Tämä kaikella kunnioituksella Ville Kohoa kohtaan, joka oli liideri viimeisen päälle ja teki hienon tasaisen uran roolissaan hyvinä ja huonoina vuosina. Yhdistävänä tekijänä näillä yksi tehokkaampi kausi, mutta suurimmat vahvuudet molemmilla puolustavassa roolissa. Heitin vertauksen vähän samaan tapaan kuin eräs selostaja kuvaillessaan Erik Karlssonia köyhän miehen samivataseksi. :)Tuskin tarvitsee puhua köyhän miehen Kohosta, kun Bengtsson on pelannut maajoukkueessa MM-kisoissa asti, kun Koho pääsi vain kerran EHT:lle. Ihan näin SaiPan kannattajankin näkökulmasta. Olisi mitä luultavimmin Liigan parhaimmistoa kahden suunnan senttereistä.
Minkä tasoisena pelaajana pidätte paperilla tätä miestä? Ihan sillä kyselen, kun mulla on ollut suuria vaikeuksia arvioida näitä AHL:stä ja ECHL:stä tulleita miehiä. Pohdin Curryn tasoa tässä ääneen ja mielelläni sitten kuulen, kuinka hakoteillä olen. Lähtökohtani on siis se, että toivon KalPan saavan jostain itselleen sentterin, joka voi edes hitusen paikata Oliver Kapasta ja pitää unelman mestaruudesta elossa. Tämä mies ei vain vaikuta sellaiselta.KalPan huhuketjussa huhuillaan Kuopioon seuraavaa ECHL-sentteriä:
![]()
Patrick Curry - Stats, Contract, Salary & More
Eliteprospects.com hockey player profile of Patrick Curry, 1996-01-09 Schaumburg, IL, USA USA. Most recently in the undefined with Kansas City Mavericks. Complete player biography and stats.www.eliteprospects.com
Sanoisin, että paperilla naksun taikka pari heikompi kuin viime kaudella SaiPaan tullut Helewka? Yleensä kai Liigassa pärjänneillä ECHL-hauilla on kuitenkin jonkinlainen ppg myös AHL-puolelta vaikkei siellä olisi päässyt paljon pelaamaankaan?Minkä tasoisena pelaajana pidätte paperilla tätä miestä? Ihan sillä kyselen, kun mulla on ollut suuria vaikeuksia arvioida näitä AHL:stä ja ECHL:stä tulleita miehiä. Pohdin Curryn tasoa tässä ääneen ja mielelläni sitten kuulen, kuinka hakoteillä olen. Lähtökohtani on siis se, että toivon KalPan saavan jostain itselleen sentterin, joka voi edes hitusen paikata Oliver Kapasta ja pitää unelman mestaruudesta elossa. Tämä mies ei vain vaikuta sellaiselta.
Kyseessä on jo 28-vuotias pelaaja, eli tuskin piilossa olevaa potentiaalia on enää olemassa. Yliopistokiekon jälkeen hän on yrittänyt vakiinnuttaa paikkaansa AHL:ssä siinä kuitenkaan kunnolla onnistumatta. Toki korona-pandemia on ollut pahimmilleen esteenä osaltaan. Toissa kausi oli kuitenkin kokonainen AHL-kausi. Toki uran ainoa sellainen. Tehoilu ei tuollakaan kaudella onnistunut ja saaliina oli 10 pistettä 64 otteluun. Mikään tuohon kauden 2022-2023 loppuun mennessä ei oikein vakuuta siitä, että Curryssä olisi miesten peleissä kyvykkyyttä tehoiluun. No, yliopistosarjassa ihan kelpo tehoja.
Oliko viime kausi sitten käänteentekevä, kun pelasi koko kauden ECHL:ssä ja iski kovat tehot pöytään. Runkosarjassa tehot: 72o 39+48=87p ja pudotuspeleissä vielä 20o 7+9=16p. Tuossa kohtaa alkoi tulla ajatus, että onko siellä kuitenkin miesten peleihin olemassa sellaista pistepotentiaalia, että pystyy olemaan Liigassa kärkisentteri. Vilkaisu kuntopuntariin vei sitten tuonkin toivon, sillä pudotuspelien viimeiset 10 ottelua tehon 1+2=(-7) ja viimeset viisi ottelua 0+0=0 (-7) Eli kun pelit kovenevat tietylle tasolle, ei Currystä enää ole tekemään tulosta. Ei AHL:ssa lainkaan, eikä ECHL:ssä enää siinä vaiheessa, kun mestaruudesta pelataan. En usko tähän mieheen. Saa ilomielin oikaista.
Minä sanoisin, että kaksi tai kolme napsua heikompi? Helewka on kuitenkin tehoillut AHL:ssä ihan eri tavoin ja oli pelannut juuri ennen Liigaan tuloaan tykkikauden Euroopassa ICEHL:ssä.Sanoisin, että paperilla naksun taikka pari heikompi kuin viime kaudella SaiPaan tullut Helewka? Yleensä kai Liigassa pärjänneillä ECHL-hauilla on kuitenkin jonkinlainen ppg myös AHL-puolelta vaikkei siellä olisi päässyt paljon pelaamaankaan?
Niin sitä itsekkin toivoo mutta KalPan budjetti ja vetovoima ei vain yksinkertaisesti riitä tuon parempaan nimeen ja se on karu totuus joka on hyväksyttävä.että toivon KalPan saavan jostain itselleen sentterin, joka voi edes hitusen paikata Oliver Kapasta ja pitää unelman mestaruudesta elossa. Tämä mies ei vain vaikuta sellaiselta.
Mites verrokkina Justin Danforth?Minä sanoisin, että kaksi tai kolme napsua heikompi? Helewka on kuitenkin tehoillut AHL:ssä ihan eri tavoin ja oli pelannut juuri ennen Liigaan tuloaan tykkikauden Euroopassa ICEHL:ssä.
Pidätkö tuollaista määrää otteluita riittävänä otantana, jotta voidaan tehdä näinkin jyrkkiä johtopäätöksiä?Vilkaisu kuntopuntariin vei sitten tuonkin toivon, sillä pudotuspelien viimeiset 10 ottelua tehon 1+2=(-7) ja viimeset viisi ottelua 0+0=0 (-7) Eli kun pelit kovenevat tietylle tasolle, ei Currystä enää ole tekemään tulosta. Ei AHL:ssa lainkaan, eikä ECHL:ssä enää siinä vaiheessa, kun mestaruudesta pelataan. En usko tähän mieheen. Saa ilomielin oikaista.
Kertoo kyllä hyvin, miten mahdotonta pelkkien pistetilastojen kautta tätä arviointia on tehdä. Eihän tuossa äkkiseltään ole Danforthiin muuta eroa kuin iässä. Pari vuotta nuorempana Danforth kuitenkin tuli Liigaan, eli siinä mielessä kehityspotentiaalia oli enemmän. Danforthilla ei ollut kuin yksi kokonainen kausi yliopistokiekon ja liigakiekon välissä ja senkin kauden hän tehoili. Tässä suhteessa Danforthin läpilyönti on helpompi ymmärtää.Mites verrokkina Justin Danforth?
![]()
Justin Danforth - Stats, Contract, Salary & More
Eliteprospects.com hockey player profile of Justin Danforth, 1993-03-15 Oshawa, ON, CAN Canada. Most recently in the undefined with Columbus Blue Jackets. Complete player biography and stats.www.eliteprospects.com
Käytin otantana koko Curryn uraa, eli pidän riittävänä. Kun tuota uraa katsoi, niin hän on pystynyt tehoilemaan yliopistossa ja sen lisäksi ECHL:n runkosarjassa yhdellä kaudella sekä pudotuspelien alkukierroksilla. Tästä vedin siis ihan tilastollisen rajan, että AHL ja ECHL:n kovat pelit ovat niitä, joissa kyvyt ei ole riittänyt tehoiluun. Ja kuten sanoin, toivoisin, että olen väärässä miehen kyvykkyydestä liigassa.Pidätkö tuollaista määrää otteluita riittävänä otantana, jotta voidaan tehdä näinkin jyrkkiä johtopäätöksiä?
Niin, käsitin, että tuomitsit kaverin olevan heikko kovissa peleissä ja viimeisenkin toivon tehoiluste menneen tämän otannan perusteella: Vilkaisu kuntopuntariin vei sitten tuonkin toivon, sillä pudotuspelien viimeiset 10 ottelua tehon 1+2=(-7) ja viimeset viisi ottelua 0+0=0 (-7).Käytin otantana koko Curryn uraa, eli pidän riittävänä. Kun tuota uraa katsoi, niin hän on pystynyt tehoilemaan yliopistossa ja sen lisäksi ECHL:n runkosarjassa yhdellä kaudella sekä pudotuspelien alkukierroksilla. Tästä vedin siis ihan tilastollisen rajan, että AHL ja ECHL:n kovat pelit ovat niitä, joissa kyvyt ei ole riittänyt tehoiluun. Ja kuten sanoin, toivoisin, että olen väärässä.
Danforthkin oli niin erityislaatuinen tapaus, että tuskin tulee ihan välittömästi tapahtumaan uudestaan.Tässä suhteessa Danforthin läpilyönti on helpompi ymmärtää.
Danforth taitaa olla aika ääriesimerkki, joka kaivetaan aina esiin kun halutaan perustella oman seuran ECHL-haku.Mites verrokkina Justin Danforth?
![]()
Justin Danforth - Stats, Contract, Salary & More
Eliteprospects.com hockey player profile of Justin Danforth, 1993-03-15 Oshawa, ON, CAN Canada. Most recently in the undefined with Columbus Blue Jackets. Complete player biography and stats.www.eliteprospects.com
Nimeomaan epäonnistuminen ECHL:n kovissa peleissä vei sen viimeisen vasta heränneen toivon ja juuri sen vuoksi, ettei muutakaan kokemusta onnistumisista vähänkään liigatasoon verrattavissa peleistä ole. Edellinen AHL-kausi oli tehoton ja sitä ennen ei myöskään tehoilua muualla kuin yliopistosta. Tuo arvio oli koko uran kokonaisuus.Niin, käsitin, että tuomitsit kaverin olevan heikko kovissa peleissä ja viimeisenkin toivon tehoiluste menneen tämän otannan perusteella: Vilkaisu kuntopuntariin vei sitten tuonkin toivon, sillä pudotuspelien viimeiset 10 ottelua tehon 1+2=(-7) ja viimeset viisi ottelua 0+0=0 (-7).
Will Graber on urakaareltaan ehkä parempi verrokki tai sitten Ässissä jo karsintakaudella 15 vuotta sitten kärkisentterinä operoinut Derek Damon. Kumpikaan ei varsinaidesti syväkyykännyt Liigassa, mutta aika keskiverron annin jättivät.Mites verrokkina Justin Danforth?
![]()
Justin Danforth - Stats, Contract, Salary & More
Eliteprospects.com hockey player profile of Justin Danforth, 1993-03-15 Oshawa, ON, CAN Canada. Most recently in the undefined with Columbus Blue Jackets. Complete player biography and stats.www.eliteprospects.com
Totta. On tuossa eroa Curryyn. Isojakin eroja AHL-tehoissa ja erityisesti tuo ikä.Danforth valittiin ECHL:n tulokkaaksi, vähissä AHL-peleissään n. 0,35 pinnaa per peli ja oli Lukkoon tullessaan 25-vuotias.
Ässäosion viralliseksi mielipiteeksi ECHL-jamppoja arvioidessa on tullut A) Riittääkö liike B) riittääkö kamppailuvoima. Graberilla jäi kummatkin vajaaksi, kehittyi kuitenkin hyväksi AV-pelaajaksi ja rankkarispesialistiksi. Nämä eivät vain taida olla ominaisuuksia mitä tuloskentän sentteriltä etsitään.Will Graber on urakaareltaan ehkä parempi verrokki.
Ei nyt varsinaisesti huhu, mutta mikäli Joonas Raskin ja IFK:n tiet eroavat sattuneesta syystä, niin olisikohan jollain liigaseuralla käyttöä #88:lle.
Tosta suihinottokoneesta soisi toki kuulevan vastustajilta jokusen kerran. Sen verran törkeää käytöstä.Ei taida edes oikeus kutsua näillä näytöillä. Eli ei taida tiet erota kunhan kuittaa, että ei muista kaikkea ja kertoo sorit asianosaisille. Noilla eväillä uuteen kauteen voi lähteä puhtaalta pöydältä.