En ihan ymmärrä, miksi Kodytekin kättelyjonopotkua tuodaan keskusteluun mukaan, kun ei liity asiaan oikein millään tavalla eikä mitenkään. Kuusi ottelua siitä oli liian vähän, välittämättä teon vaarallisuudesta tai vaarattomuudesta.
Mieluummin hämmästelisin esim. Knotin kolmen ottelun pelikieltoa tähän verratessa. Siis pelaaja yrittää nousta jään pinnasta, ojentaa jalkaansa saadakseen jostain tukipisteen, ja sitten joku saatanan tunari luistelee päin . Siitä kaksi pudotuspeliottelua banaania. Hienosti. Sitten on se tyhmempi Tyrväinen, joka tietoisesti kolaa vastustajan pitkälle saikulle, polvella, eikä päädy edes tutkintaan.
Ja sitten on tämä Nykänen. ”Maila juuttui, yritin riuhtaista irti”. Niin vissiin. Vitutti vaan, kun taklasi ohi, niin piti löytää keinot viimeistellä vastustaja. Ja toisaalta, vaikka olisikin ollut vahinko, niin et sä nyt jumalauta huido noin holtittomasti niitten pulkkanarujes kanssa siellä kentällä. Ei ihan äkkiä tule ainakaan tältä kaudelta mitään yhtä törkeää temppua mieleen. Helvetillinen kierrelyönti kyynärpäällä suoraan naamaan ja kaverilla sammuu soihdut aivan täysin. Ylpeänä ulos hallista ja seuraavana päivänä koiranpentuilmeellä sketsidelegaation eteen itkua tuhertaen, että ”ihan aikuisten oikeesti oli vahinko, mä vaan oon niin paska pelaaja, etten hallitse mailaani enkä käsiäni, enkä todellakaan osaa taklata”. Ja huumoripumppu ostaa selityksen sellaisenaan ja heittää arpakuutiolla tuomion.
Toivotaan, että on loppukauden mittainen tuomio, ja kolme peliä ensi kaudellekin.