Mainos

Liigan yleisömäärät kaudella 2024–2025

  • 157 241
  • 908

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Onko nuo kunnioitettavia oikeasti? Toki verrattain iso osa Espoon väkimäärästä lienee ns junan tuomia, mutta ihan älytön suoritus tuo ka. ei mielestäni ole. Luulisi buumin tuovan myös jääkiekon pariin ihmisiä, mutta esim monta kertaa pienempi Pori on edellä keskiarvossa. Samoin vielä pienemmät Lappeenranta ja Vaasa hengittävät taulukossa niskaan. Sanoisin ennemmin näiden olevan kunnioitettavia lukuja.

Lienee ottaa aikaa Espoossa, että väki saadaan halliin. Alku on kuitenkin urheilun osalta ollut lähes paras mahdollinen tähän projektiin.

Ehkä siihen nähden ihan hyvä että onko tuo nyt 7 vuosi vasta organisaatiolla menossa uudelleen rakennuksen jälkeen ja se pohjankin rakennus ei mikään helpoin kun niin paljon muualta muuttaneita että ottaa aikansa että uusia sukupolvia syntyy jne... Ainakin Espoossa oli ilmeisesti ilmoitettu yleisötavoitteeksi 3400 että siihen nähden hyvin mennyt. Aikahan sitten mikä riittää esimerkiksi taloudellisesti toimimiseen. Jos pystyy pyörimään pienellä pelaajabudjetilla ja pienellä henkilöstöllä niin siihen varmaan hyvä, mutta jos yhtään isona homma pyörii niin vielä aika pieneltä kuulostaa tuo 4300 katsojaa.
 
Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Mestiksessä lasketaan sisääntulijat joten katsojamäärät ovat todellisia. Siellä on toki paljon vähemmän katsojiakin.

Normaalisti ja totutumpaan tapaan juurikin näin yleensä.

Saa nähdä vielä, että miten katsojaluvut sitten kehittyvät jatkoon.
 
Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Tällä hetkellä kotimaisen tärkeimmän sarjan suhteen puhuen siis 50-vuotisjuhlakaudelle sen omat erikoisuudet muistaen onkin jo rajapyykkejä ylitetty tai täsmälleen päästy niihin.

Kun aiemmin selvisi tuo ottelukierrosten pysyminen kauteen kaikesta huolimatta siis samana 16 joukkueellakin niin nyt kukaan ei ole jäänyt enää vielä ennen kauden puoltaväliä koskevaan aikaan.

Jokainen joukkue on päässyt puoliväliin siis vähimmilläänkin kauteen vielä toistaiseksi pelaten.

Täsmälleen puoliväliin ovat päässeet Ilves, KalPa, JYP ja Pelicans ja eniten kaikkia otteluja toistaiseksi kauteen ottelukierroksina on pelanneet Oulun Kärpät.

Jos olisi toteutettu mahdollinen ottelukierroslaajennus aiemmin niin Kärpät olisi ollut vasta nyt ainut puolivälin ylittänyt joukkue kun muut joukkueet olisivat olleet tasan puolivälissä omaa kauttaan tai vasta aikeissa sitä ylittää.

Ja tietenkin tuolla nyt täsmälleen puolivälin nelikolla olisi ollut vieläkin vajaita kausiotteluja kiirehdittävänään otteluista puhuen.

Pelitahti on siis ollut melkoisenkin kovaa välillä.

Yleisömäärissä kovinta tahtia tällä hetkellä pitää Ilves ja perää pitää murheellisesti Mikkelin Jukurit.

Sijoituksellisesti miettien lähes kaikilla joukkueilla on muuten vielä äärimmäisen runsaasti mahdollisuuksia vaikka mihin kaudesta puhuen.

Ainoa todella, todella lohduton tilanne mahdollisesti on vain jo mainituilla Jukureilla.

Tietenkin mikäli vain jostakin saisivat kaivettua voimaa katkaista ongelmakierteensä niin ainakin sarjapaikan pystyisi takaamaan nk. Kesälomalle jääden ja se varmastikin olisi jo tärkeä juttu itsessään.

Playoff-kausi taas...

Tällä hetkellä aivan peräpää olisi sieltä kohdin saatavissa kiinni mikäli siellä tapahtuisi syöksykierre, mutta tämäkin on enemmän JYP:n ja HPK:n mahdollisesta pistesyönnistä muista koskien hieman omiakin pisteitä menettäen.

Ja Jukureiden olisi samassa suhteessa aloitettava melkein täysin heti melkoinen voittokulku mitä vaan ei ole nähtävissä ihmeittä.

Ei ainakaan kovin pitkänä sellaisena mikäli sellainen sattuisikin tulemaan.

SaiPa johtaa, mutta ei järin suuresti.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Kärpät ilmoitti yleisömääräksi n. 4000, nimimerkin mukaan paikalla oli n. 2900. Ihan silmämääräisesti tuo 2900 on huomattavasti lähempänä kuin 4000. Ilmeisesti nämä haamukatsojat ovat firmoille jaettavia kausikorttipaikkoja.

Onkohan muilla seuroilla tällainen sama kusetus systeemi yleisömäärissä.

Vaasassa ainakin näytti tuolta lauantaina. Aivan tyhjä halli ja yli 4000 ilmoitettiin.

Mutta mielestäni tämä ei ole mikään kusetus vaan vallitseva käytäntö, joka on hyvä pitää yhtenäisenä.
 
Heketys

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Yleisömäärät pitäisi ilmoittaa myytyjen lippujen mukaisesti, joihin kuuluu myös myydyt kausikortit. Jos ottelu myydään loppuun ja paikalle ei jostain syystä pääsekkään esimerkiksi joku sairastunut, ei tuota poisjäännyttä vähennetä ilmoitetusta yleisömäärää - paikka kun on hänelle varattun, tuli paikalle tai ei ja kukaan muu ei tuota paikkaa voi täyttää.

Toinen asia on sitten ilmaiseksi jaetut liput esimerkiksi kouluille, joita ei käytetä. Mielestäni jos joukkue myy lipun otteluun ja saa siitä rahaa, voi sen ilmoittaa yleisömäärään mukaan.
 
MSU

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Eikös tämä juuri ole se miten Liigassa toimitaan? Ei nuo firmakausarit mitään almuja ole, kyllä niistä joku on jollain tavalla jotain rahanarvoista maksanut.
 
Heketys

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Eikös tämä juuri ole se miten Liigassa toimitaan? Ei nuo firmakausarit mitään almuja ole, kyllä niistä joku on jollain tavalla jotain rahanarvoista maksanut.
Jep, tätä hain takaa eli nykyinen tapa ilmoittaa yleisömäärä on se oikea. Mikäli mukaan lasketaan nimenomaan liput ja kausarit joista on jotain maksettukkin.
 
Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Toinen asia on sitten ilmaiseksi jaetut liput esimerkiksi kouluille, joita ei käytetä. Mielestäni jos joukkue myy lipun otteluun ja saa siitä rahaa, voi sen ilmoittaa yleisömäärään mukaan.

Ilmaislippujen sijaan jaetaan tätä nykyä vouchereita, jolloin saa selville niitä käyttäneiden määrän. Eri asia on tietysti se, että jättääkö ilmaisen lipun hankkinut siitä huolimatta tulematta paikalle.
 
Tonnikala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Eikös tämä juuri ole se miten Liigassa toimitaan? Ei nuo firmakausarit mitään almuja ole, kyllä niistä joku on jollain tavalla jotain rahanarvoista maksanut.
Näinhän se on, ehkä tässä ihmisten pakkaa sekottaa eniten se, että yleensä puhutaan "yleisömäärästä" ei välttämättä "lipun ostaneista"
 
#42

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, K-Espoo
Kisapuistossa on käytännössä istumapaikat myyty loppuun jo nyt vuoden kahteen viimeiseen kotipeliin.
Paljonko muuten saa virallisesti Kisapuiston seisomokatsomoon lippuja myydä?
 
Suosikkijoukkue
Kärpät, ManU, Exeter City, TP-47
Jep, tätä hain takaa eli nykyinen tapa ilmoittaa yleisömäärä on se oikea. Mikäli mukaan lasketaan nimenomaan liput ja kausarit joista on jotain maksettukkin.
Eihän tässä ole kyse ettei tyhjiksi jäävistä paikoista ole seura rahaa saanut. Saa se. Luulen , että sponsori sopimuksen tehnyt firma saa määrän x kausikorttipaikkoja.

Toinen asia on sitten, ettei ilmoitettu yleisömäärä pidä paikkaansa. Jos hallissa on kolme tuhatta ihmistä se on kolme tuhatta, vaikka yleisömääräksi ilmoitetaan 4000 sis. tyhjiksi jääneet penkit.
Tietenkin mietityttää ettei 44 € lippu jonka saat ilmaiseksi kiinnosta.
 
Potku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Kivikova
Mielestäni jos joukkue myy lipun otteluun ja saa siitä rahaa, voi sen ilmoittaa yleisömäärään mukaan.

Onko se silloin yleisömäärä? Paljonko ottelussa oli yleisöä?

Vai myyntimäärä? Kuinka monelle myytiin lippu?

Seuran kirstunvartijaa kiinnostaa jälkimmäinen. Tavallista kuluttajaa esimerkiksi tunnelman perässä päätöksiä tekevää, mutta myös mainospaikan ostajaa, kiinnostaa kahdesta tuo ensimmäinen.
 
On tämäkin kun pitäisi ilmoittaa kaksi eri yleisömäärää, että kaikki olisivat tyytyväisiä. Itseäni kiinnostaa eniten paikalla oleva yleisömäärä, ei käyttämättömien lippujen määrä sillä näistä ensimmäinen kertoo parhaiten myös joukkueen kiinnostavuuden ja isossa määrässä yksittäiset käyttämättömät kausikortit mainittujen sairastapauksien ym myötä eivät vaikuta isossa kuvassa keskiarvoon oikeasti yhtään mitään.
 
jeani

Niinpä.

Jos talousluvut kiinnostaa, niin niitä voi selailla toisaalta.

Yleisömäärän pitäisi olla katsojamäärä. Ne ihmiset, joita ottelu on kiinnostanut niin paljon, että ovat lähteneet hallille ottelua katsomaan. Helppo homma.
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Näinhän se on, ehkä tässä ihmisten pakkaa sekottaa eniten se, että yleensä puhutaan "yleisömäärästä" ei välttämättä "lipun ostaneista"
Näissä kannattaa ottaa huomioon, että ottelussa on x-kappaletta myös katsojia, jotka eivät osta lippua ja marssivat sisään. Tähän kategoriaan menee esim kaikki kultapossukorttilaiset ja nuoremmat lapset ja vähän käytännöstä riippuen junnut. Tästä johtuen Turussa, jossa kiekkopelit ovat suosittuja lasten tapahtumia, niin myytyjen lippujen määrä on ollut selvästi pienempi paikalla ollut yleisömäärä, joissain yksittäisissä otteluissa.

Aina silti ilmoitettuja yleisömääriä kannattaa tarkastella tietyllä varauksella. Vaikka kuinka seuran johto vakuuttaa, että mennään pelkällä laskurilla, niin välillä vähänkin valveentuneempi katsoja näkee, että värikynää on kyllä aika paljon käytetty.
 
Niinpä, sen verran kävi aivopieru omassa viestissä, että unohdin mainita nuo ilmaseksi jaetut liput, minkä otitkin hyvin esille, millä voidaan paisuttaa katsoja/yleisömäärää aina ovat jonkun pussista pois, eli jos ei yhteistyö kumppani niitä maksa niin ovat sitten seuralle miinusta.
 
En tiedä onko se, että seuran omat junnut käy katsomassa pelejä keneltäkään pois, vielä kun vanhemmat usein maksaa lipusta. Tuomarit ja seurojen kunniajäsenet pääsevät myös ilmaiseksi, myös juniorieden vapaaehtoistyöntekijät usein saavat ilmaisen sisäänpääsyn otteluihin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös