Mainos

Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2024–2025

  • 725 894
  • 3 112

axe

Jäsen
Näin täytyy toivoa, mutta ei tällaisilla viikoilla toisaalta harjoitellakaan ja sekin olisi tarpeen.

Vaikea uskoa että ifk:ta vastaan on enää kovinkaan raikasta. Ilvestä vastaankin ollaan jo rasitusedulla vaikka siinä on sentään välipäivä. Ei tämä seuraajan näkökulmastakaan kivaa ole.
Tää on just se. Tapparaa on menestyksestä huolimatta runkosarjan aikana jopa raskasta seurata, kun joutuu koko ajan katsomaan kovamateriaalisen joukkueen pelaavan altavastaajakiekkoa. Vähän ilta toisensa jälkeen levänneemmät vastustajat ratsastavat verenhimoisina inkkareina ympyrää Tapparan vankkuririnkulan ympärillä ja etsivät aukkoja napsutella riittävästi nuolia sisään. Juuri koskaan ei saa nähtäväkseen sellaista raikkaan iloista kiekkoa mihin tietää joukkueen pystyvän, mutta jonka otteluohjelma kahlitsee piiloon.

Esim. eilen kovalla matkustus- ja pelirasitustaustalla jatkoaikavoitto levänneemmästä Lukosta vieraissa, neljä tehtyä maalia, kaikki ulkoa katsottuna all dandy and fine, mutta sitten itse pelaaminen on 80-prosenttisesti pelkkää vastaanottamista ja sietämistä -- laukaukset 60-28 ja sellaista. Pisteethän ne viime kädessä ratkaisee mutta mulle ainakin runkosarja on myös viihdeteollisuutta, ja Tapparan tarjoamaa viihdettä tylstytetään liikaa ulkopuolelta, tai ei välttämättä pelkästään ulkoa kun itsehän seura on ollut myös otteluohjelmaa mukana tekemässä ja hyväksymässä.

"Väsyneenä pelaamisen harjoittelukin" on tuntunut vähän turhalta, kun pari viime vuotta pleijareissa ohjelma on ollut sitten tosi väljä (paitsi säälien kautta tulleilla).
 
Surmanajaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Karsinnoissa vuosi toisensa perään kyntänyt Ilves on tehnyt paluun. Miten voikaan joukkue illasta toiseen esittää huonompia ja huonompia suorituksia, ainoat valonpilkahdukset nähdään rakasta verivihollista vastaan, lippu on kauheaa rimpuilua. Jokereiden on syytä alkaa skouttailemaan Ilvestä.
 
Mensonge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pitäisikö Oulussa katsoa peiliin ? Onko jääkiekosta tullut vain välttämätön paha, ja konsernin fokus on kaljan myynnissä ravintoloissa ?
Eihän sitä nyt peiliin katsella. Taputellaan kavereiden selkiä ja myhäillään tyytyväisinä, kun konsernin talous porskuttaa. Kumilätkän perässä koohottamiselle ei niin väliä. Pakollinen paha toiminnassa.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Karsinnoissa vuosi toisensa perään kyntänyt Ilves on tehnyt paluun. Miten voikaan joukkue illasta toiseen esittää huonompia ja huonompia suorituksia, ainoat valonpilkahdukset nähdään rakasta verivihollista vastaan, lippu on kauheaa rimpuilua. Jokereiden on syytä alkaa skouttailemaan Ilvestä.
Ei hätää, kyllä Kärpät vetää vieläkin paskemmin.

Tällä kertaa Kärppien divariin tippumisen seurauksena ei kuitenkaan tule konkurssia, koska jääkiekon ulkopuolinen bisnes kantaa niin hyvin.
 
Kari Tappio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Reippaat pojat
Ei oo Jokereilla ihan helppo kevät tulossa. Tällä hetkellä karsinnoissa tulee tämän palstan mukaan vastaan ainakin Jukurit, HPK, JYP, KooKoo, Kärpät ja Ilves. Katotaan jos SaiPan ja Espoon kuplat puhkeaa, niin sieltä pari joukkuetta lisää.

Varmaan loppuu happi jossain kohtaa.
 
Tonnikala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Ja jos jollakin liigaseuralla alkaa kassa olla niin tyhjä, että täytyy laittaa lihoiksi pelaajia Bluesin tyyliin, niin voi materiaalit olla aika lähellä toisiaan.
Tämäpä se, Jokerit ei ole "mestis jengi" oikeastaan muuten kun sarjalta missä pelaa, materiaali ja valmennus on jo monin verroin parempi kuin muilla jengeillä mestiksessä. Ja toisaalta taas liigan häntäpäässä olevat jengit on jo osoittaneet, että ovat liigan keskimääräitä tasoa huomattavasti jäljessä. Tiivsitettynä karsinnoissa ei katota keskimääräisen liiga- ja mestisjengin eroja vaan, mestiksessä ylivoimaisen jengin ja liigan selvästi heikoimman jengin eroa. Toki vaste on mestiksessä huomattavasti heikompi, mutta playoffeissa on ihan kovia pelejä, joten Jokerit ei ihan kylmiltään sinne karsintoihinkaan tule.

edit. toki koska on urheilusta kyse niin Jokerien tulee kuitenkin vielä karsintoihin päästä ja jos jengi ei puhalla yhteen hiileen voi playoffeissa tulla ylläreitä.
 
avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimon Rakuunat
Jokerit on 18 peliin pelannut keskiarvolla 3,77 tehtyä ja,1,61 päästettyä. Maalisuhde on ylivoimaisesti paras.

Se ei tietysti kerro vielä mitään suhteessa Liigaan mutta kyllä keväällä voi vielä kovia pelejä olla tiedossa muuallakin kuin Liigan pleikoissa.

Sillä olettamalla että kaikki liigaseurat pelaavat kautensa loppuun.
 
Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Mestiksessä sijat 1-8 ovat kuuden pisteen sisällä. Ei ole varmaa Jokereiden mestaruus sielläkään. Toki on ainakin tulosten ja näkemäni IPK pelin mukaan nostanut tasoaan kauden mittaan.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Jokerit on 18 peliin pelannut keskiarvolla 3,77 tehtyä ja,1,61 päästettyä. Maalisuhde on ylivoimaisesti paras.

Se ei tietysti kerro vielä mitään suhteessa Liigaan mutta kyllä keväällä voi vielä kovia pelejä olla tiedossa muuallakin kuin Liigan pleikoissa.

Sillä olettamalla että kaikki liigaseurat pelaavat kautensa loppuun.

Mestiksen ja Liigan välinen kuilu on edelleen niin valtava, että pelaamalla sieltä on yhä erittäin vaikeaa nousta. Jokereiden nimekkäästä pappaketjustakin 2/3 ei enää kelvannut tälle kaudelle Liigaan. Filppula olisi halutessaan saanut vuoden sopparin.
 
axe

Jäsen
Kohtuullisessa otteluruuhkassa vetävä hallitseva liigamestari Tappara jatkaa ruuhkaansa aloittamalla tänään neljän ottelun peliviikon nelosketjunaan U20-nuorissa kohtuullisesti pelanneet Dani Mikkonen - Verneri Ahonen - Juuso Nykänen. Kaksi jälkimmäistähän tuossa on jo aiemmin liigapoissaoloja paikkailleet, mutta hyvin pienellä peliajalla. Käytännössä kolmella ketjulla peliruuhkassa tarpominen saattanee kohta ruveta näkymään notkahduksena voimasuhteissakin. Mieluummin kuitenkin nyt kuin 3-4 kuukauden päästä.
 
Viimeksi muokattu:

Moonshine Man

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kolmen voiton Lukko
Kyllä se keskimääräisen pelaajan tasoero on varmaan edelleen aika valtava, mutta sitä voi jokainen miettiä, että millainen fiilis esimerkiksi viime kauden SaiPalla olisi ollut koko kauden turpiinottamisen jälkeen tulla johonkin täpötäydelle hurmoksessa olevalle Hartsulle pelaamaan. Ja eiköhän Jokerit tuosta vielä vahvistu. Tällä kaudella se karsijajoukkue lienee Jukurit, ellei siinä ylempänä jotain ihan käsittämätöntä notkahdusta tapahdu, niin ei toi kyllä mikään läpihuutojuttu tule tosiaan olemaan. SIis jos Jokerit onnistuu Mestiksen voittamaan.
 
Hannutic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Kiekko-Espoon vakiokoonpanoon mahtuu n. 5 kenttäpelaajaa (+mokke), jotka viettivät viime kauden Mestiksessä niin ikään Kiekko-Espoon riveissä. Siis neljäsosa jengistä. Viime kauden jengi oli paperilla Mestiksen kärkipäätä, muttei mitenkään ylivoimainen. Nyt kyseiset kaverit pärjäävät pienen pelaajabudjetin liigajoukkueessa varsin mainiosti, vaikka kesällä kenenkään pelipaikkaa tuskin pidettiin selvänä. Tehokkaasti käytetty kesä varmasti auttoi asiassa, eli tavallaan ei ole kyse aivan samoista pelaajista.

En siis usko että pelaajien tasoero sinällään olisi välttämättä valtava mestiskärjen ja liigajumbon välillä. Iso haaste nousijakandidaatille on joukkueen ja yksittäisten pelaajien sopeutuminen liigan pelinopeuteen ja muihin vaatimuksiin. Voisi ajatella että sarjojen venyessä saisi nousikakandidaatti etua, mutta voi olla toisinkin päin.
 
Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Kyllä se keskimääräisen pelaajan tasoero on varmaan edelleen aika valtava, mutta sitä voi jokainen miettiä, että millainen fiilis esimerkiksi viime kauden SaiPalla olisi ollut koko kauden turpiinottamisen jälkeen tulla johonkin täpötäydelle hurmoksessa olevalle Hartsulle pelaamaan.
Tässä pitää myös huomioida se, että kun sarjojen välillä on todella iso tasoero, niin se Mestiksen mestari on tottunut koko kauden pelaamaan ihan eritasoisia vastustajia vastaan kuin mitä edes se Liigan surkein joukkue on. Pelinopeus liigajoukkueita vastaan on ihan eri ja noin lyhyen sarjan aikana siihen on hyvin nopea sopeutua, kun on tottunut pelaamaan pitkin kautta jotain RoKia ja Kiekko-Vantaata vastaan.

Jos haluaa verrata nyt esimerkiksi Jukureita viime kauden SaiPaan, niin isoin ero on, että siellä on ihan oikea päävalmentaja, vaikka Tuomaisella onkin ollut vaikeaa Mikkelissä. Jukureilla on kuitenkin toistakymmentä hyvää liigapelaaja ja Jokereilla Filppula on ainut pelaaja, joka olisi varmuudella laadukas liigapelaaja. Hyvä joukkuehan Jokereilla on Mestikseen, mutta heidän pelaajansa ovat pääosin pelaajia, jotka eivät saaneet enää liigasopimusta mihinkään. Joukossa mm. Vainikainen ja Rikkilä, jotka olivat huonoja pelaajia jopa siinä viime kauden umpisurkeassa SaiPassa.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
On ihan tymää ja mm Jokereitten pappaketju sitä vielä korostaa: Miksi Mestiksen tulorakenteella pitää kasata Liiga-tason kulurakenteen joukkue? Eikö ihan kaikkien etu olisi, että Mestiksestä nousemiseen riittäisi se että on Mestiksen paras? Ja Liigasta putoamiseen että on Liigan huonoin. Pitäisi siis riittää että kasaa oman sarjatasonsa parhaan joukkueen. Parantaisi suuresti sitä putoajankin elinkelpoisuutta?
 
Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Kiekko-Espoon vakiokoonpanoon mahtuu n. 5 kenttäpelaajaa (+mokke), jotka viettivät viime kauden Mestiksessä niin ikään Kiekko-Espoon riveissä. Siis neljäsosa jengistä. Viime kauden jengi oli paperilla Mestiksen kärkipäätä, muttei mitenkään ylivoimainen. Nyt kyseiset kaverit pärjäävät pienen pelaajabudjetin liigajoukkueessa varsin mainiosti, vaikka kesällä kenenkään pelipaikkaa tuskin pidettiin selvänä. Tehokkaasti käytetty kesä varmasti auttoi asiassa, eli tavallaan ei ole kyse aivan samoista pelaajista.

En siis usko että pelaajien tasoero sinällään olisi välttämättä valtava mestiskärjen ja liigajumbon välillä. Iso haaste nousijakandidaatille on joukkueen ja yksittäisten pelaajien sopeutuminen liigan pelinopeuteen ja muihin vaatimuksiin. Voisi ajatella että sarjojen venyessä saisi nousikakandidaatti etua, mutta voi olla toisinkin päin.
Mestiksessä on varmasti paljon pelaajia, jotka pärjäävät Liigassa ja ovat jopa hyviä pelaajia oikeanlaisessa ympäristössä. SaiPankin tämän kauden erinomaisen nelosketjun laiturit Heikkilä (IPK) ja Klintrup (Hermes) pelasivat viime kaudella Mestiksessä ja ovat olleet tällä kaudella melkein ottelusta toiseen SaiPan parhaimmistoa (huomioiden rooli) ja näyttävät siltä, että olisivat pelanneet jo vuosia Liigassa.

Huomattavasti vaikeampaa on kuitenkaan löytää Mestiksestä pelaajia, jotka kestävät vertailun liigajoukkueiden (edes sen liigajumbon) kärkipelaajia vastaan. Liigan heikoimpien pelaajien ja Mestiksen parhaiden pelaajien välinen tasoero ei ole iso, mutta Liigan kärkipelaajien ja Mestiksen kärkipelaajien välinen tasoero taas on.
 
Lepranmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vaasan Sport, Philadelphia Flyers
Joukossa mm. Vainikainen ja Rikkilä, jotka olivat huonoja pelaajia jopa siinä viime kauden umpisurkeassa SaiPassa.

Tähän täytyy kommentoida, että SaiPan viime kausien joukkueissa lähes kaikki ovat näyttäneet huonolta tai vähintään näyttäneet huomattavasti huonommilta kuin mitä ovat.

Vainikainen ainakin näistä kahdesta olisi varmasti ihan hyvä liigapelaaja 3-4 ketjussa. Sen hän on myös aikaisemmilla kausilla todistanut.

Samoin kun katsotaan esimerkiksi Kiekko-Espoota niin siellä on monta pelajaa näyttänyt että vaikka viime kausilla ovat pelanneet mestistä niin pärjäävät myös liigassa kunhan rooli on oikea. Monesti mestiksestä vain haetaan pelaajia liigan kärkiketjuihin, ja siinä harppaus on usein liian kova. Siinä myös vääristyy kuva mestiksen ja liigan hurjan isosta tasoerosta.

SaiPastakin voi nostaa Klintrupin ja Heikkilän, molemmat tekivät hyvät tehot mestiksessä viime kaudella ja nyt muodostavat SaiPassa yhden parhaimman nelosketjun koko seuran historiassa kun sentteriksi on laitettu kokenut Appelgren.

Liigan ja mestiksen tasoero on iso, mutta kun joukkueet ovat oikein roolitettu niin kyllä tuollainen Jokerit pystyy liigajumbon haastamaan varmasti aivan täysin.
 
Suosikkijoukkue
Altavastaaja
On ihan tymää ja mm Jokereitten pappaketju sitä vielä korostaa: Miksi Mestiksen tulorakenteella pitää kasata Liiga-tason kulurakenteen joukkue? Eikö ihan kaikkien etu olisi, että Mestiksestä nousemiseen riittäisi se että on Mestiksen paras? Ja Liigasta putoamiseen että on Liigan huonoin. Pitäisi siis riittää että kasaa oman sarjatasonsa parhaan joukkueen. Parantaisi suuresti sitä putoajankin elinkelpoisuutta?
Juuri näin. Mutta pikkuseurat haluavat pitää saavutetuista eduista kiinni kynsin hampain. Siitähän tässä on ihan täysin kyse. Voidaan höpöttää jostain urheilullisuudesta ja karsintojen hienosta paluusta, mutta karu totuus on se, että pikkuseurat eivät halua karsintoja ollenkaan. Tietävät, että jos karsinnoissa kosahtaa, niin se on todennäköisesti koko sen hetkisen osakeyhtiön taru siinä. Eli raha puhuu tässä(kin).
 
Purkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Olisiko Jääkiekossa käytännössä edes mahdollista olla liigan ja mestiksen välillä suoraa putoamista? Liiga olosuhteiden järjestäminen on itsessään varsin kallista, kun liigaa ei voi tulla pelaamaan millään 1000 katsojan ladolla. Onhan se tietysti urheilullisesti hieno ajatus ja varmasti toimii silloin, kun mestiksestä on tyrkyllä Kespoota ja Jokereita. Mutta, mitäs tehdään kun sieltä olisikin liigaan tulossa IPK tai Ketterä?
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mutta, mitäs tehdään kun sieltä olisikin liigaan tulossa IPK tai Ketterä?
Mitä luulisit? Mikä olisi pahinta mitä voisi tapahtua? Liigan paskin joukkue saisi mitä urheilullisesti ansaitsisi (ja kas, Mestiksestä olisikin taas tyrkyllä perinteistä liigaseuraa) ja IPK tai Ketterä pelaisi Liigaa kauden taikka useamman.
Tietenkään pakko ei olisi nousta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös