repalefarkku
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- per aspera ad astra

Aurinkokuningas pelastaa Tapparan
Tapparan toimitusjohtaja Mikko Leinonen voi kävellä parvekkeelle, korkata oluen ja huutaa suoraa huutoa metsään. Juhani Tamminen on Tapparan vapahtaja.

On sen luokan negapetteri, etten yhtään ihmettele joukkueen melankoliaa. Haukkuu kaikki kuin Rautakorpi ikään ja tuomarit erityisenä silmätikkuna. Mutta Jukka ei sentään koskaan nähnyt omassa joukkueessaan pienintäkään vikaa.Onko Grönborg menettänyt kopin? Tänään taas hengetön Tappara ja heitti koko joukkueen käytännössä bussin alle. Sääleistä lauluun ei mitenkään mahdoton tilanne.
Siis miksi ja missä vaiheessa Mäntymaalle on tehty jatkosopimus Kärppiin ensi kaudeksi? Jotenkin mennyt itseltä täysin ohi.
Kertoiko kristallipallosi, että kuka suostuu tulemaan valmentamaan pelkällä loppukauden pätkäpestillä?Päivälleen kolme vuotta sitten Lauri Mikkola sai pakata kamansa ja lähteä Kärppien peräsimestä. Ennustan, että tänään Kärpät palkkaa uuden valmentajan loppukauden pätkäpestille, joka karsii pelistä turhat sekoilut pois, laittaa PAPPin kuntoon ja hinaa Kärpät loppukauden ryhtiliikeellä sijalle 11.
Parasta, mitä Jukureiden lompakolla saatiin?Jukurit hommasi pelkästään loppukaudeksi uuden päävalmentajan ja parasta mitä he saivat oli Jonne Virtanen.
Ei se lompakkokaan hirveästi auta, jos tarjolla on vain loppukauden sopimus. Pelicanskin joutui antamaan viisi vuotta valmennushommista sivussa olleelle Kapaselle sopimuksen myös ensi kaudesta, jotta sai hänet valmentamaan. Toki tällä hetkellä tuo Kapasen sopimus ensi kaudesta näyttää ihan hyvältä Pelicansin kannalta.Parasta, mitä Jukureiden lompakolla saatiin?
Kärpiltä löytyy apuvalmentajista semmoisen tekijämiehet kuin Toni Sihvonen ja Jussi Silander, joten ei kiitos.Tässä tilanteessa Kärppien kannattaisi kyllä antaa Mäntymaalle potkut ja nostaa vaikka joku apuvalmentaja pääkäskijäksi loppukaudeksi.
Ei kertonut, mutta luulisi ettei tuon mukavampaa paikkaa ole pätkäpestille. Kärppien pitää kuitenkin maksaa kelpo korvaus suhteessa valmennettavaan aikaan. Hävittävää nykyisessä luisussa on aika vähän. Ainoa tehtävä olisi valmentaa Liigan käytännössä parhaalla materiaalilla operoiva Kärpät 12. joukkoon tai ainakin pois karsinnoista, niin tehtävä on onnistunut. Jos onnistuu Kärpät hinaamaan 12 joukkoon, niin tästä eteenpäin kaikki kentällä tapahtuvat positiiviset asiat on plussaa. Ja mikä isoinpana asiana.. Ei tuohon todellakaan tarvitse saada mitään Jukka Jalosta, vaan kunhan se on joku muu kun kasvonsa menettänyt Ville Mäntymaa, joka laittaa pelissä parit perusasiat kuntoon ja pelkästään valmentajan vaihdosta tulevalla boostilla tuo joukkue hinaa itsensä pleijareihin.Kertoiko kristallipallosi, että kuka suostuu tulemaan valmentamaan pelkällä loppukauden pätkäpestillä?
Uskon, että Kärpät olisi kyllä vaihtanut jo hyvissä ajoin päävalmentajaa, jos joku riittävän hyvä valmentaja olisi suostunut tulemaan pelkästään loppukaudeksi.
No otetaan sitten esimerkiksi se Pelicans, jolla piti olla myös kova materiaali. Viisi vuotta valmennushommista pois ollut Sami Kapanen ja Pelicansin piti antaa sopimus myös ensi kaudesta, jotta saivat Kapasen, joka ei varmasti ollut kovinkaan kuuma nimi valmentajamarkkinoilla.Vertaaminen Jukureihin ei kyllä osu yksiin. Materiaali on aivan eri luokkaa ja tiedossa oli tossa vaiheessa, että playoutit ja mahdolliset karsinnat Jokereita vastaan kutsuu.
Pelicansin ja Kapasen kohdalla kohtasi varmasti intressit. Kapanen halusi takaisin markkinoille ja varmasti valmentaa melkeinpä "ilmaiseksi" persaukista Pelicansia tämän loppukauden. Samin ehto tälle oli luultavasti ensi kausi myös, mutta Pelicansin oli joka tapauksessa hankittava koutsi tulevalle kaudelle. Jos mitään todellista ei ollut vetämässä esim. Petun suuntaan, niin tämä oli varmasti turvallisin ratkaisu. Pelicansille joka kipeästi tarvitsee playofftuloja, niin tämä oli varmasti riskittömin ratkaisu. Olivat menossa ennen tätä kuin kivi pohjaan. Ja hyvältä ratkaisulta näyttää tällä hetkellä, vaikka tänään kuokkaan tulikin.No otetaan sitten esimerkiksi se Pelicans, jolla piti olla myös kova materiaali. Viisi vuotta valmennushommista pois ollut Sami Kapanen ja Pelicansin piti antaa sopimus myös ensi kaudesta, jotta saivat Kapasen, joka ei varmasti ollut kovinkaan kuuma nimi valmentajamarkkinoilla.
Saahan valmentajaa vaihtaa milloin vainYllä olevasta keskustelusta heräsi kysymys. Koskeeko siirtoraja vain pelaajia,vai koskeeko siirtoraja myös valmentajia?
Ok. Kiitos tiedosta.Saahan valmentajaa vaihtaa milloin vain
Ei tämä tunnu täysin selvää olevan kaikissa liigaseuroissakaan..Saahan valmentajaa vaihtaa milloin vain
Mäntymaalle potkut. Petri Matikainen tilalle.
Mäntymaalle potkut. Petri Matikainen tilalle.