Ryhmien väliset väännöt ovat hyvin yleisiä. Suurimmalla osalla joukueista näitä on ollut. Suurimmillaan tämä näkyy siinä, että perinteset Fan Clubin menettää otettaan ja alkaa muodostumaan setämiesten ja tätinaisten ryhmiksi. Samat vetäjät jotka ovat vetäneet toimintaa 20-vuotta sitten eivät ole enää samassa vireessä kuin silloin ja luonnollista rauhoittumista on päässyt tapahtumaan. Tällaisilla ryhmillä on harvemmin kykyä muuntautua eikä välttämättä ole tarvetta, koska kyllä ne jotka ovat olleet kauan mukana tarvitsevat myös oman porukkansa.
Sitten sieltä tulee takaa nuoret toivot ja vie näitä vanhoja kuin mätää opossumia. Tajuttuaan häviävänsä äänessä nämä usein ilmoittavat, että eivät he ole edes varsinaisenen huutosakki, jollaiseksi he kuitenkin edelliset 20-vuotta on itsensä määrittäneet. Sitten paheksutaan sitä muikkuverkoissa roikkuvaa jonnea, joka vetää turhan taajalla vittutoistolla palautetta, tajuamatta, että hamekangas ja homo-huudot särähtää suurimpaan osaan halliskävijöistä enemmän, joita enemmän kuulee vanhempien suusta.
Sitten vielä kun nämä nuoret näkyvät enemmän, kuuluvat enemmän ja saavat suureman arvostuksen. Se luopumisen tuska ja sen porukan syrjään vetäminen suuremista valokeilasta, jota on rakentanut pidemmän aikaa ei varmasti ole helppo pala. Tämä aiheuttaa ristiriitoja. Tarina sopii aika moneen suomalaiseen seurayhteisöön.