Mainos

Liigan yleisömäärät kaudella 2016–2017

  • 111 453
  • 408

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Yksi ainoa 3p kotivoitto kolmen kuukauden tauon jälkeen, ja heti oli tänään tavallisessa tiistain Ässät kotipelissä katsojia Suomen suurimmalla urheiluseuralla 5543. Potentiaali Ilveksellä on siis ihan hirvittävä kun vertaa johonkin "4 vuotta putkeen finaaleissa ja sarjakärki" Tapparaan, jolla keskiarvo on vain hieman tuota parempi eli 5622.

Potentiaali tosiaan Ilveksellä on korkea, mutta se, miksi Ilveksen yleisöpotentiaali on niin korkea - on ehkä vähän triviaalimpi kysymys.

Ihan ensimmäiseksi täytyy muistaa, että Ilves on kolunnut liigan pohjia kohta 10 vuotta putkeen, joten voidaan sanoa kohtalaisen varmaksi, että yksi ääripää on Ilveksen faneista poissa: gloryhunterit. Toisaalta Ilves on niin surkea, että se todennäköisesti houkuttelee ihmisiä toisesta päästä - Ilves nimittäin on ollut urheilullisesti niin surkea, että todennäköisesti se kerää ympäristön sympatiafanit itselleen.

Ilveksen aktiivisen asiakaskunnan palaaminen halliin vaatii huomattavasti vähemmän, koska Tapparan fanit ovat - niin hassua ja ylimielistä kui se onkin - jonkin verran tottuneita menestykseen. Tapparan faneilla on huomattavasti enemmän varaa valita, mitä pelejä katsovat ja mitkä jäävät katsomaan kotiin. Yleisöpotentiaalin nostaminen on huomattavasti helpompaa silloin, kun lähtötaso on aivan surkea eikä se vaadi ihan hirveitä ihmeitä. Ilveksen fanipohja on vahva, sillä joku 3000-4000 ihmistä löytyy, jotka käyvät, vaikka turpaan tulisi 30 vuotta putkeen. Se on jotenkin hienoa.

Joka tapauksessa on yksi asia saada hallin täyttöastetta korkeammaksi, mutta sitäkin tärkeämpää on hoitaa asiakasuhteita hyvin ja pitää hallin käyttöaste korkealla. Ei tarvi olla Einstein ymmärtääkseen, kuinka paljon parempi tämä tilanne Tapparassa on.
 
hammerhead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Yksi ainoa 3p kotivoitto kolmen kuukauden tauon jälkeen, ja heti oli tänään tavallisessa tiistain Ässät kotipelissä katsojia Suomen suurimmalla urheiluseuralla 5543. Potentiaali Ilveksellä on siis ihan hirvittävä

Hyvä lukema tiistaille kyllä. Hieman tosin syö hohtoa tästä että se lukema saavutettiin "koululipuilla". Ilmaislippuja oli pistetty kouluihin jakoon iso kasa.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Toisaalta Ilves on niin surkea, että se todennäköisesti houkuttelee ihmisiä toisesta päästä - Ilves nimittäin on ollut urheilullisesti niin surkea, että todennäköisesti se kerää ympäristön sympatiafanit itselleen.
Muuten hyvää pohdintaa, mutta vaikea kuvitella, että tällaisia katsojia olisi edes kourallista. Sinänsä varmasti jotkut voivat surkutella ja toivoa parempaa ihan vain koska surkeat tulokset herättävät sääliä, mutta että sillä perusteella tulisi peliin. Enpä jaksa uskoa.

Tuo mainitsemasi fanit tottuneet liian hyvään -ilmiö tuntuu Tapparan lisäksi koskevan ainakin Kärppiä ja KalPaa. Erityisesti jälkimmäiselle se on suuri ongelma, koska talous ei tunnetusti ole erityisen vakaalla pohjalla, ja jokainen katsoja olisi arvokas.
 
peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Muuten hyvää pohdintaa, mutta vaikea kuvitella, että tällaisia katsojia olisi edes kourallista. Sinänsä varmasti jotkut voivat surkutella ja toivoa parempaa ihan vain koska surkeat tulokset herättävät sääliä, mutta että sillä perusteella tulisi peliin. Enpä jaksa uskoa.

En tiedä - en usko nykymaailmassa edes gloryhunttereita löytyvän järkyttävän paljoa. Ylipäätään yleisömäärien haasteet ovat koko Liigan asia - eivät pelkästään yksittäisten joukkueiden ongelmia.

En ole varma, mistä suunnasta asiaa edes pitäisi lähestyä: Tampereella näyttäisi olevan n. 3000-4000 aktiivista seuraajaa per joukkue, jotka hallille vaivautuvat. Loput ovat sitten liikkuvampia kannattajia, jotka valitsevat vaihtoehtoisia kanavia useammin. Kyseessähän on ihan globaali trendi urheilussa, sillä hallikokemuksen kilpailu on koventunut enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Vapaa-ajan kilpailu on kovempi kuin koskaan: ihmisillä on omat harrastuksensa ja jääkiekko kilpailee sitten kaikkien muiden elämysten kanssa ihmisten ajasta. Sukupuolijakauma lienee edelleen äärimmäisen sukupuolittunut ja naisten saaminen halliin taitaa tuottaa haasteita ympäri Suomen. Yksittäisten joukkueiden yleisömäärän tuijottelu on vaikeaa, kun kaikilla kuitenkin olisi sitä yhteistäkin tekemistä ja yhteistyötä pitäisi yrittää tehdä.

Menestys tuo jonkin prosentin hallille, mutta toisaalta ei sekään runkosarjassa mitään yleisötulvaa tuota. Tiistait ovat edelleen haasteellisia, oli joukkue mikä tahansa. Ilveksen kohentunut yleisömäärä selittyy pitkälti korotetulla panoksella, joka tässä runkosarjan lopussa on. Ilves on ihan hyvin kiinni playoff-paikassa, joka tuo peliin sen kaikista tärkeimmän kilpailun elementin ja jännityksen.

Isompia trendejä tarvisi silti pyrkiä tutkimaan joukkuetasoa korkeammalta ja miettiä sitä, että miten se hallielämys saataisiin sellaiselle tasolle, että se voisi voittaa paremmin lähtökynnyksen vrt. ruutu-elämykseen. Internet ja TV napsivat ison porukan heti pois, joka muuten hallille tulisi. Hallielämyksen kehittäminen pitäisi olla prioriteetti numero 1. Fanien sitouttaminen ja seurojen aktiivisempi työ fanien kanssa hallitunnelman parantamiseksi olisi yksi kehityskohde, joka vaatii ihan jokaisella jengillä työtä. Ilman yleisön panosta, hallielämys on aina vajaa.

Yleisömäärien tuijottelu on moneltakin kantilta ongelmallinen mittari ja se ei oikeastaan kerro edes pientä prosenttia totuudesta. Tekemistä riittää ihan jokaisella asteella ja on ihme, että Liigassa ei ole yritetty tehdä enempää kollektiivista asiakastutkimusta siitä, mikä siellä hallilla on se ongelma ja mitä siihen pitäisi saada lisää. Yksi mielenkiintoinen trendi on myös se, että yhä useampi "kovempi kiekkofani" on siirtynyt telkkarin ääreen ja siirtynyt seuraamaan esim. NHL / Liiga -askelilla pelejä. Muiden markkinoiden laajentuminen Suomeen tuottaa haasteita koko Liigalle.
 
Kukko

Jäsen
Markkinoinnin kannalta mielenkiintoinen kysymys. Miksi Tappara ei pysty materialisoimaan urheilullista menestystään yleisömääriin? Eikö joukkue kiinnosta? Lippujen value for money heikko? Satunnaisuus kannattajakunnassa? Perinteitä niukasti?

Tässä on kyllä malliesimerkki mistään mitään tietämättömästä hevosen sonta mutuilusta.

A) Tapparalla on ehkä heikommat pelipäivät. Silti nousua reilusti katsojakeskiarvossa.
B) Tappara katsojakeskiarvojen voisi arvella olevan lähellä "edarien" tasoa, isommassa ja parempi paikkaisessa hallissa
C) Hakametsässä on liikaa paikkoja, josta pelin näkee heikosti. Premium paikat myyty loppuun Tapparalla usein.
D) Tappara value for money on, jos ei liigan paras, niin aivan kärkipäätä.
E) Kaikkien aikojen menestynein seura, ei kait muuta tarvi perinteistä sanoa. Mestaruudet voi tarvittassa käydä katsomassa Tappara | Liiga tai Liigan virallisista tilastokirjoista
 
rinne

Aika heikko trolli, mutta voi tuosta yhden olennaisen/mielenkiintoisen kysymyksen johtaa. Mikä tamperelaisen jääkiekkojoukkueen yleisökeskiarvon pitäisi olla, että ei tarvitse puhua pettymyksestä? Yli 6k vai kenties aina halli täyteen ja tähdätään siihen 7,3k keskiarvoon? Kieltämättä tuo lukema voisi olla suurempi, mutta siinä mennään koko Liiga-tason ongelmaan, kuten @peterra tuossa ansiokkaasti esitti. Tapparan yleisömäärät niin koti- kuin vieraotteluiden osalta ovat Liigan toiseksi kovimmat heti IFK:n jälkeen, joten voitaneen puhua kiinnostavasta joukkueesta Liigan mittapuulla. Nähdäkseni tuo on se, missä Tapparan pitäisi ollakin tällä hetkellä, koska realistisesti Tampere ei vastaa Helsinkiä/PK-seutua markkina-alueena, varsinkaan kun Tapparan näkökulmasta Tampere on jakautunut kahden Liiga-seuran vuoksi.

Lisääntyneen vapaa-ajan tarjonnan vuoksi, osittain varmasti pelimäärästäkin johtuen tuolla tulee kaikille pelejä, joissa hallin täyttäminen on vaikeaa. Ne laskevat keskiarvoa. Kaikki kunnia SaiPa:lle, mutta odotusarvoisesti esimerkiksi tuo Tapparan viimeinen runkosarjaottelu 13.3. SaiPa:a vastaan lienee yleisömäärän osalta katastrofi ilman jotain hokkuspokkus temppuja. Todennäköisesti täysin panokseton peli, maanantai-ilta, vastassa SaiPa:n A-junnut. Liput maksavat rahaa, niin aika monen asiakkaan lienee vaikea perustella itselleen, miksi mennä tuonne, kun Liigassa kuitenkaan ottelutapahtuma ei sen itse pelin lisäksi tarjoa mitään. Tapparaa enemmän seuraavat tietävät myös sen, että "jotain SaiPaa" vastaan ei joukkueen oma peli-ilme tule olemaan kovin suurella todennäköisyydellä ihan priimaa... Asiaa tuskin helpottaa se, että Tappara-peleihin lippuja ostavat ovat ehtineet tottua menestykseen viime vuosien aikana. Normi-hintaisen lipun ostaminen "marraskuiseen tiistain Tappara-SaiPa -peliin" on siis suurehko kynnys.

Olen peterran kanssa samoilla linjoilla siinäkin, että ainoa tie eteenpäin on ottelutapahtumien sekä hallin oheispalveluiden kehittämisessä. Se Poriin suunniteltu shampanjabaari on vähintään mielenkiintoinen kokeilu, joka antanee muillekin seuroilla näyttöä moisen kannattavuudesta. Jotain tarttis kuitenkin keksiä.Kaikki Liiga-joukkueet nyt eivät varsinaisesti itsessään mitään yleisömagneetteja ole. Pelin tasokaan ei läheskään aina päätä huimaa. Miksi ostaa lippu halliin, kun sen takki auki neppailevan kotijoukkueen esityksen jotain "pikkuseuraa" vastaan voi katsoa mukavasti kotoa? Moni asiakas panostaa sitten niihin ennalta viihdyttävämpiin/laadukkaampiin peleihin tai niihin peleihin, kun hallissa on jotain "ekstraa". Eivät kuluttajat täysin idiootteja ole.
 
Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Miksi Tappara ei pysty materialisoimaan urheilullista menestystään yleisömääriin? Eikö joukkue kiinnosta? Lippujen value for money heikko? Satunnaisuus kannattajakunnassa? Perinteitä niukasti?
Tämä taisi olla provo, mutta vastataan siihen asiallisesti:

Tappara pystyy materialisoimaan menestyksen lähes nykyisen kapasiteetin ylärajoille: hallin parhaat paikat ovat kallita, ne myydään ensimmäisenä loppuun, ja yritysmyyntiin tarkoitettujen tilojen käyttöaste on korkea. Viimeisenä myymättä jäävät huonoimmat paikat, joista olisi liki mahdotonta repiä lisätuloja, koska vaatisivat valtaisan alennuskampanjan, jonka tuotto-odotus jää väistämättä heikoksi (ja saattaa vieläpä vaikuttaa epäsuorasti paremman katteen lippujen myyntiin). Poikkeuksen tuovat lähinnä paikallisottelut, koska joukkueiden kannattajia kiinnostavat eri päädyt, jolloin osa Tapparan kannalta "huonoista" paikoista onkin ilvesfanin näkökulmasta hyviä. Toki näkörajoitteiset paikat ovat kaikille huonoja...

Siksi Tampere tarvitsee uuden hallin, jotta hallissa olisi enemmän paikkoja, jotka tuottavat hyvin. Samaten yritysmyyntiin saataisiin lisätiloja.

Ps. pidän yleisömääriä huonona mittarina. Ainoa oikea on katsojiin liittyvät tuotot.
 
kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Mutta uho on aina kova: sitten kun me pelataan NHL-joukkuetta vastaan, sitten kun me pelataan pleijareissa, sitten kun me järjestetään ulkoilmapeli, sitten kun omistaja vaihtuu jne. Enemmän tekemistä, vähemmän puhetta, niin hyvä tulee!

Uskon ja toivon, että tämä uhoaminen alkaa olla taakse jäänyttä elämää omistajan vihdoinkin vaihdettua. Noi NHL-pelit ja ulkoilmapelit ovat kuitenkin niitä Honkkiksen maailmaan kuuluvia juttuja talouden pelastajina/taakkana. Ulkojäät toki oli hieno tapahtuma. "Sitten kun omistaja vaihtuu..." väittämää tuskin kannattaa sekoittaa mihinkään uhoamisiin, sen vaikutukset on vasta alussa. Ei se liity pelkkiin kannattajiin vaan kattavasti koko toimintaan.

Uskon, että ensi vuoden yleisömäärät tulevat olemaan selkeästi nykyistä parempia. Mutta ei niihin katsojamääriin kannata hirttäytyä vaan se tärkeämpi asia löytyy organisaation tervehdyttämisestä ja myynnistä. Tämä toki vähän ohi aiheen.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Kun täälläkin tuntuu ajoittain olevan taipumusta vaipua synkkyyteen, ilman että siihen ehkä olisi niinkään paljoa aihetta, niin katsokaas tätä. Linkki vie livetulokset.com sivustolle ja eilisen ZSKA-Jokerit pudotuspeli ottelun yhteenvetoon. Sitä kun skrollaa alaspäin, niin ihmeteltäväksi saa katsojia kohdassa lukeman 2326. Siis viime vuotinen finalisti (joka tulee kaupungista, jossa on yli tuplasti väkeä, koko Suomeen nähden) kohtasi KHL:n toimesta kiinnostavimmaksi ulkomaalaisseuraksi tituleeratun joukkueen. Okei, toki pitää muistaa, että samaan aikaan Moskovassa pelattin myös toinen KHL:n pudotuspeli Dynamo Moskovan ja Nizhni Novgodorin välillä, mutta tuokin veti katsojia, livetulokset.comin mukaan 4670. Eli yhteensä lehtereille Moskovassa vaivautui eilen 6996 katsojaa. Samaan aikaan esim. Helsingissä Liigan perus runkosarjapeli surkeasti pelanneen HIFK:n ja tyhjennysmyynnin läpikäynneen KooKoon välillä veti väkeä, Liigan sivujen mukaan 7019. Mikähän muuten mahtaa olla pienin yleisömäärä, mitä on ikinä Liigan osalta pudotuspeleissä nähty?
 
/dev/null

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tässä on kyllä malliesimerkki mistään mitään tietämättömästä hevosen sonta mutuilusta.

A) Tapparalla on ehkä heikommat pelipäivät. Silti nousua reilusti katsojakeskiarvossa.
B) Tappara katsojakeskiarvojen voisi arvella olevan lähellä "edarien" tasoa, isommassa ja parempi paikkaisessa hallissa
C) Hakametsässä on liikaa paikkoja, josta pelin näkee heikosti. Premium paikat myyty loppuun Tapparalla usein.
D) Tappara value for money on, jos ei liigan paras, niin aivan kärkipäätä.
E) Kaikkien aikojen menestynein seura, ei kait muuta tarvi perinteistä sanoa. Mestaruudet voi tarvittassa käydä katsomassa Tappara | Liiga tai Liigan virallisista tilastokirjoista

Niin. Tapparan yleisökeskiarvo on siinä 5600, kun halliin sopii se 6600. Tuhat sopisi vielä keskimäärin lisää.

Tampereen seutu on heti pääkaupungin jälkeen suurin talousalue noin 400 000 asukkaalla, joten katsojapotentiaalia on alueella jos tuote on kiinnostava. Kuten todettu, urheilullinen menestys hyvää.

Olen kyllä Hakametsässä useasti käynyt, mutta en havainnut noita huonoja paikkoja, noin 15% kapasiteetistä. Hallin logistiikka iästä huolimatta on ihan Ok.
 
hammerhead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Niin. Tapparan yleisökeskiarvo on siinä 5600, kun halliin sopii se 6600.
7300 sinne oikeasti menee.
Olen kyllä Hakametsässä useasti käynyt, mutta en havainnut noita huonoja paikkoja, noin 15% kapasiteetistä. Hallin logistiikka iästä huolimatta on ihan Ok.
Ei siellä ole kuin muutama huono paikka katsella peliä, sen suhteen ei ole ongelmia. Enemmän kusee palvelut, Restel hoitaa ton myyntipuolen ihan päin persettä. Myös wc-kapasiteetti on ongelma kun halli rupeaa olemaan täydehkö.
 
Kukko

Jäsen
Niin. Tapparan yleisökeskiarvo on siinä 5600, kun halliin sopii se 6600. Tuhat sopisi vielä keskimäärin lisää.

Tampereen seutu on heti pääkaupungin jälkeen suurin talousalue noin 400 000 asukkaalla, joten katsojapotentiaalia on alueella jos tuote on kiinnostava. Kuten todettu, urheilullinen menestys hyvää.

Olen kyllä Hakametsässä useasti käynyt, mutta en havainnut noita huonoja paikkoja, noin 15% kapasiteetistä. Hallin logistiikka iästä huolimatta on ihan Ok.

Voisi sanoa, että suurinosa riveistä 1-6 ei näe kunnolla kentälle. Yläkerrassa myös joitakin heikkoja paikkoja\rivejä. Itse käyn Hakametsässä ja useasti jättänyt tälläkin kaudella lippu hommaamatta, koska ei innosta heikko katsomopaikka. Mielummin katsoo sitten ruudusta, kun siellä näkee koko kentän. 4 kertaa täysi tupa. Ei kannata kuitenkaan harhautua, etteikö vaikka 6000 myytävään peliin saataisi myytyä 1000 lippua enemmän, mikäli olisi sopivia paikkoja tarjolla. Nyt vain yksittäisiä heikoilta alueilta, ei myöskään vierekkäisiä paikkoja. Väitän että tämänkauden loppuun myydyissä olisi uudessa hallissa 8500 paukkunut ainakin osassa. Uudessa hallissa 1000 katsojan keskiarvon nosto, ei pitäisi olla mahdoton, kunhan joukkue kiinnostaa.
 
1000

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara 2.0, Sasha & Patu
Tsekkasin tosta mielenkiinnosta Tapparan yleisömääriä menneiltä kausilta, ja esim. mestaruuskaudella 02-03 yleisöka. oli 5484. Tää siis aikaa jolloin Liiga oli vielä maailman toisteks kovin ja Ruutu.fi-palvelu oli elokuvamatskua. Siihen nähden 5600 on ihan mukavasti, kun hallin kapasiteettikin on kutistunut 500 katsojalla.
 
peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tampereen seutu on heti pääkaupungin jälkeen suurin talousalue noin 400 000 asukkaalla, joten katsojapotentiaalia on alueella jos tuote on kiinnostava. Kuten todettu, urheilullinen menestys hyvää.

Katsojapotentiaalia on kyllä hurjasti, mutta niin on myös kilpailua. Jos typistetään kilpailu urheiluun pelkästään niin talousalueella operoi toinen liigajoukkue, jonka fanit eivät katsahdakkaan edes menestyvään Tapparaan päin. Kannatuksen jakautumisesta on tehty tutkimuksia vuosien varrella useitakin, mutta mitään kovin järkevää lopputulosta ei ole saatu - kannatus alueella jakaantuu kahden seuran välillä melkoisen tasan. Tampereen paikalliskilpailu osaltaan lisää kiinnostusta, mutta osaltaan se myös kadottaa potentiaalisia asiakkaita.

Sen sijaan se osa-alue, jossa Tappara hakkaa Ilvestä rumasti turpaan on sponsorimyynti. Yritykset eivät toimi kuten yksittäiset kuluttajat ja yritykset seuraavat menestystä huomattavasti loogisemmin kuin tavalliset kannattajat. Ilveksen aitiot kumisee arkisin tyhjyyttään, kun Tapparassa ne saadaan järjestäen täytettyä. Tuo on ihan erillinen bisnes, josta tulee isoa rahaa toimintaan. Helsingissä on isompi talousalue ja yhtä paljon kilpailua, mutta myös huomattavasti suurempi väestön osuus, joka tulee muualta eikä kannata mitään paikallista seuraa vaan jotain muuta. Esim. Etä-Kärppää löytyy kyllä kehän sisäpuolelta ja paljon.

Tappara on selvästi vetovoimainen myös hieman oman talousalueensa ulkopuolella; esim. Seinäjoelta on hyvä muuttoliikenne kohti Tamperetta esim. opiskelujen muodossa, joka tuo paljon potentiaalisia uusia tapparalaisia. Mikko Leinonen ei aivan valehdellut, kun sanoi Tapparan olevan koko Suomen joukkue; faneja todella tulee kaukaakin. Tosin niin tulee IFK:llakin. Joka tapauksessa SM-liigan "kestohitti" on edelleen "meidän kaupunki vs. teidän kaupunki." Tampereella se on jopa viety tätäkin pidemmälle, kun vuosia on tapeltu jopa siitä, kumman kaupunki tää nyt sit on.

No yhtä kaikki: talousalueen potentiaali on korkea, mutta myös kilpailu on paljon kovempaa kuin esim. Oulussa tai Kuopiossa. Kärpäthän keräilee koko Pohjois-Suomen rahoituksen itselleen ja tältä osin sillä on kaikista eniten millä mässäillä. Sekin on vaatinut pirusti työtä. En tiedä, missä vaiheessa kehitystä liigan markkinoinnissa mennään, mutta luulisi asiakaspalveluorientoituneen ajattelutavan jo vallanneen koko alan. Tämän suuntaista on yritetty ainakin JYPissä ja Ilveksessä: dynaamisempaa lippujen hinnoittelua yms.

Itse en näe - enkä edes usko, suurimman ongelman liigassa olevan hinnoittelu. Hallielämys vaan on tällä hetkellä useasti peli ja toimimattomat palvelut sen ympärillä, toki sielläkin on pientä kehitystä havaittavissa, mutta yhä useammin lähtökynnys (erityisesti heikompien vastustajien kohdalla) on hyvinkin vaikeaa madaltaa. Sama tuote on tarjolla ruudussa könttäsummalla ja asiakkaat tilaavat ruudun aika usein kuitenkin. Hallielämys vaatisi ihan uudenlaista panostusta ja miettimistä, että mitä elementtejä siihen tuotteeseen pitää saada lisää, jotta hallielämys parantuisi. Onko se sitten väliaikashowta enemmän? Ehkä?

Joka tapauksessa tunnelman kehitykseen tarvittaisiin faniryhmien yhteistyötä ja organisaation vahvaa tukea siihen. Tunnelma on se, jota ei voi kotisohvalle ostaa jos sen haluaa ja siinä osa-alueella on Suomessa paljon tekemistä. Ei se helppoa ole, mutta olisi hyvä lähteä miettimää asioita faniryhmien sisällä ja yrittää koordinoida toiminta yhteen. Tapparallakin tunnelmassa on paljon kehitettävää, mutta toisaalta ei suomalaisilta siinä paljoa osata vaatiakaan. Joka tapauksessa parhaiten organisaatiot tätä tukisivat, kun yrittäisivät saada organisaatioiden ja faniryhmien välille kunnon vuoropuhelun ja yhteisen intressin kehityksestä.
 
Olen samaa mieltä. Kokonaisuus tulisi osapuolten toimesta paketoida mielenkiintoiseksi tuotteeksi, johon liittyy sujuva logistiikka. Logistiikalla tarkoitan prosessia lipunostosta parkkipaikan kautta halliin ja hallista kotiin. Mielestäni verkosta pitäisi pystyä hankimaan kaikki etukäteen ja matsissa nautitaan urheiluviihteestä ja tunnelmasta. Verkkoon voisi myös implementoida kampanjoita.
 
Myyntimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tässä on kyllä malliesimerkki mistään mitään tietämättömästä hevosen sonta mutuilusta.

A) Tapparalla on ehkä heikommat pelipäivät. Silti nousua reilusti katsojakeskiarvossa.
B) Tappara katsojakeskiarvojen voisi arvella olevan lähellä "edarien" tasoa, isommassa ja parempi paikkaisessa hallissa
C) Hakametsässä on liikaa paikkoja, josta pelin näkee heikosti. Premium paikat myyty loppuun Tapparalla usein.
D) Tappara value for money on, jos ei liigan paras, niin aivan kärkipäätä.
E) Kaikkien aikojen menestynein seura, ei kait muuta tarvi perinteistä sanoa. Mestaruudet voi tarvittassa käydä katsomassa Tappara | Liiga tai Liigan virallisista tilastokirjoista
Ilves 16 mestaruutta, Tappara 13 mestaruutta. Ilveksellä lisäksi ylivoimaisesti eniten nuorten mestaruuksia, viimeisin viime kaudelta. Tappara on tällä vuosikymmenellä pärjännyt sillä, että ovat isolla rahalla hankkineet muualta hyviä pelaajia. Tämä korreloi edelleen yleisömääriin, jotka Tapparalla olisivat paljon huonompia ilman "ostettuja" mitaleita. Lisäksi hallin pihalla on aina Tapparan kotipeleissä busseja Seinäjoelta, Sastamalasta, Huittisista jne, joten se siitä Tamperelaisuudesta...
 
Jos kuitenkin jätettäisiin taas kerran tuo tappelu noista mestaruuksista pois, kun niiden laskentatavoissa näyttää olevan suurta erimielisyyttä. Ja Ilveksen tapauksessa on vain ajan kysymys, kun muilla niitä mestaruuksia on enemmän ellei nopeasti keksitä jotain. Noh, yhtä kaikki - jos asiaa ajattelee ketjun aiheen näkökulmasta niin sillä ei ole suurtakaan merkitystä, kuinka kaukaa asiakkaat tulevat. Jos Tappara kiinnostaa kauempana landellakin niin se on vaan positiivinen asia, ei suinkaan haitta, vaikka kuinka asiasta sellaista yritetään "tamperelaisen" Ilveksen kesken tehdä. Tappara on kuitenkin tamperelainen jääkiekkojoukkue ja sellaisena pysyy, vaikka sinä kuinka muuta haluaisit.

Tapparan menestys ei ole "vahinko" vaan se on järjestelmällisen ja pitkäjänteisen työn tulos. Ilveksellähän tunnetusti on hyvä junioritoiminta, mutta valitettavasti siitä ei ole vuosiin saatu mitään iloa liigajoukkueelle. Ellen ihan väärässä ole, viime kaudella mestaruuden iso palanen oli Patrik Laine ja onhan meillä Alexander Barkovkin pelannut. Kovia jätkiä ja ovat päässeet kauemmaksi kuin ilveksen kehittämät pelaajat viime vuosina. Se määrä vai laatu?

On myös luonnollista, että Ilveksessä nuoret pelaajat saavat enemmän mahdollisuuksia kuin muualla, koska Ilveksellä ei ole rahaa ostaa ulkopuolelta kunnollisia pelaajia, vaikka he niitä kipeästi tarvisivatkin.
 
Oijennus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ilves 16 mestaruutta, Tappara 13 mestaruutta. Ilveksellä lisäksi ylivoimaisesti eniten nuorten mestaruuksia, viimeisin viime kaudelta. Tappara on tällä vuosikymmenellä pärjännyt sillä, että ovat isolla rahalla hankkineet muualta hyviä pelaajia. Tämä korreloi edelleen yleisömääriin, jotka Tapparalla olisivat paljon huonompia ilman "ostettuja" mitaleita. Lisäksi hallin pihalla on aina Tapparan kotipeleissä busseja Seinäjoelta, Sastamalasta, Huittisista jne, joten se siitä Tamperelaisuudesta...
Olet ilmeisesti myyntihommissa Ilveksen organisaatiossa?
 
Tapparan yleisökeskiarvo on siinä 5600, kun halliin sopii se 6600. Tuhat sopisi vielä keskimäärin lisää.

Tampereen seutu on heti pääkaupungin jälkeen suurin talousalue noin 400 000 asukkaalla, joten katsojapotentiaalia on alueella jos tuote on kiinnostava.
Samalla periaatteella siis esim. IFK:n keskiarvon pitäisi olla 13 000 - 15 000 katsojaa. Toivottavasti uusi halli on riittävän suuri.
Ilves 16 mestaruutta, Tappara 13 mestaruutta. Ilveksellä lisäksi ylivoimaisesti eniten nuorten mestaruuksia, viimeisin viime kaudelta. Tappara on tällä vuosikymmenellä pärjännyt sillä, että ovat isolla rahalla hankkineet muualta hyviä pelaajia.
Tuohan ei ole mikään mielipidekysymys, vaikka se monia ilvesläisiä tuntuu kismittävän. Mestaruuksista on viralliset tilastot olemassa. Olet siis yksiselitteisesti väärässä.
Ai se olikin mennyt niin. Minä kun olin siinä luulossa, että Palola, Järvinen, Bailen, Plastino jne ovat olleet melko edullisia pelaajia. Jännästi kuitenkin Tapparan pelaajabudjetti on pysynyt aisoissa. Menestysvuosien suurimpia investointeja on tainnut olla Puistola. Se kai on takeena sitten ollut.
Lisäksi hallin pihalla on aina Tapparan kotipeleissä busseja Seinäjoelta, Sastamalasta, Huittisista jne, joten se siitä Tamperelaisuudesta...
Linkki tutkimukseen aiheesta, MTV3:n nettisivulle. Tappara on tosiaan Tampereen ympäristössä suosittu, mutta selvästi suositumpi Tampereellakin. Ihan keskustassa asti. Haluatko vielä korjata vastaustasi?

Sinänsä @Myyntimies kunnioittaa ajan henkeä, ettei jutuissa kauheasti faktaa mukaan mahtunut.
 
Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ilves 16 mestaruutta, Tappara 13 mestaruutta. Ilveksellä lisäksi ylivoimaisesti eniten nuorten mestaruuksia, viimeisin viime kaudelta. Tappara on tällä vuosikymmenellä pärjännyt sillä, että ovat isolla rahalla hankkineet muualta hyviä pelaajia. Tämä korreloi edelleen yleisömääriin, jotka Tapparalla olisivat paljon huonompia ilman "ostettuja" mitaleita. Lisäksi hallin pihalla on aina Tapparan kotipeleissä busseja Seinäjoelta, Sastamalasta, Huittisista...
Tapparan ja Ilveksen ero katsojamäärissä taitaa konkreettisimmillaan johtua juuri siitä, että molempien peleissä käy keskimäärin n. 5 000 tamperelaista, mutta Tapparalla lisäksi kymmenen bussillista ympäröivistä kaupungeista ja kunnista.

Ja jos Mikko Leinonen on ollut niin fiksu, että on "rahalla hankkinut" Niemisen, Barkovin, Laineen, Haapalan jne., niin sehän on vain hyvää johtamista...

Ja vielä - jos seuran nimen vaihtuminen onkin joillekin käsittämätön asia, niin perinteiden jatkumista TBK:sta Tapparaan tuskin kukaan kiistää? Jatkoivathan samat pelaajat ja seurajohtokin. Eli TBK:n ja Tapparan yhteisenä perinteen "jatkumo" on tuottanut 16 mestaruutta, mikä on jaetusti Suomen eniten.

(Jos joku on jo kadottanut punaisen langan TBK/Tapparan mestaruuksien ja ketjun aiheen välillä, niin eräs nimimerkki jo tuolla aiemmin implikoi, että Tapparan n. 5600 katsojakeskiarvo on siksi niin alhainen, koska Tapparalta puuttuu perinteitä...)
 
Myyntimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Samalla periaatteella siis esim. IFK:n keskiarvon pitäisi olla 13 000 - 15 000 katsojaa. Toivottavasti uusi halli on riittävän suuri.

Tuohan ei ole mikään mielipidekysymys, vaikka se monia ilvesläisiä tuntuu kismittävän. Mestaruuksista on viralliset tilastot olemassa. Olet siis yksiselitteisesti väärässä.
Ai se olikin mennyt niin. Minä kun olin siinä luulossa, että Palola, Järvinen, Bailen, Plastino jne ovat olleet melko edullisia pelaajia. Jännästi kuitenkin Tapparan pelaajabudjetti on pysynyt aisoissa. Menestysvuosien suurimpia investointeja on tainnut olla Puistola. Se kai on takeena sitten ollut.

Linkki tutkimukseen aiheesta, MTV3:n nettisivulle. Tappara on tosiaan Tampereen ympäristössä suosittu, mutta selvästi suositumpi Tampereellakin. Ihan keskustassa asti. Haluatko vielä korjata vastaustasi?

Sinänsä @Myyntimies kunnioittaa ajan henkeä, ettei jutuissa kauheasti faktaa mukaan mahtunut.
Eli Ilveksellä edelleen eniten miesten ja nuorten Suomen mestaruuksia. Kannattajia on Ilveksellä Tampereella oikean tutkimuksen mukaan enemmän (tamperelainen teetti oikean tutkimuksen). Tuo sinun kausikorttikartta kertoo vain tämän kauden kausikorttiostajat. Ilves fanit eivät ostaneet täksi vuodeksi kausikortteja, koska haluttiin muutosta. En minäkään ostanut, vaikka aiemmin on ollut. Taas ensi kaudeksi aionkin hankkia.
 
Tamperelaisen tutkimus on kolmen vuoden takaa. Sinä aikana on joukkueiden suunnat olleet aika erilaiset, mikä väistämättä vaikuttaa myös kannattajamääriin. Tätä tukee myös yleisökeskiarvot - johon on hyvä ottaa mukaa keskimääräinen lipun hinta, koska Ilves tunnetusti pumppaa niitä renkaitaan ilmaislipuilla.

Saat toki laskea miehet ja junnut yhteen, vaikka kaikki ikäluokat. Miksei naisetkin? Tapparalla on miesten Suomen mestaruuksia kuitenkin nykyään yhtä paljon kuin Ilvekselläkin. Liiga-ajasta ei sitten ilvesläisten kannata edes puhua.
 
peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tuo sinun kausikorttikartta kertoo vain tämän kauden kausikorttiostajat. Ilves fanit eivät ostaneet täksi vuodeksi kausikortteja, koska haluttiin muutosta. En minäkään ostanut, vaikka aiemmin on ollut. Taas ensi kaudeksi aionkin hankkia.

Niinpä niin. Se nyt on vaan sillä lailla, että jokainen fanien määrää tutkiva tutkimus on sen hetken tutkimus. Tutkimus voidaan uusia vaikka joka vuosi ja saada eri tuloksia, riippuen siitä, ketkä sattuvat vastaamaan ja mitä siinä tarkalleen mitataan. Uskoakseni molemmilla jengeillä on Tampereella suunnilleen yhtä paljon kannatusta - ei ole olemassa mitään "yhtä oikeaa tutkimusta", joka osoittaisi yksiselitteisesti toisen seuran kannatuksen Tampereella tai sen ulkopuolella.

Tapparan menestys on osunut paremmin sellaiseen ajanjaksoon, jolloin kiekko on levinnyt ja tullut paremmin myös maalle saataville. Ilveksen mestaruuksien aikaan taas kannattajapohja oli aivan toinen eikä silloin kaukaa peliin ollut mahdollisuutta lähteä. Joka tapauksessa lähtökohtaisesti kannattaa suhtautua näihin tutkimuksiin aika varauksella, kun fanikin on vähän määrittelykysymys, että mitä siinä nyt sitten tarkoitetaan. Tarkoitetaanko faneja, jotka sanovat kannattavansa jompaa kumpaa joukkuetta, mutta eivät koskaan käy hallissa tai seuraa jääkiekkoa ollenkaan? Tällaisiakin faneja meinaan on. Tampereella valinta pitää aina tehdä - vähintään suuntaa antavasti.
 
Tässä olet kyllä ihan oikeasssa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös