Mainos

Liigan kurinpitopäätökset kaudella 2022–2023

  • 258 410
  • 1 844

totonboset

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & Canes
Liukas taklasi ensimmäisellä kierroksella Paajasta päähän ja olisi ansainnut parikin peliä pelikieltoa, mutta ei tainnut mennä edes tutkintaan. Kai näissä joku linja sitten on.
Toivossa on hyvä elää. Jokainen päähän kohdistunut taklaus voi kuitenkin olla raju kokemus, ja kerran kohtuu pahasta aivotärähdyksestä toipuneena en toivo samaa kenellekään. Vaikea edes kuvitella mitä useampi tärsky saa aikaan kun yksikin kerta voi laittaa pään sekaisin kuukausiksi.

Toivon jyrkkää linjaa jossa seuraamuksen sijaan painotetaan tekijän vastuuta ja sitä miten teko tapahtui. Vamman vakavuudella on tietenkin yleensä tekemistä myös tilanteen kovuuden kanssa, joten ehkä sitäkin on hyvä hieman katsoa. Nythän Anttila ilmeisesti selvisi vähemmällä.
 
Hedonist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Nyt kun näki tuon Iltalehden pidemmän pätkän, niin kyllähän tuo ihan oikea tuomio on. Twitterissä pyörineen lyhyemmän pätkän perusteella sai kuvan, ettei Trettenes olisi nähnyt Anttilaa ollenkaan. Mutta haki selvästi vähintään häirintää Anttilaan ja tällä kertaa napsahti päähän.
Näin minäkin tuon näin. Trettenesin on täytynyt ehtiä havaita Anttila riittävän ajoissa. Ehkä ajatteli ettei noin pitkää miestä voi päähän osua...
 
Teme91

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Mielestäni ihan ok rangaistus. Trettenes näki kyllä Anttilan olevan edessään ja hänellä oli kaikki aika väistää Anttilaa, muttei näin tehnyt.

Toivottavasti sama linja pysyy jatkossakin, pääosumat pitää saada kitkettyä pois. Vaikka olisi vahinko, niin rangaistavaa se on silti.
 
Cappe71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Thorengruppen IBK, CHL, Salibandy, Leki
Sinällään huvittava tuo taklaus, vastakkain Daavid ja Goljat. Mutta päähän se tuli, ihan oikea tuomio
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Trettenes näki kyllä Anttilan olevan edessään ja hänellä oli kaikki aika väistää Anttilaa, muttei näin tehnyt.
Varmaan näki, muttei arvannut, että Anttila muuttaa suuntaansa ihan viime hetkellä kohti Trettenesiä.
 
Nilkkarallia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Jos pääosumia halutaan karsia, on linja vedettävä selkeästi. Uskon, että sitä tällä haettiin ja linjan (toivottavasti) säilyessä vastustajan kunnioittamisen voisi olettaa tästä hieman lisääntyvän.

Varmasti oli vahinko, mutta olisko ollut vältettävissä? Mielestäni kyllä.
 
Kevlar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kansas City Chiefs
Ovatkohan Trettenesin puolustelijat sitä mieltä, ettei jatkossa pitäisi hyväksyä vahingossa tehtyjä maaleja?
 
Polvitaklaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Seuraavan askeleen urallaan ottavat tsekit
Itse vähän vierastan sitä, että tällaisissa tilanteissa ollaan usein viivottimen kanssa mittailemassa luistelulinjoja tai vaikka kyynärpään ja keskiruumiin kulmaa. Koska kaiketi se on kuitenkin kiistatonta, että Trettenes tuli päin Anttilaa ns. kuolleesta kulmasta.

Ei rikkeen tarvitse olla mikään mattcookeilu, että se on rangaistava. Ei 2+10 pelitilanteessa olisi sekään väärin ollut, mutta eipä tuosta tullut kuin yksi peli. Nyt vaan Petri Matikaista lainatakseni "syödään se paska ja mennään eteenpäin". Jos periaatteet pääosumissa muuttuvat nyt linjatusta (mikä ei toki yllättäisi, kun Liigan kurinpito on kyseessä), niin sitten on syytä hermostua.
 
disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Varmasti oli vahinko, mutta olisko ollut vältettävissä? Mielestäni kyllä.
Olisi tosiaan ollut vältettävissä, jos Anttila ei olisi potkaissut luistelulinjalle ja ollut pää alhaalla. Trettenes ei kyllä tuossa voinut tehdä yhtään mitään välttääkseen kontaktia. Paitsi kuten mainitsin, jäänyt vaikka Sveitsiin heti alkajaisiksi.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Koska kaiketi se on kuitenkin kiistatonta, että Trettenes tuli päin Anttilaa ns. kuolleesta kulmasta.
No ei. Trettenes oli luistelemassa Anttilan edestä, kun Anttila siirtyi suoraan Trettenesin luistelulinjalle. Trettenes ei tehnyt rikettä ja kaikki rangaistukset yli nollan sekunnin on liikaa.
 
Nilkkarallia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Olisi tosiaan ollut vältettävissä, jos Anttila ei olisi potkaissut luistelulinjalle ja ollut pää alhaalla. Trettenes ei kyllä tuossa voinut tehdä yhtään mitään välttääkseen kontaktia. Paitsi kuten mainitsin, jäänyt vaikka Sveitsiin heti alkajaisiksi.
Trettenes teki valinnan ottaa luistelulinja niin läheltä Anttilaa kuin mahdollista. Lopputuloksen tiedämme. Miehen voisi myös kiertää.

En sano, etteikö Anttilan liikkeellä olisi vaikutus tapahtumiin, mutta pääosumat on syytä ottaa vakavasti ja asiasta väittely ja sen vähättely on mielestäni absoluuttisen turhaa.

Rangaistus perusteluineen annettu, eteenpäin.
 
No eihän ottanut, kun Anttila muuttaa siinä viime hetkillä linjaansa. Trettenes liikkuu tasan omilla raiteillaan eikä kohdista taklausta tai osumaa tai törmäystä yhtään mihinkään, vaan on luistelemassa ohi miehestä, joka sitten astuukin askeleen eteen. Mitä tuossa mielestäsi Tötterö olisi voinut tehdä toisin? Jättää luistelematta kohti keskustaa?

Jääkiekossa tuosta pitäisi antaa ennemmin Anttilalle kakkonen kiekottoman estämisestä, mutta liigassa on keksitty tämmönen ihmeellinen väistelypeli. Jopa futiksessa tuo olisi ollut obstruktio ja Anttilan virhe. Ja en siis itse ole sitä mieltä, että tuosta mitään olisi pitänyt viheltää.

"Miehen voi myös kiertää" on aika huikea argumentti lätkää koskien, ei tää nyt vaan voi mennä pelkäksi hipan leikkimiseksi vaikka sitä vissiin koitetaan. Eli jokainen pelaaja kiertää kenttää toisiaan vältellen, kivaa!

Ja sitten tää rangaistuksen puoltajien käsittämätön olkiukko pääosumien vähättelystä? Kukaan ei missään eikä missään vaiheessa ole vähätellyt pääosumia ja niiden vaaroja. Vaan on puhuttu tämän rangaistuksen päättömyydestä (pun intended).Siksi tuolla pitää pelata pää ylhäällä ja pyrkiä välttämään äkkinäisiä suunnanmuutoksia pää alhaalla. Ihan lasten logiikkaa on tämäkin, mutta kun on luotu sellainen tilanne, missä muita pelaajia ei tarvitse edes yrittää nähdä niin käy sitten käy tahattomia vahinkoja. Ei näistä rankomalla eroon päästä.

Rangaistus perusteluineen on annettu ja se on aivan paska sekä sotii kaikkia jääkiekon perusajatuksia vastaan. Mutta mennään näillä, ei tämä yksittäinen tapaus mun pallejani kutittele, vaan yleinen linjaus näissä on vaan aivan täysin päätön ja tappaa koko pelin.
 
Krug#47

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Bruins

Ja sitten tää rangaistuksen puoltajien käsittämätön olkiukko pääosumien vähättelystä? Kukaan ei missään eikä missään vaiheessa ole vähätellyt pääosumia ja niiden vaaroja. Siksi tuolla pitää pelata pää ylhäällä ja pyrkiä välttämään äkkinäisiä suunnanmuutoksia pää alhaalla. Ihan lasten logiikkaa on tämäkin, mutta kun on luotu sellainen tilanne, missä muita pelaajia ei tarvitse edes yrittää nähdä niin käy vahinkoja.
Kun kiekoton pelaaja luistelee takaperin ottaessaan hyökkäystä vastaan ja luistelet itse eteenpäin sivusuunnasta samalla linjalla, niin kyllä ”miehen voi myös kiertää”
Se ei voi mitenkään olla Anttilan vastuu nähdä pimeästä kulmasta tulevaa kaveria tuossa tilanteessa.

Myös tämä pään ylhäällä pitäminen on aika huikea argumentti tässä tilanteessa, vai meinaatko että Anttilan pitäisi olla tuossa pelitilanteessa valmis ottamaan taklauksia vastaan?
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Se ei voi mitenkään olla Anttilan vastuu nähdä pimeästä kulmasta tulevaa kaveria tuossa tilanteessa.

Myös tämä pään ylhäällä pitäminen on aika huikea argumentti tässä tilanteessa, vai meinaatko että Anttilan pitäisi olla tuossa pelitilanteessa valmis ottamaan taklauksia vastaan?
Ei olekaan Anttilan vastuu. Mutta ei ole myöskään Trettenesin syy, että suuntaa vaihtanut Anttila osuu linjalle. Ei Anttilan pidä odottaa tuossa taklausta, mutta ei pidä Trettenesinkään. Nimenomaan Anttila osuu Trettenesiin, koska Trettenes on vain ohittamassa häntä eikä ajamasa päin.

Pahimman virheen teki kuitenkin kurinpito. Tuomareille voi antaa edes jotenkin anteeksi, koska niin he tilanteen sattuivat näkemään. Sen sijaan kurinpidolla oli ihan pirusti aikaa tehdä oikea päätös. Tekivät sitten väärän.
 
Frank McKee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, T. Arima
Annettu rikepiste asiattomuudesta
No eihän ottanut, kun Anttila muuttaa siinä viime hetkillä linjaansa. Trettenes liikkuu tasan omilla raiteillaan eikä kohdista taklausta tai osumaa tai törmäystä yhtään mihinkään, vaan on luistelemassa ohi miehestä, joka sitten astuukin askeleen eteen. Mitä tuossa mielestäsi Tötterö olisi voinut tehdä toisin? Jättää luistelematta kohti keskustaa?

Jääkiekossa tuosta pitäisi antaa ennemmin Anttilalle kakkonen kiekottoman estämisestä, mutta liigassa on keksitty tämmönen ihmeellinen väistelypeli. Jopa futiksessa tuo olisi ollut obstruktio ja Anttilan virhe. Ja en siis itse ole sitä mieltä, että tuosta mitään olisi pitänyt viheltää.

"Miehen voi myös kiertää" on aika huikea argumentti lätkää koskien, ei tää nyt vaan voi mennä pelkäksi hipan leikkimiseksi vaikka sitä vissiin koitetaan. Eli jokainen pelaaja kiertää kenttää toisiaan vältellen, kivaa!

Ja sitten tää rangaistuksen puoltajien käsittämätön olkiukko pääosumien vähättelystä? Kukaan ei missään eikä missään vaiheessa ole vähätellyt pääosumia ja niiden vaaroja. Vaan on puhuttu tämän rangaistuksen päättömyydestä (pun intended).Siksi tuolla pitää pelata pää ylhäällä ja pyrkiä välttämään äkkinäisiä suunnanmuutoksia pää alhaalla. Ihan lasten logiikkaa on tämäkin, mutta kun on luotu sellainen tilanne, missä muita pelaajia ei tarvitse edes yrittää nähdä niin käy sitten käy tahattomia vahinkoja. Ei näistä rankomalla eroon päästä.

Rangaistus perusteluineen on annettu ja se on aivan paska sekä sotii kaikkia jääkiekon perusajatuksia vastaan. Mutta mennään näillä, ei tämä yksittäinen tapaus mun pallejani kutittele, vaan yleinen linjaus näissä on vaan aivan täysin päätön ja tappaa koko pelin.
No nyt on kyllä aika huikeeta settiä.
A: Väärä lääkitys?
B: liika lääkitys?
C: Ei lääkitystä ollenkaan?

0-1 peliä on linjassa näistä ns. tahattomista?
Boldaus oma.
 
Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
My two cents on this => Trettenes olisi helposti voinut välttää törmäyksen vaikka tuo nyt enempi vahinko olikin, siispä 1 ottelu poppareilla on oikein hyvä rangaistus tuosta, noita kun ei soisi näkevänsä ollenkaan...
 
Krug#47

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Bruins
Ei olekaan Anttilan vastuu. Mutta ei ole myöskään Trettenesin syy, että suuntaa vaihtanut Anttila osuu linjalle. Ei Anttilan pidä odottaa tuossa taklausta, mutta ei pidä Trettenesinkään. Nimenomaan Anttila osuu Trettenesiin, koska Trettenes on vain ohittamassa häntä eikä ajamasa päin.

Pahimman virheen teki kuitenkin kurinpito. Tuomareille voi antaa edes jotenkin anteeksi, koska niin he tilanteen sattuivat näkemään. Sen sijaan kurinpidolla oli ihan pirusti aikaa tehdä oikea päätös. Tekivät sitten väärän.
Olen samaa mieltä kurinpidon päätöksestä sillä tilanne näyttää vahingolta Trettenesin katseen ollessa omassa kiekollisessa puolustajassa. Tuomio jäällä oli kuitenkin mielestäni oikea, sillä päähän se kuitenkin osuu ja tuossa tilanteessa Trettenesin olisi pitänyt nähdä että luistelee Anttilaa päin. Tuo Anttilan pieni liike saattoi tehdä osumasta pahemman, mutta väitän että miehet olisivat ilmankin sitä törmänneet toisiinsa.
 
Whirl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Odesan Kärpät
Jääkiekossa tuosta pitäisi antaa ennemmin Anttilalle kakkonen kiekottoman estämisestä, mutta liigassa on keksitty tämmönen ihmeellinen väistelypeli.
Joo voi mennä tunteisiin tuomio, mutta kun sinä et al alatte täällä syyllistämään Anttilaa, niin alkaa mennä jo kuvottavuuden puolelle.

Ihan vitun päätöntä alkaa itkemään miehelle, jota taklataan päähän kuolleesta kulmasta. Hidastuksesta myös selvästi näkee, että HPK-sialla tarkoituksella noisee käsi ylöspäin, koska hän haki kontaktia alusta asti. Eli täysin hänen vastuulla oli noin paskaisesta kulmasta yrittää jotain härnäämistä. Sitten levitellään käsiä, kuin olisi tilanteen uhri.

Vähän kuin syyllistäisi korkeasta mailasta naamaan saanutta pelaajaa:
"Olisi pitänyt nähdä sivusta tulleen mailan"
"Olisi pitänyt väistää mailaa!"
"Vaihtoi asentoa viime hetkellä, muuten olisi maila mennyt ohi"
"Vahingossa osui maila, ei jäähyä!"
"2 minuuttia mailan estämisestä!"
 
Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi, NJD, Barça

Jos Trettenes olisi taklannut, ei olkapää olisi liikkunut taaksepäin.
 
disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Kun kiekoton pelaaja luistelee takaperin ottaessaan hyökkäystä vastaan ja luistelet itse eteenpäin sivusuunnasta samalla linjalla, niin kyllä ”miehen voi myös kiertää”
Se ei voi mitenkään olla Anttilan vastuu nähdä pimeästä kulmasta tulevaa kaveria tuossa tilanteessa.

Myös tämä pään ylhäällä pitäminen on aika huikea argumentti tässä tilanteessa, vai meinaatko että Anttilan pitäisi olla tuossa pelitilanteessa valmis ottamaan taklauksia vastaan?
Nimimerkki @Leon tuossa jo kirjailikin paremmin - ei ole Anttilan vastuu, mutta ei myöskään pelikiellon arvoinen Trettenesille. Kurinpidon tehtävä on katsella sitä videota ja perustella päätöksensä, nyt tuo päätös oli aivan uskomatonta soopaa. Ja edelleen miten Trettenes olisi voinut tuon kontaktin välttää, kun on a) alunperinkin menossa vastustajan editse b) katse on pois päin kyseisestä pelaajasta ja c) Anttila tekee nanosekunnissa liikkeen eteen, josta osuma syntyy?

Tässä vielä ne avainkohdat kurinpitopäätöksestä:
"Samanaikaisesti Anttilan yrittäessä tavoittaa kiekon, Trettenes on leikannut hänen edestään ja osuu Anttilaa olkapäällä voimakkaasti päähän. Pelaajien välillä ei ole muuta kontaktia."

"Trettenesin leikkaus keskikaistalle suuntautuu juuri ja juuri Anttilan editse, ja samanaikaisesta Anttilan suunnanmuutoksesta johtuen Trettenes aiheuttaa kontaktin Anttilan päähän."

Eli "Anttilan suunnanmuutoksesta johtuen Trettenes aiheuttaa kontaktin"? Eikö tässä ole ihan selkeä ristiriita? Lisäksi tuossa päätöksessä kerrotaan, että rankominen tulee tilanteesta, joka on "vältettävissä" mutta siinä ei edelleenkään kerrota miten. Toisin sanoen, mä en vaan keksi miten voi saada pelikiellon tilanteesta, jolle ei voi yhtään mitään.

No nyt on kyllä aika huikeeta settiä.
A: Väärä lääkitys?
B: liika lääkitys?
C: Ei lääkitystä ollenkaan?

0-1 peliä on linjassa näistä ns. tahattomista?
Boldaus oma.
Hieno ad hominem sieltä, naurahdin kyllä, eli lääkitys lienee kunnossa!

Voitko myös ihan keskustelua edistääksesi vaikkapa vastata esittämiini kysymyksiin tuossa lainaamassasi viestissä vai haluatko tarttua vain tuohon yhteen osaan? Eli miten mielestäsi jääkiekkolijan tulisi toimia tuossa Trettenesin roolissa eri tavalla, jotta törmäys olisi vältettävissä? Kaartaa pois tilanteesta esim. kohti omaa päätyä? Ja tuo boldaamasi oli ihan vähän kärjistetty vastapallo näille "Trettenes teloitti Anttilan"-huutelijoille, olisi pitänyt panna joku hymiö siihen perään.

Ja kun nyt itse kysyit, niin 0 peliä on ehdottomasti ainoa oikea tuollaisesta törmäyksestä, jossa kumpikaan ei tee sääntörikkomusta. Kyseessä on aivan täysin pelitilanteeseen kuuluva törmäys, jossa käy huono tuuri. Ja edelleen, jos luet sen viestin loppuun ajatuksella ennen pelihousujen repimistä, niin siinä kritisoidaan Liigan linjauksia näissä ihan kauttaaltaan ja useamman vuoden ajalta, koska logiikkaa ei ole nimeksikään.
Joo voi mennä tunteisiin tuomio, mutta kun sinä et al alatte täällä syyllistämään Anttilaa, niin alkaa mennä jo kuvottavuuden puolelle.

Ihan vitun päätöntä alkaa itkemään miehelle, jota taklataan päähän kuolleesta kulmasta. Hidastuksesta myös selvästi näkee, että HPK-sialla tarkoituksella noisee käsi ylöspäin, koska hän haki kontaktia alusta asti. Eli täysin hänen vastuulla oli noin paskaisesta kulmasta yrittää jotain härnäämistä. Sitten levitellään käsiä, kuin olisi tilanteen uhri.

Vähän kuin syyllistäisi korkeasta mailasta naamaan saanutta pelaajaa:
"Olisi pitänyt nähdä sivusta tulleen mailan"
"Olisi pitänyt väistää mailaa!"
"Vaihtoi asentoa viime hetkellä, muuten olisi maila mennyt ohi"
"Vahingossa osui maila, ei jäähyä!"
"2 minuuttia mailan estämisestä!"
No ei mene tunteisiin tuomio, vaan Liigan kurinpidon linja ja tulkinnat. Anttilaa ei ole tarkoitukseni syyllistää, muuten kuin johdannaisena näistä kurinpidon älynväläyksistä. Eihän Mörkökään tuossa mitään väärää tehnyt, vaan pelasi tilanteen kuten "kuuluukin". Mutta niin pelasi Tretteneskin, eikä mitään käden nousua tai muutakaan vastaavaa kyllä näy, ellei sitä ihan välttämättä halua nähdä. Sellaistahan ei myöskään kurinpidon perusteissa näkynyt; kunpa olisikin, niin silloinhan pelikiellon voisi jopa hyväksyä!

Nyt annettiin kielto täysin päättömillä perusteilla ja kaikkein ikävintä tässä sinänsä mitättömässä kiellossa on se, että tuollainen linja ei takuuvarmasti tule pitämään, eikä se myöskään (mielestäni) kuulu jääkiekkoon eikä vähennä yhtäkään päävammaa tulevaisuudessa.

Tuollaisia vastaavia törmäyksiä on nähty aiemminkin esimerkiksi silloin, kun kiekkoa tavoitteleva pelaaja kurkottaa ja toinen kiekkoa tavoitteleva pelaaja osuu päähän - harvoin, jos koskaan näistä on jäähyäkään tullut, joskin suurimmaksi osaksi siksi, että vauhdit ovat olleet hitaampia ja tilanne ei näytä niin pahalta.

Loppukaneetti:

Syyllistän tässä(kin) keississä 100% kurinpitoa, joka on saanut aikaan Liigassa sen, että pelaajilla ei ole mitään käryä siitä, millaisia tuomioita mistäkin tilanteesta voi saada tai millainen on sääntöjen mukaisesti hyväksytty taklaus, saati sitten taklattavan vastuu ja lisäksi pelaajat oppivat ja tottuvat pelaamaan siten, ettei taklauksia tule, koska niitä ei yleensä uskalleta antaa. Sitten joku koheltaja koittaakin yhtäkkiä taklata ja käy huonosti. Tuosta jälkimmäisestä kohdasta kertoili mm. Olli Jokinen, kun Jukureissa jouduttiin reenaamaan ihan vaan taklaamista ja taklauksen vastaanottamista.

Eiköhän tämä tästä ja jäädään odottelemaan seuraavaa kurinpitopäätöstä!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös