Liigan siirtohuhut kaudelle 2019–2020

Isäntä

Jäsen
Vaiko menisikö Palola kotikaupunkinsa joukkueen riveihin, jossa Puljujärvi ei olekaan ollut Liigan alkukaudella J-P Haatajaa kovempi tehoilija?
Tämä taisi olla vähän pilke silmäkulmassa heitetty, mutta itselleni ainakin tuli yllätyksenä, että Palola on tosiaan syntynyt Oulussa. Keuruun Kovalchukista kuitenkin on puhuttu niin kauan kuin Palola huipulla on pelannut ja KeuPasta hän Ilvekseen siirtyi. Kyllä Palola voisi varmasti Kärppiinkin siirtyä, mutta tuskin kaupungilla kauheasti tekemistä asian kanssa olisi, vaan lähinnä sillä, että Kärpät on no.. Kärpät. Tamperetta ja Keuruuta Olli varmasti kotipaikkoinaan pitää.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK&Pittsburgh Penguins
Aina jostain syystä olen inhonnut Palolaa (älkää kysykö miksi en osaa itsekään selittää!), mutta jotenkin jos mies päätyisi vapaille markkinoille niin kuulostaisi aika loogiselta hankinnalta HIFK:hon. Maalinteko on mätännyt meillä pahiten, Dyk on aika suuri arpa vieläkin sen suhteen, että pystyykö olemaan tällä kaudella hyvä ja tehokas pelaaja IFK:lle ja sitten vielä Nordgrenin tilanne kun ei ole pystynyt peliäkään pelaamaan. IFK:lla on myös näissä ns. tulosketjuissa pyörinyt koko alkukauden nelosketjun jamppaa mallia Juho Keränen niin kuulostaisi ihan loogiselta hankinnalta stadiin jos homma ei lähde Kunlunissa toimimaan enää ja mies saa fudut sieltä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: EPK

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Jonne Virtanen on Instan allekirjoittanut Liigasopparin, mihin mahtaa mennä?
 

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Jonne Virtanen on Instan allekirjoittanut Liigasopparin, mihin mahtaa mennä?
Tulipa vaan mieleen kun on kyseessä Monni niin.. Missä lukee että on allekirjoittanut yhtään mitään?
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Sijaintina oli "Centrum Helsinki" eli voisikohan siitä päätellä jotain vai onko sopimus taas useampaan jengiin?
Voikai sen sopparin käydä kirjoittamassa Helsingissä vaikka pelaisi ihan muualla. Eiköhän tuo kohta selviä missä pelaa, twitterin mukaan mies on tällä hetkellä Heinolassa
 

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Eiköhän tuo kohta selviä missä pelaa, twitterin mukaan mies on tällä hetkellä Heinolassa
Niin siis mies on (lähtökohtaisesti) 19.10 Heinolassa pelaamassa Peliittoja vastaan, kun taas FC Inter - KuPS pelaavat Turussa.
 

Heitinga

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Voikai sen sopparin käydä kirjoittamassa Helsingissä vaikka pelaisi ihan muualla. Eiköhän tuo kohta selviä missä pelaa, twitterin mukaan mies on tällä hetkellä Heinolassa
Tuo on kyllä totta. Tietysti jos näitä heikkoja vihjeitä ja Heinolaa miettii uuden sopimuksen alustan niin voisiko joukkue olla Jukurit tai JYP? Joukkueet kohtaavat huomenna Mikkelissä.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Monsterin kohdalla pitäisi aina olla suodatin kohdillaan, nyt pääsi vetämään puskista vastapalloon
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, Windsor Spitfires
Ihme huomiohuora kyllä tämä Virtasen Jonne.
Ihan onnistunut vitsi.

Huomiohuorausta siitä teimme me itse jotka emme tajunneet sitä odottaa.
 

Consumed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Greg Squiers tulossa Liigaan, joukkuetta ei vielä ole julkaistu. Saanut todella hyvän sopparin Liigasta.
Sport ja Ässät tulivat ensimmäisinä mieleen, mutta jos tuossa huhussa kaikki pitää paikkaansa, niin näistä se ei kumpikaan voi olla, koska "todella hyvää" sopparia ei ole kummastakaan osoitteesta tarjolla.

Tietysti jos todella hyvällä tarkoitetaan esim. varmaa paikkaa ykkösessä ja ykkösylivoimassa, niin sellaisen Squires kyllä ainakin Padasta saisi noilla näytöillä.

Edit. Aa, mutta siis aivan. Squiresin EBEL-joukkueen utj:n mielestä saanut huipputarjouksen, eli käytännössä tuolla arvostetaan Liigaa vielä sen verran korkeammalle, että sopimus tänne on itsessään huippusoppari.
 
Viimeksi muokattu:

KiekkoMes

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Detroit Red Wings, KuPS
Siinä voisi olla Ikosen korvaaja KalPaan, ainakin pelityyliltä vaikuttaa KalPan tyylliseltä pelaajalta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös