Liigan varmistuneet pelaajasiirrot 2024–2025

  • 183 486
  • 838
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ilveksen kannalta pitää toivoa ettei Borg tai Najman ole voittamaton arpa koska muuten tulee keltavihreille mollivoittoinen kausi.
Najmania on selvästi suunniteltu hyökkäävään rooliin, eli hänen onnistumisensa pisteiden valossa ja ylipäätään on hyvinkin olennaista. Borg sen sijaan on kaiken järjen mukaan nelossentteri, jos edes pelaa keskellä. Päättyneellä kaudella sitä tehtävää hoiti suurimman osan aikaa selvästi liian kovaan paikaan joutunut nuori Samu Bau, jonka +/- oli -19(!). Hän jatkaa joukkueessa. Jos Borg hänen paikallaan tai Bau itse, pystyy pelaamaan nelosessa edes nollanollaa, niin siltä osin ollaan menty jo eteenpäin.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mahtavaa. Sellaista pakkia ei olekaan ollut sitten Bailenin.
Kai ny Kemiläinen on ollut maailmanluokan viivasta toimittaja monta vuotta Bailenin jälkeen. Ei satunnaista blokkaajaan jäänyttä laukausta ilman tietysti hänkään, mutta ei Kemiläistä ole pidetty huippupakkina nopeiden jalkojen ja virheettömän puolustuspelin vuoksi. Kyllä se on ollut se viivapeli.
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
On tosiaan pienoinen ero viime kauteen, johon Tappara lähti sentterinelikolla:
Camper ( olikin laituri )
Somppi
Rönni
Keskinen
+ jotenkin aloituksia hallitsevat laiturit.

Ehkä viime kaudesta opittiin jotain.

Oli kai Rauhalakin (vaikkakin loukkaantuneena) edelleen sentteriksi kaavailtu, mutta ero on silti selvä.
 

Eeyore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Agentin papereissa se boldattuna, kun istutaan neuvottelupöytään.
Parin vuoden päästä kun kirjoittelee NHL sopimusta? Tapparan kanssa sopimus oli erittäin todennäköisesti allekirjoitettu jo ennen maajoukkuepelejä.
 

Ujcik#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Pittsburgh
Vaikka Gardiner ja Tardif hyviä ukkoja ovatkin niin ei toi hyökkäys Tapparan edelle mene jos hankinnat tänne pitää yhtään paikkaansa. Toki kotietua pukkaa playoffeihin tuolla nipulla.

Kärppien hyökkäyksestä puuttuu vielä sentteri sekä pari laituria. Joten ei kannata vielä mittailla :)
 
Suosikkijoukkue
TPS, Winnipeg Jets
Puutio Ässiin kahden vuoden sopimuksella.

Ei merkittäviä muistikuvia vaikka finaaleihin asti menivät mutta tilastoskouttauksella on ainesta vetää vertoja jopa Ilomäen seuran vaihtamisruletille. Tuntuu että juuri äsken tuli liigaan ja kolmannes seuroista on käytynä läpi
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Parin vuoden päästä kun kirjoittelee NHL sopimusta? Tapparan kanssa sopimus oli erittäin todennäköisesti allekirjoitettu jo ennen maajoukkuepelejä.

Tuolloin ei tarvitse tingata, kun tulokassopimus tulee määriteltyjen raamien mukaan. Täällä pitää käyttää jokainen merkintä CV:ssa tinkimiseen.
 
Oliko täällä muuten ketjua/viestiä, johon nämä kaikki varmistuneet siirrot olisi koottu järkevästi? Jos ei ole, niin olisiko ideaa perustaa sellainen? Vaikea pysyä kärryillä kaikista siirroista.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
En osaa olla oikein mitään mieltä tuosta Hugosta.
Kalpan fanit voisi kertoa jotain miehestä.

Peruspakki AV:lle. Ja muuta en oo kuullut kopiojolaisilta kuin kehuja.

Ihmettelin roolin putoamista kevään peleissä. Taisi KalPaan jatkot tehneet ajaa edelle.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
"Olimme hänen perässään jo kaudella 2022-23, mutta hienoa että saimme hänet nyt tänne. "

Ruotsin mestis vei pidemmän korren kaksi vuotta sitten. On kyllä Liiga huonoissa kantimissa, kun näitä viestejä alkaa tulemaan enemmänkin. Pohjois-Amerikkalaiset valitsee ennemmin pelaamisen alemmissa sarjoissa kuin Suomen pääsarjassa.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Daniel Brickley on kyllä erittäin mielenkiintoinen. Tässä ukossa voi olla potentiaalia vaikka mihin. Tuo nousukiito Ruotsin sisällä on hieno kasvutarina.

2022-23 kaudella Västervikissä (Hockeyallsvenskan-jumbo) mätti hurjia tehoja rajattomassa kärkiroolissa, 1.YV 1.AV ja pelaten yli 26minsaa per peli.

MoDo osti miehen keväällä ja pääsi kärkijoukkueeseen, jossa pelasi noin 3.pakin roolia ja MoDo nousi SHL:ään.

SHL:ssä veteli päättyneellä kaudella 2023-24 vielä kakkospakin minsoja, menetti YV-roolinsa ja profiloitui enemmän alivoimaan, 1.parin pakkina.

Taitoa siellä siis on, mutta SHL-tasolla paremmat pelurit söi YV-roolin. Liiga-tasolla voi taas käydä miten vaan, ties vaikka nappaisi Tapparan ykkös-YV roolin, joka on Kemiläisen lähdettyä auki. Lähinnä tästä kisaa Brickley, Leskinen ja Matinmikko. Itse en osaa laittaa ukkoja mihinkään järjestykseen. Kesä näyttää.

Ja mies on muuten Halloranin kaveri UTAHin seudulta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös