Kommentti: Fani on kuningas, jota Hjalliskin kumartaa - Jääkiekko - Urheilu - Helsingin Sanomat
Jokerien ja JYPin välisen pelin tunnelma ei noussut tiistaina huumaavaksi eikä yleisömäärä suureksi, kuten alkuviikon arki-illan tappio-ottelussa olettaa saattaa.
Lauantain Ässät-kohtaamisessa paluun tehneet capot eli huutosakin johtajat jaksoivat kuitenkin viritellä yhteislaulua ja Eteläpäädyn porukka pomppia.
Se yltyi rytmikkääseen kannustushuutoon suosikkiensa synkimmällä hetkellä: heti sen jälkeen, kun JYP oli iskenyt kolmannen maalinsa. Silloin, kun koko muu halli hiljeni. Niin tosifanien pitääkin.
Minkälainen tiistain ottelu tai mikä muu tahansa peli olisi ilman aktiivikannattajien äänenpitoa urheilutapahtumana? No, samanlainen kuin kaksi viikkoa sitten pelattu Jokerit–HPK, jossa ydinfanit eivät olleet paikalla – kuollut.
Kaikki liigaottelut voi katsoa kotisohvalta kuukauden ajan suunnilleen samalla hinnalla kuin millä saa lipun yhteen kiekkopeliin. Miksi siis vaivautua paikan päälle?
Tunnelman takia, jos sellaista on.
Niiden kylmien väreiden, jotka syntyvät tuhansien pauhaavien ihmisten voimasta, korvissa pistävän vihellyskonsertin takia, yhteenkuuluvuuden tunteen vuoksi, jonka pystyi aistimaan porilaisista viime keväänä.
Tai sellaisen kipinöivän vastakkainasettelun, joka vallitsi toissakevään liigakarsinnoissa Ilveksen ja Sportin kannattajien välillä.
Kaiken keskiössä on lopulta fani. Myös bisneksen.
Pääomistaja Hjallis Harkimo pyysi suututtamiltaan jokerifaneilta anteeksi vasta sitten, kun kaikki tajusivat, minkälainen kalmisto Hartwall-areena on ilman Eteläpäädyn huutosakkia. Hiljaisuus ei ole hyvä rahanteon kannalta.
Joten kaikkien joukkueiden fanit: Yrittäkää jaksaa tehdä arkisistakin peleistä juhlapäiviä. Urheilutapahtuma olette te.