Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2023–2024

  • 962 214
  • 4 518

Milvus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampere
Pelicans on ennakkoon arvioiden melko samalla tasolla kuin viime kaudella, samaan aikaan kun kärki on tiivistynyt ja tullut lähemmäksi Pelicansia.
Kova nippu. Paperilla sijat 3-6 , mahdollisuudet yllätyksiin ja sulamisiin niin kuin kaikilla.
 
Ragulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tässä on nyt yksi olennainen virhe: vertaat viime kauden päättänyttä rosteria tähän tulevan kauden alun rosteriin. Paras vertailu rosterin kehittymisestä saadaan, kun vertaillaan vastaavia ajankohtia kauden aikana eli tässä tapauksessa esim kauden alkua.

Viime kaudella Kelleher ja Blood hankittiin vasta marraskuussa ja ihan samalla tavalla tälläkin kaudella tullee vielä ukkoa sisään kauden aikana.

Oikeat vertailut tuossa on siis:

Kangasniemi <-> Lasch, Horky
Eronen, Vilen, Mylläri, Andersson <-> Jordan, Kral, Puutio, Niemelä

Noissa molemmissa on vahvistuttu selvästi. Senttereissä ehkä otettu takapakkia, mutta kokonaisuus silti plussalla vuoden takaiseen - varsinkin, kun Jämsenin ja Vilenin kehityskäyrät sojottavat sillä tavalla yläviistoon, että voivat olla kirkkaimpia kärkihyökkääjiä tällä kaudella.
Ymmärrän ajatuksen, mutta Pelsuilla näyttää olevan kokonaan eri strategia joukkueen kokoamisessa tällä kuin viime kaudella. Viime kaudella joukkueella oli pitkälle kesään vain neljä pakkia kokoonpanossa. Nyt rosteri näyttäisi olevan jo aika lailla täynnä. Tietenkin CHL muuttaa kuviota. Siksi rosteria voi kyllä verrata kauden päättäneeseen. Jos pelaajia tulee lisää, niin aika pian ovet alkaa käydä toiseenkin suuntaan.

Lähteneet olivat kärkiäijiä, nyt tulleiden pitäisi myös onnistua samalla tasolla, että runkosarjassa tavoiteltaisiin TOP-4 sijoituksia. Voi olla, että onnistuvatkin, mutta mitään tehtaan takuuta ei ole. Takaa ei juuri tukia ole tulossa (enempää kuin viime kaudella), sillä Hämäläiset & kumppanit taisivat vetää viime kaudella potentiaalinsa ylärajoilla.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Lähteneet olivat kärkiäijiä, nyt tulleiden pitäisi myös onnistua samalla tasolla, että runkosarjassa tavoiteltaisiin TOP-4 sijoituksia. Voi olla, että onnistuvatkin, mutta mitään tehtaan takuuta ei ole.

Luotan kyllä vielä kovasti Laschiin että paukuttaa edelleen sen noin pinna-per-peli vaikka viime kausi olikin vaisumpi. Näyttöjä on niin monelta kaudelta, että yksi vaisu kausi ei vielä kurssia syöksyyn laita. Yksi kova Lasch vastaa tehoiltaan 2-3 perusjamppaa.

SHL:ssä yli 400 peliä 0.91/p, Liigassa yli 100 peliä 1.05/p
 
Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Takaa ei juuri tukia ole tulossa (enempää kuin viime kaudella), sillä Hämäläiset & kumppanit taisivat vetää viime kaudella potentiaalinsa ylärajoilla.
Kuten todettua nuorten kehitys ei ole lineäärista ja aina voi tulla takapakkia. Ja voi kuitata että lupaavia nuoria on muillakin kommenteilla, mutta nosta nyt kuitenkin muutaman nimen kärjen (2 kahden ekan ketjun) takaa.

- Jesse Kiiskinen (viimekevään 3. kierroksen varaus. ) U18 MM-kisoissa Suomen 3. parhaan pelaajan joukossa. Erittäin kypsä esitys kovimmassa mahdollisessa paikassa Game Sevenissä. Viimekaudella 0+1.Pelasi pääosin U20 jengissä. Lisäksi yli kuukauden loukki hidasti menoa. Mahkat ottaa tontti kolmosketjusta ja tehdä siinä yli 20p
- Kasper Puutio NHL varattu pakki ja U20 kisojen paras pakki. Mahkat isoon läpimurtoon
- Victor Persson. NHL varattu pakki joka erittäin hyvä luistelija ja kiekollista taitoa on. Omaa NHL varauksen. Esitti syksyllä lupaavia otteita ennen kuin loukki päätti kauden
- Jonas Enlund(ei toki junnu:) lähtee nyt tilanteesta jossa odotukset eivät viimekauden jälkeen ole isot kun loukki sen katkaisi. Taidot kuitenkin tiedetään mutta pääsee iskemään takaa ja kaikki on plussaa.
 
Ragulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kuten todettua nuorten kehitys ei ole lineäärista ja aina voi tulla takapakkia. Ja voi kuitata että lupaavia nuoria on muillakin kommenteilla, mutta nosta nyt kuitenkin muutaman nimen kärjen (2 kahden ekan ketjun) takaa.

- Jesse Kiiskinen (viimekevään 3. kierroksen varaus. ) U18 MM-kisoissa Suomen 3. parhaan pelaajan joukossa. Erittäin kypsä esitys kovimmassa mahdollisessa paikassa Game Sevenissä. Viimekaudella 0+1.Pelasi pääosin U20 jengissä. Lisäksi yli kuukauden loukki hidasti menoa. Mahkat ottaa tontti kolmosketjusta ja tehdä siinä yli 20p
- Kasper Puutio NHL varattu pakki ja U20 kisojen paras pakki. Mahkat isoon läpimurtoon
- Victor Persson. NHL varattu pakki joka erittäin hyvä luistelija ja kiekollista taitoa on. Omaa NHL varauksen. Esitti syksyllä lupaavia otteita ennen kuin loukki päätti kauden
- Jonas Endlud lähtee nyt tilanteesta jossa odotukset eivät viimekauden jälkeen ole isot kun loukki sen katkaisi. Taidot kuitenkin tiedetään mutta pääsee iskemään takaa ja kaikki on plussaa
Näitä odotuksia löytyy tosiaankin kaikista joukkueista. Ja NHL-varauksia löytyy. Ilvekseltä voin pistää listalle pari kovempaa prospectia: Joni Jurmo ja Jani Nyman. Ja mitä tekee Eemeli Suomi, jos saa pelata ensi kauden ehjänä ja Santeri Virtanen, joka on saanut vihdoin ehjän harjoituskauden alleen?

Muutama kommentti: Enlund on jo ikämies ja kausi tuossa vaiheessa pois voi olla iso juttu. Puutio lähti peliajan perässä Kalpaan. Ymmärtääkseni Kuopiossa eivät jääneet kaipaamaan. Mutta voi toki olla, että Niemelä tekee jotain paremmin kuin Tommi Miettinen.
 
Ragulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Luotan kyllä vielä kovasti Laschiin että paukuttaa edelleen sen noin pinna-per-peli vaikka viime kausi olikin vaisumpi. Näyttöjä on niin monelta kaudelta, että yksi vaisu kausi ei vielä kurssia syöksyyn laita. Yksi kova Lasch vastaa tehoiltaan 2-3 perusjamppaa.

SHL:ssä yli 400 peliä 0.91/p, Liigassa yli 100 peliä 1.05/p
Uskon myös, että Lasch on hyvä, mutta niin olivat Jasek ja Kangasniemi, sekä Ikonen varsinkin alkukaudesta
 
Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Näitä odotuksia löytyy tosiaankin kaikista joukkueista. Ja NHL-varauksia löytyy. Ilvekseltä voin pistää listalle pari kovempaa prospectia: Joni Jurmo ja Jani Nyman. Ja mitä tekee Eemeli Suomi, jos saa pelata ensi kauden ehjänä ja Santeri Virtanen, joka on saanut vihdoin ehjän harjoituskauden alleen?

Muutama kommentti: Enlund on jo ikämies ja kausi tuossa vaiheessa pois voi olla iso juttu. Puutio lähti peliajan perässä Kalpaan. Ymmärtääkseni Kuopiossa eivät jääneet kaipaamaan. Mutta voi toki olla, että Niemelä tekee jotain paremmin kuin Tommi Miettinen.
Niin taisin mainita että kehitys ei ole nuorilla mene lineäärisesti. Joskus tulee kovia harppauksia kuten Puutiolla nuo U20 kisat. Sitten otetaan takapakkia kuten nuo Kalpa kaudet. Voi olla että breikkaa ensikaudella isosti kuten Toppari Vilen viimekaudella tai sitten ei. Vai odotitko että Toppari Vilen viimekaudella vetää finaaleja ja on plaoffien pakkien pistekakkonen?

Millä perustella nostat Joni Jurmon Jesse Kiiskistä kovemmaksi prospectiksi? Jesse Kiiskinen varattu numerolla 68 ja Jukureissa monta kautta paikallaan polkenut Joni Jurmo numerolla 82.
 
#J81#

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Onneksi se ei ole sinun uskostasi kiinni:) Miten esim.. Ilves on viimevuodesta dramaattisesti vahvistunut?

Eikö? Vastasin kysymykseen, jossa kysyttiin minun uskoani tähän asiaan :)

Ilves on heikentynyt maalivahtiosastolla, vahvistunut puolustus-osastolla, hyökkäys aika samaa tasoa ennakkoon. Valmennus pääsee aloittamaan uuden kauden alusta, eikä kesken kauden hyppää kelkkaan mukaan, joten veikkaan(tai uskon) sijoituksen paranevan Liigassa sekä CHL;ssa.
 
Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Eikö? Vastasin kysymykseen, jossa kysyttiin minun uskoani tähän asiaan :)

Ilves on heikentynyt maalivahtiosastolla, vahvistunut puolustus-osastolla, hyökkäys aika samaa tasoa ennakkoon. Valmennus pääsee aloittamaan uuden kauden alusta, eikä kesken kauden hyppää kelkkaan mukaan, joten veikkaan sijoituksen paranevan Liigassa sekä CHL;ssa.
Joo ei se haittaa jos parantuu. Ilves on minulle se seura joka olisi kaikista mukavin kaataa finaalissa:)
 
Ragulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Niin taisin mainita että kehitys ei ole nuorilla mene lineäärisesti. Joskus tulee kovia harppauksia kuten Puutiolla nuo U20 kisat. Sitten otetaan takapakkia kuten nuo Kalpa kaudet. Voi olla että breikkaa ensikaudella isosti kuten Toppari Vilen viimekaudella tai sitten ei. Vai odotitko että Toppari Vilen viimekaudella vetää finaaleja ja on plaoffien pakkien pistekakkonen?

Millä perustella nostat Joni Jurmon Jesse Kiiskistä kovemmaksi prospectiksi? Jesse Kiiskinen varattu numerolla 68 ja Jukureissa monta kautta paikallaan polkenut Joni Jurmo numerolla 82.
Verrataan pakkia pakkiin ja hyökkääjiää hyökkääjään. Parin viime kauden otannalla pidän Joni Jurmoa kovempana pakkina kuin Kasperi Puutiota, ja Jani Nymania lupaavampana kuin Jesse Kiiskistä. Vai oletko eri mieltä?

Puutiosta tulee mieleen Ilveksessä läpimurtoa yrittänyt Konsta Mäkinen, jolla oli myös takanaan hyvin menneet U20-kisat. Taisi lopuksi pelata Kalpassa.
 
Sardion

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ensimmäinen kori, "ennakkosuosikit": IFK, Ilves, Tappara

Toinen kori
, "pelaajamateriaali lähellä kärkeä, mutta joitain suuria kysymysmerkkejä": Kärpät, Pelicans

Kolmas kori
, "mustat hevoset, joista joku/jotkin kiilaavat top 6, jopa top 4 mahdollinen, mutta niin ovat myös sijat 7-10": JYP, Lukko, TPS

Neljäs kori
, "kaiken mennessä nappiin top 6 mahdollinen": KalPa, KooKoo, Ässät

Viides kori
, "taistelee pääsystä 10 sakkiin": HPK, Jukurit, SaiPa, Sport
 
Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Verrataan pakkia pakkiin ja hyökkääjiää hyökkääjään. Parin viime kauden otannalla pidän Joni Jurmoa kovempana pakkina kuin Kasperi Puutiota, ja Jani Nymania lupaavampana kuin Jesse Kiiskistä. Vai oletko eri mieltä?

Puutiosta tulee mieleen Ilveksessä läpimurtoa yrittänyt Konsta Mäkinen, jolla oli myös takanaan hyvin menneet U20-kisat. Taisi lopuksi pelata Kalpassa.
Jurmo vs Puutio aika tasan. Kuuntelin Pelsu vs Kalpa sarjan ennakon ja siinä Kuopiolainen Kalpaa seuraava toimittaja nosti esiin Puution. Hän piti ensimmäistä Kalpa kautta sellaisena joka lupasi läpimurtoa toisella kaudelle, mutta jotain tapahtui ja Miettiseltä ei saanut oikein luottoakaan. Jurmo kyllä häikäisi luistellaan Jukureissa mutta omassa päässä oli monesti totaalisen hukassa. En näe heissä suurta eroa.

Kiiskinen on Nymania vuoden nuorempi. Että katsotaan nyt. Tällä hetkellä Nyman toki edellä mutta saa nähdä mikä tilanne vuoden parin päästä. Eli nyt voi Kiiskistä parempi pelaaja, mutta onko isosti isompi prosepecti pitkällä tähtäimellä ei tuossakaan NHL seurat kovin isoa eroa näe.
 
Pidin Puutiota tosi lupaavana aikanaan. Voi olla, että Niemelä saa hänet uudelle uralle. Juuri tällä hetkellä se on arvoitus. Näyttävä pelaaja välillä, mutta Kuopiossa taisi tulla virheitäkin.
Jurmo tuli Ilvekseen päästäkseen Pennasen valmennukseen, josta sai nauttia nuorisomaajoukkueessa. Saa nähdä, jatkuuko kehitys ja saako tarpeeksi peliaikaa Ilveksen kivikovassa puolustuksessa. Tällä hetkellä Jurmo kuitenkin Puutiota edellä kahden viime liigakauden perusteella.
 
Nigi

Jäsen
Jurmo vs Puutio aika tasan. Kuuntelin Pelsu vs Kalpa sarjan ennakon ja siinä Kuopiolainen Kalpaa seuraava toimittaja nosti esiin Puution. Hän piti ensimmäistä Kalpa kautta sellaisena joka lupasi läpimurtoa toisella kaudelle, mutta jotain tapahtui ja Miettiseltä ei saanut oikein luottoakaan. Jurmo kyllä häikäisi luistellaan Jukureissa mutta omassa päässä oli monesti totaalisen hukassa. En näe heissä suurta eroa.

Mielestäni Jurmo on selkeästi tästä parista se kovempi tulevaisuuden nimi ja nykyinenkin taso on korkeammalla mitä Puutiolla. 195cm pitkältä pelaajalta harvoin näkee noin sulavaa luistelua.

Kummaltakaan en ole kovin montaa peliä tarkasti seurannut, mutta omaan mieleen Puutio on jäänyt selvästi huonompana pelaajana puolustussuuntaan. Kiekollisesti mielestäni ihan kohtuu tekemistä ja kiekolliseen rooliin varmasti Pelicansissakin suunniteltu.
 
Bobby

On. Ja tiukkaa tekee Puutiolla ottaa sitä ylivoima-aikaakaan, ellei nuo nyt sitten tosissaan meinaa että Jordan vaan pakittelee.
 
#J81#

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
@mirasane tuo voisi olla myös Pelicansin heikennys viime kauden rosteriin verratessa. Eli ylivoimapakit. Taisivat viime kauden ylivoimapakit olla heti alusta asti myös mukana.
 
Viimeksi muokattu:

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Sen verran otan keskusteluun kantaa, että olin innoissani kun saatiin Puutio Kuopioon. U18 U20 peleissä erinomaista pelinlukua, taistelutahtoa ja pelaamista ylipäätään. Höystettynä johtajuusominaisuuksilla

No, mitä KalPa sai 2 kaudeksi? Paikallaan junnaavan junnun, jota piti peluuttaa suojatuilla minuuteilla ja välillä ei uskaltanut peluuttaakkaan. Liian heiveröinen Liigatasolle (ainakin vielä) eikä sijoittuminen jne ollut kohdillaan. Selkeitä puutteita siis vielä miesten tasolla. Sissonssin tulon myötä ei löytynyt roolia enää edes YVlle, missä jotain olisi mieheltä voinut odoottaakkin

Mitä häneltä voi odottaa nyt? Varmasti on tullut jerkkua ranteeseen ja 2 vuotta jo tahkonnut Liigaa. Kokeneempi, voimakkaampi? vanhempi. MUTTA. Aika paljon pitää imo tuosta kehittyä, edes kokonaisaikaiseksi Liiga-pelaajaksi. YVllä pystyy tuottamaan tulosta, mutta sinne rooleihin on jo usein kalliimpaa ja parempaa ukkoa jo Liigassakin. Saa nähdä, mitä Niemelä saa miehestä irti. Mutta ainakaan itsellä ei ole edelleenkään kovin suuria odotuksia. Kun miettii, että roolia ei välttis riitä YVlle asti.

Mutta taas toisaalta. Maisemanvaihto, koutsinvaihto jne niin mistäs sitä tietää, että puhkeaakin kukkaan (potentiaaliinsa). Kuopiossa oli vaikeaa ja ei jääty kyllä miestä tai poikaa perään itkemään
 
Kiitos analyysista. Muistan että Jukurifanit suolasi viimekaudella ja sen jälkeen vastaavalla tavalla Jurmon puolustuspelaamisen. Voisiko joku Jukurimies kommentoida Jurmon oman pään suoriutumista?

Tässä kohtaa hyvä muistaa Toni Utunen, kun tuli Pelsuun. Oli Tapparafoorumin ja Tapparafanien sylkukuppi ja sielläkään ei kukaan jäänyt kaipaamaan. Utusella myös kovat näytöt maajoukkueista alla. Minkätason pelaaja Toni Utunen on nyt?
 
1000

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara 2.0, Sasha & Patu

Tohon kun pistää tilalle Toni Utusen, niin tilanne oli pykälää heikompi, kun lähti Tapparasta Lahteen. Ei ollut oikeastaan mitään annettavaa, vaikka sai ihan mukavasti peliaikaa ja mahdollisuuksia. Mutta aika kivasti on Utusella kulkenut Lahdessa.
 
Jep Utunen +- +22 liigan 5. Paras.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: 1000

mas59

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kiitos analyysista. Muistan että Jukurifanit suolasi viimekaudella ja sen jälkeen vastaavalla tavalla Jurmon puolustuspelaamisen. Voisiko joku Jukurimies kommentoida Jurmon oman pään suoriutumista?

Tässä kohtaa hyvä muistaa Toni Utunen, kun tuli Pelsuun. Oli Tapparafoorumin ja Tapparafanien sylkukuppi ja sielläkään ei kukaan jäänyt kaipaamaan. Utusella myös kovat näytöt maajoukkueista alla. Minkätason pelaaja Toni Utunen on nyt?
Vai olisiko se kovin tulevaisuuden puolustaja ennen Purmoa ja Puutiota kuitenkin Viktor Persson? Paras luistelu, taitavat kädet ja kova usko Atlantin takaa!
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös