Mainos

Liigan siirtohuhut kaudelle 2024–2025

  • 1 575 336
  • 4 049

Teme91

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Minä sanoisin, että kaksi tai kolme napsua heikompi? Helewka on kuitenkin tehoillut AHL:ssä ihan eri tavoin ja oli pelannut juuri ennen Liigaan tuloaan tykkikauden Euroopassa ICEHL:ssä.
Mites verrokkina Justin Danforth?

 

Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Vilkaisu kuntopuntariin vei sitten tuonkin toivon, sillä pudotuspelien viimeiset 10 ottelua tehon 1+2=(-7) ja viimeset viisi ottelua 0+0=0 (-7) Eli kun pelit kovenevat tietylle tasolle, ei Currystä enää ole tekemään tulosta. Ei AHL:ssa lainkaan, eikä ECHL:ssä enää siinä vaiheessa, kun mestaruudesta pelataan. En usko tähän mieheen. Saa ilomielin oikaista.
Pidätkö tuollaista määrää otteluita riittävänä otantana, jotta voidaan tehdä näinkin jyrkkiä johtopäätöksiä?

Ei toki sillä, etteikö asia voisi olla juuri näin.

Näistä ECHL-taustaisista pelaajista pitäisi kyllä muutenkin aina hieman tietää jotain ennen kuin voi alkaa tekemään sen kummempia johtopäätöksiä suuntaan taikka toiseen. Taitaa löytyä esimerkkejä suuntaan, jos toiseen näiden kavereiden onnistumisista.

Ben Tardiff ECHL:ssä 1,08 pistettä per peli ja AHL:ssä vain 0,20 pistettä per peli. Curry ECHL:ssä kovemmat ja AHL:ssä vain 0,05 pistettä per peli vähemmän kuin Tardiff.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mites verrokkina Justin Danforth?

Kertoo kyllä hyvin, miten mahdotonta pelkkien pistetilastojen kautta tätä arviointia on tehdä. Eihän tuossa äkkiseltään ole Danforthiin muuta eroa kuin iässä. Pari vuotta nuorempana Danforth kuitenkin tuli Liigaan, eli siinä mielessä kehityspotentiaalia oli enemmän. Danforthilla ei ollut kuin yksi kokonainen kausi yliopistokiekon ja liigakiekon välissä ja senkin kauden hän tehoili. Tässä suhteessa Danforthin läpilyönti on helpompi ymmärtää.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pidätkö tuollaista määrää otteluita riittävänä otantana, jotta voidaan tehdä näinkin jyrkkiä johtopäätöksiä?
Käytin otantana koko Curryn uraa, eli pidän riittävänä. Kun tuota uraa katsoi, niin hän on pystynyt tehoilemaan yliopistossa ja sen lisäksi ECHL:n runkosarjassa yhdellä kaudella sekä pudotuspelien alkukierroksilla. Tästä vedin siis ihan tilastollisen rajan, että AHL ja ECHL:n kovat pelit ovat niitä, joissa kyvyt ei ole riittänyt tehoiluun. Ja kuten sanoin, toivoisin, että olen väärässä miehen kyvykkyydestä liigassa.
 

Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Käytin otantana koko Curryn uraa, eli pidän riittävänä. Kun tuota uraa katsoi, niin hän on pystynyt tehoilemaan yliopistossa ja sen lisäksi ECHL:n runkosarjassa yhdellä kaudella sekä pudotuspelien alkukierroksilla. Tästä vedin siis ihan tilastollisen rajan, että AHL ja ECHL:n kovat pelit ovat niitä, joissa kyvyt ei ole riittänyt tehoiluun. Ja kuten sanoin, toivoisin, että olen väärässä.
Niin, käsitin, että tuomitsit kaverin olevan heikko kovissa peleissä ja viimeisenkin toivon tehoiluste menneen tämän otannan perusteella: Vilkaisu kuntopuntariin vei sitten tuonkin toivon, sillä pudotuspelien viimeiset 10 ottelua tehon 1+2=(-7) ja viimeset viisi ottelua 0+0=0 (-7).

Mutta kuten itsekin tuossa yllä toteat, niin hankala näitä on pisteiden perusteella arvioida, tai ainakaan liikaa ei voi johtopäätöksiä tehdä. Äkkiseltään tulee mieleen myös Josh Kestner, joka teki edeltävällä kaudella ECHL:ssä jotakuinkin samalla keskiarvolla tehoja kuin Curry.
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tässä suhteessa Danforthin läpilyönti on helpompi ymmärtää.
Danforthkin oli niin erityislaatuinen tapaus, että tuskin tulee ihan välittömästi tapahtumaan uudestaan.

Tavallaan ymmärrän aina vertailut häneen, kun ECHL:stä joku pelimies Liigaan saapuu, mutta on superharvinaista että sieltä yhtä kova mies lopulta saapuu.

Reilussa kolmessa vuodessa ECHL:stä täysveriseksi NHL-pelaajaksi kolmenkympin tietämillä on melkein lottovoiton luokkaa.
 

Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Mites verrokkina Justin Danforth?

Danforth taitaa olla aika ääriesimerkki, joka kaivetaan aina esiin kun halutaan perustella oman seuran ECHL-haku.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Niin, käsitin, että tuomitsit kaverin olevan heikko kovissa peleissä ja viimeisenkin toivon tehoiluste menneen tämän otannan perusteella: Vilkaisu kuntopuntariin vei sitten tuonkin toivon, sillä pudotuspelien viimeiset 10 ottelua tehon 1+2=(-7) ja viimeset viisi ottelua 0+0=0 (-7).
Nimeomaan epäonnistuminen ECHL:n kovissa peleissä vei sen viimeisen vasta heränneen toivon ja juuri sen vuoksi, ettei muutakaan kokemusta onnistumisista vähänkään liigatasoon verrattavissa peleistä ole. Edellinen AHL-kausi oli tehoton ja sitä ennen ei myöskään tehoilua muualla kuin yliopistosta. Tuo arvio oli koko uran kokonaisuus.
 

VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Mites verrokkina Justin Danforth?

Will Graber on urakaareltaan ehkä parempi verrokki tai sitten Ässissä jo karsintakaudella 15 vuotta sitten kärkisentterinä operoinut Derek Damon. Kumpikaan ei varsinaidesti syväkyykännyt Liigassa, mutta aika keskiverron annin jättivät.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Danforth valittiin ECHL:n tulokkaaksi, vähissä AHL-peleissään n. 0,35 pinnaa per peli ja oli Lukkoon tullessaan 25-vuotias.

Danforthillakin taisi mennä Liigan alussa 4-5 peliä kiikareilla ja sen jälkeen alkoi pikkuhiljaa tapahtumaan enemmän ja enemmän. Olisi toki ollut ilman sellaista tehoiluakin erinomainen pelimies.
 

Oligopoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Will Graber on urakaareltaan ehkä parempi verrokki.
Ässäosion viralliseksi mielipiteeksi ECHL-jamppoja arvioidessa on tullut A) Riittääkö liike B) riittääkö kamppailuvoima. Graberilla jäi kummatkin vajaaksi, kehittyi kuitenkin hyväksi AV-pelaajaksi ja rankkarispesialistiksi. Nämä eivät vain taida olla ominaisuuksia mitä tuloskentän sentteriltä etsitään.

Curryn liikkeestä sen enempää tietämättä mikäli nämä osa-alueet ovat kunnossa, parantaa se osumatodennäköisyyttä.

Ja tuo kuvaakin hyvin ECHL-välimaastosta tulleiden pelaajien etukäteisarviointia – lähinnä näitä ”voi olla hyväkin haku” osaston pelaajia.

Case Danforth tämän todistaa, Agentti Haula kauppasi kahtena keväänä joka liigaseuraan kunnes Sahlstedt kätteli diilin pois ja sattui menemään hyvin – oli liike ja kamppailuvoima kunnossa.
 

Spac

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, HIFK, sympatiat KiviKova!
Ei nyt varsinaisesti huhu, mutta mikäli Joonas Raskin ja IFK:n tiet eroavat sattuneesta syystä, niin olisikohan jollain liigaseuralla käyttöä #88:lle.
 

Milvus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampere
Tehopisteiden laskeminen ja tulkinta eri metodein antaa viitteitä mahdollisesta onnistumisesta liigassa mutta on lopultakin erittäin epävarma mittari siitä toteutumasta mitä saamme kauden loputtua nähdä.

Jo onnistumisen määrittäminen on vaikeaa, floppaamisen helpompaa. Ääriesimerkkinä ensimmäistä kertaa euroopassa oleva nuorukainen käy isoa sisäistä painia kulttuuriin sopeutumisessa, toisessa ääripäässä ikääntyneet NHL -"konkarit" (Ritchie) tulevat ilmeisen vajaalla asenteella ja fyysisellä preesensillä joukkueisiin.

Tähän väliin mahtuu iso joukko ammattilaisia eri puolelta maailmaa joiden kykyjen arviointia vaikeuttaa mm ulkopelillisten asioiden, pelaamattomuuden ja roolituksen muuttujat.

Äärimmäisen olennaista on pelaajan ensitahdit jo ennen ensimmäistä peliä. Kuinka otetaan joukkueeseen, kuinka perehdytetään, kuinka tuetaan ulkopelillisissä asioissa. Tehopisteiden realisoitumisessa ulkomaiset pelaajat tulevat saamaan nyt ja tulevina kausina suhteellista etua. Liigan vetovoima ja etenkin taso ei koskaan ole ollut näin heikko.
 

aave

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Ei nyt varsinaisesti huhu, mutta mikäli Joonas Raskin ja IFK:n tiet eroavat sattuneesta syystä, niin olisikohan jollain liigaseuralla käyttöä #88:lle.

Ei taida edes oikeus kutsua näillä näytöillä. Eli ei taida tiet erota kunhan kuittaa, että ei muista kaikkea ja kertoo sorit asianosaisille. Noilla eväillä uuteen kauteen voi lähteä puhtaalta pöydältä.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Ei nyt varsinaisesti huhu, mutta mikäli Joonas Raskin ja IFK:n tiet eroavat sattuneesta syystä, niin olisikohan jollain liigaseuralla käyttöä #88:lle.
Boldaus oma.

Tiedä Liigaseuroista, mutta itellä oli kovastikin käyttöä kultaisella 80-luvulla...aika myrkkyä!

Mutuna SaiPalla tai KooKoolla vois olla, perustelut Ipa-taustaiset valmentajat.
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Ei taida edes oikeus kutsua näillä näytöillä. Eli ei taida tiet erota kunhan kuittaa, että ei muista kaikkea ja kertoo sorit asianosaisille. Noilla eväillä uuteen kauteen voi lähteä puhtaalta pöydältä.
Ei näillä näytöillä, mutta jos asianosainen päättää tehdä rikosilmoituksen, sitten varmaan katsellaan valvontakamerakuvaa ja niillä näytöillä tilanne saattaa muuttua.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: aave

Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Täällä on näköjään lähdetty täysin laukalle pelkkien KalPa-osiossa heitettyjen arvailujen perusteella. KalPa on erään huhun mukaan tehnyt sopimuksen sentterin kanssa. Huhuilija ei kertonut, että kysymyksessä olisi juurikin edellä mainittu Curry. Nimi nousi esiin ainoastaan erään palstalaisen tekemän Elite Prospects -selailun lopputuloksena.

Mitään konkreettista huhua nimestä ei siis ole vielä olemassa. On vain pelkkiä heittoja. Näin ollen näin pitkälle menevien johtopäätösten tekeminen lienee tässä vaiheessa melko turhaa.

En kiistä, etteikö KalPa saattaisi tehdä sopimusta juurikin tämän Curryn kanssa. Yhtä hyvin tulossa saattaa olla kuitenkin joku aivan muu pelaaja. Odotellaan.
 

Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS

ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös