Liigan kurinpitodelegaation päätökset kaudella 2024–2025

  • 140 769
  • 951

SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Älytöntä vähätellä tota Kodytekin potkua tai vertailla muihin tuomioihin. Lähtökohtaisesti ihan oikein että täysin pelitilanteiden ulkopuoliset/varsinkin ottelun jälkeen tehdyt rikkeet rangaistaan kovemmalla kädellä kuin pelitilanteessa sattuneet.
 

Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Älytöntä vähätellä tota Kodytekin potkua tai vertailla muihin tuomioihin. Lähtökohtaisesti ihan oikein että täysin pelitilanteiden ulkopuoliset/varsinkin ottelun jälkeen tehdyt rikkeet rangaistaan kovemmalla kädellä kuin pelitilanteessa sattuneet.

Jos näin, niin sitten pitäisi kuitenkin vertailla näitä kyynärpääiskuja keskenään ja miten toisesta voi saada yhden ja toisesta neljä. Ei mitään logiikkaa.

Toinen juttu on se, että kuukausiksi telotaan vastustaja lasarettiin ja kakkua tulee 1-4 peliä, koska ei ole tahallinen. Vahingossahan nuo kyynärpäät ei noin korkealla heilu, sen tietävät kaikki.

Itse peräänkuuluttaisin isompia tuomioita kun toimitaan noin vaarallisesti, vaarantaen vastustajan koko terveys. Nyt ei voinut toki paljoa antaa kun oli tuo yhden pelin amatöörimäinen ennakkotapaus alla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös