Liigapörssi-keskustelua

  • 1 501 625
  • 6 499
Tein jo joukkueenkin, mutta poistin sen, kun ei näköjään saa enää ilmaiseksi pelata kuin 4 kierrosta. Jaankin salaisuuteni täällä.

Hyvin sai koottua kärkimiehstä viisikon:
Kuusela-Malinen-Saarela
Aalto (Bailen) - Sammalkangas
Metsola

Etenkin Malinen on aika kaappaus. Hinta taisi olla 225k€ ja jannu pelaa Kuuselan ja Niemisen kanssa kakkosessa, yli- ja alivoimaa. tehnyt pinnojakin harjoitusotteluissa. Erkinjuntti (330) oli myös aika edullinen. Sammalkangas ja Saarela hyvissä hinnoissa, eikä Morrisonnkaan kovin hintava ollut.
 

Apheu

Jäsen
Nick Bailenin hintaa odotan mielenkiinnolla. Äijä tuntuu olevan aina pisteillä ja kaiken kukkuraksi laukoo paljon. YV -kentällisensä ainoana pakkina viivassa tulossa paljon vähintään syöttöpisteitä. Pakkina voi olla sopivaan hintaan aika hyvä kortti liigapörssiin.

Muuten Tapparasta Nieminen lienee ylihintainen (455k), McRae on hanakka laukomaan ja on maalitekovastuussa Connollyn ja EJ:n kanssa joten (445k) ei ole mikään paha hinta hänestä. Tietty riski potentiaali näissä uusissa kavereissa kuitenkin aina piilee.

Jormakka ja Kuusela ovat esittäneet harkkapeleissä hyviä otteita ja ovat hyvillä hinnoilla liikkeella. Voi hyvin suositella.

Plihal (400k) vaikuttaa ainakin ylihintaiselta ja Palolakaan (350k) ei saa enää sitä ylivoima-aikaa, mitä viime vuoden playoffeissa. Erkinjuntti (330k) on käsittämättömän halpa kuten erityisesti Malinen (225k). Tällä hetkellä kakkossentterinä tosiaan tehnyt Tapparasta eniten pisteitä hyökkääjänä harjoitus- ja ET-peleissä.

Toivottavasti saisivat nyt päivitettyä nuo pelaajat sinne.
 

Oddee

Jäsen
Tässä, kun on vähän uudistuneeseen Liigapörssiin kerennyt tutustua, niin täytyy sanoa, että ulkoasuun tehdyt muutokset ovat aivan karmeata shittiä. Etusivu on erikoisen tuntuinen, pienet tilastot, uutiset ja mediahömpät siinä vaakatasossa. Vanhassa versiossa olleet tilastot vasemmassa reunassa tuntuivat paljon paremmalta.

Oma joukkue-sivu on etusivua parempi, mutta tässäkin palaisin vanhaan. Joukkue näyttää ihan hyvältä, mutta sen vieressä ihan turhaa tyhjää tilaa. Muutenkin tuntuu, että ylimääräisiä tyhjiä kohtia on liikaa. Oman joukkueen tilastot: pisteet, sijoitus yms. ovat sekavasti eikä tasaisissa riveissä.

Valikoista on vähän vaikea löytää haluamansa, helpoiten löytää alalaidan valikosta, mutta miksi kyseinen osio ei voisi olla vaikka sitten ylälaidassa?? Paras olisi taas vanha systeemi, toisaalta sekin oli mielestäni hieman sekava.

Itse vaihtojen tekemiseen ei ole tehty uudistuksia ja se onkin toimiva systeemi ja tärkein osa peliä. (Peukku) Suuri puute on kumminkin samalta sivulta kadonneet lähiajan otteluohjelma ja muut tilastot vasemmasta laidasta, joka helpotti vaihtojen miettimistä.

Otteluohjelma pysynyt samana, mutta ylälaidan otteluohjelma on koko komeudessaan aivan karmea ja sekava. Vanha systeemi takaisin!

Ja tässä, kun liputan vanhan systeemin puolesta koko ajan niin olen rehellisesti sitä mieltä, eikä tämä ole vain tyypillistä puhetta, kun en ole uuteen mukamas vielä tottunut.

Liigapörssin omalla foorumilla hyvä analyysi myös ko. aiheesta. Kannattaa lukea.
 

Tumbenson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tässä ollaan pikku hiljaa saamassa se lopullinen tiimi kasaan. Vielä kuitenkin odotan paria pelaajaa, mm. Nick Bailenin hintaa odotan mielenkiinnolla. Vakuuttavaa jälkeä häneltä harkkapeleissä, vaikka tahti hieman hiipuneekin liigan alkaessa.

Ulkoasusta sen verran, että itselleni kävisi hyvin, vaikka palattaisiin vuosia sitten olleeseen ulkoasuun. Kun muistelen vuosia taakse päin, muistan valmentajanhakusysteemin jne. olleen parempia ja selkeämpiä mitä nykyään. Yksinkertaisuus on kaunista, varsinkin kun puhutaan Liigapörssistä, jossa mielestäni on turha ruveta liikaa hienostelemaan ulkoasun kanssa.

Tässä ja nyt:

L.Pither (285k) - K.Kuusela (390k) - M.Aaltonen (300k)
T.Söderholm (405k) - M.Kalteva (235k)
M.Koskinen (375k)
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kuten aiemmin kerroin niin tein muutaman joukkueen lisää liigapörssiin:

Joukkue 1:

Hyökkääjät: Männikkö Miikka, Hubaceck Petr, Wärn Max.
Puolustajat: Kukkonen Lasse (C), Savilahti Nagander Per.
Maalivahti: Tarkki Tuomas.

Joukkue 2:

Hyökkääjät: Erkinjuntti Antti (C), Kuusela Kristian, Malinen Jarkko.
Puolustajat: Aalto Teemu, Kalteva Mikko.
Maalivahti: Metsola Juha.
 

kesätyttö69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dufvan Lukko, JYP(ilman Tyni&Virtanen)
Tuolta puuttuu muuten ihan hemmetin iso kasa pelaajia. Tapparalla on 4 pakkia, kun tänään katsoin aamulla.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tuolta puuttuu muuten ihan hemmetin iso kasa pelaajia. Tapparalla on 4 pakkia, kun tänään katsoin aamulla.

Juu, niin puuttuu vaan tuo hitaus johtuu sm-liigasta, ei Liigapörssistä, mutuilisin ettei sm-liiga ole saanut vielä kaikkien seurojen virallisia pelaajalistoja jonka takia liiga ei ole voinut toimittaa niitä Liigapörssille joten näin listat ovat vaillinaisia.

Ennen kuin kiekko putoaa jäähän niin melkeen kuukausi saadaan vielä odottaa.
 

Rakettipulu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kysymys JYPiä seuraaville: mahtuuko Auvinen JYPin pakiston pelaavaan kuusikkoon? Hinta olisi vain 150k ja on ainakin harkkapeleissä päässyt kentälle.

Ja Viirlas varmaankin mahtuu Lugun kuusikkoon? Tarkentakaa, jos oon väärässä. Sama hinta tälläkin eli 150k.
 

Tähtipakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kysymys JYPiä seuraaville: mahtuuko Auvinen JYPin pakiston pelaavaan kuusikkoon? Hinta olisi vain 150k ja on ainakin harkkapeleissä päässyt kentälle.

Vähän epäilen. Taistelee viimeisestä paikasta kokoonpanossa aika monen miehen kanssa, kun edelle menevät todennäköisesti Näkyvä, Kalteva, Luoma, Auvitu ja Välivaara. Siinä jääkin kuudennen pakin paikalle Auvinen, Viitanen, Salonen, Hietanen ja ynnä muut.

Pääsee varmasti osassa peleistä kentälle, sillä uskoisin Virtasen kierrättävän jonkin verran juuri tuolla kuudennen pakin tontilla.
 

The Loft

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, VfB Stuttgart, QPR
Väsäsin tuossa oman joukkuueni pienen pähkäilyn jälkeen kuntoon, jengi näyttää nykyisyydellään tältä;



H:Salmelainen (445k) - Redenbach (325k) - Saarela (300k)
P:Viirlas (150k) - Söderholm (405k) "C"
MV:Tuokkola (375k)
 

kesäesa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, KalPa
Suosittelen ehdottomasti KalPan Miika Koivistoa. Debyyttikaudella 17 pistettä puolustajana, kolmossija vuoden tulokaskisassa ja tällä hetkellä johtaa KalPan harjoitusotteluiden pistepörssiä. Hinta 280k.

Joona Harjama (170k) on harjoitusotteluiden pistepörssin toisena, mutta ei ole tietoa siitä aloittaako kauden pelaavassa kokoonpanossa. Halpa ja potentiaalia pisteidentekoon löytyy, kannattaa seurata tilannetta.
 

Rakettipulu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Huhhuh, kyllä saa omasta mielestä helposti joukkueen kasaan. Ekalla kierroksella saa taas tehtyä hyviä hakuja. Mikä on muuten Petteri Lindbhomin tilanne tällä hetkellä? Mahtuuko Jokerien aloittavaan kuusikkoon?

Aloittava kuusikko on Väänänen, Karalahti, Kousa, Eronen, Dehner ja Niemi. Kutospakin paikkaa tosin saatetaan kierrättää merkittävissä määrin Niemen, Lindellin ja Lindbohmin kesken, mutta näen Niemen tuolla tontilla ensimmäisessä liigapelissä.
 

Rakettipulu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
12 uutta pelaajaa saatu vihdoin pelaajalistoille liigapörssiin:

Tarkkanen Juha, P, HIFK, 225 000
Gillies Trevor, H, HIFK, 150 000
Irving Leland, M, Jokerit, 400 000
DeSimone Philip, H, Jokerit, 405 000
Lahti Janne, H, Jokerit, 480 000
Tyrväinen Antti, H, Jokerit, 330 000
Bailen Nick, P, Tappara, 410 000
Puistola Pasi, P, Tappara, 405 000
Tabacek Jan, P, Tappara, 280 000
Westermarck Victor, P, Tappara, 170 000
Ahlgren Ville, H, Ässät, 210 000

Janne Lahti 480k? Aika naurettava hinta, kun ei ole pahemmin näyttöjäkään viime aikoina antanut. 380k-390k voisi olla aika passeli. DeSimonen hinta ihmetyttää myös, aika väritön ja näkymätön ollut peleissä ja jatkosoppari on siinä ja siinä. Ehdoton ei ykkössentteriksi. Hinta voisi olla jotain luokkaa 320k. A. Tyrväisen hinta on aikalailla paikallaan, ehkä jopa hieman alihintainen parilla kybätonnisella.

Ps. Eli Lahti on peräti kallein pelaaja liigapörssissä. Siinä on aika monta varmaa pistenikkaria halvemmilla hintalapuilla. Lahti ei ehkä ihan se varmin pistenikkari kuitenkaan ole.
 

HokiHero

Jäsen
Ensimmäisille kierroksille 5 minuutissa väsätty joukkue:

Pither (285) - Redenbach (325) - Malinen (225)
Nummelin (485) - Koivisto (280)
Tuokkola (375)

Kyllähän värilasit vaikuttaa valinnoissa etenkin kun ei ota tätä niin tosissaan, mutta kiva noita on miettiä. KalPasta Pither ja Koivisto ovat kyllä todella halpoja kun saavat paljon peliaikaa myös ylivoimalla.
 

Peoplez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ps. Eli Lahti on peräti kallein pelaaja liigapörssissä. Siinä on aika monta varmaa pistenikkaria halvemmilla hintalapuilla. Lahti ei ehkä ihan se varmin pistenikkari kuitenkaan ole.

Noh ei siitä kauan ole kun Lahti suorastaan dominoi Sm-liigaa, että sinänsä iso hintalappu ei ole yllätys. Ihan hyvä että ei tuijoiteta vaan viime aikojen otteita hinnoittelussa.
 

Rakettipulu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Noh ei siitä kauan ole kun Lahti suorastaan dominoi Sm-liigaa, että sinänsä iso hintalappu ei ole yllätys. Ihan hyvä että ei tuijoiteta vaan viime aikojen otteita hinnoittelussa.

Jep, silloin melkein kolme vuotta sitten, kun Jokereiden menestys oli käytännössä yhden ketjun varassa. Seuraavalla kaudella Lahti ei aivan yltänyt edellisen kauden tasolle, osittain loukkaantumisten takia. Viime kaudesta taas on aika turha edes mainita, vaikkei se ollut pannari pelkästään Jaskan takia. Lahti tarvitsee rinnalleen kunnon playmakerin ja Jaskan tehtävä on vain heittää limput häkkiin. Semmoista ei tästä joukkueesta tällä hetkellä löydy Teukan lisäksi, jossa Jaska ei ainakaan lähtökohtaisesti pelaa.

Kuinka moni on tosissaan suunnittelemassa Jaskaa joukkueeseensa, kun vaihtoehtoina pelkästään Jokereissa ovat myös Moses (420k) ja Teukka (435k). Puhumattakaan mistään Tuppuraisista, Koivistoista tai Humleista.

Ps. Yleinen kysymys: Kumpi avauskierrokselle, T. Koskiranta (TPS) vai Hirschovits (Blues)? Hirson etuna pidän kahta ensimmäistä kierrosta, jonka jälkeen hänet voi vaihtaa ilman suuria päänvaivoja pois. Kumpaakin riittää ihan hyvin fyrkat. Lisäksi palaan vielä tuohon Lugun Viirlakseen. Kuinka paljon kaveri tulee pelaamaan ensi kaudella ja missä roolissa? Hinta kuitenkin vain sen 150k.
 

ElManazer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS, Málaga Club de Fútbol, New York Islanders
Ps. Yleinen kysymys: Kumpi avauskierrokselle, T. Koskiranta (TPS) vai Hirschovits (Blues)? Hirson etuna pidän kahta ensimmäistä kierrosta, jonka jälkeen hänet voi vaihtaa ilman suuria päänvaivoja pois. Kumpaakin riittää ihan hyvin fyrkat. Lisäksi palaan vielä tuohon Lugun Viirlakseen. Kuinka paljon kaveri tulee pelaamaan ensi kaudella ja missä roolissa? Hinta kuitenkin vain sen 150k.

Saatan vetää ehkä hieman kotiinpäin, mutta valitsin Koskirannan (ET, 5gp, 1+2). Pelaa TPS:n ykkösviisikon keskellä laitureinaan Dan Sexton (ET, 6gp, 1+6) ja Francis Paré (ET, 6gp, 3+2).
 

Koikkaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves & Boston Bruins
12 uutta pelaajaa saatu vihdoin pelaajalistoille liigapörssiin:

Tarkkanen Juha, P, HIFK, 225 000
Gillies Trevor, H, HIFK, 150 000
Irving Leland, M, Jokerit, 400 000
DeSimone Philip, H, Jokerit, 405 000
Lahti Janne, H, Jokerit, 480 000
Tyrväinen Antti, H, Jokerit, 330 000
Bailen Nick, P, Tappara, 410 000
Puistola Pasi, P, Tappara, 405 000
Tabacek Jan, P, Tappara, 280 000
Westermarck Victor, P, Tappara, 170 000
Ahlgren Ville, H, Ässät, 210 000
Vihdoin ja viimein Tapparan puolustuskin on saatavilla, vaikka niihin en koske edes pitkällä kepilläkään. Gillies on minimihintasena vieläkin ylihintainen, tuo hemmo tuo miinuspisteitä luultavasti aina kun pelaa.
 

angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Hirson ja Koskirannan välillä arvoin itsekkin, mutta Bluesin pelaajan kannalle kallistun siksi että pelaavat kahtena päivänä peräkkäin, jonka jälkeen vaihdot kehiin.
Antakaapa vinkkiä, että mitkä kaksi Bluesin hyökkääjä kannattaisi ottaa kahdelle ensimmäiselle kierrokselle. Rinkinen-Huhtala, vai sittenkin Widing tai Hirso, tai...?
Ässistä vinkkinä pari halpaa kaveria, jotka kentälle päästessään tekevät näköjään pisteitä, eli Ahlgren (210) ja Lammikko (150).
 

BLEGI

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bleg, DRW, Man United ja Tommi Huhtala
Hirson ja Koskirannan välillä arvoin itsekkin, mutta Bluesin pelaajan kannalle kallistun siksi että pelaavat kahtena päivänä peräkkäin, jonka jälkeen vaihdot kehiin.
Antakaapa vinkkiä, että mitkä kaksi Bluesin hyökkääjä kannattaisi ottaa kahdelle ensimmäiselle kierrokselle. Rinkinen-Huhtala, vai sittenkin Widing tai Hirso, tai...?
Ässistä vinkkinä pari halpaa kaveria, jotka kentälle päästessään tekevät näköjään pisteitä, eli Ahlgren (210) ja Lammikko (150).

Omasta joukkueesta löytyy Widing ja Hirso. Kaverit löytyvät Bluesin harjoituspelien pistepörssin kärjestä(3+4 ja 3+3) ja vastuuta on luvassa rutkasti.
 

Takakarvaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Mestis Hockey
Voisiko joku yksinkertaisesti kertoa, että miten nämä maksut ja vaihdot nyt menee? Olisin ekaa kertaa osallistumassa, mutta nuo maksut/vaihdot aiheuttavat sekaannusta.

Jotain varmaan käsitinkin, kun noita ohjeita selasin:

1. Peruspelijoukkue 11 vaihtoa + (ei lisävaihtoja(ko)?) 3€
2. Superpelijoukkue 11 vaihtoa + 9 lisävaihtoa (3 kerralla) 10€ + ?€ + ?€ + ?€
3. Hyperpelijoukkue 20 vaihtoa 30€

Eli en löytänyt äkkiseltään hintaa noille lisävaihdoille, joten paljonko ne kustantavat? Niitä siis minun käsityksen mukaan pystyy ainoastaan tuossa superpelijoukkueessa ostamaan 9 kappaletta ja 3 aina sitten kerrallaan.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Voisiko joku yksinkertaisesti kertoa, että miten nämä maksut ja vaihdot nyt menee? Olisin ekaa kertaa osallistumassa, mutta nuo maksut/vaihdot aiheuttavat sekaannusta.

Jotain varmaan käsitinkin, kun noita ohjeita selasin:

1. Peruspelijoukkue 11 vaihtoa + (ei lisävaihtoja(ko)?) 3€
2. Superpelijoukkue 11 vaihtoa + 9 lisävaihtoa (3 kerralla) 10€ + ?€ + ?€ + ?€
3. Hyperpelijoukkue 20 vaihtoa 30€

Eli en löytänyt äkkiseltään hintaa noille lisävaihdoille, joten paljonko ne kustantavat? Niitä siis minun käsityksen mukaan pystyy ainoastaan tuossa superpelijoukkueessa ostamaan 9 kappaletta ja 3 aina sitten kerrallaan.

Tuo 30 euroa on koko kaudesta. Superpelikausi taas on ilmeisesti 10 euroa. Hyperpelijakso on 9 euroa. Vaihtojen hinta on ilmeisesti 3€/ kolme vaihtoa.

Kausi on siis ainakin ennen ollut jaettu kuuteen jaksoon, joten superpeleinä hinnaksi tulee irrallaan ostettuna 18 euroa ja koko kausi kerralla 10 euroa. Hyperpelinä vastaavasti maksamalla 30 euroa kerralla säästät 24 euroa.

Toivottavasti selvensi yhtään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös