Liigan varmistuneet siirrot

  • 4 287 272
  • 9 590

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Kova. " Saan ensimmäisen syötön hyvin perille ". On kyllä kova.

Minusta ainakin on vain positiivista, kun nämä pikkuseurat SaiPat, Jukurit, KooKoot ja Ässät hankkivat mielenkiintoisia hyvätasoisia ulkomaalaispelaajia vaikka pelaisivat vain sinne joulukuun puoleen väliin asti. Ei näillä tietenkään Ilveksen kaltaisia suurseuroja haasteta mutta nämä laina- tai optiopelaajat tuovat kuitenkin oman mausteensa syyskauden vääntöihin. Liigapisteistä silloinkin pelataan.
 
P-Amerikassa tulee todennäköisesti suunnitelmat muuttumaan vielä moneen kertaan tuohon mennessä ja ainoa mistä voi olla jokseenkin varma on, ettei päivämäärä leirin alkamiselle ainakaan aikaistu. Ja vaikka osallistuisi leiritykseen, niin ei tuossa sitäkään ole mielestäni kielletty että sen jälkeen palaisi Suomeen (mikä tekisi toki kuukauden tauon peleihin Jukureissa vaikka näin kävisikin). AHL jengeillä ei ole varaa pelata kautta kuplassa eli melko oletettavasti Abramovilla olisi loppukaudeksi pelkkää omatoimista jos ei nosteta sitten Sensin rinkiin jo ensi kaudeksi, eikä tuo ensinmainittu ole kenenkään tavoitetila.

Kyllä juuri näin. Tietenkään hän ei ole loppukautta pelaamatta. Jos AHL:ää ei pelata ollenkaan ja Abramovilla ei riitä Sensin noin 18 parhaan hyökkääjän joukkoon, niin todennäköisyys loppukauden pelaamiselle Jukureissa on varsin suuri.
 

Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897

VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Olenkin ihmetellyt, että JYP on ollut tosissaan lähdössä kahdella kakkosveskarilla kauteen. Näiden lainojen huono puoli on niiden päättyminen kesken kauden, vaikka toki nostavat hetkellisesti liigan tasoa tällaisella pienen mittakaavan lockout-meiningillä. Veini on todellinen tulevaisuuden huippumaalivahti, joka hioutui Kärppien Ari Hillin opeissa Suomen huipulle.

Mitä tekee Laurikainen ? Hyvässä iässä oleva EHT-tason veskari on edelleen ilman työnantajaa.
 

Riksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko ja Johtaja Virran Dream Team
Olenkin ihmetellyt, että JYP on ollut tosissaan lähdössä kahdella kakkosveskarilla kauteen. Näiden lainojen huono puoli on niiden päättyminen kesken kauden, vaikka toki nostavat hetkellisesti liigan tasoa tällaisella pienen mittakaavan lockout-meiningillä. Veini on todellinen tulevaisuuden huippumaalivahti, joka hioutui Kärppien Ari Hillin opeissa Suomen huipulle.

Mitä tekee Laurikainen ? Hyvässä iässä oleva EHT-tason veskari on edelleen ilman työnantajaa.
Eikös jossain vaiheessa ollut puhetta että Laurikainen olisi tähdännyt sopimusta ulkomailta?
 

LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Onko joku pysynyt kärryillä näissä viime aikaisissa sopparikuvioissa? Jonkun kohdalla sanotaan suoraan, että parin kuukauden laina, toisella on koko kauden laina NHL-optiolla ja jollain porukalla koko kauden laina paitsi optio lähteä treenileirille jos emo-organisaatiosta kutsu käy (ja sieltäkin voi kai vielä tulla takaisin ellei AHL ala tai siltikin).
No eipä tuossa niin ihmeellistä ole. Esimerkiksi tuo Columbuksen trio tulee pelaamaan änärissä, jote tiedetään jo etukäteen että laina on maksimissaan Marraskuun loppuun (olettaen että NHL alkaa ajallaan jouluna). Toinen ja kolmas kategoria ovat sitten noita jotka todennäköisesti pelaisivat AHL:ssä, mutta sen pelaaminen on vielä hämärän peitossa. Voi olla ettei pelata ollenkaan.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Onko joku pysynyt kärryillä näissä viime aikaisissa sopparikuvioissa? Jonkun kohdalla sanotaan suoraan, että parin kuukauden laina, toisella on koko kauden laina NHL-optiolla ja jollain porukalla koko kauden laina paitsi optio lähteä treenileirille jos emo-organisaatiosta kutsu käy (ja sieltäkin voi kai vielä tulla takaisin ellei AHL ala tai siltikin).
Bemströmin kohdalla HIFK kertoi juuri kyseessä olevan marraskuun loppuun saakka ulottuvan lainasopimuksen.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
No eipä tuossa niin ihmeellistä ole. Esimerkiksi tuo Columbuksen trio tulee pelaamaan änärissä, jote tiedetään jo etukäteen että laina on maksimissaan Marraskuun loppuun (olettaen että NHL alkaa ajallaan jouluna). Toinen ja kolmas kategoria ovat sitten noita jotka todennäköisesti pelaisivat AHL:ssä, mutta sen pelaaminen on vielä hämärän peitossa. Voi olla ettei pelata ollenkaan.
Vehviläisen kohdalla puhuttiin toistaiseksi voimassaolevasta sopimuksesta. Olisikohan siksi, että Veini ei välttämättä NHL-kokoonpanoon mahdu, vaikka siellä kausi alkaisikin?
 

PJPT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, SaPKo & Latvija
Vehviläinen oli viime kaudella Columbuksen 4.vahti, joten ei olisi suuri ihme jos pelaisi koko kauden Suomessa. Hänet kyllä kutsutaan leirille kun ei siellä ole mitään järkeä pelata vain 2-3 veskarilla. Jos AHL ei kuitenkaan ala niin tilanne on aika mielenkiintoinen. Farmivahteja ei ole järkeä pitää jenkeissä jos he ovat vain varalla, mutta toisaalta matka takaisin on pitkä jos ovat lainalla Euroopassa. Jännä nähdä miten tuo hoidetaan ja onko joukkueiden välillä eroja.

Columbuksen tilanne muuten kimurantti kun 3.vahti Matiss Kivlenieksillä ei ole sopimusta, eikä sitä ehkä kannata tehdä ennen kuin tiedetään pelataanko AHLää ollenkaan. Tshekin sarja, DEL tai Dinamo Riga voi olla hänelle hyvä paikka täksi kaudeksi jos farmi ei ala. Vehviläinen voi siis hyvinkin olla ensi kaudella Sinitakkien kolmonen. Sitten on vielä Ässissä pelannut Tarasov, joka matkustaa jossain vaiheessa rapakon taakse. Columbuksella onkin vähän turhan paljon veskoja, kun siellä on 5 kaveria jotka ovat ihan ok lupaavia..
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Siirtoja ne nämäkin, eli Michael Garteigin siirtyminen Saksaan ja Justin Shuggin siirtyminen Tanskaan on varmistettu.
 

asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Nicolai Meyer Ässiin yhden kauden sopparilla.

Tää ny ei oo mikää NHL mies :( mut pelaa koko kauden sopparilla.
Niin se vaan Ässätkin joutuu välillä nöyrtymään tänne tavallisten kuolevaisten tasolle näiden hankintojen kanssa. En olisi tätäkään päivää uskonut enää näkeväni, että Ässät hankkii jonkun ei-änärimiehen.

Vakavasti, Allsvenskanissa tehot on olleet komeita, ja sillä perusteella pitäisi kyllä pärjätä Liigassakin hienosti.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Mielenkiintoinen kaveri, mutta yksi kysymys nousee esiin: 7 vuoteen, 7 eri seuraa. Mistähän johtuu?
Tää on kyl hyvä nosto ja luo kysymysmerkkejä ilmoille. Itellähän ei o mitää hajua miks näin. Kuitenkin oon aika luottavainen, koska Kerttulan suunnilleen ykköskriteeri on se, että pelaaja on sopivan luontonen. Siis hyvä joukkuepelaaja, työteliäs ja hyvä harjoittelija, joka panostaa myös arkeen täysillä. Ja ihan hyvin Kerttula on noita saanut skoutattua... Toivotaan, että Hedbergin hankinta on vain yksittäinen poikkeus.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös