Mainos

Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2023–2024

  • 998 779
  • 4 512

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille ja IFK:lle
Taloudellisesti Tapparalla on kyllä varaa yksi kausi olla vaikka ulkona välieristä. Sen verran monta vuotta ovat olleet mitalipeleissä ja saaneet taloudellista puskuria. Jos Tappara aidosti haluaa uudistua ja ottaa uuden suunnan, voi tämä kausi olla kasvukipujen ja uuden oppimisen kausi.
Minäkin ennustan Tapparalle kasvukipuja, koska ihan selvää on, että kun haetaan näin nimekäs valmentaja erilaisesta kiekkokulttuurista, ei hän tule orjallisesti jatkamaan tapparalaista perinnettä vaan ajaa sisään omaa pelitapaana (jossa toki voi olla jotain vanhaakin). Siksi hänet varmaan on palkattukin.

Mutta isossa kuvassa en ole Tapparan kaudesta huolissani. Joukkue on niin nimivahva, että jos pelkästään pelaajien yksilötaidoilla varmistetaan se pudotuspelipaikka, vaikka ei runkosarjaa voitettaisikaan tai edes saataisi kotietua. Ja kausi on niin pitkä, että kevään ratkaisupeleissä uusikin pelitapa alkaa olla jo opittu, joten en silti jaksa uskoa, että Tappara ei keväällä välierissä olisi.
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree!
Kuulostaa siltä, että alkukankeuden jälkeen Tappara dominoi Liigaa ja ensi kaudella kaikki kopioi näitä uusia ylväitä oppeja :)
 

axe

Jäsen
Jos Tappara aikoo tällä tavalla pelata kauden aikana, erityisesti kiekollista taitoa ja laadukkaita pelaajia omaavat joukkueet kykenevät kyllä tulemaan kiekon kanssa alta pois. Samalla puolustaminen vaikeutuu kenttätasapainon puutteen ja pelaajien väsymisen takia. Tapparasta tulee virhealttiimpi ja haavoittuvaisempi joukkue kuin mitä se on ollut pitkiin aikoihin. Kymmenen vuoden aikana rakennettu perusta murenee.

Tällä tavalla pelaaminen toimii Ruotsissa, jossa enemmän tai vähemmän kaikki joukkueet pelaavat nopeasti sekä aggressiivisesti ja pelissä ei ole samanlaista rakennetta. Suomessa peliä lähestytään kuitenkin eri tavalla, jonka myötä tällainen pelaaminen on vähintään iso riski. Erityisesti siksi, että kilpailulliset pelit iskevät päälle nopeasti. Tapparalla ei ole kovin paljoa aikaa harjoitella pelitapaansa vaan pelaajien pitäisi päästä aika nopeasti jyvälle ja samalle sivulle uuden pelitavan toteuttamisesta.
Paljon totta ja hyvää asiaa, ja jaan monet huolenaiheet. Tai sanoisin, että pohdinnan aiheet, sen mitä nyt on jaksanut pohtia, huolehtia ei vielä ole ehtinyt. Mää ainakin myönnän ihan suoraan, että mulla on viime kauden jälkeen pötsi niin täynnä, että sellainen normaalikelvollinen (tavallisilla standardeilla, ei Tapparan 10 viime vuoteen verrattuna) tulos riittäisi, ja pääasia olisi luoda uusille jutuille hyvä pohja ponnistaa seuraavalle ja sitä seuraavalle kaudelle. Niin paljon tulee kuitenkin muuttumaan, että en pysty vaatimaan että jatketaan heti siitä mihin jäätiin. Mutta tietenkään mää en ole muut enkä varsinkaan seuraorganisaatio, joten kaikilla heillä saa olla ihan omat tavoitteensa ja vaatimuksensa.

Sen kuitenkin uskon, että Tampere Cupissa Tappara ei yrittänytkään oikein mitään pelitapaa – niin sekä valmennus että pelaajat sanoivatkin. Enemmänkin näytti, että tavoite oli sellaisessa henkilökohtaisessa sähisemisessä. Hyvin vähän näytti olevan sovittuja juttuja, ja sitten kun on paljon vanhaa ja uutta sekaisin, niin perustekeminen ei ollut kaikkien kanssa ihan samalla sivulla. Kaikkia tilanteita ratkottiin ikään kuin luomuna, mihin syötän, mihin liikun, ketä vartioin. Paljon tilanteita, joissa joku Camper joutui katsomoon nähden raksuttamaan, että mitäs helkkaria minä nyt teen, kun toi mun vasen laitahyökkääjäni painii oman alueen oikeassa kulmassa.

Ja tosiaan harjoituspelejä on enää vain yksi, sitten mennään jo pisteistä. Mutta kyynisesti katsottuna CHL tarjoaa pari harkkapeliä lisää alkuun, ja sitten pelataan kovempia mutta juuri sitä samankaltaista eurooppalaisempaa peliä pelaavia vastustajia vastaan, joten jotain sopeutumisaikaakin tässä vielä on.

Lisäksi uskon vakaasti siihen, että kun Grönborg tosiaan veti Tampereella pitkän kevään ja näki kuinka täällä pelataan, niin hän myös osaa tehdä siitä johtopäätöksiä. Varmasti on kuullut myös apuvalmentajiltaan, että sitä ikään kuin rakenteettomampaa ja rytmittömämpää pitkän viisikkovälin koohotusta on parikin kertaa yritetty ja jouduttu ottamaan askeleita takaisinpäin.

Että tuskin Tapparan peli tälläkään kaudella tulee olemaan sellaista kohkaamista kuin miltä Tampere Cupissa näytti, vaan siinä on myös se vankka suomalainen ja kenties jopa tapparalainenkin aines sopassa mukana.
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Tampere Cupissa nähtiin ensipuraisu siitä, millaista jääkiekkoa Grönborgin Tappara haluaa pelata. Grönborg haluaa joukkueensa olevan selvästi aggressiivisempi hyökkäysalueella kuin mitä Rautakorven ja Tapolan aikana.

Kahden aiemman valmentajan aikana Tapparan pelaamisen ydin oli tasapaino. Kaikkialla ja kaikissa tilanteissa. Kenttä täytettiin aina niin ettei syntynyt isoja välejä eikä pelattu karvatessa itseään hölmösti ulos. Tämä säästi joukkueen polttoainetta ja ratkaisuhetkillä laadukkaat yksilöt ratkaisivat pelit Tapparan eduksi.

Ei sinänsä liity voimasuhteisiin, mutta mielenkiintoista nähdä jos Tappara jatkaa tällä tyylillä ja homma menee vihkoon niin saavatko kehuja mediassa ja palstalla kun tuntuu siltä, että tuo on se pelitapa mitä halutaan nähdä vs. trap ja viivelähdöt.
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jos Tappara aikoo tällä tavalla pelata kauden aikana, erityisesti kiekollista taitoa ja laadukkaita pelaajia omaavat joukkueet kykenevät kyllä tulemaan kiekon kanssa alta pois. Samalla puolustaminen vaikeutuu kenttätasapainon puutteen ja pelaajien väsymisen takia.
Tappara on aiemmillakin kausilla karvannut kovaa ja korkealta eikä vastustaja ole päässyt alta pois. Aina CHL-joukkueita myöten tuokin pelitapa toimii tuloksekkaasti.

Ongelmia kuitenlin tulee, jos tuota meinaa toteuttaa joka ilta. 60 pelin runkosarja ja CHL tuo sellaisen kuorman, että välillä on väkisin pakko ottaa jalka pois kaasulta. Erityisesti syksyllä kun pitää vielä samaan aikaan reenata kauden aikana ja kiriä lyhyen kesän aiheuttamaa vajausta.

Tapolan Tappara oli mestarillinen mukauttamaan peliä tarpeen mukaan. Sieltä löytyi hidaskin vaihe silloinkin, kun ei ollut jalka raikas ja ajatukset oli tulevissa CHL-peleissä. Kuinka hyvin Grönborgin Tappara pystyy muuntumaan muuttuviin olosuhteisiin? Siinä on mielestäni se isoin kysymys aiempaan verrattuna.
 

Trick9

Jäsen
Suosikkijoukkue
-..'
Raikasta nähdä uudenlaista viihdyttävää pelitapaa, itse toivoisin tälläistä lisää kotoiseen Liigaan. Se jää nähtäväksi millä tapaa tuollainen kovan prässin pelitapa toimii läpi pitkän runkosarjan. Varsinkin kun Liigassa tuppaa olemaan viikkoja jolloin on 1 peli viikossa ja sitten seuraavalla viikolla pelataan 4 peliä 6 päivään.
 

Warrior

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kuulostaa siltä, että alkukankeuden jälkeen Tappara dominoi Liigaa ja ensi kaudella kaikki kopioi näitä uusia ylväitä oppeja :)
Eiköhän se näin mene aina ja joka paikassa? Johtavat seurat menee hieman edellä, innovoi ja tuo uusia asioita, joita muut sitten kopioivat perässä. Jos jotain toivon Grönborgilta ja aika varmasti tuokin, on se se, että ajaa tämän hemmetin trappikiekon kauas Suomi-kiekosta.

Aivan varmasti Tapparalla tulee niitä "kyykkäyksiäkin", kun oletus on, että peli muuttuu paljon - sanoi hän haastatteluissa mitä tahansa. Ne on niitä kasvukipuja, joita prosessi vaan muodostaa matkanvarrella, mutta eiköhän se Tappara sieltä top4 joukosta keväällä kuitenkin löydetä.
 

Bobby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Pelicans pelasi Petun ja Nupen jollain kaudella tovin sellaista Kanada-kiekkoa. Enpä ole nähnyt esimerkiksi Kärppiä koskaan niin kusessa Oulussa, mutta sitten tuli pelitavasta johtuva kuorma ja puolet ukoista klesana.
 

Apheu

Jäsen
Grönborgille annetaan varmasti paljon aikaa. Tappara on tunnettu siitä, että malttaa rakentaa rauhassa ja valmentaja ei ole kovin herkästi liipaisimella.

Itse uskon, että 80 % Liiga-joukkueista on vaikeuksissa Tapparan liikkeen ja aggressiivisuuden kanssa, mutta parhaat 20 % osaavat kiekotella paineen alta pois. Uskon kyllä, että variaatioita peleihin löytyy ja keväällä yhä enemmän matchupia.

Fakta on kuitenkin se, että joukkue uudistui hurjasti ja Grönborgin ensimmäinen kausi luvassa, eli etulyöntiasema on näillä pidempään rakentaneilla, joilla Liigan mainiosti tuntevat valmentajat jo toista tai useampaa kautta peräsimessä. HIFK, Ilves ja Pelicans tulevat ensimmäisinä mieleen. Kärpätkin.

Välieriin tulisi kuitenkin ihan ehdottomasti päästä, ja runkosarjassa kärkinelikkoon. CHL:ään Grönborg osaa valmentaa, joten siellä voidaan mennä mahdollisesti jälleen pitkälle.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Apa

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Tän IiÄfKoon piti kai olla joku mestarisuosikki?
Ei, kyllä se on tiukasti Jukureita vastaan taistelevat pelikaanit. Varsinkin, kun viikosta toiseen tulee maireita pommeja Lelulta.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Ei, kyllä se on tiukasti Jukureita vastaan taistelevat pelikaanit. Varsinkin, kun viikosta toiseen tulee maireita pommeja Lelulta.
Todettakoon rehellisyyden nimissä että meillä on molemmilla pelin kanssa vielä vähän hakemista :)

Ipa vaikuttaa tulosskouttauksella aika hyvältä tähän aikaan vuodesta.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Todettakoon rehellisyyden nimissä että meillä on molemmilla pelin kanssa vielä vähän hakemista :)

Ipa vaikuttaa tulosskouttauksella aika hyvältä tähän aikaan vuodesta.
Lehterä ja Laschit alkavat pelaamaan tosipeleissä
 

Joe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset joukkueet (jokerit on venäläinen)
Eikö se nyt ole ihan ok, jos on hakemista ekoissa treenipeleissä. Näillä nyt ei ole mitään painoarvoa mihinkään suuntaan vaikka pelaisi kuinka hyvin tai huonosti. Tsemppiä vaan hänelle joka alkaa näiden perusteella veivaamaan jotain voimasuhdearvioita.
 

Vexe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Näissä peleissä haetaan ihan muuta kuin voittoa. Tietenkin aina toivoisi, että oma joukkue pelaisi kuin unelma jo harkkakaudella. Lupaisi hyvää myös sarjan alettua. Runkosarjassa kaikki pisteet lasketaan ajankohdasta riippumatta.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Okei myönnetään, oli nolo ja huomionhakuinen viesti multa. Poistin.
 

Pantteli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tsemppiä vaan hänelle joka alkaa näiden perusteella veivaamaan jotain voimasuhdearvioita.
...joiden jälkeen voikin lähteä juhlimaan torille elokuun mestaruutta. Joukkueilla on nyt tosiaan yhteisiä jääharjoituksia takana muutamia viikkoja, jos joku odottaa pelin siinä vaiheessa hipovan täydellisyyttä, voi ihan vapaasti hakea Liigaan valmentajaksi.
 

Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF
...joiden jälkeen voikin lähteä juhlimaan torille elokuun mestaruutta. Joukkueilla on nyt tosiaan yhteisiä jääharjoituksia takana muutamia viikkoja, jos joku odottaa pelin siinä vaiheessa hipovan täydellisyyttä, voi ihan vapaasti hakea Liigaan valmentajaksi.
Toissa kaudella, kun Pekka Virta tuli SaiPaan, niin Pitsissä, kuten myös harjoitus otteluissa joukkueen peli näytti siltä, miltä ei ikinä Lappeenrantalaisilla. Upeaa kiekon hallintaa ja kiekottelua. Tuli pitsin voitto ja harjoituskausikin meni lähes ilman tappioita. Sarjakausi alkoi ja ei niin mairittelevin tuloksin. Täysi mysteeri mitä sitten tapahtui. Joukkue ei pelannut läheskään samalla tavalla, kun pelattiin pisteistä. Toki vastustajillakin tähän oma sanottavansa, kuten myös panoksellisilla otteluilla höntsän sijaan.
 

PronssiRanne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves & KOOVEE
En löytänyt vedonlyöntiaiheista ketjua, niin laitetaan tähän, kun voimasuhteitakin asia koskee.

Tälläinen ihan mielenkiintoinen viesti löydetty Ilvesfoorumeilta.

"Markkinoiden uusi tulokas Nubet oli avannut Liiga-kertoimet. Katsoin kertoimia ja ihmettelin, kun valtaosa korkeampia kuin muualla, joten tarkistin palautusprosentin: 95%.

Se on käsittämättömän kova tällaiseen vetoon, kun esim. Unibetilla 83% ja Veikkauksella 80%.

Sen verran on tietoa tuosta saitista, että luotettavuus pitäisi olla 100%. Kotimaisia voimia taitaa pitkälti olla taustalla. https://nubet.com/fi "
 

Liitteet

  • 1691045662548.png
    1691045662548.png
    91,9 KB · kertaa luettu: 423

Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Ei, eikä Suomen Liigaakaan pelata vaan niiden harjoitusotteluita. Eli ei kannata vetää hirveitä johtopäätöksiä vielä.
Minä vedän nyt hirveän johtopäätöksen.
On kaikki edellytykset sille, että Ilveksellä on jalkeilla yksi seurahistorian kovimmista joukkueista.
Maalivahtipeli on pieni kysymysmerkki, mutta Malek ja Gunnar voivat myös loistaa. Pakisto on Liigan huippua. Hyökkääjistöön hankitut ovat kaikki pelanneet hienosti harkkaotteluissa ja muutama ihan ok oli jo ennestään.

Toki.. ei se mihinkään riitä, jos muut ovat vielä parempia, mutta luottavainen olen.
Tasoa löytyy ja leveyttä.. kasipakkina kaveri joka HPK:ssa lainalla pelasi ykköspakkiparissa. Harkkapelissä maalin Hifkiä vastaan tehnyt Soini, ei vielä mahdu pelaamaan. Maalivahtiosastolla lisäksi nuori tsekkilupaus kolmantena. Saattaapa vielä Rätykin palata loppukaudeksi rapakon takaa.
Katsotaan...

Lisäksi.. jos Ilveksestä puhuu jo talvella hyytyvänä joukkueena, niin pitää muistaa, että on kuitenkin kahden edelliskauden mitalisti. Juu.. mestaruus on kaukaa historiasta, mutta ei noita himmeimpiäkään mitaleita niin vaan saavuteta.
 

torreira#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Arsenal
Minä vedän nyt hirveän johtopäätöksen.
On kaikki edellytykset sille, että Ilveksellä on jalkeilla yksi seurahistorian kovimmista joukkueista.
Maalivahtipeli on pieni kysymysmerkki, mutta Malek ja Gunnar voivat myös loistaa. Pakisto on Liigan huippua. Hyökkääjistöön hankitut ovat kaikki pelanneet hienosti harkkaotteluissa ja muutama ihan ok oli jo ennestään.

Toki.. ei se mihinkään riitä, jos muut ovat vielä parempia, mutta luottavainen olen.
Tasoa löytyy ja leveyttä.. kasipakkina kaveri joka HPK:ssa lainalla pelasi ykköspakkiparissa. Harkkapelissä maalin Hifkiä vastaan tehnyt Soini, ei vielä mahdu pelaamaan. Maalivahtiosastolla lisäksi nuori tsekkilupaus kolmantena. Saattaapa vielä Rätykin palata loppukaudeksi rapakon takaa.
Katsotaan...
Kyllä 88-90 vuosina taisi olla ainakin hyökkäyskalusto kovin. Puolustus kyllä nyt todella kova. No ei taida Räty olla palaamassa. Kahden vuoden sopimus kuitenkin. Toki jos tekee Levtchit ja purkaa koko paskan, kun huomaa ettei jakoja siellä suunnalla?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös