Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2024–2025

  • 787 129
  • 3 406

Ränse

Jäsen
On tähän menneessä erikoisin runkosarja minkä olen eläessäni nähnyt. Kukaan ei pelaa niin hyvin, että voi sanoa heidän olevan tyrkyllä finaaleihin. Tarjontaa on pelkästään välieriin menevien kohdalla runsaasti. Lukon kehuminen tuntuu oudolta kun vasta vähän aikaa sitten metsästettiin kolmen voiton putkea.

Tapparalla paljon poissaoloja, jonka lisäksi kolme mestaruutta peräkkäin voi alkaa näkyä jo suurimman nälän puutteena. Psykologisesti täysin ymmärrettävää, että jotkut muut alkavat haluta enemmän.

Lukolla on parhaiten pelisapluuna kunnossa ja peli näyttää kaikista "valmiimmalta", lisäksi materiaali on sen verran kova että kiristysruuvia on reilusti. KalPa sitten toinen, mutta siellähän peli on näyttänyt hyvältä jo monta kautta putkeen. Se on mielestäni aika iso etu kevättäkin ajatellen. Otanta tosin vaan ne pelit mitä minä olen nähnyt. Tämän perusteella olisi helppo veikata Lukkoa ja KalPaa välieräjoukkueiksi.

Tosin jos top 4:ään ei pääse runkosarjassa, homma muuttuu tietysti vaikeammaksi.
 
Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Pelkästään se, että Tappara ei johda runkosarjaa 99% runkosarjasta on kivaa vaihtelua ja saadaan edes jotain muuttujaa kärkipäähän.

Saipa olisi kyllä hienoa nähdä ihan välierissä asti. Jos runkosarjassa päätyvät sijoille 1-2 niin sehän on vielä ihan hyvä sauma mennä välieriin.

Ässät olisi tietysti kiva siellä myös taas nähdä, mutta rehellisyyden nimissä, jos pelaat lähes joka kerta bottom-5 joukkueita vastaan ihan puolivaloilla ja menetät aina pisteitä sen takia, niin tuskin puolivälieriin Ässät pääsee tarpeeksi hyvistä asetelmista mennäkseen jatkoon.

Ja mainittakoon vielä, että mulla ei ole edes mitään käsitystä mitä noille 5-12 sijojen joukkueille tapahtuu runkosarjan jälkeen :D
 
Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Viimeiset 10 peliä. Yllätyin.
 
Liitteet

  • 20250104_202746.jpg
    20250104_202746.jpg
    58,5 KB · kertaa luettu: 566

krk607

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Malaga CF, Uusi Refla
2019-2020 mestari vielä hakusessa.
Eikö se ratkaistu pleikkarilla? Muut lähti vähän keveämmin, mutta pohjoisen puhurin henki kantoi ja hommasi edustamaan jonkun kölvin, mikä ei ollut varmaan mitään muuta tehnytkään koko elämänsä aikana, kun pelannut pleikkaria.
 
Kaukalonreuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Viimeiset 10 peliä. Yllätyin.
K-Espoon taitaa selittää hyvin pitkälti herra Rimpinen. 7 peliä pois vahvuudesta ja näistä K-Espoo ei ole yhtään peliä varsinaisella voittanut, varsinaisen peliajankin jälkeen vain yksi peli kääntynyt voittoon.

Kertonee kuinka tärkeää on hyvä maalivahti joukkueessa, se kun ei ole pelkkää torjuntatyöskentelyä vaan paljon muutakin.
 
Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat

Minä en sanoisi että tämä ankeus ja surkeus johtuu pelkästään maalivahtipelistä, hyökkäyspeli on ollut tajuttoman surkeaa ja useampi pelaaja alisuorittaa kentällä todella pahasti. Pari pelaajaa, jotka voisi laittaa sivuun vaikka välittömästi ilman että mitään menetettäisiin, anti joukkueelle ei ole edes nolla vaan miinusmerkkinen.

Kolmessa kotipelissä tehty yksi maali. Se ei mene maalivahtien piikkiin.
 
Phanttomi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Dallas Stars

Jep, kenttä ei pelaa syitä siihen useita mutta se ei mene maalivahdin piikkiin mitenkään.
 
K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Jos nyt pitää veikata Liigan neljän kärki runkosarjan lopussa, niin sanoisin että Ilves, Lukko, Ässät ja HIFK. Järjestyksestä en osaa sanoa.

Ilves on viime aikoina yksinkertaisesti ollut vakuuttava, ja vieläpä ilman Suomea ja muutamaa muuta pelaajaa. Puolustaa erittäin hyvin, ja tänään hävisi Ässille vain Malekin huonojen riskiarvioiden takia.

Lukko myös nykykunnossa erittäin vahva. Ortion hankinta toi maalivahtipeliin varmuutta.

HIFK varmasti palaa alkukauden vireeseen kunhan saa pelaajat takaisin lasaretista ja hölmöistä pelikielloista.

Ässät pelaa ihan oikeasti todella hyvin ja tasapainoisesti. On pelannut koko kauden, ja nyt vielä Rubinin paluun myötä saa nauttia Liigan parhaasta maalivahdista. Ortio oli hyvä, mutta kyllä Rubin on vaan vielä selkeästi parempi.
 
Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ilves on viime aikoina yksinkertaisesti ollut vakuuttava, ja vieläpä ilman Suomea ja muutamaa muuta pelaajaa. Puolustaa erittäin hyvin, ja tänään hävisi Ässille vain Malekin huonojen riskiarvioiden

En osaa itse vielä arvioida voimasuhteita, kun joukkueet ovat niin eri tilanteissa flunssa-aaltojen ja loukkaantumisten johdosta. Ilves on kieltämättä suoriutunut odotuksiani paremmin, kun riveistä on ollut poissa:

Suomi - Nättinen - Svejkovsky
Parikka - Utunen
+ Najman, Soini ja Kos

Ihan kärkipään äijiä siis pois ja toipilaina jäällä mm. Johansson. Hienoa, että uusia nimiä on noussut esiin.
 
Hannutic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
K-Espoon taitaa selittää hyvin pitkälti herra Rimpinen. 7 peliä pois vahvuudesta ja näistä K-Espoo ei ole yhtään peliä varsinaisella voittanut, varsinaisen peliajankin jälkeen vain yksi peli kääntynyt voittoon.
Totta, Kiekko-Espoo ei ole varsinaisella peliajalla voitellut. Toisaalta Kiekko-Espoo on kerännyt pisteitä 7/10 viime pelistä. On helppo spekuloida että paremmalla maalivahtipelillä tuossa olisi tullut aika monta voittoa varsinaisella peliajalla. Nyt ne ovat kääntyneet jatkoaikatappioiksi.

Minä en sanoisi että tämä ankeus ja surkeus johtuu pelkästään maalivahtipelistä, hyökkäyspeli on ollut tajuttoman surkeaa ja useampi pelaaja alisuorittaa kentällä todella pahasti.
Voittaminen on kivaa, häviäminen ei. Tämä näkyy pelissä ja tiukoissa peleissä voi positiivisen kierteen sijasta tulla negatiivinen kierre.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Sen jälkeen kun kerroin Kärppien olevan Tapparan ykköshaastaja keväällä, Kärpät on vetänyt yhdeksän peliä 2,44 pisteen keskiarvolla.

Mitä Tapparaan tulee, niin kova on keväällä. Veikkaan neljän parhaan joukkoon runkosarjassa pääsevän jo kesällä ennakoimani joukkueet eli Kärpät, Ilves, Tappara ja KalPa. Toki Lukko lyö kapuloita rattaisiin.
 
Fresh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
15 pelin kuntopuntari on kyllä kohtalaisen sakea tällä hetkellä ja kertoo kyllä millaista kautta mennään. Kaikki joukkueet yhdeksän pisteen sisällä, kärjessä kukas muukaan kuin KooKoo 27 pinnalla ja hännillä Tappara 18 pisteellä. Pohjalta löytyy myös sarjataulukon ylemmästä puoliskosta IFK, KalPa ja K-Espoo. SaiPa on vielä keskikastissa voittoputkensa höyryillä mutta 10 ottelun kuntopuntarista onkin sitten peränpitäjä, ja Kärpät vastaavasti kymmenen pelin ottanalla kovin.

Aikamoista menoa, nautitaan tästä nyt vielä toivottavasti ainakin tammikuu ja ehkä sinne ystävänpäivään asti ennenkuin Tappara alkaa saamaan koneet käyntiin ja häviää taas max 3 peliä pudotuspeleissä. Jotenkin vähän samaa tässä kuin parissa edellisessä Valioliigakaudessa, kun City antoi vähän siimaa ja veti sitten maton kunnolla jalkojen alta loppukaudesta.

Ilveksellä olisi nyt paikka takoa poissaoloistakin huolimatta kun siellä todellakin kärkipään jengit vähän tökkii ja Ipalla rästipeli tai pari suhteessa muihin vielä. Lukko on kyllä sellaisella tikissä että luulen kyllä että tosissaan painavat kohta vilkku päällä ohi, kun Ilvekseltä ei oikein vieraspelien voittaminen näytä luonnistuvan.

Komeat ulkoilmapelit kyllä Satakunnassa tiedossa kun molemmat jengit kärkipäässä ja kiihtyvän kovassa tahdissa kumpikin.
 
Crüe 13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Chicago Blackhawks, P-iirot, ManU.
Sen jälkeen kun kerroin Kärppien olevan Tapparan ykköshaastaja keväällä, Kärpät on vetänyt yhdeksän peliä 2,44 pisteen keskiarvolla.

Mitä Tapparaan tulee, niin kova on keväällä. Veikkaan neljän parhaan joukkoon runkosarjassa pääsevän jo kesällä ennakoimani joukkueet eli Kärpät, Ilves, Tappara ja KalPa. Toki Lukko lyö kapuloita rattaisiin.
Yllättävän hyvin Kärpät viimeaikoina esiintynyt. 10 ottelun kuntopuntari Kärpät 2,2 ja Lukko 1,9.
Uskon Lukonkin tosiaan lyövän kapuloita rattaisiin top-4.
En usko että Kärpät nousee sinne enää, Lukkoonki jo 12 pistettä matkaa.
Kärppien koko kauden keskiarvo 1,49.
Mä veikkaan ilves, Tappara, Lukko, Ässät/Kalpa.
 
Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Yllättävän hyvin Kärpät viimeaikoina esiintynyt. 10 ottelun kuntopuntari Kärpät 2,2 ja Lukko 1,9.
Uskon Lukonkin tosiaan lyövän kapuloita rattaisiin top-4.
En usko että Kärpät nousee sinne enää, Lukkoonki jo 12 pistettä matkaa.
Kärppien koko kauden keskiarvo 1,49.
Mä veikkaan ilves, Tappara, Lukko, Ässät/Kalpa.
Joo ei ole Kärpillä mitään asiaa neljän joukkoon. Lukko, Ilves, Tappara ja KalPa sieltä tulevat löytymään. Kärpäthän ei ole pisteistä huolimatta oikein vakuuttanut ja siellä on esim. se ohhoh-voitto Lukosta ja muuten aika suotuisa otteluohjelma.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärpäthän ei ole pisteistä huolimatta oikein vakuuttanut ja siellä on esim. se ohhoh-voitto Lukosta ja muuten aika suotuisa otteluohjelma.
Nämä ovat kaikista makeimpia kommentteja. Tulee kultainen menneisyys mieleen. Taidetaan olla jo lähellä paluuta, menestyksenkynnyksellä.
 
Bastard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei koskaan mitään voittava se on Sport
Mikä joukkue on sitten keväällä se joukkue joka eniten aiheuttaa harmaita hiuksia kärkipään joukkueille välierissä? Sekin ihan hauska seurattava,,,,Lukko ei ainakaan Sportin kanssa viihdy ollenkaan ja muitakin vastaavia pareja löytynee?
 
Fresh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Yllättävän hyvin Kärpät viimeaikoina esiintynyt. 10 ottelun kuntopuntari Kärpät 2,2 ja Lukko 1,9.
Uskon Lukonkin tosiaan lyövän kapuloita rattaisiin top-4.
En usko että Kärpät nousee sinne enää, Lukkoonki jo 12 pistettä matkaa.
Kärppien koko kauden keskiarvo 1,49.
Mä veikkaan ilves, Tappara, Lukko, Ässät/Kalpa.

Minun mielestäni suurta vähättelyä sanoa Lukosta että ”lyövät kapuloita rattaisiin” vain top4-sijoituksen kanssa. Mielestäni ovat tällä hetkellä se suurin suosikki tuohon suoraan pudotuspelipaikkaan ja oikeastaan ykkössuosikki runkosarjan voittajaksi viimeistään Ortion värväyksen myötä.

Pistekeskiarvossa nelosen Ässien tahti on 103 pinnaa, tuohon yltääkseen Kärppien pitäisi kelata 2,04 pistekeskiarvolla. Epätodennäköistä sanon edelleen mutta annan sille pienen mahdollisuuden ehdottomasti toisinkuin tasan kuukausi sitten jolloin naureskelin itsekin tuon skenaarion pois.

Moni varmasti huomannut että tammikuussa on selkeä teema näitten vklp tuplapelien suhteen, nyt niitä oli jo muutama ja tämän kuun aikana nähdään vielä Tappara-Lukko, Ilves-HIFK ja tietenkin nuo Ässät-Lukko ulkoilmapelit pelattavan peräkkäisinä päivinä PE-LA. Aika helvetin mielenkiintoisia pareja ja tärkeitä pisteitä jaossa noissa, Lukolla esimerkiksi juuri olisi paikka tempoa eroa sarjataulukon kärjessä.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Minun mielestäni suurta vähättelyä sanoa Lukosta että ”lyövät kapuloita rattaisiin” vain top4-sijoituksen kanssa.
En tiedä suuresta vähättelystä, mutta huono ilmaisu minulta kuitenkin. Lukko on pirullisesti kivenä kengässä tuon ennakkoni kanssa, mitä tulee neljään parhaaseen. Tuo oli tarkoitukseni sanoa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös