Eihän nyt ole edes Suviseurat?Eihän tästä tiedä, kun kukaan kärppäläinen ei uskalla tulla tänne yleiselle keskustelemaan muiden kanssa.
Eihän nyt ole edes Suviseurat?Eihän tästä tiedä, kun kukaan kärppäläinen ei uskalla tulla tänne yleiselle keskustelemaan muiden kanssa.
Ei olisi SaiPan ensimmäinen mitali. Mutta kylläkin ensimmäinen lappeenrantalaisseuran mitali.SaiPa ottaa tällä kaudella ekan mitalin.
Puolustuksen ja viisikkopelin osalta yksi huonoimmista näkemistäni jääkiekkopeleistä ikinä. Ei tarvitse varmaan enempää kirjoitella. Joka maanantai rukoillaan tiedotetta näillä näkymin varmaan kauden loppuun asti.Eihän tästä tiedä, kun kukaan kärppäläinen ei uskalla tulla tänne yleiselle keskustelemaan muiden kanssa.
Mikähän tämänkin viestin pointti oli? Näyttäisi ainakin edelliselle sivulle joku kärppäläinen kirjoittaneen, joten ilmeisesti sitä uskallusta löytyi.Eihän tästä tiedä, kun kukaan kärppäläinen ei uskalla tulla tänne yleiselle keskustelemaan muiden kanssa.
Onhan Metro-Areena yli 300k asukkaan kaupungille, ja jonka ulko-ovelta on matkaa Heisingin keskustaan linnuntietä alle kymmenen kilometriä, aivan hävyttömän pieni.Kiekko-Espookin ainakin tänä vuonna hyötyy suhteellisen isolla hallilla ja niin sanotulla paikallisvastustaja-asetelmalla.
Kärpät on Tapparan kovin haastaja. Hyökkäyksen tulivoima vetää vertaistaan koko liigahistoriassa. Pakisto saadaan Masinin pelikiellon jälkeen jo järkevään muotoon. Sentteri ja maalivahti vielä haussa. Tammikuusta eteenpäin alkaa pystysuora nousu kohti parempia asetelmia. Ja kyllä, en oikein muita joukkueita Kärppien lisäksi näe, jotka voisivat Tapparan neljännen peräkkäisen mestaruuden estää.Eihän tästä tiedä, kun kukaan kärppäläinen ei uskalla tulla tänne yleiselle keskustelemaan muiden kanssa.
:DDDDDKärpät on Tapparan kovin haastaja.
No, jos siitä jää kiinni, valmennuksen voi vaihtaa. Kärpillä on kyllä suunnitelma myös tuohon. Pointti on se, että pelaajamateriaali on hurja ja sitä edelleen vahvistetaan. Kärpät on Tapparan kovin haastaja kevätkaudella Mäntymaan kanssa tai ilman.:DDDDD
Reality check: ei ole nykyvalmennuksella, nyt eikä koskaan.
Haluatko lyödä vetoa tästä? Ei takuulla ole. Valmentajanvaihdoksen jälkeen voisi kenties olla, mutta sekin riippuu paljon siitä kuka astuisi tilalle.Kärpät on Tapparan kovin haastaja kevätkaudella Mäntymaan kanssa
Ei mun tarvitse vedoilla näkemystäni pönkittää. Mulle riittävät perustellut mielipiteet.Haluatko lyödä vetoa tästä? Ei takuulla ole. Valmentajanvaihdoksen jälkeen voisi kenties olla, mutta sekin riippuu paljon siitä kuka astuisi tilalle.
Miten ylivertainen Kärpät haastaa(!!!!) Tapparaa, joka ei ollut edes ennakkosuosikki kauteen lähdettäessä.No, jos siitä jää kiinni, valmennuksen voi vaihtaa. Kärpillä on kyllä suunnitelma myös tuohon. Pointti on se, että pelaajamateriaali on hurja ja sitä edelleen vahvistetaan. Kärpät on Tapparan kovin haastaja kevätkaudella Mäntymaan kanssa tai ilman.
Tuollaisen 8 ottelun tappioputken sekä aivan täysin riman alta vedetyn alkukauden jälkeen niitä perusteltuja mielipiteitä pitäisi kyllä jonkun muun antaa. Mitään Kärppien historiaa, kuinka joukkue on tottunut menestymään, ainakin on ihan turha kertoa. Ne ajat Oulussa on ollut ohi jo hyvän tovin ja viime vuosien perusteella, tulee tämänkin kauden sijoitus olemaan jotain 6-10 välilt.Mulle riittävät perustellut mielipiteet.
Tää on silleen helppo että molempien toteutumistodennäköisyys lähentelee nollaa.Kärpät tippuu todennäköisemmin Mestikseen kauden päätteeksi kuin voittaa mestaruuden.
Kärpät on Tapparan kovin haastaja. Hyökkäyksen tulivoima vetää vertaistaan koko liigahistoriassa. Pakisto saadaan Masinin pelikiellon jälkeen jo järkevään muotoon. Sentteri ja maalivahti vielä haussa. Tammikuusta eteenpäin alkaa pystysuora nousu kohti parempia asetelmia. Ja kyllä, en oikein muita joukkueita Kärppien lisäksi näe, jotka voisivat Tapparan neljännen peräkkäisen mestaruuden estää.
Miksi ei? Eikös tämä ole keskustelupalsta?Tällä hetkellä tilanne on tuo, eikä voida jossitella mv osaston paranevan tai valmennuslmosaston muuttuvan ennen kuin ne on tapahtunut.
Kärppien hyökkäyksen ongelma on siinä, että kärki on perkeleen kova ja sitten tulee iso iso notkahdus.
Ottaisin mieluummin Lukon hyökkäyksen kuin Kärppien, sillä Lukon kärki on terävä vaikkei yhtä kova kuin Kärpillä, niin siellä on alakentät kovemmat.
Tämän lisäksi Lukolla on kovempi pakisto kuin Kärpillä. Heikkoudet löytyvät tolppien välistä ja penkin takaa.
Myöskin Kärppien heikkous on valmennus, eikä mv osasto ole sarjan kärkitasoa.
Tällä hetkellä tilanne on tuo, eikä voida jossitella mv osaston paranevan tai valmennuslmosaston muuttuvan ennen kuin ne on tapahtunut.
Kyllä kyseessä oli ihan aito näkemys. Ei mulla ole tapana provoilla.Nyt oli @McTorso :lta harvinaisen hauska näkemys. Tulee jo väkisin mieleen ihan puhdas provoilu.
Miksi ei? Eikös tämä ole keskustelupalsta?
Hyökkäyksessä teillä on juu yksi kova ketju.Kärpät on Tapparan kovin haastaja. Hyökkäyksen tulivoima vetää vertaistaan koko liigahistoriassa. Pakisto saadaan Masinin pelikiellon jälkeen jo järkevään muotoon. Sentteri ja maalivahti vielä haussa. Tammikuusta eteenpäin alkaa pystysuora nousu kohti parempia asetelmia. Ja kyllä, en oikein muita joukkueita Kärppien lisäksi näe, jotka voisivat Tapparan neljännen peräkkäisen mestaruuden estää.
Ei mun tarvitse vedoilla näkemystäni pönkittää. Mulle riittävät perustellut mielipiteet.