Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2023–2024

  • 962 423
  • 4 518

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
En vaan saa tosta Tapparasta tän vuoden mitaliporukkaa millään. Tänäänkin pelillisesti HIFK selkeästi edellä, ja uskallan veikata, että seitsemän pelin sarja kääntyisi stadin suuntaan. Aika näyttää, pystyykö Heljanko yksinään kantamaan kirvesrinnat taas uuteen mestaruuteen. Kevät tulee kohta, hienoa aikaa edessä taas kerran kiekkofaneille.
Tämä peli oli Tapparalta melko nuhainen (vissiin kirjaimellisestikin) eikä pelinhallinta saisi olla noin paljon HIFK:n eduksi jos pudotuspelisarjoja Tappara meinaa voittaa. Tämän pelin käänsi HIFK:n maalivahtien huono ilta Tapparalle.

Kuitenkin kyseessä on vain yksi peli, jossa Tapparalla oli jalkeilla melko repaleinen kokoonpano. Leskinen, Kemiläinen, Savinainen ja Rauhala ym. puuttuivat. Levtchi ei pelannut ottelun loppua, Vittasmäki pelasi totuttua pienemmät minuutit.

Voi tietysti olla keväälläkin moni pelaaja poissa tai puolikuntoinen. Mutta oletettavaa kenties on, että kevään Tappara pelaa ehjemmällä kokoonpanolla ja parempaa peliä.

Ja tietysti HIFK voi myös parantaa. Ja kyllä heidän pitääkin, sillä tänään nähty taso tuskin vielä riittää keväällä pudotuspelivoiton ottamiseen Nokia-areenalta.
 

Tapsuttelija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tapparalla varmasti vaikuttaa paljon se, että hajosiko Kemiläinen ja Leskinen pahastikin.
Jos pakit loppuu, niin Liedes voisi varmaan tuurata yllä mainittuja herroja pakin paikalla, kun Aamulehdessä juuri hiljattain jutteli, että se paikka on Tapparassa vielä kokeilematta. On tainnut sitäkin paikkaa jossain muualla satunnaisesti pelata. On se Witkowskikin pelannut useammassakin pelissä tällä kaudella hyökkääjänä, niin kai sitä vastavuoroisesti voisi Liedeksen tuupata pakin paikalle :-)
 

Kingfisher

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Panthers, Hurricanes
Kevään pelit on kevään pelejä, paras voittaa lopulta aina ja pulinat pois. Toivotaan, että kaikki pääsisivät tosipeleihin parhaimmalla mahdollisella kokoonpanolla, niin ei jää selittelyille sijaa. Kohta mennään.
 

lusmumuumi00

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
En vaan saa tosta Tapparasta tän vuoden mitaliporukkaa millään. Tänäänkin pelillisesti HIFK selkeästi edellä, ja uskallan veikata, että seitsemän pelin sarja kääntyisi stadin suuntaan. Aika näyttää, pystyykö Heljanko yksinään kantamaan kirvesrinnat taas uuteen mestaruuteen. Kevät tulee kohta, hienoa aikaa edessä taas kerran kiekkofaneille.
En lähde ikinä lyömään vetoa Tapparaa vastaan. Sen verran monta kevättä olen katsellut sitä, että Tappara löytää sen tarvittavan maalin jostain.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Se on helppo myöntää, että Tappara ei voita mestaruutta, jos puolustus on tänään nähty

Vittasmäki - Kulonummi
Ahlroth - Juolevi
Ekberg- Witkowski
No joo, kova yllätys se ainakin olisi tuolla puolustuksella. Odotellaan selvityksiä lääketieteelliseltä rintamalta, Leskisen vamman vakavuudesta varmaan riippuu paljon minkälaisia odotuksia keväälle voi laittaa.

Kemiläinen toivottavasti on poissa operaation vuoksi, jossa sille asennetaan jonkun hollantilaisen pikaluistelijan jalat.
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kemiläinen toivottavasti on poissa operaation vuoksi, jossa sille asennetaan jonkun hollantilaisen pikaluistelijan jalat.
Ei ole tietoa, mutta jotenkin oli kommenteista luettavissa, että sekä Kemiläinen että Tuulola pelaisivat, jos olisi playoffit. Heidän suhteensa en olisi siis huolissani. Mutta Leskinen on Heljangon jälkeen Tapparan tärkein pelaaja, joten isosta asiasta on kyse.
 

Tollanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kemiläinen toivottavasti on poissa operaation vuoksi, jossa sille asennetaan jonkun hollantilaisen pikaluistelijan jalat.
Mitkä tahansa jalat käy, kunhan niillä voi muutakin kuin liukua. Tai ehkä se on budjetoinu potkumäärän ennen kautta ja säästää niitä keväälle.

Ei tuosta Tapparan ryhmästä osaa kyllä ennustaa mitään. Onhan se aikamoista jos tuolla esityksellä vie runkosarjan.Ei se nyt mitään kelvotonta ole ollut, mutta ei se oikein ole missään vaihessa loistanutkaan. Ehjä 60 minuuttinen on vielä näkemättä.
 

keigykedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Leijonat
vähemmistössä taitaa olla ne Tapparan kannattajat jotka pitävät Tapparaa suosikkina menemään päätyyn asti tällä kaudella. En ihmettelisi yhtään vaikka tämä kausi päättyisi Tapparan osalta jo puolivälierissä. Sekavan näköistä on touhu ja voittoja kuitenkin tullut jollain ilveellä siitäkin huolimatta. Kaikki varmaan samaa mieltä että joukkueen rakentaminen on mennyt aika vihkoon (kärkisentterit) ja tietenkin Grönborgin tuomaa uutta pelitapaa ei kaikki jo aikaisemmin sopimuksen tehneet eikä uudetkaan ole oikein sisäistänyt. Välikaudeltahan tää haiskahtaa ja isosti mutta siihen oltiin kyllä täysin varauduttukin ja se suotakoon kaikkien näiden menestysvuosien jälkeen. HIFK, Pelicans ja Ilves vahvimmat kandidaatit pytyn nostajiksi keväällä mun papereissa !
 

Tollanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Välikaudeltahan tää haiskahtaa ja isosti mutta siihen oltiin kyllä täysin varauduttukin ja se suotakoon kaikkien näiden menestysvuosien jälkeen.
Nyt oiskin jo aika ottaa yllätysmestaruus. Eihän se noilla isommilla suosikellakaan mitään rallattelua ole ollut ja paineet on varmaan jonkinlaiset.
 
Viimeksi muokattu:

Mensonge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tänään Kärpät ylitti yhden kynnyksen. Kalpan kanssa on nyt fifty-sixty, kumpi veisi sarjan. Ei mitään järisyttävää muutosta, mutta hyvällä hengellä voidaan joku oikeakin sarja voittaa.
 

Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Ilves ja Tappara saavat vastaan nuo 7-10 voittajat, jotka pelanneet pitkään pudotuspeleistä.

Nyt ei näy Ässät kuin viime kaudella. No jokainen joukkue joka pääsee pudospeliin ovat hyviä vastustajienia
 

Tapsuttelija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kaikki varmaan samaa mieltä että joukkueen rakentaminen on mennyt aika vihkoon (kärkisentterit)
No tuota, mitäs kärkisenttereitä Tapparalla viime kaudella oli Lehterän lisäksi? Aika isot saappaat täytettäväksi kuitenkin yhden kärkihepan osalta. Ei tuossa nyt mitään täydellistä floppia ole tällä kaudella ollut, vaikka ei mitään tähtisentteriä porukassa olekaan.
 

räiski

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kyllä tuo HIFK:n tuska Nokia-areenalla on sellainen, että uskaltanen heittää oheisen arvion: Jos HIFK edes kerran voittaa Tampereella vielä tällä kaudella, ovat mestareita. Riippumatta siitä, tulisiko ensimmäinen voitto sitten mahdollisissa välierissä tai vasta finaalissa. Mahdollista pronssipeliä en tähän huomioi. Sen verran iso mörkö tuo Nokia-areena on, että sen mahdollinen selätys tuo riittävän lisäbuustin mestaruuteen.
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kaikki varmaan samaa mieltä että joukkueen rakentaminen on mennyt aika vihkoon (kärkisentterit) ja tietenkin Grönborgin tuomaa uutta pelitapaa ei kaikki jo aikaisemmin sopimuksen tehneet eikä uudetkaan ole oikein sisäistänyt.

Joukkueenrakentamisessa epäonnistuttu eikä valmennuksen pelitavasta ymmärrä uudet eikä vanhat. Heljanko varmaan yksin raahannut 50 peliä joukkuetta ja siinä sivussa tehnyt mm. eniten maaleja liigassa. Olisipa joku hjallisharkimo Tapparan johdossa niin olisi Tapparakin täynnä huippuyksilöitä eikä keikkuisi kärjessä jollain koko kauden kestäneellä ihmetempulla.
 

KiekkoMes

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Detroit Red Wings, KuPS
Tänään Kärpät ylitti yhden kynnyksen. Kalpan kanssa on nyt fifty-sixty, kumpi veisi sarjan. Ei mitään järisyttävää muutosta, mutta hyvällä hengellä voidaan joku oikeakin sarja voittaa.
Eipä KalPakaan ole mihinkään menossa ellei Hutsko ja Kiiskinen kuntoudu. Tällä hetkellä bottom6 pelkkiä junnuja.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
vähemmistössä taitaa olla ne Tapparan kannattajat jotka pitävät Tapparaa suosikkina menemään päätyyn asti tällä kaudella. En ihmettelisi yhtään vaikka tämä kausi päättyisi Tapparan osalta jo puolivälierissä. Sekavan näköistä on touhu ja voittoja kuitenkin tullut jollain ilveellä siitäkin huolimatta. Kaikki varmaan samaa mieltä että joukkueen rakentaminen on mennyt aika vihkoon (kärkisentterit) ja tietenkin Grönborgin tuomaa uutta pelitapaa ei kaikki jo aikaisemmin sopimuksen tehneet eikä uudetkaan ole oikein sisäistänyt. Välikaudeltahan tää haiskahtaa ja isosti mutta siihen oltiin kyllä täysin varauduttukin ja se suotakoon kaikkien näiden menestysvuosien jälkeen. HIFK, Pelicans ja Ilves vahvimmat kandidaatit pytyn nostajiksi keväällä mun papereissa !
Ei nyt ehkä ihan vihkoon kuitenkaan. Somppi ja 39-vuotias Kontiola toki ovat kärkisenttereiksi vähän siinä ja tässä, jollei jopa tuolla ulkona. Muuten joukkue on kyllä rakennettu aika hyvin, jos vain loukkaantumiset ei vie parasta terää.

Grönborgin pelisysteemiin ei myöskään ole samaa luottoa kuin Tapolan systeemeihin (tosin Tapolan joukkueetkin rämpii aina jonkun osan runkosarjassa), mutta on tuossa pelillisesti hyviäkin jaksoja ollut (joskus marras-joulukuussa). Joten kukaties peli kulkee hyväänkin malliin keväällä.

Ykkössuosikki Tappara ei kuitenkaan liene, vaikka runkosarjan voittaisikin. Ilveksellä ja HIFK:llä vaikuttaisi olevan hieman vahvemmat rosterit, Jukureilla ja Pelicansilla taas pelisysteemi paremmalla tolalla. Mutta kohtuulliset yllätyssaumat voi olla Tapparallakin.
 

Mensonge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Eipä KalPakaan ole mihinkään menossa ellei Hutsko ja Kiiskinen kuntoudu. Tällä hetkellä bottom6 pelkkiä junnuja.
Ei sielläkään helppoa ole. Ja aika epätodennäköistä, että pelattaisiin vastakkain. Mutta siitä tulisi kyllä hyvä ja tiukka sarja. Toivotaan, että Hutsko ja Kiiskinen kuntoutuu.
 

KiekkoMes

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Detroit Red Wings, KuPS
Ei sielläkään helppoa ole. Ja aika epätodennäköistä, että pelattaisiin vastakkain. Mutta siitä tulisi kyllä hyvä ja tiukka sarja. Toivotaan, että Hutsko ja Kiiskinen kuntoutuu.
Juu olisi pelillisesti hieno sarja Kärppiä vastaan.
 

Tapsuttelija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tapparaa ei oikein ykkössuosikiksi voi mitenkään rankata. Ei voi materiaalin perusteella, eikä minkään monena aiempana vuonna nähdyn konemaisen suorittamisen perusteella. Eikä voi sen enempää valmennuksen ja isolta osin pelaajiston vaihtuvuuden ja muuttuneen pelitavan takia perustua mihinkään useamman vuoden projektin huipentumaan. Eikä sarjatilanteesta huolimatta mihinkään vahvoihin peliesityksiin runkosarjassa.

Joten mihin realismiin se Tapparan rankkaaminen ykkössuosikiksi edes perustuisi? Koska Tappara? Ilmeisesti moni jo unohtanut, että siitä ei ole kuin kolme vuotta, kun Tappara jäi ilman mitalia (vaikka Tapola). Jos Tappara tällä kaudella on neljän sakissa, niin se on jo varsin kelvollinen suoritus. Finaalipaikka olisi sitten kova saavutus, kultamitalista puhumattakaan.
 

Lintta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Tapparan rutiini + Heljanko ja voittamisen kulttuuri kantaa joukkuetta kohti runkosarjan voittoa. Kärppien menestysputkien aikana oli samankaltaisuutta, revittiin pisteitä huonollakin pelillä.

Se kolmas putkeen tuntuu olevan hankala ottaa. Onko se sitten runkopelaajien kohdalla, kun puuttuu se kipinä siitä suuresta unelmasta. Kaikki on jo yhdessä voitettu, koettu ja saavutettu.

Poffit on kuitenkin oma maailmansa. Tappara on siellä jälleen hankala kenekään neljää kertaa kaataa heidän kotiedulla. Veikkaisin, että puolivälieräsarja tulee olemaan Tapparallle hankala. Vastus on pelannut omia pudotuspelejään jo pitkään ja henki on päällä. Ehtiikö rutinoitunut jättiläinen syttyä, lähteekö diesel kone kunnolla käyntiin? Erot sijoilla 1-8 on pienemmät kuin edellisinä vuosina.

Tämän hetken arvioni välieriin menijöistä on Tappara, Ilves, Pelicans. Hifk, Jukurit ja Kärpät samalla viivalla.

Tulee mielenkiintoinen kevät.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös