Liigan paras maalivahtikaksikko kaudella 2004-2005

  • 43 248
  • 271

Lama

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara(kahvara kaveriporukassa)Mikko Leinonen
Elikkäs ihan siitä syystä kysyisin teidän mielipiteitä asiasta, koska "riitaannuin" erään henkilön kanssa kyseisestä aiheesta.
Elikkäs itse uskallan sanoa että yksi liigan parhaista kaksikoista on tulevalla kaudella Ässien Langkow-Nissinen.
Mutta omia mielipiteitänne kehiin.
-Lama-
 

Mauno Ahonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kaksi vaihtoehtoa: Thomas-Häkkinen ja Langkow-Nissinen.

Thomasia pidän hieman kysymysmerkkinä, vaikka kyllähän hän on tasonsa monesti osoittanut, ja tilastot ovat viime kaudelta hyvät. Häkkinen nappaa kiekot myös hyvällä prosentilla, vaikka tyyli hieman huvittava onkin; Naama punaisena, kypärä löysästi päässä, irvistellen hyppii ja pomppii. :)

Langkowin rooli muuttuu Ässissä siinä mielessä, että enää hänen ei yksin tarvitse voittaa pelejä, ja pitää hommaa kasassa Ässä-päädyssä, vaan porilaisten vahvistunut puolustuskalusto helpottaa Langkowin toimintaa.

Langkow ja Thomas suhteellisen tasaisia, mutta ero syntyy, kun aletaan vertaamaan luukunaukojia. Häkkinen on mielestäni jonkin verran Nissitä parempi. Lisäksi Häkkisellä on enemmän ikää, ja kokemusta. Jokereilla taas hieman heikompi puolustus, mikä taas tuo etua Ässä-kaksikolle.

Tiukka valinta, mutta vastaan, että Lundell-Stathos.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Jokereiden Thomas-Häkkinen on aika tasapainoinen pari, mikäli Timppa onnistuu. Häkkinen on erinomainen kakkosmolari, ja voidaan huoletta laittaa ykköseksikin jos Thomas jostain syystä floppaa.

Vähän aikaistahan tämä on, kun ei joukkueet ole vielä selvillä, mutta tässä vaiheessa Jokereilla on mielestäni tasapainoisin, ihan ilman narrilasejakin katsottuna.
 

Koala

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManU, TPS - HIFK 16.03.1999
Ilman änärirevolutionia Jokerit ja TPS omaavat mahtavan kaksikon. Thomas - Häkkinen, Lassila - Karjalainen ovat maalivahteja, joista kumpi vain voivat voittaa otteluita.
Työsulun sattuessa edelleen Jokerit ja TPS ovat ne joukkueet, joilta löytyvät parhaimmat kassarit. Thomas, Häkkinen, Nurminen/Lehtonen ovat huippuja. Kiprusoff/Hurme/Niittymäki/Lassila/Karjalainen taas ovat veskoja, joiden ansiosta me turkulaiset saamme nukkua rauhassa.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Viestin lähetti Mauno Ahonen
Langkow ja Thomas suhteellisen tasaisia, mutta ero syntyy, kun aletaan vertaamaan luukunaukojia. Häkkinen on mielestäni jonkin verran Nissitä parempi. Lisäksi Häkkisellä on enemmän ikää, ja kokemusta. Jokereilla taas hieman heikompi puolustus, mikä taas tuo etua Ässä-kaksikolle.
1) Meinaatko että Häkkinen on luukunaukomisessa parempi kuin Nissinen? Voi tietysti hyvinkin pitää paikkansa, mutta kyllä Häkkinen oli näkemissäni peleissä myös maalissa ihan hyvä.
2) Meinaatko että Ässien puolustus on parempi kuin Jokereiden? No onhan se vahvistunut viime kaudesta ja saattaa kyllä olla oman pään pelissä tasavertainenkin mutta taitavat monet olla tästä eri mieltä. Kiekollisessa pelissä Jokerit kyllä voittavat aika helpostikin...
 

Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
JYPissäkin on asiat aika hyvin - Wallinheimo-Nikkilä.
 

Mauno Ahonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti korkki
1) Meinaatko että Häkkinen on luukunaukomisessa parempi kuin Nissinen? Voi tietysti hyvinkin pitää paikkansa, mutta kyllä Häkkinen oli näkemissäni peleissä myös maalissa ihan hyvä.
2) Meinaatko että Ässien puolustus on parempi kuin Jokereiden? No onhan se vahvistunut viime kaudesta ja saattaa kyllä olla oman pään pelissä tasavertainenkin mutta taitavat monet olla tästä eri mieltä. Kiekollisessa pelissä Jokerit kyllä voittavat aika helpostikin...

1) Totta hitossa meinaan. Häkkisen ranneliike luukkua avatessa on jotain täysin käsittämättömän hienoa. Nissinen on vielä sen verran junnu, että ei aina pysy pelissä mukana, ja muista avata luukkua. Toki pelaajat osaavat laidan yli mennä, mutta jos on luukusta "menossa", ja luukku ei aukeakaan, voi vaaran paikka syntyä kaukalossa.

2) No jos saisin valita, menisin mieluummim Jokereiden, kuin Ässien maalin edustalle "ottamaan mustelmia"... Nimet Latvala, Lepistö ja Jalkanen eivät juuri maalineduspelissä vakuuta. M. Toivonen sen sijaan...
 

Pronger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kyllä se melkein menee narrien voitoksi tuo maalivahtipeli. Jomman kumman loukatessa voidaan laittaa luotettava vahti stunttaamaan. Ässilläkään ei hätää tällä osastolla ole.

Meillä kanaalin rannoilla ei maalivahtitilanne niin hirveästi huoleta, mutta ei täällä henkseleitäkään paukutella. Valmennuspuoli on tälläkin saralla kunnossa. Vehanen-Jokela/Vuorio on ihan ok ja ainakin runkosarjassa riittävä. Pleijareissa voi jännäkakka yllättää, mikäli sinne mennään.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Mielestäni tällä hetkellä näyttää siltä että parhaimman kaksikon palkinnosta kilpailee TPS:n ja Jokereiden maalivahdit. Perusteluja tuskin tarvitsee.
 

Tepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Bäckström-Rinne

Rinne koppaili kiekkoja vaihtoaitiossa niin, että Jutiakin Hokinaitissa nauratti.

Vakavasti ottaen ääneni menee Thomas-Häkkinen parille. Sitten seuraavina tlee mielestäni Lehto-Hovi ja kolmantena Lassila-Karjalainen. Mielipiteeseeni vaikuttaa tietysti kovasti TPS parin heikohkot pelit Kärppiä vastaan. Lehto taas oli mielestäni Bäckströmin ohella kauden paras maalivahti. Hovi on pelannut vähissä näkemissäni peleissä varsin mukiin menevästi. Minusta kelpaisi useammalle liigaseuralle ykköseksi.

Toisaalta minusta on varsin tarpeetonta maalivahtiosastolla yleensä verrata molempia maalivahteja. Yhdellä hyvällä pyyhkii pidemmälle kuin kahdella tasaisen vahvalla kunhan loukkaantumisia ei tule.

Ketjun aloittajan kommentti parhaasta maalivahti kaksikosta Ässillä vastaisin, että minun kategoriassa Kärppien Bäckström-Rinne on hiukan edellä, mutta tämä on makuasia.

Minusta Bäckström oli viime kauden parempi kuin Lankow, joka on kuitenkin kiistatta liigan kärkeä. Nissinen pelasi enemmän pelejä kuin Rinne, mutta torjuntaprosentit oli samaa luokkaa. Divarissa taas Rinne torjui Nissistä paremmin. Nissisellä on hiukan enemmän liigakokmusta, mutta liigapeleissä hän ei ole ollut sen parempi kuin Rinne vaan torjunut alle 90% torjuntaprosenteilla. Molempien nuorten maalivahtien pelien taso ailahtelee liikaa. Molemmilla joukkueilla on kuitenkin minusta hyvä maalivahti tilanne. Kokenut ykkönen ja kehityskelpoinen kakkonen haastamassa.
 

Rixa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ei mitään NHL spekulaatioita. Hieman kotiinpäin vetäen:

Lehto - Hovi - Tuokkola

Tällä hetkellä (ainakaan minulla) ei ole tietoa kumpi on Tapparan kakkosmaalivahti Hovi vai Tuokkola.
 

tapparammies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Viestin lähetti Koala
Työsulun sattuessa edelleen Jokerit ja TPS ovat ne joukkueet, joilta löytyvät parhaimmat kassarit. Thomas, Häkkinen, Nurminen/Lehtonen ovat huippuja. Kiprusoff/Hurme/Niittymäki/Lassila/Karjalainen taas ovat veskoja, joiden ansiosta me turkulaiset saamme nukkua rauhassa.

Jos Tappara saisi Markkasen ja Norosen, se menisi samaan kastiin Jokereiden kanssa (Markkanen/Noronen/Lehto). TPS olisi Kiprusofin ansiosta selkeä ykkönen, vaikka osasto Hurme/Niittymäki/Lassila häviääkin mielestäni Jokereiden ja Tapparan vastaaville.

Eikä pidä unohtaa Ilveksen Toskalan Vesaakaan. Itse en ole ikinä pitänyt minään huippumaalivahtina, mutta pelasihan se NHL:ssä ihan hyviä otteluita viime kaudella.
 

Bauer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool
Paras maalivahtikaksikko? Liigassa on 13 hyvää veskariparia, mutta oma TOP 5 näyttäisi tältä:

Thomas - Häkkinen
Lassila - Karjalainen
Wallinheimo - Nikkilä
Myllys - Kuokkanen
Langkow - Nissinen

Liigan parhaat maalivahdit ovat Lehto ja Bäckström, mutta he eivät ole kaksikkoina niin vakuuttavia koska heille on tietysti rakennettu selkeä ykkösvahdin rooli omissa joukkueissaan.
 

kakkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kiprusoff - Lassila

Hähä. Puhutaanko sellaisista maalivahdeista jotka pelaavat eSeM-liigassa?
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
TPS:n kaksikko näyttää vahvimmalta ja tasaisimmalta, toki Jokerit haastaa jos Thomas onnistuu.
 

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Stathos-Lundell.

Ja sitten mentiin...
 

eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
Thomas on edellisen kauden tilastojen perusteella paras SM-liigassa koskaan pelannut maalivahti. Maalivahtien osalta maailman selkeästi toiseksi parhaan sarjan top-3 maalivahdin pitäisi olla selvästi SM-liigan paras maalivahti. Harmi kun nämä asiat eivät ole ihan näin yksinkertaisia.

Häkkinen on siitä loistava kakkonen, että viime kaudella osoitti pystyvänsä pelaamaan kaikkein parhaiten kilpailutilanteessa: kun Jokerit hankki Hodsonin, Häkkinen nosti tasoaan. Toisaalta kakkosena olisi ehkä parempi olla joku varmempi suorittaja - Häkkisellä (niinkuin muillakin "torjun miten sattuu" -tyylin edustajilla) kun hyvän ja huonon päivän ero on melkoinen.
 

people

Jäsen
Missä Pitkämäki??? Kauden 03-04 komeetta. Toki Ilveksellä ei ole tällähetkellä toista liigakelpoista veskaa, mutta työsulun tullessa Vesa Toskala on varmin tulija.
Toskala-Pitkämäki, ei paha
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Miksei kukaan puhu mitään HPK:n maalivahtikaksikosta?

-Joni "HJ, HuikeaJamppa, kokenein pudotuspeliveskari" Puurula ykkösenä
-Miika "kahden passin mies" Wiikman kakkosena

Hei, miksei kukaan ole vakuuttunut? Eihän me voida veskariin tänäkään vuonna kaatua?
 

Koala

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManU, TPS - HIFK 16.03.1999
Viestin lähetti tapparammies
Jos Tappara saisi Markkasen ja Norosen, se menisi samaan kastiin Jokereiden kanssa (Markkanen/Noronen/Lehto). TPS olisi Kiprusofin ansiosta selkeä ykkönen, vaikka osasto Hurme/Niittymäki/Lassila häviääkin mielestäni Jokereiden ja Tapparan vastaaville.

Eikä pidä unohtaa Ilveksen Toskalan Vesaakaan. Itse en ole ikinä pitänyt minään huippumaalivahtina, mutta pelasihan se NHL:ssä ihan hyviä otteluita viime kaudella.

Markkanen menisi varmaan Saipaan. Noronen on kyllä SM-liigan tasolla hyvä, että kyllä Tappara ainakin TOP 5 pääsisi vahtiensa ansiosta sulun sattuessa. TPS ei voisi saada kaikkia maalivahtejaan, sillä mitä järkeä olisi pitää Niittymäkeä kolmosena ja Lassilla TuTossa? Sulun sattuessa mitä todennäköisimmin TPS:n häkkiä vartioisi kolmikko Kiprusoff/Hurme/Lassila.
Toskala on myös SM-liigan mittakaavassa kovan luokan maalivahti. Ilves, TPS, Tappara, Jokerit ja Saipa omaavat kovan luokan kassariosaston NHL työsulun sattuessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös