Liigapörssi 2007-2008

  • 8 512
  • 100
Tila
Viestiketju on suljettu.

tutzba

Jäsen
Jälleen on aika kokoontua tämän managerointipelien kuninkaan, Liigapörssin, ääreen. Nettisivut kertovat pelin aukeavan huomena, eli viikko jää aikaa rakentaa joukkuetta.

Jatkoaikakimpan luomisen voisin ottaa omalle vastuulleni, kimpan nimen ja salasanan ilmoitan myöhemmin. Mielessäni olisi tällainen idea, että otetaan tietty määrä kisailijoita mukaan (esim. 20) ja mennään koko vuosi läpi samalla kimpalla. Lopussa sitten lasketaan yhteispisteet ja kruunataan voittaja Jatkoajan Managerimestariksi! Mikäli tämä idea saa kannatusta, niin ilmoitan itseni jo ensimmäiseksi osallistujaksi.

Viikko aikaa! Jännitys tiivistyy.
 

proffa#8

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Kai Suikkanen, Pool ja NHL
Voisin tulla itsekkin mukaan, mutta miltä kuulostaisi pieni rahallinen panos? Vai onko se Jatkoajan säännöissä kielletty?
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Liigapörssihän on aivan loistavaa ajanvietettä, joten aivan ehdottomasti kannattaa jonkun näköinen kimppa pistää pystyyn. Kaveriporukalla kokeiltiin viime vuonna vastaavanlaista sarjajärjestelmää sellaisella variaatiolla että jokainen yksittäinen jakso oli pisteytetty formula-/rallipisteillä eli voittaja 10p, kakkonen 8p, kolmonen 6p. jne. Koska keväällä panokset kaukalossa kovenevat koveni ne kimpassakin. Play Off - jakson kolmelle ensimmäiselle oli luvassa tuplapisteet joka mahdollisti nousun palkinnoille vaikka joku jakso olisikin välissä mennyt päin helvettiä. Lopputulema oli että kimpan neljä ensimmäistä mahtuivat "huikean" viiden pisteen marginaaliin. Tuolla tavalla jännitys säilyi eikä lässähtänyt allekirjoittaneen kuitattua pitkän 1.n jakson himaan n.140 pinnan marginaalilla.
 

Orman Mollis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Jatkoaikakimpan luomisen voisin ottaa omalle vastuulleni, kimpan nimen ja salasanan ilmoitan myöhemmin. Mielessäni olisi tällainen idea, että otetaan tietty määrä kisailijoita mukaan (esim. 20) ja mennään koko vuosi läpi samalla kimpalla. Lopussa sitten lasketaan yhteispisteet ja kruunataan voittaja Jatkoajan Managerimestariksi! Mikäli tämä idea saa kannatusta, niin ilmoitan itseni jo ensimmäiseksi osallistujaksi.

Viikko aikaa! Jännitys tiivistyy.

Mukana ollaan myös!! Itselleni käy oikeastaan kumpi vain, että joko koko vuosi samalla porukalla tai sitten yksi jakso kerrallaan.

Mutta siis mukana ollaan, huomenna kasaamaan joukkuetta jahka tutzba saa kimpan luotua.

Edit. Yksi tärkeä juttu, miten on käytäntö näiden lisäsiirtojen suhteen?!? Eikös Liigapörssissäkin lisäsiirtoja pysty itselleen ostamaan, vai muistanko väärin? Itse olisin sillä kannalla että pitäisi mennä tällä normaalilla kymmenen(?) vaihdon määrällä, näin saadaan ne taidokkaimmat managerit esiin, eikä rahakaan tarvitsisi syytää peliin niin paljoa jos meinaa pärjätä.
 
Viimeksi muokattu:

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Minäkin ole luonnollisesti mukana. HIEMAN epäilen että vedonlyöntirahaa saa tähän peliin ottaa mukaan.
 

Simba

Jäsen
Voisin tulla mukaan. Tuo Neelyn ehdottama pistelaskujärjestelmä kuulostaa ihan hyvältä. Ja tuo vedonlyönti kuulostaa hieman huonolta, sillä ongelma taitaa tulla kun aletaan miettimään miten nämä vedot sitten maksetaan. Eli ei mielellään panosta. Voittajalle vain virtuaalijulkisuutta yms.
 

Gianfranco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Mielelläni tulisin mukaan hommaan. Muutaman vuoden pyörittäny omaa jengiä liigapörssissä, mut tällänen kimppasarja tois vähän lisää mielenkiintoa hommaan. Tuo rahapanos ei meikäläistä tosin kovin sytytä, mutta siitä(kään) homma ei meikäläisen puolelta jää kiinni...

edit. Heitetään jyrkkä ei lisävaihdoille.
 
Viimeksi muokattu:

tutzba

Jäsen
Voisin tulla itsekkin mukaan, mutta miltä kuulostaisi pieni rahallinen panos? Vai onko se Jatkoajan säännöissä kielletty?

Minäkin ole luonnollisesti mukana. HIEMAN epäilen että vedonlyöntirahaa saa tähän peliin ottaa mukaan.

Mietin itsekin aivan samaa, mutta entä jos joukkoon eksyy muutama ismolaitelamainen kaveri jotka tappion jälkeen alkavatkin vetoamaan että "rahapanokset ovatkin oikeasti laittomia". No no, tuskinpa tuollaista kuitenkaan kävisi. Minulle ainakin sopii pieni panos, sehän vain tekee tästä hauskempaa.

Orman Mollis kirjoitti:
Edit. Yksi tärkeä juttu, miten on käytäntö näiden lisäsiirtojen suhteen?!? Eikös Liigapörssissäkin lisäsiirtoja pysty itselleen ostamaan, vai muistanko väärin? Itse olisin sillä kannalla että pitäisi mennä tällä normaalilla kymmenen(?) vaihdon määrällä, näin saadaan ne taidokkaimmat managerit esiin, eikä rahakaan tarvitsisi syytää peliin niin paljoa jos meinaa pärjätä.

Samaa mieltä kanssasi, eli lisävaihtoja ei saa käyttää. Demokratia touteutui!
 
Viimeksi muokattu:

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Voisin tuota minäkin tulla mukaan. Menestys on ollut heikkoa jo edellisillä kausilla joten miksi tuota muuttamaan. Pieni rahapanos aina paikallaan jos mahdollista. Ehdoton ei lisä vaihdoille ja tuota noin oisko se kummiskin asialista rajata osallistujat 20, sillä kyllä se jatkoaika2 kimppa sieltä itsensä sitten kummiskin löytää.
 

Kummasetä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, V. Vandy, suomalaiset NHL:ssä
Mukana ollaan. Pitäähän jonkun pitää sitä kuuluisaa perää. Omassa joukkueessa kun on aina yleensä ollut eniten suosikkijoukkueeni pelaajia...narri ja bluus-pelaajat ovat taas loistaneet poissaolollaan. Ensin mainittuja ei tule joukkueessa koskaan olemaankaan. Ilmeisen huono resepti Liigapörssissä pärjäämisen kannalta :)
 

tutzba

Jäsen
Innostushan on hurjaa! Toivottavasti se ei nyt lopahtanut, vaan saataisiin kimpan jäsenmäärä täytettyä. Panoksen kannalla olen vielä, mutta tietenkään se ei tärkeä ole. Ongelmia siitä vaan tulee jos pitää alkaa täällä virtuaalisesti niitä perimään, eikä rahoja sitten kuulukaan tilille.
 

tutzba

Jäsen
Kaveriporukalla kokeiltiin viime vuonna vastaavanlaista sarjajärjestelmää sellaisella variaatiolla että jokainen yksittäinen jakso oli pisteytetty formula-/rallipisteillä eli voittaja 10p, kakkonen 8p, kolmonen 6p. jne.

Trallalaa, vanhaa tietoa joten muokkasin viestiäni.
 
Viimeksi muokattu:

Groove Armada

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Starkin noutopihan parakki
Innostushan on hurjaa! Toivottavasti se ei nyt lopahtanut, vaan saataisiin kimpan jäsenmäärä täytettyä. Panoksen kannalla olen vielä, mutta tietenkään se ei tärkeä ole. Ongelmia siitä vaan tulee jos pitää alkaa täällä virtuaalisesti niitä perimään, eikä rahoja sitten kuulukaan tilille.

Eikös kimpan perustaja voi potkia osallistujan pois kimpasta? Joku eräpäivä maksulle ja jos sitä ei ole, pois kimpasta.

Niin, itsehän olen mukana.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Mukana kuin peräpukama,täytyyhän jonkun olla viimeinenkin...Ja EI säälivaihdoille!Panos voi olla,mutta korkeintaan 5 euroa.Tuleehan tuostakin sitten jo komea voittopotti eli 100 euroa.Onko tämä muuten täysin laillista siis rahapalkinto?
 

proffa#8

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Kai Suikkanen, Pool ja NHL
Pitäiskö sitä nyt sitten kokeilla sillä 5€ panoksella? Sitten viimeisen jakson jälkeen kruunattaisiin tämä mr.liigaporssi..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös