Korjataan tätä nyt sen verran, että ei se SaiPan alkukausi ollut mitenkään erityisen hyvä. Ensimmäiset neljätoista ottelua tuottivat ainoastaan viisi voittoa. Lokakuun loppupuolella alkoi vasta se neljäntoista ottelun voittoputki, joka nosti SaiPan sarjan kärkisijoille. Voittoputki päättyi joulukuun alussa ja joulukuun lopussa sekä tammikuun alussa oli pelillisesti sekä tuloksellisesti vähän vaikeampaa. Nyt SaiPa on jälleen neljän ottelun voittoputkessa ja edellisessä ottelussa Kärppiä vastaan nähtiin pitkästä aikaa myös pelillisesti hyvä SaiPa.Saipan kohdalla olen koko kauden ihmetellyt, ettei alamäki keskikastiin vaan ota alkaakseen. Saipakaan ei missään tapauksessa ole läheskään varma TOP4. Saipalla oli alkukaudesta motivaatio näyttää ja pisteitä kertyi, joka kantaa nyt kivasti. Vaade kasvaa kokoajan ja alkaa muillakin olla pakko voittaa. Sijoitusten 1-4 pitäminen ei helppoa kyllä ole. Saipa saa vielä loppukaudenkin ylittää itsensä yltääkseen tuohon.
SaiPan romahtamista on monet odottaneet jo pari kuukautta joukkueen nimettömän pelaajamateriaalin takia, mutta jos on katsonut SaiPan otteluita, niin tietää, miksi joukkue on noin korkealla. SaiPa on pystynyt puhtaasti liikkeellä ja fysiikalla dominoimaan otteluita, joista hyvä esimerkki nähtiin viimeksi perjantaina Kärppiä vastaan, joka oli pari erää (etenkin toinen erä) ihan isät vastaan pojat -peliä, kunnes SaiPa nosti jalan kaasulta kolmanteen erään. Kärppien paperilla parempi pelaajamateriaali ei auttanut mitään, kun vastustaja oli vaan niin paljon nopeampi ja vahvempi kaukalossa.
Ei tuo SaiPan tämän kauden hyvyys perustu pelaajien tasoon, vaan siihen että joukkue on paljon keskimääräistä liigajoukkuetta paremmassa fyysisessä kunnossa. Viime aikoina on haastatteluissa mm. kokeneet Kalapudas ja Kousa painottaneet sitä, kuinka kovakuntoinen joukkue heillä on ja vähän epäuskoisestikin naureskelleet sille, kuinka paljon treeneissä joudutaan luistelemaan. SaiPan fysiikkavalmennus on tällä kaudella onnistunut erinomaisesti ja valmennus on Raipen johdolla saanut koko joukkueen ostamaan sen, että tehdään 5% enemmän kuin muut ja se näkyy nyt sarjataulukossa, vaikka pelaajamateriaali ei missään nimessä ole paperilla sarjan kärkeä.
SaiPan kohdalla uskon, että pudotuspelejä silmällä pitäen tuo runkosarjan top-4 sijoitus tulee olemaan vielä paljon tärkeämpi kuin monelle muulle joukkueelle. Kun SaiPan hyvyys perustuu pitkälti luisteluun ja fysiikkaan, niin on ihan eri tilanne lähteä puolivälieriin levänneenä väsyneempää vastustajaa vastaan kuin väsyneenä levänneempää vastustajaa vastaan. Runkosarjan osalta uskon, että SaiPa löytyy top-4 sijoilta yhdessä Lukon ja Ilveksen kanssa. Viimeisen suoran puolivälieräpaikan ottaa sitten joko Ässät, IFK, Tappara tai KalPa.