Mainos

Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2024–2025

  • 722 080
  • 3 062

Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Uskonpa, että Tappara hakee tietyllä tapaa järkevästi paikkaajia sisäisellä kasvulla juuri sen vuoksi, että ulkopuolelta supermiesten hankkiminen osoittautui mahdottomaksi ainakaan järkevällä, budjettiin sopivalla hinnalla.

Tästä ollaan siinä mielessä samaa mieltä, että kyllähän tuo järkevämpää on kasvattaa niistä jo joukkueessa olevista uusia kärkiukkoja kuin lähteä isolla rahalla hakemaan ulkopuolelta. Joukkueessa olevat tietävät pelitavan ja seuran käytännöt.

Jos esimerkiksi verrataan Kärppiin niin kyllähän tuossa omat riskinsä on, että haetaan ne kärkikentät seuran ulkopuolelta. Pelaajilla jälleen uudet tavat ja pelitapa opeteltavana.
Tapparalla riskit enemmänkin siinä, että pystyykö ne pelaajat ottamaan sen seuraavan stepin ylöspäin.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Tapparan tilanteesta sen verran, että minusta siellä on aika iso kontrasti sentterien ja laiturien tason välillä. Koska ihan tosissaan tuon sentteristön suhteen tilanne on se, että tällä hetkellä kaikkien ollessa terveinä Räsänen ja Somppi eivät mahdu edes pelaamaan.. kun ei mahdu niin ei mahdu, paikkoja on vain neljä (kun siis huomioidaan, että Rauhala on aivan pomminvarma kiintiönelossentteri). Mutta jos sitten Helenius lähtee, niin sitten armeliaasti mahtuu toinen heistä. Eikä muuten, mutta Räsänen ja Somppi olisivat kumpikin TOP-2 senttereitä melkein missä tahansa muussa liigajoukkueessa..

Laitureista taas sitten käytännössä Levtchi, Baptiste, Camper ja Liedes ovat kaikki korvaamatta, vaikka joukkue on kuitenkin valmis. Sitä en tiedä pystyykö sitten Räsänen tai Somppi jompikumpi pelaamaan laidalla, mutta vaikea sitten ottaa kantaa kenet noista lähtijöistä he varsinaisesti korvaisivat

Ja kukaan ei ole tarttunut siihen osastoon Tapparalla mikä on myllätty täysin, eli veskat. Metsolalla on toki tilastoissa ihan pelkkää yhdeksiköllä alkavaa lukemaa, mutta onhan hän nyt silti minusta ainakin jonkinlainen kysymysmerkki (ja ei johdu kevään 2013 tapahtumista, ennen kuin kukaan murjaisee jotain sellaista). Ja kakkosveskana sitten puoli-ilmainen Mestis-mestari on myös hyvässä ja pahassa vähintään mielenkiintoinen haku..
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo

Tappara jos kuka pystyy tekemään tarvittaessa kauden aikana laadukkaan hankinnan maalinsuulle. Sama koskee hyökkäystä.

En olisi yhtään huolissani, nyt ollaan vasta heinäkuussa ja joukkue on lopullisesti valmis vasta ensi vuoden siirtorajalla.
 
Aihio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jos esimerkiksi verrataan Kärppiin niin kyllähän tuossa omat riskinsä on, että haetaan ne kärkikentät seuran ulkopuolelta. Pelaajilla jälleen uudet tavat ja pelitapa opeteltavana.
Tapparalla riskit enemmänkin siinä, että pystyykö ne pelaajat ottamaan sen seuraavan stepin ylöspäin.

Kärppien suurin riski on tälläkin kaudella penkin takana. Mikä on Mäntymaan pelikirja, viime kaudella se oli Mannerin jonka kädenjälki näkyi. Kuinka jalostaa muukalaislegioonasta yhtenäinen joukkue. Hyökkäyksen kärki näyttää kovalta. Puolustus sama kuin viime kaudella, hieman hidas. Paljon riippuu Ohtamaan onnistumisesta.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

Muutoin samaa mieltä, muttei Kärppien puolustus hidas ole. Puolustuksen puutteet ovat ihan muualla kuin luisteluvoimassa.
 
Ragulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mihin perustuu monen kirjoittajan käsitys Kärppien iskukyvystä ensi kaudella. Hyökkäyksessä on kova neljän kärki (Turunen, Kovarcik, Gardiner, Tardif), mutta sen jälkeen on iso aukko. Sen jälkeen Ala-Roiko, kokemusta (Kemppainen & Virta) ja lupauksia, joista ei koskaan tiedä. Näin ennakkoon.
Miten korvataan Ville Koivunen (joka viime kaudella lunasti odotukset, yhtenä sarjan kärkipelaajana, jonka syöttöihin Turusen tehot perustuivat, ja Arttu Hyry, yksi sarjan parhaista bottom-six senttereistä? Nämä oli kuitenkin kaksi Kärppien tärkeintä hyökkääjää mennä kaudella.

Puolustus on pitkälti sama kuin viime kaudella. Samaten maalivahdit?
 
Viimeksi muokattu:

Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mihin perustuu monen kirjoittajan käsitys Kärppien iskukyvystä ensi kaudella. Hyökkäyksessä on kova neljän kärki (Turunen, Kovarcic, Gardiner, Tardiff), mutta sen jälkeen on iso aukko. Sen jälkeen Ala-Roiko, kokemusta (Kemppainen & Virta) ja lupauksia, joista ei koskaan tiedä. Näin ennakkoon.
Miten korvataan Ville Koivunen (joka viime kaudella lunasti odotukset, yhtenä sarjan kärkipelaajana, jonka syöttöihin Turusen tehot perustuivat, ja Arttu Hyry, yksi sarjan parhaista bottom-six senttereistä? Nämä oli kuitenkin kaksi Kärppien tärkeintä hyökkääjää mennä kaudella.

Puolustus on pitkälti sama kuin viime kaudella. Samaten maalivahdit?
Onko Kemppaisella edes sopimusta Kärppien kanssa? Eikös tuo edelleen pohdi uransa jatkoa. Aika pitkään on pohtinutkin.
 
Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kärppien suurin riski on tälläkin kaudella penkin takana. Mikä on Mäntymaan pelikirja, viime kaudella se oli Mannerin jonka kädenjälki näkyi. Kuinka jalostaa muukalaislegioonasta yhtenäinen joukkue. Hyökkäyksen kärki näyttää kovalta. Puolustus sama kuin viime kaudella, hieman hidas. Paljon riippuu Ohtamaan onnistumisesta.

Kyllä riskinä on myös miten nämä tähtipelaajat istuvat joukkueeseen. Kaikki eivät samaa roolia enää pysty saamaan. Mielestäni on myös eri asia paukuttaa ynnä muut sijoilla olevassa joukkueessa tehopisteitä kuin kärkiseurassa. Toki myös valmennus on oma riskinsä kun ei ole Mannerta apupoikana.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
@Ragulin samaa mieltä Kärppien tilanteesta. Sehän on fakta, että Tardif-Turunen-Gardiner ovat kaikki todistettavia 50 pisteen miehiä liigaan, joille voi jo kolmestaan laskea noin 60 maalia "aivan heittämällä" (elleivät nyt sitten klassisesti syö toinen toistensa tehoja). Mutta sitten sen jälkeen siellä laidoilla ei ole yhtään ketään, ei oikeastaan edes kelvollisia kolmosketjun laitureita (ellei sitten Anttilaan tyydytä), asia nyt vain on näin.. eli kaipa siellä vielä yksi sellainen vähintään ihan ok tason liigalaituri on hakusessa

Senttereistä heillä taas Kovarcik riitänee(?) ykkössentteriksi, ja sitten on kaksi "kakkossentteriä" eli Virta ja Antti-Roiko. Voisi kuvitella Oulussa olevan sentterikin vielä hakusessa, mutta odottavat kait Kemppaisen lopullista päätöstä jatkaako uraansa vaiko ei
 
Ragulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Hyökkäys näyttää juuri nyt kai suurin piirtein tältä. Kärppien kannattajat voivat korjata virheet:

Ben Tardif – Michal Kovarcik – Teemu Turunen
Aleksi Antti-Roiko – Joonas Kemppainen/X – Reid Gardiner
Olli Nikupeteri – Patrik Virta – Ville Heikkala
Julius Hermonen – Maxim Korpimäki – Marko Anttila
Arttu Alasiurua – Markus Loponen – Kalle Matikainen

Kemppaisella ei ilmeisestikään sopimusta, eikä korvaajaa ole hankittu? Loposella ja Alasiurualla kovat tehot A-junioreissa. Nikupeterillä 134 ottelua SHL:ssä (5+11=16). Matikaisella muutama peli Jukureissa ja viime kaudella Mestistä. Tappara-junnu Korpimäellä 30 ottelua ja 2+4=6 viime kaudella.

Hermonen ja Heikkala ovat saaneet yrittää jo vuosia. Mikään ei viittaa massiiviseen läpimurtoon.

Eli jos Kärpät oli Joona Luodon perässä loppuun saakka, niin haussa on kärkiketjujen rouhija? ja varmaan tuo 2-sentteri?
 
Viimeksi muokattu:

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mihin perustuu monen kirjoittajan käsitys Kärppien iskukyvystä ensi kaudella. Hyökkäyksessä on kova neljän kärki (Turunen, Kovarcic, Gardiner, Tardif), mutta sen jälkeen on iso aukko. Sen jälkeen Ala-Roiko, kokemusta (Kemppainen & Virta) ja lupauksia, joista ei koskaan tiedä. Näin ennakkoon.
Miten korvataan Ville Koivunen (joka viime kaudella lunasti odotukset, yhtenä sarjan kärkipelaajana, jonka syöttöihin Turusen tehot perustuivat, ja Arttu Hyry, yksi sarjan parhaista bottom-six senttereistä? Nämä oli kuitenkin kaksi Kärppien tärkeintä hyökkääjää mennä kaudella.

Puolustus on pitkälti sama kuin viime kaudella. Samaten maalivahdit?
Maalivahdit ovat samat kuin loppukaudesta eli Westerholm ja Karhunen. Puolustus on täysin sama. Pieniniemen tilanne on vielä hitusen avoin, eli voi palatakin. NHL-varaus Peltonen tai Ruotsista tullut Juusola on muutoin hänen paikkaajansa.

Hyökkäykseen Kärpät hakee Kemppaiselle jatkoa ja sen lisäksi yhtä tai kahta kärkimiestä. Kärpät oli Luodon sekä Koivulan perässä isoilla sopimuksilla, mutta molemmat taipuivat lopulta Ruotsiin. Tuossa kuitenkin vähän viitettä siitä, minkä tasoisia vahvistuksia ja minkälaisella budjetilla Kärpät hakee. Ikävä kyllä, Kärpät vaikuttaa olevan luopumassa Junttilasta. Katsotaan, miten tuossa lopulta käy.

Tähän asti tehdyt paikot:

Koivunen -> Tardif
Antonen -> Gardiner
Tiivola -> Virta
Bunnaman -> Kovarcik
Björkqvist -> Nikupeteri

Tulevat:
Kemppainen -> Kemppainen (Todennäköisesti)
Hyry -> Kova vahvistus (~300k)
Junttila -> Kova vahvistus (~300k)

On selvää, että Kärpät on vahvistunut viime kaudesta paljon jo nyt ja pyrkimyksenä on vahvistua vielä paljon lisää.
 
Viimeksi muokattu:

Ragulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tähän asti tehdyt paikot:

Koivunen -> Tardif
Antonen -> Gardiner
Tiivola -> Virta
Bunnaman -> Kovarcik
Björkqvist -> Nikupeteri

Tulevat:
Kemppainen - Kemppainen (Todennäköisesti)
Hyry -> Kova vahvistus (~300k)
Junttila -> Kova vahvistus (~300k)

On selvää, että Kärpät on vahvistunut viime kaudesta paljon jo nyt ja pyrkimyksenä on vahvistua vielä paljon lisää.
Nämä on makuasioita. Koivunen oli Tardifia parempi. Ottaisin Björkqvistin ennen Nikupeteriä. Virrankin kaksi viimeistä kautta ovat olleet vaisuja ja ilmeisesti loukkaantumisten sävyttämiä. Sinun kehuman Tiivolan esitysten ylittäminen ei liene kuitenkaan ongelma. Kemppainen on vuoden vanhempi...

Saa nähdä minkälaisia vahvistuksia sinne on vielä tulossa. Kärppien haut liigan ulkopuolelta ovat viime vuosina olleet heikkoja.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Nämä on makuasioita.
Siinä mielessä ei ole makuasia, etteikö Kärppien joukkue olisi vahvistunut. Kyllä on ja lainaamasi viesti sen selvästi konkretisoi. Olen samaa mieltä kyllä kanssasi siitä, että Koivunen on parempi kuin Tardif. En muuta tuossa viestissä koittanut väittääkään. Aika lailla parasta rallia Tardif kuitenkin Koivusen korvaajaksi lähtökohtaisesti on. Laitoin vain esille, ketä on koetettu korvata kenelläkin tai siis mihin rooliin hankinnat ovat tehty. Parannus viime kauteen on hurja.
 
Suosikkijoukkue
IFK ilman möyrimistä, SAB, NYR, Inkvisitio 1480-
Tähän asti tehdyt paikot:

Koivunen -> Tardif
Antonen -> Gardiner
Tiivola -> Virta
Bunnaman -> Kovarcik
Björkqvist -> Nikupeteri

Tulevat:
Kemppainen -> Kemppainen (Todennäköisesti)
Hyry -> Kova vahvistus (~300k)
Junttila -> Kova vahvistus (~300k)
Jos nuo tulevat hankinnat toteutuu ja vaikka vaan 200K pelimanneilla, niin onko kaukaa haettua jos sanoo hyökkäyksen olevan tuon jälkeen puolisen milliä viime kauden hyökkäystä hintavampi?

Yhtään siis kenenkään diileistä sen enempää tietämättä, kunhan mutuilen tulleilla nimillä sekä Hyryn ja Junttilan odotusarvoon perustuvalla spekulaatiolla.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jos nuo tulevat hankinnat toteutuu ja vaikka vaan 200K pelimanneilla, niin onko kaukaa haettua jos sanoo hyökkäyksen olevan tuon jälkeen puolisen milliä viime kauden hyökkäystä hintavampi?
Ei ole kaukaa haettua. Kärpät on nostanut pelaajabudjettiaan tuntuvasti. Kärpät on kamppailut pelaajista Ruotsin ja Sveitsin kanssa enemmän kuin liigaseurojen kanssa. Osin onnistuen(Tardif, Gardiner, Turunen) ja monesti häviten, kuten Koivulan ja Luodon suunta osoittaa.
 
Bobby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kärpät voi Pelicansilta lainata tarvittaessa sinne kolmosketjuunsa pelaajia, meillä riittää höökkejä kuutiseen ketjuun.. :)
 
Maustemies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Nämä on makuasioita. Koivunen oli Tardifia parempi. Ottaisin Björkqvistin ennen Nikupeteriä. Virrankin kaksi viimeistä kautta ovat olleet vaisuja ja ilmeisesti loukkaantumisten sävyttämiä. Sinun kehuman Tiivolan esitysten ylittäminen ei liene kuitenkaan ongelma. Kemppainen on vuoden vanhempi...
Koivunen oli mahdoton pitää ja Tardif on lähtökohtaisesti parasta mitä Liigaan voi saada korvaamaan Koivunen. Björkqvist on parhaillaan varmasti Nikupeteriä parempi, mutta Kappen ongelma on se, että on jatkuvasti loukissa ja peliesitykset sen vuoksi ailahtelevia. Nikupeteri on ns. oma poika ja kuitenkin vakiinnuttanut pelipaikkansa Ruotsissa, joten siksi itse pidän Nikupeteriä parannuksena Kappeen verrattuna. Virrasta aika maltilliset odotukset ja Kepu menee hyvin kolmosen keskellä. Pleijareissa molemmat tärkeitä pelaajia.

Kärppien hyökkäys tulee varmasti olemaan kova, mutta puolustus on melko keskinkertainen, varsinkin jos Berglundista ja/tai Jandusista ei päästä eroon ja saada parempia pelimiehiä tilalle. Koivisto varmaan taas paukuttaa sen +30p, lähinnä toimimalla ylivoiman syöttölautana Turuselle.
 
Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Siinä mielessä ei ole makuasia, etteikö Kärppien joukkue olisi vahvistunut.

Jos verrataan viime kauden alkuun ja millä saatesanoilla Antonen, Bunnaman, Mingoia, Jandus, Berglund tuli Kärppiin, kyllä se makuasia on onko Kärpät vahvistunut. Kauden lopussa toki mielipiteet muuttuivat aika voimakkaasti etenkin hyökkääjien osalta.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jos verrataan viime kauden alkuun ja millä saatesanoilla Antonen, Bunnaman, Mingoia, Jandus, Berglund tuli Kärppiin, kyllä se makuasia on onko Kärpät vahvistunut. Kauden lopussa toki mielipiteet muuttuivat aika voimakkaasti etenkin hyökkääjien osalta.
Näinhän se on. Viime kauden voimasuhdearvion onnistumisia ja epäonnistumisia olen käynyt rehellisesti läpi. Tervehdinkin ilolla, että nuo ennakolta väärin arvioimani ja flopeiksi osallistuneet hyökkääjät on saatu korvattua Liigassa elittitasolla jo pelanneisiin pelaajiin.
 
Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Berglundin osoittautuminen kalliiksi tyhjäksi arvaksi oli varmasti kaikille yllätys. Jandusia kohtaan odotukset olivat myös hieman yliampuvia.

Kummankin uskon kuitenkin parantavan, kunhan Marjamäen perinnöstä päästään eroon.
 
Ragulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Näinhän se on. Viime kauden voimasuhdearvion onnistumisia ja epäonnistumisia olen käynyt rehellisesti läpi. Tervehdinkin ilolla, että nuo ennakolta väärin arvioimani ja flopeiksi osallistuneet hyökkääjät on saatu korvattua Liigassa elittitasolla jo pelanneisiin pelaajiin.
Mielenkiintoistahan tässä on se että ne eliittitason pelaajat osoittautuivat flopeiksi Kärpissä ja korvattiin eliittitason hauilla, jotka...
 
Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Korpimäkeä ei tietenkään voi nostaa vielä minkäänlaiseksi tekijäksi, mutta tuloksen takana (2+4) nähtiin liigavalmis pelaaja, joka sai yllättävän yhden näyttöpaikan (koska Alasiurua oli Kokkolassa) ja ei sen jälkeen enään junnuihin palannut. Jos pystyy jatkamaan siitä mihin jäi ja parantamaan kesällä ominaisuuksia, niin siinä voi olla yllättävän valmis paikkaaja Hyrylle. Aika puskista se Hyrykin tuonne tuli. Enkä nyt sano, että Korpimäki pelaa ensi keväänä MM-kisoissa ja saa sen jälkeen NHL sopparin, mutta Kärppien neloseen hän voi olla erittäin pätevä sentteri ja tasoltaan parempi, mitä tänne on lupa ennakoida. Itse näin kuitenkin erinomaisen pelaajan jo viime kaudella.

Itseäni huolestuttaa vain puolustus. Tason nousu lepää Arttu Paason ja Janduksen harteilla. Janduksen yksinkertaisesti pitää nostaa tasoaan. Paason mainitsen siksi, että hänellä on potentiaalia tehdä "Hyryt" ja nousta tähtien joukkoon. Muuten tuo puolustus lienee aika paljon viime kauden kaltainen. Juusolakin voi tietysti yllättää, mutta se tarkoittaisi lähinnä ehkä murtautumista kolmospariin.

Maalivahdit ovat liigaan tasonsa näyttäneitä. Heistä ei tarvi olla huolissaan. Visa Vedenpää odottaa vesi kielellä läpimurtosaumoja, jos saumaa tulee.

Vaikka Mäntymaa on kysymysmerkki, on hän mielestäni enemmän tätä päivää kuin Marjamäki. Joukkue on muutenkin rakennettu offensiiviseksi, joten Marjamäen peruuttelut on nyt peruuteltu ja joukkueella on lupa pelata. Uskon, että tämä siivittää Kärpät top3:een. Lopuista hankinnoista sitten riippuu, onko myös mestaruus ja runkosarjan voitto realismia.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mielenkiintoistahan tässä on se että ne eliittitason pelaajat osoittautuivat flopeiksi Kärpissä ja korvattiin eliittitason hauilla, jotka...
Siis oletko sitä mieltä, että Kovarcik, Tardif ja Gardiner floppaavat, eivätkä ole parannus viime kauden epäonnistujiin? Tuskin. Kunhan kuittailet vanhoista asioista. En tiedä, mistä tarve moiseen tulee. Olen kuitenkin erittäin selkeästi ilmaissut olleeni väärässä kyseisten pelaajien iskukyvyn suhteen.

Pikkaisen keskustelua Liigan voimasuhteista elvytin ja mukavaa porinaa saatiinkin aikaiseksi. Harmillisesti sitten vaikuttaa edelleen olevan tätä tietynlaista keskustelijaa liikkellä. Parempi vetäytyä taas toviksi. Kohta modet taas hermostuu mulle, kun voimasuhdeketjussa keskustellaan enemmän McTorsosta kuin voimasuhteista.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös