina. Taustojahan en tiedä, mutta en ymmärrä miksi Norosen sopimuskuvio on joka vuosi samanlaista soutamista ja huopaamista. Onko sitten palkkapyyntö niin kova edelleen, että sopua ei synny riittävän ajoissa eikä mies viihdy pidempiä pätkiä samassa jengissä?
No eiköhän se ole selvää että nimen omaan rahasta on kyse. Norosella on ilmeisesti jäänyt jonkin tason NHL-moodi päälle ja luulee saavansa sillä statuksella huippusoppareita yhä edelleen. Mistään muusta ei voi olla kyse koska kyseessä on kuitenkin maalivahti joka on riittävän hyvä ykkösveskariksikin liigaan eikä isompia murheita ole ollut terveyspuolellakaan. Norosen pitäisi vain hyväksyä se että hän on enää "vain" liigatason maalivahti. Pelivuosia olisi varmasti vielä edessä useita kohtuullisella korvauksella.
 

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Norosen pitäisi vain hyväksyä se että hän on enää "vain" liigatason maalivahti. Pelivuosia olisi varmasti vielä edessä useita kohtuullisella korvauksella.

Todellakin, palkasta tässä on kyse. Ihmetyttää kyllä miten tuollainen kelpotason maalivahti haluaa kilpailuttaa itsensä ulos ihan hyvän hintaisista sopimuksista, kun pelivuosia olisi vielä jäljellä. Vai eikö kiekon pelaaminen sitten oikein kiinnosta, jos korvaus ei ole todella mairitteleva?

Aivan takuuvarmasti saisi kelpo korvauksella somistetun sopimuksen, jos vain tahtoa olisi. Tiedä sitten onko joku isokin suunnitelma pelaajauran jälkeen jo työstövaiheessa ja on laittanut pelaajauran jo vähän jäähdyttelyvaihteelle, jollei mieleisiä sopimuksia tarjota.
 

Oijennus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mika Noronen siirtyy Sveitsiin Davosin riveihin vuoden loppuun kestävällä sopimuksella:

Aamulehti


Kelpaako nyt Jääkoneenkuljettajalle? Voit toki yv:llä laittaa vielä kehitysehdotuksia mikäli näet, että ne voisivat auttaa minua tällaisissa tilanteissa jatkossa.
Vastaus kysymykseesi: En.
 
Viimeksi muokattu:

Jaasin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Real Madrid, Detroit Red Wings, Boston Bruins
Tämä on äkkiseltään ehkä sopivin ketju tälle.

Mitä mieltä muut olette tuosta liigamolarien "ylikokoisten" varusteiden, lähinnä patjojen, käytöstä? Ymmärtääkseni jo ensi vuonna olisi tulossa nhlstä tutut varustesäännöt myös liigaan ja jokaisessa liigajoukkueessa äkkiseltään ainakin jompi kumpi tämän hetken veskari on samalla valtavan muutoksen äärellä. Tuo uudistus on mielestäni todella tervetullut ja vie varustekehistystä oikeaan suuntaan. Käytännössä jatkossa siis liigassakin tulee tarkka rajoitus sille, kuinka paljon patjojen reisiosa saa tulla polven yläpuolelle. Tuohan on vain varustekikkailua, jonka avulla tekniikkaa ja pelaamista voidaan viedä passiivisen peittämisen suuntaan.

Nhlssä rajoitus oli jo ennenkin olemassa, mutta tuota reisiosaa vielä lyhennettiin tälle kaudelle. Osa huipuistakin on ollut tuon asian kanssa vaikeuksissa ja toiset ovat sopeutuneet nopeammin.

Säännön saapuessa liigaan sillä on silmämääräisesti arvioiden valtava vaikutus ainakin myllyniemen, voldenin, kolppasen ja tosiaan monen monen muun varusteisiin. Nämä esimerkit sieltä merkittävimmästä päästä ja nyt ihan ulkomuistista. Muutos ja harjoittelu ensi vuodeksi (tai viimeistään vuosi tuon jälkeen) tulee olemaan iso. Onneksi möhköily vähenee ainakin tästä kaudesta, junnumoketkin saavat järkevämmän näköistä apinoitavaa. Ja tämä ei ollut henkilökohtaisesti kellekään tietylle molarille osoitettu kritiikki, pelkästään ihmettelyä ja kulttuurin arvostelua.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Aina, kun maalivahtien kilpailukykyä halutaan heikentää, olisi syytä myös kysyä miksi, ei pelkästään miten. Halutaanko maalimäärien lisääntyvän? Oletetaan, että tämä on syy. No, onko merkitystä sillä, millaisia maaleja syntyisi? Minun mielestäni on. Jos muutos johtaisi räkämaalien lisääntymiseen, joukkueet muuttaisivat pelitavallisia painopistealueita sellaisten tilanteiden synnyttämiseen. Seurauksena olisi yhä suuremmat tilannevauhdit. Edelleen yhä yleisemmät päävammat jne...

Mielestäni pelin evoluutiota tulisi kokonaisuutena ohjata sellaiseen suuntaan, että nopeudet pelitilanteissa alenisivat. Tämä, niin uskon, johtaisi myös siihen, että kiekolliselle pelaajalle jäisi aavistus enemmän aikaa suoritukseensa. Edelleen, maalivahtien kilpailukyky alentuisi.

En vastusta patjojen lyhentämistä, mutta Se ei ole ratkaisu sairauteen vaan helpotus oireeseen. Kysyn vielä, onko NHL:ssä maalimäärät lisääntyneet?
 

ufon_kaakao

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Sebastian Aho
En vastusta patjojen lyhentämistä, mutta Se ei ole ratkaisu sairauteen vaan helpotus oireeseen. Kysyn vielä, onko NHL:ssä maalimäärät lisääntyneet?

Tässä NHL:n tilastot, joista nyt ei paljon voi sinänsä päätellä:

Viime kausi: 5,44 goals per game (720 games)
Tämä kausi: 5,54 goals per game (439 games)

Mutta ei kai siinä tarvitse olla Einstein päätelläkseen, että maalimäärät lisääntyvät jos muut tekijät pysyvät samoina.

Aina, kun maalivahtien kilpailukykyä halutaan heikentää, olisi syytä myös kysyä miksi, ei pelkästään miten. Halutaanko maalimäärien lisääntyvän? Oletetaan, että tämä on syy. No, onko merkitystä sillä, millaisia maaleja syntyisi? Minun mielestäni on. Jos muutos johtaisi räkämaalien lisääntymiseen, joukkueet muuttaisivat pelitavallisia painopistealueita sellaisten tilanteiden synnyttämiseen. Seurauksena olisi yhä suuremmat tilannevauhdit. Edelleen yhä yleisemmät päävammat jne...

Mielestäni pelin evoluutiota tulisi kokonaisuutena ohjata sellaiseen suuntaan, että nopeudet pelitilanteissa alenisivat. Tämä, niin uskon, johtaisi myös siihen, että kiekolliselle pelaajalle jäisi aavistus enemmän aikaa suoritukseensa. Edelleen, maalivahtien kilpailukyky alentuisi.

Miksi patjojen (ja yleensäkin maalivahdin varusteiden) pienentäminen johtaisi räkämaalien suhteettomaan lisääntymiseen?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös