Mainos

Liigan lehdistötilaisuudet

  • 96 946
  • 412
Oli hieman erikoinen lehdistötilaisuus Oulussa, kun juontaja kysyi aika vahvasti johdatellen Mäntymaalta, että ”tällä hetkellä tuntuu ettei tuomaristo teitä ainakaan suosi?”. Tähän Mäntymaa onneksi korrektisti vastasi tyyliin että ”tasan ne menee ja siihen haluamme uskoa”. En ole ennen nähnyt lehdistötilaisuuksissa näin vahvasti johdateltua kysymystä liigan virallisessa lehdistötilaisuudessa jossa vieläpä vierasjoukkueen puheenvuoro oli ensin, eikä hänelle siten jäänyt luonnollista tilaisuutta ottaa asiaan kantaa, eikä tämä sitä tietenkään edes kysynyt, vaikka yleensä aina jos tuomaroinnista aletaan mitään jälkeenpäin puhumaan, annetaan se puheenvuoro molemmille päävalmentajille automaattisesti, sen muut haastattelijat ovat näyttäneet oppineen.
 
Fedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Coyotes

Oulussa lehdistötilanteiden vetäjänä on pitkästä ja pitkästä aikaa osaava ja uskottava kaveri. JP Pietilä on aivan omalla planeetallaan, jos verrataan esimerkiksi Antti Ylöseen tai Riikka Airioon, joilla ei ole ollut kyllä mitään annettavaa lehdistötilanteiden vetämiseen. Nyt siellä esitetään jopa tiukkoja kysymyksiä ottelussa tapahtuneista asioista. Aiemmin vain toivotettiin valmentajat tervetulleeksi haastatteluihin ja pyydettiin vapaata sanaa illasta.
 
Pedon kynnet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Oli hieman erikoinen lehdistötilaisuus Oulussa
Joo, irrotin asiayhteydestä, sori siitä. Luettavissa kuitenkin tuossa ylempänä kokonaan.

Erikoinen siksi, että nykyään Oulussa lehdistötilaisuus kestää enemmän kuin kolme minuuttia, jotka aiemmin oli kiekkojargoonikysymyksin maksimi. Tämä nykyinen sentään on katsonut peliä ja osaa esittää myös jatkokysymyksiä. Pisteet siitä, ehdottomasti. Tuohon tuomari kysymykseen, niin joo... ehkä hieman johdattelevat, mutta ei silti ihan ainutlaatuinen. Kyllä niitä muuallakin vastaavia välillä tulee. Pointtini kuitenkin on se, että nykyään Oulun tilaisuuksia on mukavampi seurata, kun on oikeasti osaava haastattelija eikä jostain paperista kysymyksiä lukeva kun "on pakko kerran jotain kysyä".
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Fedo

Kyllä, mutta tuomarointi on sen verran kuuma peruna nyt ja aiemmin, että jos siitä lähdetään kyselemään kommentteja, on korrektia antaa silloin puheenvuoro molemmille valmentajille.
 
Tapsuttelija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Pidetäänköhän nuo Ilveksen ja Tapparan kotipelien lehdistötilaisuudet Arenalla sijainniltaan ihan eri paikoissa, kun Ilveksen lehdistötilaisuuksissa kuuluu aina isohkoa taustamölinää, mutta Tapparalla on hiljaisempaa?
 
Filimonov

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Nurmeksen Sepot
Voisikohan lehdistötilaisuuksissa olla joku ruotsin kielen taitoinen toimittaja mukana JYP:in peleissä? Aivan järkyttävän raskasta kuunneltavaa nuo tilaisuudet, kun Pennerborn yrittää saada jotain sanottua, mutta eihän siitä oikein mitään tule, kun kielitaito on ala-asteelaisen tasolla. Onhan Suomi kuitenkin kaksikielinen maa niin vois kysellä Pennerbornilta ihan ruotsiksi kysymykset. Ei venyis turhaan lehdistötilaisuudet ja pääsis vastustajajoukkueen valmentajakin ajoissa pois tuolta.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura

Kai sen nyt englantia perkele pitää osaa puhua. Ei se siellä kopissakaan ruotsia puhu.
 
Moonshine Man

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kolmen voiton Lukko

Vaasassahan tätä jo kokeiltiin, mutta Pennerborn vastaili jääräpäisesti englanniksi ruotsinkielisiin kysymyksiin. Vaikea tajuta miksi, kun ei tuo englanti mikään herran vahvuus ole.
 
Filimonov

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Nurmeksen Sepot

JPriest

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kai sen nyt englantia perkele pitää osaa puhua. Ei se siellä kopissakaan ruotsia puhu.
Ehkä JYP:n sekavat peliotteet juontaa juurensa siihen, että kukaan ei kopissa tajua mitä Johan yrittää pelikirjastaan selittää. Ainakin se voisi hieman selittää asiaa.

Jonkin pelin jälkeisessä lehdistötilaisuudessa luki paperista mitä sanoa.
 
Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Suunta on ollut ihan hyvä nyt useamman pelin aikana...eli ilmeisesti tulkki on löytynyt.
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Pojat pelas toisillensa. Raipe on rakastettava hahmo.
Kun on katsellut näitä lehdistötilaisuuksia pelien jälkeen, naurattaa yhä, että lähti aikanaan kuitenkin Kummelin hassutteluihin. Ehkä sieltä pinnan alta löytyy rennompikin puoli.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös