Mainos

Liigan siirtohuhut kaudelle 2023–2024

  • 2 162 358
  • 6 110

Baumanrene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara/Liverpool
Nuo olikin aika epätoivoisia haaveilu-huhuja. Liedes, Halloran, O.Manninen, Leskinen ja Somppi sitten pitivätkin paikkaansa.

Tony Sund on oikeastaan ainoa, jonka piti tulla, mutta suuntasikin Hifkiin.
Kyllä huhut mistä kuulin ovat aikalailla pitäneet yleensä. Ainut tosin silti mihin itse uskon, on Ruotsalainen Ahl sentteri.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Nuo olikin aika epätoivoisia haaveilu-huhuja. Liedes, Halloran, O.Manninen, Leskinen ja Somppi sitten pitivätkin paikkaansa.

Tony Sund on oikeastaan ainoa, jonka piti tulla, mutta suuntasikin Hifkiin.

Eiköhän Tapparaan joku hyväkin pelaaja tule, kun sellaisia on aiemmin saatu pienemmälläkin liikevaihdolla ja menestyksellä hankittua.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Kyllä olisi ihme, että näillä viime aikaisilla tilastoilla Manninen olisi nähty Liigassa.

Manninen pelannut 4 kauden aikana 165 ottelua KHL:ssä, tehnyt 54+72 = 126 tehopistettä. 0,76 tehopistettä/KHL ottelu.
AHL:ssä viimekaudella 53 otteluun 40 tehopistettä.
66 maaottelua 4 kauden aikana, 34+31 = 65 tehopistettä. 0,98 tehopistettä/maajoukkueottelu.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Niinhän sitä sanotaan, että lohta (Sakari Manninen) kannattaa pyytää vaikkei saisikaan.

Lohennousu näyttää menneen Tapparalta ohitse, joten nyt on sitten vaihdettu kalastuspaikkaa ja yritetään narrata muutama mitallinen harjus syömäkaloiksi. Jos ei sekään onnistu, niin aina voi poiketa kaupassa paluumatkalla ja tuoda paketin kalapuikkoja.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Ymmärrtäisin siirron jos kyseessä olisi Tapparan kasvatti mutta ilmeisesti kyseessä vieläpä Ilveksen omia poikia joten vähintäänkin hämmentävä siirto olisi.

Ei mitenkään hämmentävä, kun katsoo Floridan ja Tapparan välistä edes-takas liikennettä.

Jari Kekäläinen, entinen Tapparan pelaaja-koordinaattori oli 5 vuotta siellä Panthersin toimistolla. Sitä kauttahan nämä kaikki menee. Haapalat, Levtchit, Kinnuset jne. Nykyään Keklu-veljes vaikuttaa Winnipegin osastolla, josta voisin epäillä tuon ruotsalaissentteri-huhun kumpuavan.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Kyllä olisi ihme, että näillä viime aikaisilla tilastoilla Manninen olisi nähty Liigassa.

Manninen pelannut 4 kauden aikana 165 ottelua KHL:ssä, tehnyt 54+72 = 126 tehopistettä. 0,76 tehopistettä/KHL ottelu.
AHL:ssä viimekaudella 53 otteluun 40 tehopistettä.
66 maaottelua 4 kauden aikana, 34+31 = 65 tehopistettä. 0,98 tehopistettä/maajoukkueottelu.

Niin, ja mitäs ne Lehterä ja Ojamäki teki, kun Tapparaan tulivat.

Eikö tästä nyt jo voisi mennä eteenpäin. Tappara meni ja tarjosi sopimusta Manniselle, ei tullut Tapparaan.

Huhuilut mitä suuremmalta osin perustuvat aina noihin sopimustarjouksiin. On tarjottu jollekin sopimusta, ja sen joku kääntää sitten google translatorilla muotoon "on tulossa". Tarjous pyödällä muuttuu "varmaksi" pelaajasiirroksi kun asia lähtee elämään keskustelupalstoilla.

Tai miten sitten huhu määritellään? Huhuhan on käytännössä epävarma pelaajasiirto. Joku menee määrittelemään sen niin, että on kuullut 100% varmasta lähteestään sopimusta tarjottaneen, joten huhuna se täyttää epävarman pelaajasiirron määritelmän jonkun nettikirjoittajan silmissä.

Minkälainen on oikea huhu ja minkälainen on väärä huhu? Onko oikeanlainen sellainen huhu joka ei toteudu, vai se joka toteutuu?

Tuulesta temmattu huhu toki on ainakin vääränlainen. Mutta varmasti moni huhu on sellainen, että on tarjous pöydällä ja se tieto huhutaan. Pelaaja kuitenkin päättää mennä muualle. Tekikö se huhusta väärän vai oikean?
 
Juuri näin. Heitin vain huhuja.. Mitä olen kuullut. Huhuketjun tarkoitus varmaan?
 
axe

Jäsen
Itehän en juuri huhuja itse kuule, kun ei vaimo tai kissat niistä paljon juttele, mutta olen vuosikymmenten aikana kouluttautunut melkoiseksi expertiksi lukemaan ja tulkitsemaan muiden kuulemia huhuja ja niiden todennäköisyyksiä. Siksi en ole kumpaakaan korvaa edes lotkauttanut varmaan 70 prosentille Tapparaan huhutuille nimille, joiden lähtökohta on aina jossain haaveessa, Prisma-havainnossa, "1+1 kun sopimus just purettiin" ja vastaavissa. Emmää pidä niitä edes oikeina huhuina, vaikka monelle nekin tuntuu olevan off-seasonin suolaa ja pippuria, joko päästessään elättelemään toiveita tai sitten lällättelemään kun ei toteudu.

Se että ne sitten välillä kasvavat niin suuriksi ja muka-varteenotettaviksi huhuiksi johtuu ainoastaan eräänlaisesta vahvistusharhasta, jossa asiaa kuullaan eri lähteistä ja vahvistetaan sillä aiempaa kuulemaansa juttua entistä todemmaksi. Vaikka oikeasti niissä kaikissa "erillisissä" tapauksissa se alkuperäinen lähtö voitaisiin jäljittää yhteen ja samaan viestiin jossain haaveiluketjussa, että "se-ja-se ei jatka tuolla, se on pelannu ennenkin tän valmentajan kanssa, siinä vois olla kova". Mut täytyy sanoa, että ihan parina viime vuonna nää tänkaltaiset mukahuhut on olleet yhä vahvempia ja sitkeämpiä. Ei ne tosin vieläkään toteudu kuin kerran sinisen kuun aikaan.

Tosin tunnustan, että kerran tai kaksi tässä viimeisen noin kymmenen vuoden aikana on toteutunut jotain, mitä pidin ihan huuhaa-kepposteluna tai ultrahaaveiluna. Tunnustus jää tosin vähän vajaaksi, kun en muista yhtään kenestä voisi olla kyse.
 
Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Juuri näin. Heitin vain huhuja.. Mitä olen kuullut. Huhuketjun tarkoitus varmaan?

Kyllähän huhuketjuun kuuluvat huhut ja juuri tällaiset "tarjous jätetty" tai "neuvotellaan pelaajan x kanssa" kuuluvat kuvioon.

Valitettavasti tänä päivänä joillain tahoilla tuntuu olevan hupina joidenkin täysin perättömien huhujen levittäminen. Lisäksi aika herkästi seurojen omien palstojen kautta lähtee kaikenlaisia haaveiluja ja spekulointeja elämään omaa elämäänsä.

Tapparankin kohdalla on ollut nyt jo aikamoinen arsenaali huhuissa:

Wallmark - Manninen - Heponiemi
Jasek - Ruotsalainen AHL-sentteri - Azevedo
Luoto

Sund - Lindbohm
Matushkin (jatkaa)

Säteri

Vähän siis haiskahtaa, että huhuiksi heitellään vain potentiaalisia pelaajia, joilla ei ole vielä julkaistua sopimusta. Toki tarpeeksi, kun heittelee nimiä, joskus osuu.
 
Viimeksi muokattu:

Pantteli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Toisaalta pidän aika todennäköisenä, että kaikille luettelemillesi pelaajille on Tappara tarjonnut sopimusta, johon huhut voivat perustua.
Huhuistahan tosiaan vain harva toteutuu, sillä pelaajat yleensä neuvottelevat useamman kuin yhden seuran kanssa. Pitäisikö yhdistää huhuketju ja pelaajasiirtoketju, niin kenellekään ei tule paha mieli näistä ohi menneistä? Tappara neuvottelee ja on neuvotellut useammankin eri sentterin kanssa, Manninen ei ole taatusti ollut ainoa, vaikka moni luulee näin asian olevan. Näin tekee joka ikinen järkevä seura, yksikään ei jätä kaikkea yhden kortin varaan.
 
aave

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Niin, olisko niitä huhuja kellään? Tuntuu, että sama levy lähtee taas soimaan.

Pelicansiin liittyen on huhua, että tällä viikolla taas julkaistaisiin. Tulisikohan lopulta sieltä Horky, Jordan ja pari jatkosopparia? Sentteri myös puuttuu ykköseen, mutta siitä ei kyllä ole hirveästi huhuja hiiskuttu ulospäin.
 
Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Jos sieltä Pelicans julkistaa huomenna Jordanin, niin olisi kiva kuulla Niemelän kommentit hankinnasta. Niemelähän kommentoi Urheilucastissa pari viikkoa sitten KHL:ään lähteneitä pelaajia suoraan lainaten näin:

"Mun on hirveän vaikea toisten ihmisten puolesta sanoa, mikä on oikein tai väärin, mutta täytyy sanoa että täytyy olla tosi huonosti jotkut velka-asiat että on pakko lähteä sinne urheilee. Jossain menee raja aina."

"Täytyy sanoa, että oon pettyny osaltaan heihin, jotka sinne on lähtenyt."

No varmaan selitellään taas sillä, että pelasi pari vuotta ase ohimolla pakotettuna Venäjällä ja millään ei päässyt pois, vaikka joka päivä koitti keksiä keinoja, joilla olisi päässyt sopimuksesta eroon. Maassa on sen verran isoja ongelmia tällä hetkellä, että tuskin olisi ihan heti lähteneet hitmanit perään, jos olisi vain lähtenyt helvettiin ja haistattanut paskat sopimussakoille.
 
nikez37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans

En ole kuunnellut kyseistä jaksoa, mutta eiköhän Niemelä tarkoita noilla kommenteilla sodan jälkeisiä sopimuksia, jos hän sanasta sanaan noin puheili.
 
Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
En ole kuunnellut kyseistä jaksoa, mutta eiköhän Niemelä tarkoita noilla kommenteilla sodan jälkeisiä sopimuksia, jos hän sanasta sanaan noin puheili.
Ensisijaisesti varmastikin noin, mutta silti haluaisin ehdottomasti kuulla Niemelän kommentit aiheesta, mikäli hänen joukkueeseen tulee pelaaja, joka on sodan alkamisen jälkeen pelannut vielä pari vuotta Venäjällä. Itse olen paljon arvostanut ja tykännyt Niemelästä, joten toivoisin hänen avaavan myös tätä asiaa enemmän, kun hän on jo aiemmin uskaltanut tästä(kin) aiheesta antaa vahvan mielipiteen.

Jos Jordan ei ole millään päässyt pois Venäjältä kovasta halusta ja yrityksestä huolimatta, niin mielenkiintoista olisi kuulla, että ovatko nuo verirahat menneet esimerkiksi uuden auton ostamiseen vai onko niitä lahjoitettu isolla kädellä Ukrainaan. Se ettei "päässyt pois" toimii monelle hyvänä tekosyynä, vaikka motiivi jäämiselle olisikin henkiökohtaisen edun tavoitteleminen tilanteessa, jossa viattomia ihmisiä kuolee päivittäin. Jos tuonne jäämiselle oli hyvät syyt, niin toivottavasti ne avataan myös julkisesti eikä tule sitä väsynyttä "ei päässyt mitenkään Venäjältä pois" -lausuntoa.
 
Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
No varmaan selitellään taas sillä, että pelasi pari vuotta ase ohimolla pakotettuna Venäjällä ja millään ei päässyt pois, vaikka joka päivä koitti keksiä keinoja, joilla olisi päässyt sopimuksesta eroon. Maassa on sen verran isoja ongelmia tällä hetkellä, että tuskin olisi ihan heti lähteneet hitmanit perään, jos olisi vain lähtenyt helvettiin ja haistattanut paskat sopimussakoille.
Varmasti sieltä fyysisesti pois olisi päässyt, tuskin miestä lukkojen takana on 24/7 pidetty. Mutta aika vaikeaan paikkaan tuossa pelaaja joutuu, jos KHL-seura ei suostu purkamaan sopimusta. Siinä pitää keksiä joku toinen ammatti pariksi vuodeksi, kun muualle ei voi tehdä sopimusta tuon voimassaolevan KHL-sopparin vuoksi.
 
Viimeksi muokattu:

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Jos sieltä Pelicans julkistaa huomenna Jordanin, niin olisi kiva kuulla Niemelän kommentit hankinnasta.

Ei kyllä yllätä jos nimenomaan Lahdesta tehdään tämä ratkaisu. Kertoo vain seuran täydellisestä moraalittomuudesta. Samaa touhua kuin Iida Vainiot yms. ei vaan välitetä paskaakaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös