Mainos

Liigan varmistuneet pelaajasiirrot 2022–2023

  • 456 715
  • 1 635

John Lidgett

Jäsen
Suosikkijoukkue
KouPa ( Kouvolan Paska)
Juurikin näin, mitä @PataJaska ja @Dustwallow kirjoittivat. SHL on ihan eri tason sarja verrattaessa Liigaan. Andersson on kuitenkin tehnyt SHL:ssä 18 pistettä parhaimmillaan kaudella 20-21 ja oli tuolloin vasta 21-vuotias. Eli kyllä tässä puhutaan hyvinkin potentiaalisesta pelaajasta

Mainitsemieni Gallon, Mingoian ja Strömvallin lisäksi Kim Strömberg teki ennen paluutaan Kouvolaan toissa kaudella IK Oskarshamnissa tuon samaiset 18 pistettä. Strömbergin tehot viime kaudella Liigassa runkosarjaan 37 pistettä ja playoffeissa mentiinkin piste per peli tahdilla. Ihan realistista odottaa Anderssonista vähintäänkin sellaista 30-35 pisteen pelaajaa. Kultanen on tehnyt järjestäen Ruotsin puolelta onnistuneita hankintoja, joten luotto tähänkin on kova. Andersson vaikuttaa statsien perusteella olevan ihan linjassa siihen, ketä tänne on ennenkin hommattu.

Harvemmin näillä KooKoon ulkomaan hauilla on keulittu tuolla "Kovimmat pelaajahankinnat"-ketjussa ennen kautta, mutta jälkikäteen kyllä sitten sopparien ollessa katkolla monet täällä jatkiksessakin ovat aina rasvanäppeineen meidän ulkkarien kimpussa ja sijoittelemassa heitä omiin fantasiarostereihinsa.
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - Connorit Bedard & McDavid
Kyllä vain.. aikalailla kaikki esimerkit alleviivaavat sitä, että SHL:n tehopisteet kaksin-kolminkertaistuvat liigassa. Sebastian Wännström tuli Ässiin 0,07 paremmalla pistekeskiarvolla kuin Andersson nyt, ja hän teki 33+13. Että näin.. Spinkin veljekset taas tulivat liigaan samalla pistekeskiarvolla kuin Andersson, ja olivat 35 pisteen miehiä liigaan. SHL yksinkertaisesti vain on niin järkyttävästi kovempitasoinen sarja kuin liiga on..

Eli hyvät on todennäköisyydet, että Anderssonin voi kuvitella olevan 30 pisteen mies liigaan
Niin. Sitten taas nostetaan esille nimet kuten Filip Sandberg, Jaedon Descheneau, John Norman, Edwin Hedberg, Christian Söderström, Jens Olsson, Marcus Högström, Patrik Karlqvist, Emil Forslund, Eric Norin, Henrik Malmström, Gustav Possler, Mathias Månsson, Joachim Hillding, Sebastian Lauritzen, Axel Holmström... Kaikki eivät ole flopanneet liigassa, mutta jokainen heistä on onnistunut vähintään yhtä hyvin Ruotsissa kuin Suomessa, ellei jopa paremmin (viimeiset esimerkit Sandberg & Descheneau).

Pointti? Todella turhaa verrata suoraan yks-yhteen pelaajien tehoja eri maiden liigoista. Se, että Ruotsissa on tehnyt 10 maalia ei todellakaan tarkoita itsestäänselvyytenä sitä, että Liigassa pelaaja tekisi vähintään 20 maalia. Jokaista onnistunutta kohtaan löytyy kyllä myös floppeja, oli tulosarja Liigaan mikä tahansa.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Edelliskauden tehot kaksin-kolminkertaistanee Kelleherkin..? Tämä kaava pätee tosin paremmin näihin SHL:ssä 10-15 pinnaa painaneisiin kolmos-nelosvitjan kavereihin. Pääsevät Liigassa kärkikenttiin ja mättävät huomattavasti paremmat tehot. Jos - nykyään melko harvoin - sieltä tulee jotain 25+ pinna ukkoa, niin tietenkään eivät moninkertaista produktiotaan. SHL:n kärkikentistä Liigan kärkikenttiin siirtyvälle pelaajalla kalkuloisin noin 1.5 kerrointa pisteisiin. Eli 30 pinnan mies takoo keskimäärin 45 tehopistettä.
Robin Press
2018-2019 Färjestad, 40 O 2+8=10
2019-2020 Lukko, 59 O, 8+21=29

Ponthus Westerholm
2018-2019 Frölunda, 52 O, 8+12=20
2019-2020 Lukko, 59 O, 23+19= 42

Michael Haga
2020-2021 Djurgården, 39 O, 4+2=6
2021-2022 Lukko, 45 O, 5+13=18

Lukostakin löytyy muutama. Press oli 7-8 pakki Färjestadissa, Westerholm sellainen 2-4 ketjun raataja Frölundassa ja Haga ei mahtunut vissiin lopuksi juuri edes pelaamaan Djurgårdenissa. Yksi näistä on tosin monien mielestä floppi, vaikka pinnoja tulikin lähemmäs x3 verrattuna SHL:aan Liigassa. Noiden lisäksi Lukossa kävi myös Pathrik Westerholm kauden stintillä, mutta hänen piti olla pelimies aiempien SHL-tehojensa puolesta Liigassa ja sellainen hän kyllä olikin, vaikka 27p -> 37p nyt ihan älytön parannus olekkaan.

Jos tuon KooKoon Anderssonin jalka vaan liikkuu, niin se 30 pinnaa on ihan mahdollisuuksien rajoissa ja jos kaikki natsaa niin enemmänkin. Ei tuolta SHL:n puolelta kauhean montaa floppia kyllä Liigaan ole siirtynyt.
 

John Lidgett

Jäsen
Suosikkijoukkue
KouPa ( Kouvolan Paska)
Niin. Sitten taas nostetaan esille nimet kuten Filip Sandberg, Jaedon Descheneau, John Norman, Edwin Hedberg, Christian Söderström, Jens Olsson, Marcus Högström, Patrik Karlqvist, Emil Forslund, Eric Norin, Henrik Malmström, Gustav Possler, Mathias Månsson, Joachim Hillding, Sebastian Lauritzen, Axel Holmström... Kaikki eivät ole flopanneet liigassa, mutta jokainen heistä on onnistunut vähintään yhtä hyvin Ruotsissa kuin Suomessa, ellei jopa paremmin (viimeiset esimerkit Sandberg & Descheneau).

Pointti? Todella turhaa verrata suoraan yks-yhteen pelaajien tehoja eri maiden liigoista. Se, että Ruotsissa on tehnyt 10 maalia ei todellakaan tarkoita itsestäänselvyytenä sitä, että Liigassa pelaaja tekisi vähintään 20 maalia. Jokaista onnistunutta kohtaan löytyy kyllä myös floppeja, oli tulosarja Liigaan mikä tahansa.

Ei ollut yhtään Kultasen hakua tuolla listalla. :) SHL on sen verran kova sarja, että kyllä floppiriski on aika pieni loppujen lopuksi. Kyllä mä nukun yöni paremmin, jos meidän kärkihankinnat ovat tehty sieltä versus vaikkapa P-Amerikan arvat.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Tapparaan tullut Tyler Kelleher veti toissa kaudella SHL:ssä 0,6 pisteen keskiarvolla, joten odotettavissa lienee 72-108 pisteen kausi liigassa.
Heh, touche! Kiireessä jäi yksi ainoa sana kirjoittamatta, ja koko lauseen merkitys muuttui heti :D

Piti siis kirjoittaa, että "aikalailla kaikki esimerkit alleviivaavat sitä, että heikot SHL:n tehopisteet kaksin-kolminkertaistuvat liigassa". Ja näin siis, koska ainakin nyt SHL:n puolelta tulevien floppiriski on tosiaan huomattavan pieni, koska sarjojen välinen tasoero on niin valtava
 

Dustwallow

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Skellefteå AIK, PoPa und Red Wings
Robin Press
2018-2019 Färjestad, 40 O 2+8=10
2019-2020 Lukko, 59 O, 8+21=29

Ponthus Westerholm
2018-2019 Frölunda, 52 O, 8+12=20
2019-2020 Lukko, 59 O, 23+19= 42

Michael Haga
2020-2021 Djurgården, 39 O, 4+2=6
2021-2022 Lukko, 45 O, 5+13=18

Lukostakin löytyy muutama. Press oli 7-8 pakki Färjestadissa, Westerholm sellainen 2-4 ketjun raataja Frölundassa ja Haga ei mahtunut vissiin lopuksi juuri edes pelaamaan Djurgårdenissa. Yksi näistä on tosin monien mielestä floppi, vaikka pinnoja tulikin lähemmäs x3 verrattuna SHL:aan Liigassa. Noiden lisäksi Lukossa kävi myös Pathrik Westerholm kauden stintillä, mutta hänen piti olla pelimies aiempien SHL-tehojensa puolesta Liigassa ja sellainen hän kyllä olikin, vaikka 27p -> 37p nyt ihan älytön parannus olekkaan.

Jos tuon KooKoon Anderssonin jalka vaan liikkuu, niin se 30 pinnaa on ihan mahdollisuuksien rajoissa ja jos kaikki natsaa niin enemmänkin. Ei tuolta SHL:n puolelta kauhean montaa floppia kyllä Liigaan ole siirtynyt.
Ässistä löytyy esimerkkejä myös sankoin joukoin viime vuosilta. Spinkit, Andersson, Wännström jne. Toki päinvastaisiakin löytyy. Kärki, Yetman, Piros. En tosin välttämättä nostaisi tässä vertailussa esiin yli viiden vuoden takaisia siirtoja, koska voimasuhteet elävät kokoajan ja SHL:n etumatka kasvaa vuosi vuodelta. Ensi kausi lienee rostereita vertaillessa järkyttävin näiden sarjojen historiassa. Melkein väittäisin, että siinä vaiheessa kun joukkueet kummassakin sarjassa ovat valmiit ensi kauteen, niin SHL:n pienemmin budjetin joukkueet ovat Liigan kärkiseuroja nimekkäämpiä. Katsokaapa jo nyt esim Oskarshamnin joukkuetta ja tulkaa käsi sydämellä sanomaan, että Kärpät tai HIFK on parempi.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: #16

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Kyllähän se rooli vaikuttaa todella paljon. Jos tulet SHL:n kärkiketjuista Liigaan, niin todennäköisesti pistesaldo näyttää loppujen lopuksi melko samaa. Jos olet jumahtanut SHL:ssä jonnekin nelosketjuun pienille minuuteille, mutta pääset Liigassa kärkiketjuihin ja ylivoimalle, niin väkisinkin niitä pisteitä rupeaa jonkin verran tulemaan.

Toki SHL on laadukkaampi sarja en minä sitä yritä väittää, mutta kuitenkin loppupeleissä, niin Liiga-seurat ja SHL-seurat vääntävät suhteellisen tasaisesti keskenään. Ei tässä ero ole mikään NHL vs. Liiga, vaikka lähtökohtaisesti SHL poimii kermat kakun päältä, mikä hieman kyrpii ettei Liiga pysty yhtään nostamaan omaa profiiliaan.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ässistä löytyy esimerkkejä myös sankoin joukoin viime vuosilta. Spinkit, Andersson, Wännström jne. Toki päinvastaisiakin löytyy. Kärki, Yetman, Piros. En tosin välttämättä nostaisi tässä vertailussa esiin yli viiden vuoden takaisia siirtoja, koska voimasuhteet elävät kokoajan ja SHL:n etumatka kasvaa vuosi vuodelta. Ensi kausi lienee rostereita vertaillessa järkyttävin näiden sarjojen historiassa. Melkein väittäisin, että siinä vaiheessa kun joukkueet kummassakin sarjassa ovat valmiit ensi kauteen, niin SHL:n pienemmin budjetin joukkueet ovat Liigan kärkiseuroja nimekkäämpiä. Katsokaapa jo nyt esim Oskarshamnin joukkuetta ja tulkaa käsi sydämellä sanomaan, että Kärpät tai HIFK on parempi.
Juuri näin. Ja pointti tosiaan oli että viime vuosina ei tuolta on tullut varmaan n. yksi floppi kohden kymmentä pelaajaa. Lukossa flopiksi voi sanoa Hagaa, koska hänen piti olla tulosketjujen sentteri. Gustav Possler ei esimerkiksi sen sijaan floppi ollut, koska hankittiin tuomaan leveyttä ja kilpailua. SHL:n pieninkin budjetti taitaa olla jo suurempi kuin Liigan suurin, joten kaukana takana aletaan olemaan rahallisesti ja osa Allsvenskan seuroistakin taitaa mennä jo rahallisen panostuksen osalta Liigan kärjen kanssa suht. tasoissa.
 

Dustwallow

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Skellefteå AIK, PoPa und Red Wings
Juuri näin. Ja pointti tosiaan oli että viime vuosina ei tuolta on tullut varmaan n. yksi floppi kohden kymmentä pelaajaa. Lukossa flopiksi voi sanoa Hagaa, koska hänen piti olla tulosketjujen sentteri. Gustav Possler ei esimerkiksi sen sijaan floppi ollut, koska hankittiin tuomaan leveyttä ja kilpailua. SHL:n pieninkin budjetti taitaa olla jo suurempi kuin Liigan suurin, joten kaukana takana aletaan olemaan rahallisesti ja osa Allsvenskan seuroistakin taitaa mennä jo rahallisen panostuksen osalta Liigan kärjen kanssa suht. tasoissa.
En esitä, että mulla olisi pienintäkään hajua siitä, että onko Liigan mahdollista saada parempaa TV-diiliä tulevissa neuvotteluissa, mutta tuohan se taitaa olla suurin yksittäinen tekijä sille, että Ruotsissa on jokaisen tuppukylän joukkueen mahdollista maksaa kaikkien roolien pelaajille parempaa palkkaa, kuin Suomessa kärkijoukkueiden. Eli toiveissa olisi, että eroa saataisiin edes hieman tasoitettua. Katsokaapa taas tuota Oskarshamnin joukkuetta. Pelaavat rupuisessa 70-luvulla rakennetussa hallissa, joka vetää hieman rontti 3000 katsojaa. Silti sinne on ensi kaudeksi hankittu Smejkal, Riikola, Oksanen, Suomela, Hynek Zohorna (pari p-amerikkalaista joiden nimeä en nyt muista, mutta olisivat Liigassa kärkihankintoja, SHL:ssä "secondary scoring" -osastoa). Onhan sen rahan oltava ihan järkyttävästi suurempi, että pelaavat tuolla "rupuhallissa" ennemmin, kuin esimerkiksi Tampereella. Toki kunnianhimoisella pelaajalla vaakakupissa alkaa painaa jo sekin, että taso hirmuisesti kovempi Ruotsissa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: #16

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Yllättävän moni Ruotsin SHL joukkueistaon todella pienien paikkakuntien joukkueita: Timrå, Leksand, Växjö, Rögle (Ängelhom) ja Oskarshamn. Liigassa ei tuon kokoisissa kylissä pyöritettäisi Liiga-joukkueita kyllä ilman isoa taustarahoitusta, kuten Lukolla on. Tulevina vuosina tuo tv-raha tulee vielä entisestään lisääntymään Ruotsissa mm. tämän uutisen mukaan "
Hockeynews.se:n mukaan seurojen tv-tulot nousevat noin 20 miljoonalla kruunulla, nykyisestä 40–45 miljoonasta kruunusta noin 60–65 miljoonaan vuodessa. Euroissa yhden seuran saama tv-raha on vuodesta 2024 lähtien 5,8–6,3 miljoonaa.

Vertailun vuoksi: Suomessa yksi SM-liigaseura saa tv-oikeuksista arviolta 1,5 miljoonaa euroa vuodessa. SM-liigan mediakumppani on Telia."

Eli parin vuoden päästä SHL joukkueet saa TV rahoja n. 6 miljoonaa kaudessa. Se on enemmän kuin monen liigaseuran koko vuosibudjetti. Sen jälkeen on turha ihmetellä, minne ne parhaat pelaajat menee?
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Yllättävän moni Ruotsin SHL joukkueistaon todella pienien paikkakuntien joukkueita: Timrå, Leksand, Växjö, Rögle (Ängelhom) ja Oskarshamn. Liigassa ei tuon kokoisissa kylissä pyöritettäisi Liiga-joukkueita kyllä ilman isoa taustarahoitusta, kuten Lukolla on.
Esim. Leksandissa halli vetää enemmän ihmisiä (7600) kuin kunnassa on asukkaita (n. 6000). Toki tuossa Leksandin kylän vieressä on sitten Borlänge ja Falun, joissa on kaiketi yhteensä n. 80000 asukasta.

Ei ole Liiga muuten avannut yhtään sitä uutta sopimustaan, muuten kuin sen että se jatkuu vuoteen 2027 asti Telian /C-Moren kanssa. Tuskin päästään lähellekkään Ruotsin TV-sopparin lukuja ja todella positiivisesti olisin yllättynyt jos seurojen tv-raha nousee edes lähelle puolta Ruotsin vastaavasta.
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ihan hyvä kysymys on, että miksi SHL saa noin paljon paremman TV-sopimuksen. Kerääkö sarja merkittävästi enemmän suoratoistokatsojia vai onko kuukausimaksu korkeampi vai kerääkö Telia jotenkin mainostajien kautta paremmat voitot?
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille ja IFK:lle
Michael Haga
2020-2021 Djurgården, 39 O, 4+2=6
2021-2022 Lukko, 45 O, 5+13=18
Hagan tuota kautta sotki loukkaantuminen. Sitä edellisillä kausilla teki SHL:ssä 32 ja 26 pistettä. Liigassa jäi kauas tuosta.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Esim. Leksandissa halli vetää enemmän ihmisiä (7600) kuin kunnassa on asukkaita (n. 6000). Toki tuossa Leksandin kylän vieressä on sitten Borlänge ja Falun, joissa on kaiketi yhteensä n. 80000 asukasta.

Ei ole Liiga muuten avannut yhtään sitä uutta sopimustaan, muuten kuin sen että se jatkuu vuoteen 2027 asti Telian /C-Moren kanssa. Tuskin päästään lähellekkään Ruotsin TV-sopparin lukuja ja todella positiivisesti olisin yllättynyt jos seurojen tv-raha nousee edes lähelle puolta Ruotsin vastaavasta.
Puolet SHL:n TV tuloista tarkoittaisi nykyisen liigan TV sopparin tuplaamista. En usko että tuokaan onnistuu edes liki, vaikka pandemiarajoitukset nostivatkin tilaajamääriä ja opetti osan yleisöstä katsomaan pelit kotisohvalta ja voitaisiin vielä luvata Jokerit mukaan sarjaan keräämään asiakkaita.
 

Whirl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Odesan Kärpät
Ihan hyvä kysymys on, että miksi SHL saa noin paljon paremman TV-sopimuksen. Kerääkö sarja merkittävästi enemmän suoratoistokatsojia vai onko kuukausimaksu korkeampi vai kerääkö Telia jotenkin mainostajien kautta paremmat voitot?
Jos Suomessa olisi tuplasti enemmän asukkaita ja sama vauraus kuin Ruotsissa, niin olisi Liigakin SHL:ää heittämällä parempi.
 
Puolet SHL:n TV tuloista tarkoittaisi nykyisen liigan TV sopparin tuplaamista. En usko että tuokaan onnistuu edes liki, vaikka pandemiarajoitukset nostivatkin tilaajamääriä ja opetti osan yleisöstä katsomaan pelit kotisohvalta ja voitaisiin vielä luvata Jokerit mukaan sarjaan keräämään asiakkaita.
Miksei onnistu. Jääkö jääkiekko muiden lajien varjoon, laji ei kiinnosta, maksuhaluisia tilaajia ei löydy puolta siitä mitä naapurissa?

Suomi tulee naapuria useamman vuoden perässä suoratoistopalveluissakin, pää on kuitenkin vahvasti auki ja kasvutrendi on selkeä. Tulevissa soppareissa liigan pitää vaatia lisää.
 

Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Mielestäni on kyllä ihan perusteltua ottaa huomioon pelaajan hankkinut seura, kun arvioidaan ulkomaalaispelaajan onnistumista. Tietyissä seuroissa tuntuu vain olevan paremmat mahdollisuudet onnistumiseen. Ja ei sekään sattumaa ole, että ammattitaitoisella scouttaamisella niitä onnistumisia tulee.

KooKoo on nyt viime aikoina osoittanut, että ulkomaalaisilla on hyvä edellytykset onnistua Kouvolassa. Strömwall, Mingoia, Caito ja viimeisimpänä Malik ovat kaikki olleet aivan Liigan kärkitason ulkkareita. Sitten taas esimerkiksi Sport ei ole vielä tuonut yhtään kärkikorin ulkomaalaispelaajaa Liigakentille. Ehkä DeSousan voi hyväksyä.
 

starcat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Miksei onnistu. Jääkö jääkiekko muiden lajien varjoon, laji ei kiinnosta, maksuhaluisia tilaajia ei löydy puolta siitä mitä naapurissa?

Suomi tulee naapuria useamman vuoden perässä suoratoistopalveluissakin, pää on kuitenkin vahvasti auki ja kasvutrendi on selkeä. Tulevissa soppareissa liigan pitää vaatia lisää.
Ei onnistu kun kukaan ei edes halua tehdä hommaa siten että homma kannattaisi. Miljoona katsojaa kuussa ei pitäisi olla mikään ihme. Mitenkö no vaikka.

- 10 euroa maksu kuussa
- joka ottelussa kunnon studiot erätauolla

tuossa nyt aluksi
 

Joseph

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ihan hyvä kysymys on, että miksi SHL saa noin paljon paremman TV-sopimuksen. Kerääkö sarja merkittävästi enemmän suoratoistokatsojia vai onko kuukausimaksu korkeampi vai kerääkö Telia jotenkin mainostajien kautta paremmat voitot?
Ruotsissa toki isommat markkinat, mutta yksi merkittävä tekijä lienee myös Veikkauksen monopoli. TV-yhtiöt eivät Suomessa pääse hyödyntämään ulkomaisten rahapeliyhtiöiden markkinointirahoja / yhteistyösopimuksia. Suljettu sarja ei myöskään ainakaan helpota asiaa.
 

33720

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jauhojengi
Aivan utopistisia juttuja, että SHL:stä tuleville voisi laskea lähtökohtaisesti Liigassa jotain tuplauksia pistemääriinsä. Se, että jotkut ovat siinä onnistuneet, ei isossa kuvassa kerro mitään, eikä se, että KooKoo on aiemmin onnistunut näiden kanssa kovalla teholla, nosta odotusarvoa tässä suhteessa kuin hieman.

Jos nyt jollain odotusarvolla haluttaisiin leikkiä, niin keskimäärin joku viidenneksen-neljänneksen(20-25%) nousu pistemäärissä takuuvarmasti lähempänä totuutta. (KooKoon uusimman hankinnan kohdalla voi toki olla keskimääräistä kovempi).
 

Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi, NJD, Barça
Esim. Leksandissa halli vetää enemmän ihmisiä (7600) kuin kunnassa on asukkaita (n. 6000). Toki tuossa Leksandin kylän vieressä on sitten Borlänge ja Falun, joissa on kaiketi yhteensä n. 80000 asukasta.

Ei ole Liiga muuten avannut yhtään sitä uutta sopimustaan, muuten kuin sen että se jatkuu vuoteen 2027 asti Telian /C-Moren kanssa. Tuskin päästään lähellekkään Ruotsin TV-sopparin lukuja ja todella positiivisesti olisin yllättynyt jos seurojen tv-raha nousee edes lähelle puolta Ruotsin vastaavasta.
Kerhon toimari jutteli Hämeen Sanomissa aiheesta "Tuskin laskevalla trendillä tehtyyn sopimukseen olisimme tyytyväisiä"

Mutta ei siinäkään jutussa tosiaan tarkemmin kantaa oteta sopimuksen arvoon. Julkaisuajankohta on kuitenkin sellainen, että Jokerit-optio olisi ainakin pitänyt voida ottaa huomioon sopimusta ruuvattaessa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: #16

nexustron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Chelsea
Kerhon toimari jutteli Hämeen Sanomissa aiheesta "Tuskin laskevalla trendillä tehtyyn sopimukseen olisimme tyytyväisiä"

Mutta ei siinäkään jutussa tosiaan tarkemmin kantaa oteta sopimuksen arvoon. Julkaisuajankohta on kuitenkin sellainen, että Jokerit-optio olisi ainakin pitänyt voida ottaa huomioon sopimusta ruuvattaessa.
No ei siihen oltaisikaan tyytyväisiä. Ei tässä toisaalta tuo tyytyväisyys kiinnosta vaan se, mitä paperissa lukee.
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - Connorit Bedard & McDavid
Ei ollut yhtään Kultasen hakua tuolla listalla. :) SHL on sen verran kova sarja, että kyllä floppiriski on aika pieni loppujen lopuksi. Kyllä mä nukun yöni paremmin, jos meidän kärkihankinnat ovat tehty sieltä versus vaikkapa P-Amerikan arvat.
Niin, listallahan ei ollut esillä kaikkia pelaajia vaan nappasin siitä suurimman osan ulkomuistista ja muutaman vahvikkeen vielä EP:stä noin parin minuutin klikkauksilla. Viestissäni oli kuitenkin tietty pointti, mutta ilmeisesti se ei sinulle auennut tarpeeksi. Väännetään siis rautalangasta:

On aivan turha verrata pelaajan tehopisteitä sarjassa X jonkun muun pelaajan vastaaviin hänen siirtyessään Liigaan. Asioihin vaikuttavat lohduttoman monet asiat. Tottakai 30 pistettä SHL:ssä iskenyt pelaaja onnistuu paremmin kuin 5 pistettä samassa sarjassa iskenyt pelaaja, mutta ei se historia ole mikään menestyksen tae. Lähdetään jo liikkeelle ihan siitä, että kuinka hyvin pelaaja kotiutuu seuraan ja kaupunkiin? Kuinka hyvin hänellä natsaa joukkuekavereiden kanssa? viihtyykö vai onko arki yhtä mailanpuristamista? Saako hän vastuuta vai pelaako esimerkiksi vain tasakentällisin? Sopiiko valmentajan pelitapaan? Tottuuko Liigan pelitapaan vai ei? Ja näitä kysymyksiä ja kompastuskohtia voidaan kirjata tähän vaikka ja kuinka paljon. Eihän se varmin kortti eli kovan tason liigapelaajakaan aina onnistu toisessa liigajoukkueessa, vaikka käytännössä todennäköisyys onnistumiselle pitäisi olla korkein mahdollinen.
Kuitenkin näitä tapauksia löytyy vuodesta toiseen. TPS haukkasi ns. kilon paskaa hankkiessaan puolustukseensa kiekollisiksi liidereiksi aikanaan ensin Markus Seikolan (osansa oli toki loukkaantumisilla) ja vuosia myöhemmin Tony Sundin. Sitä itseään saatiin myös esimerkiksi vast'ikään 50 pinnaa Ässissä nakutelleen Marko Kivenmäen muodossa. Vaan ei Tepsi yksin tässä ole. En usko, että esimerkiksi juuri kukaan kaipailee sen kummemmin Marko Luomalaa, Pekka Saarenheimoa, Patrick Davisia taikka Jasper Lindsteniä, vaikka aikanaan kukin heistä saapui seuraan tykkikaudet takanaan. Ässissä tehoillut Matti Kuparinen oli pisteiden valossa HIFK:ssa varjo entisestään eikä Pelicansissa hyvää jälkeä tehnyt Vili Sopanen saanut siirrettyä maalijyväänsä mukanaan Jyväskylään.

SHL:n pelitapa ja Ruotsin kulttuuri ovat kuitenkin - ainakin mitä pelaajien haastatteluita on lueskellut ja kuunnellut - aika erinlainen Suomen ja Liigan vastaaviin, ihan pelityyleistä ja taktiikoista lähtien. Toisille se sopii paremmin kuin toisille - Joillekkin hulluille sopivat jopa molemmat! Yksi räikeimmistä esimerkeistä tässä kohtaa: Mr. Edari aka. Hannu "Hank" Pikkarainen. Pikkarainen nakutteli MODOn riveissä parhaalla kaudellaan 43 (11+32) tehopistettä, siinä missä tehokkain Liigakausi toi pisteitä tilille 23 (4+19) kipaletta. Ruotsissa "Hank" viiletti kolmen kauden aikana yhteensä runkosarjaa 124 ottelun verran ja iski varsin muikeat tehopisteet 17+68=85. Mikä olikaan tulos kun tuhlaajapoika palasi Liigaan ja siirtyi Palloseuran riveihin? 35 ottelua tehopistein 2+10=12 ja leima yhdeksi surkeimmista TPS-hankinnoista koskaan.

Entäpä sitten esimerkiksi herrat kuten Matias Myttynen, Robin Salo, Juhani Tyrväinen, Jarno Kärki tai vaikkapa Olli Palola? Kun vertaa heidän Liigasta seuraavaa kauttaan SHL:ssä tai vaihtoehtoisesti niiden osalta, jotka ovat Liigaan palanneet Ruotsista, niin heidän SHL:ää seuraavaa kauttaan Liigassa, niin eipä nuo tehopisteet merkittävästi ole ponnahtaneet suuntaan taikka toiseen, osa heistä vetänyt sitävastoin paljon paremmat kaudet Ruotsissa vrt. Liigaan.

Ja siinä olivat vasta kotimaiset esimerkit. Entäpäs sitten herrat kuten Patrik Karlqvist, Ty Rattie, Michael Spacek, Greg Squires, Jonas Junland, Lucas Ekeståhl-Jonsson tai Broc Little? Jälleen, kaikki eivät ole flopanneet Liigassa, mutta onnistuneet ennen tai jälkeen Liigavisiitin SHL:ssä vähintäänkin yhtä hyvin, ellei paljon paremminkin. Joko nyt alkaa avautua mitä tässä haen takaa? Pisteet SHL:ssä eivät ole mikään mittari.

Sitten kuitenkin tartun vielä tuohon "Ei ollut yhtään Kultasen hakua listalla :)"-heittoosi. Ei, ei ollut tuossa esimerkkien joukossa Kultasen hakuja, mutta kysytään nyt ihan mielenkiinnosta. Ovatko esimerkiksi seuraavat Kultasen "haut" sinun mielestäsi onnistuneita hakuja? Täyttäneet siis ne odotukset, jotka heille on voitu asettaa. Rehellinen vastaus, kiitos.

- Teemu Rautiainen
- Alexander Ytterel
- Samuel Bucek
- Brett Carson
- Logan Pyett
- Brendan O'Donnell
- Niklas Treutle

Nuo nyt äkkiseltään viime vuosilta katsottuna. Ovatko kaikki olleet sitä mitä ollaan tilattu, vai onko joukossa hutikuteja? Aivan. Niitä löytyy ihan kaikkialta - Kaikilla mahdollisilla taustoilla. Myös KooKoolta. Kultanen on osunut kultasuoniinkin, etunenässä esimerkiksi Malte Strömwall, (KooKoo-ajan) Patrick Björkstrand, Matt Caito sekä vaikkapa Trevor Mingoia. Kuitenkin joukkoon mahtuu, kuten ymmärtää saattaa, myös niitä huteja. Sellaisia, joita myös Linus Andersson saattaa olla. Tai sitten saamme kauden jälkeen lisätä hänet tuonne Strömwallien ja Caitojen sekaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös