BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Poikkeus vahvistaa säännön. Vaikka Luce onnistuikin yllättämään monet (myös minut) niin ei se automaattisesti tarkoita, että sama pätee muihin laiskanpelaajan maineen omaaviin. Enkä siis väitä, että juuri Kontiola floppaisi Liigassa vaan noin yleisesti totesin.
Mistä asti Kontiolalla on ollut laiskan pelaajan maine? Mies joka on pelannut hurjan määrän majupelejä hyvin tehoin ja jolle on maksanut isoa palkkaa KHL:n kärkijengit. Ei nyt ihan minkään laiskan pelaajan perikuva ole tuollainen. Yhden kesän kuntoutti polveaan ja syksyllä ei ollut kunnossa Jokereissa, sen jälkeen painoi keväällä pitkään jopa pinna per peli ja Marjukka pisti silti katsomoon. Tästä sitten vedetty, että laiska. Mies on Suomessa tuota ennen pelannut vimeksi 2006 ja tuosta on aikaa siis pitkälle toistakymmentä vuotta. Joko on lähteet kunnossa tai kesällä on Tampereella bongattu ottamassa jatkuvasti kuppia jollain terassilla kun ei muka ole urheilija. Ihmettelen.
 
"Montako kertaa Kunyk on tällä kaudella mahtunut EHT:lle mukaan? Ei kertaakaan." -VapaaehtoisGM perustelee Kerhon osiossa miksi Kunyk on huonompi pelaaja kuin Paajanen.

KiekkoMes

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Detroit Red Wings, KuPS
KalPa julkaisee ensiviikolla taas sopimuksen, lähteenä utj Laineen twitteri. Varmaan se Ikonen sitten?

Edit: varmaankin se Ikonen sitten? Myttynen myös mahdollinen??
 
Viimeksi muokattu:
Jesse Grahamin siniset hanskat.

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings, Arsenal, Grand Rapids Griffins
Mistä asti Kontiolalla on ollut laiskan pelaajan maine? Mies joka on pelannut hurjan määrän majupelejä hyvin tehoin ja jolle on maksanut isoa palkkaa KHL:n kärkijengit. Ei nyt ihan minkään laiskan pelaajan perikuva ole tuollainen. Yhden kesän kuntoutti polveaan ja syksyllä ei ollut kunnossa Jokereissa, sen jälkeen painoi keväällä pitkään jopa pinna per peli ja Marjukka pisti silti katsomoon. Tästä sitten vedetty, että laiska. Mies on Suomessa tuota ennen pelannut vimeksi 2006 ja tuosta on aikaa siis pitkälle toistakymmentä vuotta. Joko on lähteet kunnossa tai kesällä on Tampereella bongattu ottamassa jatkuvasti kuppia jollain terassilla kun ei muka ole urheilija. Ihmettelen.
On tämä laiskan pelaajan maine ollut jo kauemmin olemassa, enkä ole itsekään koskaan ymmärtänyt että mihin se perustuu. Varmaan johonkin, mitä kaveri saattoi olla 15-vuotiaana.
 
Pelaaja on valmis sitten kun on metri multaa päällä.

Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
Voisin nyt vetää pienen yhteenvedon mitä mieltä olen tästä Kontiolasta ja sen jälkeen en palaa tähän ketjuun enään.. Ainakaan tänään.

Ihan sama mihin menee, oli seura sitten Jukurit, Kärpät tai vaikka Örebro, niin mies tulee olemaan todella kovan luokan vahvistus. Aivan saatanallinen, vicarius filii dei, Heihei.
 
the karpov

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Petri Kontiola. MM-kisoista tuttu aloitusexpertti, joka taiturimaisillaan syötöillään ihastutti koko Suomea. Suomen jääkenttien seuraajat ympäri Suomen tuntevat hänet, ja haluavat lähteä häntä katsomaan.

Nyt hyvät palstailijat, en voi ymmärtää vähääkään tuota Kontiolaan kohdistuvaa kritiikkiä.
Vasta 35-vuotias kovan luokan pelimies, joka ei päässyt viime kaudella vain Jokereissa ytimeen. Mutta kuitenkin tehot tulivat yli 0.5 ppg.
JuuJuu fleguilija ja ei pelaa kahtasuuntaa: katsokaa +- tilastoja uran varrelta. Katsokaa MM-kisa pelejä nauhalta ja kertokaa missä hän väistelee vastuuta. Katsokaa uralle kohdistuvia maajoukkuekutsuja, miten ihmeessä Suomen maajoukkueeseen voisi päästäkkään pelkkä ylivoimamies, olympialaisiinkin?????

Hän olisi liigassamme valovoimainen tähti, jonka aivan takuuvarmasti jokainen, aivan jokainen liigajoukkue haluaisi ykkössentterikseen. Miten ihmeessä häntä edes verrataan Ramstedtiin tai Santalaan??
 
Viimeksi muokattu:

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings, Arsenal, Grand Rapids Griffins
Detroitin varaama Kasper Kotkansalo ilmoitti jättävänsä Yliopistokiekon neljännen vuoden pelaamatta ja pysyvänsä korona-tilanteen takia Suomessa. Mikähän joukkue hänet nyt nappaa?
 
Pelaaja on valmis sitten kun on metri multaa päällä.

Tjapalala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen urheilu
Petri Kontiola. MM-kisoista tuttu aloitusexpertti, joka taiturimaisillaan syötöillään ihastutti koko Suomea. Suomen jääkenttien seuraajat ympäri Suomen tuntevat hänet, ja haluavat lähteä häntä katsomaan.

Nyt hyvät palstailijat, en voi ymmärtää vähääkään tuota Kontiolaan kohdistuvaa kritiikkiä.
Vasta 35-vuotias kovan luokan pelimies, joka ei päässyt viime kaudella vain Jokereissa ytimeen. Mutta kuitenkin tehot tulivat yli 0.5 ppg.
JuuJuu fleguilija ja ei pelaa kahtasuuntaa: katsokaa +- tilastoja uran varrelta. Katsokaa MM-kisa pelejä nauhalta ja kertokaa missä hän väistelee vastuuta. Katsokaa uralle kohdistuvia maajoukkuekutsuja, miten ihmeessä Suomen maajoukkueeseen voisi päästäkkään pelkkä ylivoimamies, olympialaisiinkin?????

Hän olisi liigassamme valovoimainen tähti, jonka aivan takuuvarmasti jokainen, aivan jokainen liigajoukkue haluaisi ykkössentterikseen. Miten ihmeessä häntä edes verrataan Ramstedtiin tai Santalaan??
Se on ihan sama mitä Kontiola on joskus. Viime kaudella ei antanut joka tilaanteesen kaikkea. Viime kaudella fleguili. Se on uusin tieto mitä meillä on. Edellisestä maajoukkuekomennuksestakin on aikaa.

Santala on täydellinen verrokki Kontiolalle. Santalalla oli liike hidastunut niin paljon ettei pystynyt kantamaan 1 sentterin vastuuta. Kivat 40 pistettä tehtaili. Ylivoimalla. Juuri tätä Kontiola tulee olemaan.

Jos mikä tahansa joukkue ottaisi Kontiolan 1 sentteriksi niin miksei häntä olisi otettu jo? Koska Kontiolasta ei ole enää 1 sentteriksi johtamaan hyökkäystä ja puolustusta enää. Aiemmin annettu esimerkikt mestareiden 1 sentterityypeistä. Kontiola tulee kyllä tekemään pisteitä mutta ei muuta.
 
Posin kautta jokuu elää Vantaalla kuitenkin.

DripL

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ilves todennäköinen seura. Tapparalla tuskin tarve. Myttysen tyttis Lotta Harala asuu Tampereella. Myös Matias on viettänyt Tampereella aikaa. Harala kommentoi:
Pika-aituri elättelee toiveita edes yhdestä kaudesta, jonka he voisivat viettää asuen samassa kaupungissa tai edes maassa.

– Nyt olemme jatkuvasti kalenterit auki miettimässä aikoja, milloin voisi olla mahdollista nähdä. Eikä vapaita hetkiä kovin paljon ole. Ymmärrämme hyvin sen, ettei kumpikaan voi joustaa omista aikatauluistaan.

– Jos asuisimme saman katon alla, niin tuollaisia asioita ei tarvitsisi miettiä. Se toisi elämään tasaisuutta. Urheiluunkin pystyisi keskittymään paremmin

Taitaa talo olla heillä juuri sinne valmistunut, joten molemmat siellä majailee.
 
Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paras mahdollinen
Jos mikä tahansa joukkue ottaisi Kontiolan 1 sentteriksi niin miksei häntä olisi otettu jo? Koska Kontiolasta ei ole enää 1 sentteriksi johtamaan hyökkäystä ja puolustusta enää.
Koska tämä ei ole mitään Liigapörssiä, jossa pelaajia niin vain otetaan joukkueeseen kysymättä heiltä mitään.
 
Mistä minä tiedän, sinähän se tässä Mooses olet..

Tjapalala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen urheilu
Koska tämä ei ole mitään Liigapörssiä, jossa pelaajia niin vain otetaan joukkueeseen kysymättä heiltä mitään.
Tottakai moni asia vaikuttaa siihen, mutta Kontiola on kuitenkin ilmaissut halunsa pelata vielä ja ilmeisesti Suomessa niin, jos kaikki haluaa hänet 1 sentteriksi niin varmasti olisi mennyt jo.
 
Posin kautta jokuu elää Vantaalla kuitenkin.

Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Myttynen nähtävästi pilaili fanien kustannuksella ja tuskin menossa kumpaankaan Tampereen seuraan. Ilmeisesti tuskin Kalpaankaan
 
IIHF Power Ranking 17.5 - 16. Kazakhstan: “Love in an elevator/Livin’ it up when I’m goin’ down”

Nukkemurhaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa & Philadelphia Flyers
Möttönen olisi kyllä erinomainen kahden ensimmäisen ketjun sentteri Liigaan keskikastin ja sitä alemmille seuroille. Liigassa ja Ruotsissa todistetusti pärjää, mutta KHL ei hänelle jostakin syystä sopinut.

Pikkupoikamaisesti ilosta kiljuen hänet KalPaan ottaisin, mutta eiköhän sieltä ole Jasse tulossa kotiin kolmossentteriksi. Olen toki mielelläni myös väärässä.
 
"Kapanen on kyllä surullinen tapaus. Keskinkertainen jääkiekkoilija ylisuurilla odotuksilla ja kaikki mikä voi mennä pieleen menee pieleen." @Voranen

Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Möttönen olisi kyllä erinomainen kahden ensimmäisen ketjun sentteri Liigaan keskikastin ja sitä alemmille seuroille. Liigassa ja Ruotsissa todistetusti pärjää, mutta KHL ei hänelle jostakin syystä sopinut.

Pikkupoikamaisesti ilosta kiljuen hänet KalPaan ottaisin, mutta eiköhän sieltä ole Jasse tulossa kotiin kolmossentteriksi. Olen toki mielelläni myös väärässä.
Ei se mikään kumma syy ollut, ettei KHL-sopinut. Syy tuolle oli niinkin yksinkertainen kuin pelaajan tason riittämättömyys.
 
Allekirjoituspaikka myynnissä 5,99€/kk (ei määräaikaisuutta)

VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Colorado Avalanche
Detroitin varaama Kasper Kotkansalo ilmoitti jättävänsä Yliopistokiekon neljännen vuoden pelaamatta ja pysyvänsä korona-tilanteen takia Suomessa. Mikähän joukkue hänet nyt nappaa?
Ässäthän ne. Sekä Kotkansalolla että KalPan Aapeli Räsäsellä on enää viimeinen vuosi jäljellä, joten tutkinnon suorittaminen ei aiheuta suuria ongelmia. Tuolta suunnalta voisi odottaa jonkinmoista aaltoa Eurooppaan. Mikäli Aarne Talvitie, Filip Lindberg ja kumppanit aikovat pelata myös kiekkoa, joutuu vallitsevan tilanteen vuoksi punnitsemaan myös ammattilaisuutta. Huono tilanne on varsinkin freshmaneilla, kuten Veeti Miettisellä ja Antti Tuomistolla. Ikänsä puolesta heidän onnistuu höntsätä vielä A-nuorissa.

SHL:n Växjö Lakersiin siirtyi todella lupaava yliopistonimi Jack Drury. Carolina Hurricanesin kakkoskierroksen varaus, kahdet nuorten MM-kilpailut ja viime kaudella Harvardissa 28 otteluun tehot 20+19=39. Syyt ammattilaiseksi siirtymiseen lienee urheilulliset, vaikka NHL-sopimusta ei ole vielä jostain syystä solmittu. Meinaakohan testata vapaat markkinat varauksen umpeuduttua (vrt. Will Butcher ja Jimmy Vesey) ? Koska yliopistovuosi USA:ssa suoritetaan etänä, markkinoille vapautuu myös melkoisia timantteja. Tuota Druryn siirtoa voi kadehtia.
 
1stApril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ässäthän ne. Sekä Kotkansalolla että KalPan Aapeli Räsäsellä on enää viimeinen vuosi jäljellä, joten tutkinnon suorittaminen ei aiheuta suuria ongelmia. Tuolta suunnalta voisi odottaa jonkinmoista aaltoa Eurooppaan. Mikäli Aarne Talvitie, Filip Lindberg ja kumppanit aikovat pelata myös kiekkoa, joutuu vallitsevan tilanteen vuoksi punnitsemaan myös ammattilaisuutta. Huono tilanne on varsinkin freshmaneilla, kuten Veeti Miettisellä ja Antti Tuomistolla. Ikänsä puolesta heidän onnistuu höntsätä vielä A-nuorissa.
Tuomisto lähtee Atlantin taakse joka tapauksessa. Aloittaa opiskelut. Kuulemma osa tehdään etänä ja osa lähiopetuksena.
Eli a-junnut ei ole Tuomistolle vaihtoehto.
 
Suosikkijoukkue
Jouel Awrmiia
TapparaCon mukaan Špaček on viilettänyt jo Tapparan jäillä Tapparan kamat päällä. Tiedotetaankohan asiasta mitään vai uskaltautuisiko vaikkapa joku journalisti kysäisemään aiheesta seuralta?
 
he’s like a lizard, the way a lizard takes his tongue and sticks it as far as it does and retrieves what it was trying to do - Paul Fenton, 2019

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Huhu näyttäisi muotoutuvan nyt sellaiseksi, että Winnipeg Jetsin kauden pitää ensin päättyä, ennen kuin tiedotetaan että ovat lainanneet Spacekin Tapparaan.

Jospa nyt olisi koko kauden laina, mikään pätkä pesti ei kauheasti innostaisi.
 
Ei sillä ole ensi kaudelle sopimusta, niin tuskin voivat lainata. Paitsi tämän kauden loppuun, missä ei oikein ole järkeä, kun ei voisi kuplan ulkopuolisena Jetsiä enää edustaa.
 
he’s like a lizard, the way a lizard takes his tongue and sticks it as far as it does and retrieves what it was trying to do - Paul Fenton, 2019
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy