Huhu että Marjamäki olisi jatkamassa projektiaan Kärpissä vielä pitkään.
Tuosta kun tippuvat vielä ensi viikolla sääleissä, niin uskaltavatko julkaista jatkosopimusta edes ensi jouluun mennessä?
Huhu että Marjamäki olisi jatkamassa projektiaan Kärpissä vielä pitkään.
Tokihan nyt 2 vuotta lisää Espanjassa maistuu, kun on alkuun päästy! Lassehan vois kutsua sinne koko köörin altaan reunalle. Lennot hoituu jo varmaan tiistaiksi, kunhan on ensin läpsytelty peli pois.Kärppien toimisto näyttää parastaan! Varmaan Lepo-Lasse teki Marjamäelle källin ja vuokrasoppari olikin mallia 3vuotta, eihän Lauri voi siinä tapauksessa mihinkään täältä lähteä.
Onko Jussi Markkanen nähnyt tämän palkattuaan Pekka Virran tässä samassa huumassa? Otettiin ensin nihilistisintä pelikirjaa vetävä mestari muuttamaan suuntaa, mutta tajuttiinkin jo etukäteen muutos. Tämän jälkeen otettiinkin Ville Hämäläinen peluuttamaan tiesmitä tsemppikiekkoa, joka lienee sitten se tulevaisuus.Manner sai kenkää, Marjamäellä tökkii, Lämsä on tiesmissä ja Ahokkaalla tökkii. Jos ja jossain vaiheessa kun Jalosen luotsaama maajoukkue tekee kunnon ulospuhalluksen, alkaisikohan lamaannuttavimman meidämppelin aika olla ohi. Viihteen kannalta toivottavasti.
No tämä kausi oli jo varmasti oululaisille joka tapauksessa melko kallis, kun neljä miljoonaa saatiin uppoamaan säälipleijarijoukkueeseen. Pakkohan heidän on jotenkin reagoida jos lauluun ensi viikolla lähtevät.Liigahistorian kalleimmat potkut mikäli meno jää yhtä laihaksi pudotuspeleissä?
RD Brynäsiin ja Mamba takaisin kotiin.
Huhu että Marjamäki olisi jatkamassa projektiaan Kärpissä vielä pitkään.
Mannerin lisäksi valmennuksesta poistuivat myös Ari-Pekka Pajuluoma ja Kalle Kaskinen. Tilalle Molinin avuksi tulivat Anders "Masken" Carlsson ja ilman valmentajakokemusta oleva ex-kapteeni Jörgen Sundqvist. Pelikirjasta ei ole kysymys, vaan herätyksestä.Ei tällaiseen lyhyeen sarjaan mitään pelikirjoja enään aleta rakentamaan. Peli vain simppelimmäksi ja oiva paikka käyttää valmentajanvaihdon tuoma momentum nyt. Vastustaja Malmö tulee sarjaan kuuden ottelun voittoputkessa.
Brynäsillä on tästä kokemuksia. Pari vuotta sitten kenkivät Peter Anderssonin samassa tilanteessa ja Josef Boumedienne tuli tilalle. Boumediennen kokemus valmentajana oli ennen tuota yksi kausi U18-sarjassa apuvalmentajana. Brynäs tiputti HV71:n. Oli muuten Boumediennelle melkoinen kausi. Columbuksen scouttina, Lukon scouttina mestaruus ja Brynäsissä vielä loppukauden päävalmentajan paikalla.
Ettei nyt vaan sentään..? Äijän huhu osumat on sillä tasolla jo entisestään että toivotaan näin.Luulen että tässä heitossa saattaa olla enemmän faktaa kuin arvaatkaan.
Onko mamban koti liigassa kuitenkin enemmän Oulu kuin Vaasa? Ainakin valmennuksellisesti. Mamballa oli vielä aamulla sopimus ensi kaudeksi eli ei varmasti ole menossa vielä mihinkään. Huhuja voi helposti heitellä, 200% varmuus on ettei sopimusta muualle vielä. Toki jos korvaa Marjamäen niin huomenna pitää siirto tehdäLuulen että tässä heitossa saattaa olla enemmän faktaa kuin arvaatkaan.
Osaako Pekka Virta ruotsia, tai edes englantia? Sikäli nuija vaikutelma on tyypistä, että vahvasti epäilen.En jaksanut selailla ylöspäin onko jo puhuttu, mutta twitterin mukaan Pekka Virta ottaisi AIK:ssa vetovastuun kauden jälkeen.
Ei kai se täysin kielitaidottomana siellä jo nyt olisiOsaako Pekka Virta ruotsia, tai edes englantia? Sikäli nuija vaikutelma on tyypistä, että vahvasti epäilen.
Osaako Pekka Virta ruotsia, tai edes englantia? Sikäli nuija vaikutelma on tyypistä, että vahvasti epäilen.
Osaako Pekka Virta ruotsia, tai edes englantia? Sikäli nuija vaikutelma on tyypistä, että vahvasti epäilen.
En tarkoita tätä minään jälkiviisautena mutta tulipa mieleen tämä kuvio kun katselin ottelusarjan olevan 0-3 Malmölle ja ajattelin itsekseni että kyllä on idioottimainen valinta tullut tehtyä. Vaikka tuo nyt on kerran onnistunut mutta silti...valmentajan potkiminen juuri ennen ratkaisupelejä. Ei edes paria runkosarjapeliä alle uudella valmentajalla. Olisi ehkä jollain tavalla voinut ymmärtää jos kyseessä olisi ollut monta napsua parempi valmentaja joka oli jostain tipahtanut syliin.Ei tällaiseen lyhyeen sarjaan mitään pelikirjoja enään aleta rakentamaan. Peli vain simppelimmäksi ja oiva paikka käyttää valmentajanvaihdon tuoma momentum nyt. Vastustaja Malmö tulee sarjaan kuuden ottelun voittoputkessa.
Brynäsillä on tästä kokemuksia. Pari vuotta sitten kenkivät Peter Anderssonin samassa tilanteessa ja Josef Boumedienne tuli tilalle. Boumediennen kokemus valmentajana oli ennen tuota yksi kausi U18-sarjassa apuvalmentajana. Brynäs tiputti HV71:n. Oli muuten Boumediennelle melkoinen kausi. Columbuksen scouttina, Lukon scouttina mestaruus ja Brynäsissä vielä loppukauden päävalmentajan paikalla.