Mainos

Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2022–2023

  • 1 069 468
  • 5 038

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Itse uskon hankintojen vielä muuttavan voimasuhteita. Toki monilla on jo kärkirooleissa kovat tekijät, mutta täsmähankinnoilla jokainen joukkue onnistuessaan vahvistuu.
Haluaisin myös nostaa sen tosiasian, että tällä hetkellä tosi monella joukkueella on repaleisuutta kokoonpanossaan. Kuka on Sveitsin turnauksessa, kuka Kanadan kisoissa. Osalla loukkaantumisia pitkä rivi ja joitakin avainpelaajien pelikieltojakin on päällä.

Kunhan nämä mutkat oikenevat muutaman viikon tai kuukauden-kahden kuluessa, voivat voimasuhteet kevättä kohden vielä muuttua. Toki runkosarjan järjestykseen ei kohta ehdi valtavia loikkia tekemään, mutta kaikki tietää ja muistaa, että sääleistäkin on finaaliin ylletty.
 
Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
mutta kaikki tietää ja muistaa, että sääleistäkin on finaaliin ylletty.
Kyllä, mutta vain kerran koko historiassa, eikä mestaruutta sääleistä vielä koskaan viety.
Mestaruuden vie suurimmalla todennäköisyydellä runkosarja 3 parasta, taitaa olla myös niin että vain kerran on mestaruus mennyt sijoille 6 ja 5 sen alle ei kertaakaan.
Näiden valossa on klisee kun jotkut hokee että riittää kun runkosarjassa on kuuden joukossa, ei tilastojen mukaan tuppaa riittämään jos kannua havittelee.

Yleensä se 60 peliä on näyttänyt, että sille on syynsä miksi jotkut on kärjessä.
Hyvin on harvinaista että joku yllättää sijalta 5 ja sitä alempaa. No onhan se teoreettisesti mahdollista että joku tekee joskus historiaa.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mestaruuden vie suurimmalla todennäköisyydellä runkosarja 3 parasta, taitaa olla myös niin että vain kerran on mestaruus mennyt sijoille 6 ja 5 sen alle ei kertaakaan.
Nykyisessä kymmenen joukkueen pudotuspelijärjestelmässä 4 kertaa TOP-3 ulkopuolelta.

TPS (6.) 2010
JYP (4.) 2012
Ässät (4.) 2013
HPK (5.) 2019
 
Viimeksi muokattu:

Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Nykyisessä kymmenen joukkueen pudotuspelijärjjestelmässä 4 kertaa TOP-3 ulkopuolelta.

TPS (6.) 2010
JYP (4.) 2012
Ässät (4.) 2013
HPK (5.) 2019
Jotenkin näin muistelinkin, tosiaankin top 3 ulkopuolelta tuleva on "yllätys" mestari ja poikkeus.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Nykyisessä kymmenen joukkueen pudotuspelijärjestelmässä 4 kertaa TOP-3 ulkopuolelta.

TPS (6.) 2010
JYP (4.) 2012
Ässät (4.) 2013
HPK (5.) 2019

Jotenkin näin muistelinkin, tosiaankin top 3 ulkopuolelta tuleva on "yllätys" mestari ja poikkeus.
Ja on ylipäätään muutenkin melkoinen harvinaisuus. Tappara oli runkosarjan viides vuonna 2003 ja voittivat mestaruuden, tämä + @Via Dolorosa :n luettelemat kerrat onkin sitten ainoat kerrat liigamestari on tullut runkosarjan top 3:n ulkopuolelta. Lisäksi näissäkin finaaleissa hopeajoukkue on lähes aina ollut runkosarjan kolmen parhaan joukossa, ainoa poikkeus oli 2010 kun TPS:n finaalivastustaja oli runkosarjan sijalla viisi ollut HPK.

Olen aiemminkin puhunut siitä, että Liiga on melko "tylsä" sarja kun pudotuspeleissä pärjää usein ne joukueet mitkä runkosarjassakin. Toki yksittäisiä poikkeuksia nousee esiin aina silloin tällöin, mutta Liigan kohdalla se väite että "pudotuspelit on ihan oma maailmansa" on kyllä yleensä melkoinen myytti. Eniten se pitää paikkaansa ehkä puolivälierissä silloin kun kaksi suht tasaväkistä jengiä kohtaavat eli käytännössä sijat 4-5 ja 3-6, silloin pudotuspelien "oma maailma" nousee ehkä paremmin esille kun jotkut tietyt "playoff-pelaajat" nousevat ratkomaan pelejä. Aika harvassa on kuitenkin ne yllätykset että sieltä säälipleijareista joku joukkue tiputtaa runkosarjan sijoilla 1-2 olleet, näin on käynyt liigahistoriassa muistaakseni neljä kertaa.
 
Jotenkin näin muistelinkin, tosiaankin top 3 ulkopuolelta tuleva on "yllätys" mestari ja poikkeus.

Näinhän se on. Top3:sta tosiaan todennäköisesti mestari, mutta Top3:ssa voi olla myös joukkueita, joilla ei ole mitään palaa taistella mestaruudesta pudotuspeleissä. Runkosarjan top3-sija voi antaa täysin väärän kuvan mestaruusmahdollisuuksista. Esim. viiime kaudella Jukureiden mestaruudelle ei olisi kukaan täyspäinen laittanut senttiäkäään vaikka oli runkosarjan kakkonen. Sama juttu Kaskisen Tepsille 2018.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Senttereiden TOP20 pistepörssi:

1) Holmström - Sport = 30pts
2) Lehterä - Tappara = 28p
3) Kontiola - Ilves = 27p
4) Rissanen - KalPa = 27p
5) Platzer - JYP = 23p
6) Mattila- Lukko = 22p
7) Liedes - KooKoo = 21p
8) Räsänen- KalPa = 21p
9) Jasek - Pelicans = 20p
10) Mäkinen - Jukurit = 20p
11) Jo. Ikonen - Pelicans = 19p
12) Tikka - Ilves = 17p
13) Braden - JYP = 17p
14) Tiivola - Kärpät = 16p
15) Kemppainen - Kärpät = 15p
16) Mustonen - HPK = 15p
17) Molin - Kookoo = 15p
18) Kunyk - Kärpät 15p
19) Koivistoinen - HIFK = 14p
20) O. Kapanen - KalPa = 14p

Listasta voidaan todeta, KalPalla on Liigan parhaat sentterit. 4. sentteriä TOP-20 listalla. Nojoo. Oikeastihan Mäenpää on pelannut suurimman osan kaudesta (ellei kokonaan) laiturina. Silti outoa nähdä KalPalta nuinkin isoa edustusta TOP20 listalla. Toki myös pelimäärä kaikista suurin.

Mutta joo. Tällä hetkellä pistepörssin käressä on Sportin superketjun Holmström. Lehterä sitten toisena ehkäpä odotetusti. ja Kärppien Kemppainen löytyy KH pistepörssistä vasta sijalta 15. Ja paljon "hehkutettu" Mäntykivi listalla sijalla 19. Toki pisteet eivät aina kaikkea kerro, mutta kunhan mainitsen.

Kautta pelattu nyt siis se about puolet. Mielenkiintoiseksi menee, että ketkä sitten keväällä nousevat eniten esille. Itselleni isoimmat yllätykset tuota listaa peilaten ovat JYP Platzer sekä Jukurien Mäkinen. Sekä toki se, että Kärppien tehokkain sentteri on Tiivola.

Edit. Tosiaan tilastot otettu suoraan Liiga.fi ja keskushyökkääjät. Päin vittuahan nekin ovat. Korjattu Jo. Ikonen sekä Holmström.
 
Viimeksi muokattu:

mas59

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Liigan sivut eivät kerro totuutta aina.
Pelicansin Joni Ikonen on keskushyökkääjä vaikka liiga mitä sanoisi. Pisteitä 19
 
Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ja on ylipäätään muutenkin melkoinen harvinaisuus. Tappara oli runkosarjan viides vuonna 2003 ja voittivat mestaruuden, tämä + @Via Dolorosa :n luettelemat kerrat onkin sitten ainoat kerrat liigamestari on tullut runkosarjan top 3:n ulkopuolelta.
+TPS voitti vuonna 1995 mestaruuden runkosarjan neljänneltä sijalta.

Näissä, kun mestari on tullut top3:n ulkopuolelta on tainnut muuten olla lähes aina niin, että runkosarjan lopulla oli tulevalla mestarilla jo melkoinen lentokeli päällä. Parhaat esimerkit tästä ovat varmaan Ässät 2013 ja TPS 1995.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Senttereiden TOP20 pistepörssi:

Äkkiseltään katsottuna Top20 senttereiden pistepörssissä ei ole edustusta tällä hetkellä seuroista:

Ässät, SaiPa, TPS ja Sport. Sportin kohdalta top20 sentterin puuttuminen on erikoista, koska siellä ovat ruotsalaiset pistetykit
 
Pate

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara

Niin onko toi Lööke-Holmström-Hjalmarsson se sellainen donitsi-ketju mistä Ville Nieminen Calgaryn aikanaan jutteli, ettei ole keskustaa ollenkaan?
 
Snacilep

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Leijonat, Ukraina
Eikö Sportin Holmström ole kuitenkin ihan puhdas sentteri?
 
WestCoast110

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Giallorossi
Äkkiseltään katsottuna Top20 senttereiden pistepörssissä ei ole edustusta tällä hetkellä seuroista:

Ässät, SaiPa, TPS ja Sport. Sportin kohdalta top20 sentterin puuttuminen on erikoista, koska siellä ovat ruotsalaiset pistetykit
Holmström on ihan sentteri ja itseasiassa liigan sijalla 1 pisteissä keskikaistalla. Nuo tiedot kun on otettu liigan paskasta palvelusta niin lista on puutteita täynnä.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
No ihmettelinkin juuri tuossa, että miten voi Sportilla olla ettei kukaan sentteri olisi tehnyt edes 14p

Eli jäljelle jää kolmikko Ässät, SaiPa ja TPS joilla ei ole sentterin tontilla pistemiehiä.
 
Entrosantier

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Senttereiden TOP20 pistepörssi:

1) Lehterä - Tappara = 28p
2) Kontiola - Ilves = 27p
3) Rissanen - KalPa = 27p
4) Platzer - JYP = 23p
5) Mattila- Lukko = 22p
6) Liedes - KooKoo = 21p
7) Räsänen- KalPa = 21p
8) Jasek - Pelicans = 20p
9) Mäkinen - Jukurit = 20p
10) Jo. Ikonen - Pelicans = 19p
11) Tikka - Ilves = 17p
12) Braden - JYP = 17p
13) Tiivola - Kärpät = 16p
14) Kemppainen - Kärpät = 15p
15) Mäenpää - KalPa = 15p
16) Mustonen- HPK = 15p
17) Molin - Kookoo 15p
18) Mäntykivi - Ilves = 15p
19) Kunyk - Kärpät = 15p
20) Koivistoinen - HIFK = 14p
20) Kapanen O. - KalPa = 14p.
20) Jääskä - HIFK = 14p

Listasta voidaan todeta, KalPalla on Liigan parhaat sentterit. 4. sentteriä TOP-20 listalla. Nojoo. Oikeastihan Mäenpää on pelannut suurimman osan kaudesta (ellei kokonaan) laiturina. Silti outoa nähdä KalPalta nuinkin isoa edustusta TOP20 listalla. Toki myös pelimäärä kaikista suurin.

Mutta joo. Tällä hetkellä pistepörssin käressä on Lehterä. Ehkäpä odotetusti. ja Kärppien Kemppainen löytyy KH pistepörssistä vasta sijalta 13. Ja paljon "hehkutettu" Mäntykivi listalla sijalla 17. Toki pisteet eivät aina kaikkea kerro, mutta kunhan mainitsen.

Kautta pelattu nyt siis se about puolet. Mielenkiintoiseksi menee, että ketkä sitten keväällä nousevat eniten esille. Itselleni isoimmat yllätykset tuota listaa peilaten ovat JYP Platzer sekä Jukurien Mäkinen. Sekä toki se, että Kärppien tehokkain sentteri on Tiivola.
Pistäpä Noutoloukku Axel Holmström tuonne kärkeen yhteispistein 9+21=30p.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Joo liigan sivuiltahan tilastot ovat ja sieltä sentterit (menin mistä aita matalin) ja vituikshan se meni. Ikonen ja Holmström listalle korjattu - sekä sen mukaan muut sijoitukset.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Sekä Kärpät että HIFK lähti molemmat kahdella nuorella vestarilla kauteen ja molemmat jengit ovat eniten flopanneet pelaajabudjetin suuruuteen nähden.

Jännä yhteensattuma, vaikkei se sinänsä niistä molareista mitä ilmeisimmin ole ollut kiinni.

+TPS voitti vuonna 1995 mestaruuden runkosarjan neljänneltä sijalta.

Näissä, kun mestari on tullut top3:n ulkopuolelta on tainnut muuten olla lähes aina niin, että runkosarjan lopulla oli tulevalla mestarilla jo melkoinen lentokeli päällä. Parhaat esimerkit tästä ovat varmaan Ässät 2013 ja TPS 1995.

Kyllä tuo loppukauden lentokeli yleensä on yhdistänyt näitä "ihme"mestaruuksia. Tosin Tapparalla oli myös erinomainen lentokeli päällä silloin 2013, mutta sitten Barkov ja Connolly loukkantuivat.

Viimeiset 20 ottelua runkosarjasta oli 13 suoraa voittoa, 3 jatkoaikavoittoa, 2 jatkoaikatappiota ja 2 suoraa tappiota. Pistekeskiarvo 2,35 ja tämä jatkui playoffseissa, 10 ensimmäisestä ottelusta 9 voittoa.

30 matsin putki siis 25 voittoa (sisältäen ensimmäisen finaalin).

Sitten 4/5 viimeisestä matsista tappioita Ässille.

Muistan kyllä joskus katsoneeni sen Ässien recordin samalta ajalta ja lähelle yhtä hyvä se oli. Muistaakseni Tapparalla ei ole koskaan ollut vastaavaa lentokeliä ennen finaaleita, millään toisella kaudella.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
TPS voitti vuonna 1995 mestaruuden runkosarjan neljänneltä sijalta.
Saakeli mä vielä tarkistin tuon ja jotenkin onnistuin katsomaan tuon väärin. Mutta tosiaan, Ässistäkin piti mainitsemani tuo että silloin 2013 tekivät ihan jäätävän nousun ja pleijareita ajatellen vire oli melkoinen. Aika harvinaisia tällaiset tapaukset on.
 
Milvus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampere
Kärppien Kemppainen löytyy KH pistepörssistä vasta sijalta 15. Ja paljon "hehkutettu" Mäntykivi listalla sijalla 19. Toki pisteet eivät aina kaikkea kerro, mutta kunhan mainitsen.

Muistan ennen kautta kiihkeän ja hedelmättömän kädenväännön parin Ilvesläisen ja yhden oululaisen palstajeesuksen välillä keskushyökkääjien H2H paremmuudesta.
Kärppien 'kallis' Kemppainen täsmälleen samoissa pisteissä halvemman, laitaan siirretyn ja pienemmällä peliajalla operoivan Mäntykiven kanssa.

Voidaan kai todeta, että tuhnuja suutareita molemmat, toinen vaan vähän kalliimpi.
 
Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Viimeiset 20 ottelua runkosarjasta oli 13 suoraa voittoa, 3 jatkoaikavoittoa, 2 jatkoaikatappiota ja 2 suoraa tappiota. Pistekeskiarvo 2,35 ja tämä jatkui playoffseissa, 10 ensimmäisestä ottelusta 9 voittoa.

30 matsin putki siis 25 voittoa (sisältäen ensimmäisen finaalin).

Sitten 4/5 viimeisestä matsista tappioita Ässille.

Muistan kyllä joskus katsoneeni sen Ässien recordin samalta ajalta ja lähelle yhtä hyvä se oli. Muistaakseni Tapparalla ei ole koskaan ollut vastaavaa lentokeliä ennen finaaleita, millään toisella kaudella.
Tosiaan, Ässien rekordi samalta ajalta oli vain lähes yhtä hyvä, mutta erona lähinnä se, että Ässien lentokeli alkoi myöhemmin. Eli tuolla tavalla laskien Ässille tuli alkuun neljä tappiota ja sen jälkeen lähes pelkkiä voittoja ja jopa parempaa suorittamista kuin Tapparalla. Noiden tammikuun puolenvälin jälkeen tulleiden neljän peräkkäisen tappion jälkeenhän Ässät heitti virallisesti pyyhkeen kehään ja luovutti taistelun säälipleijaripaikasta myymällä ykkössentteri Stephen Dixonin KHL:ään. Sitten alkoikin yllättäen tuo uskomaton voittoputki, joka ei nostanut Ässiä pelkästään sääleihin, vaan jopa suorille pudotuspelipaikoille ja vielä kotiedulla.

Runkosarjan viimeiset 15 peliä tuottivat Ässille 12 suoraa voittoa, 2 jatkoaikavoittoa ja yhden jatkoaikatappion. Pistekeskiarvo 2,73. Pudotuspeleissä 10 ensimmäisestä ottelusta 8 voittoa. Sitten jos täydennetään tuo runkosarjan loppu 20 otteluun, jolloin saadaan mukaan aikaa ennen hanskojen heittämistä tiskiin ja Dixon mukaan joukkuseeseen, tulee saldoksi 12 suoraa voittoa, 3 jatkoaikavoittoa, 2 jatkoaikatappiota ja 3 suoraa tappiota. Pistekeskiarvo 2,20.

Eli ennen finaaleja Ässät otti viimeisistä 25 ottelusta (=aika Dixonin myynnin = säälipaikasta taistelusta luovuttamisen jälkeen) 22 voittoa. Jos tuo täydennetään viimeisiksi 30 otteluksi, sitten siihen saadaan 23 voittoa.

Sitten taas tuolloin 1995 TPS otti runkosarjan päätteeksi kahdeksan voittoa peräkkäin maalierolla 58-15, eli keskimäärin 7,3 tehtyä ja 1,9 päästettyä maalia ottelua kohden. Sitten puolivälieristä ja välieristä kuusi voittoa ja kaksi tappiota. Toki finaalivastustaja Jokerit hoiti puolivälierät ja välierät vielä paljon vakuuttavammin: kuusi suoraa voittoa maalierolla 34-7.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
+TPS voitti vuonna 1995 mestaruuden runkosarjan neljänneltä sijalta.

Näissä, kun mestari on tullut top3:n ulkopuolelta on tainnut muuten olla lähes aina niin, että runkosarjan lopulla oli tulevalla mestarilla jo melkoinen lentokeli päällä. Parhaat esimerkit tästä ovat varmaan Ässät 2013 ja TPS 1995.
Eikös TPS:lla mennyt 2010 myös runkosarjan viimeiset n. 5 peliä jo suht voitokkaasti?
 
HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
7) Liedes - KooKoo = 21p
8) Räsänen- KalPa = 21p
9) Jasek - Pelicans = 20p
10) Mäkinen - Jukurit = 20p
11) Jo. Ikonen - Pelicans = 19p
12) Tikka - Ilves = 17p
13) Braden - JYP = 17p
14) Tiivola - Kärpät = 16p
15) Kemppainen - Kärpät = 15p
16) Mäenpää - KalPa = 15p
17) Mustonen- HPK = 15p
18) Molin - Kookoo 15p
Käännä nyt vielä vähän veistä haavassa.

Liedes tuossa listassa on aika irvokas, kun häviää sentterin paikalle siirrettäessä täysin kentältä. Sentterinä kyllä muutamia pelejä pelannut, mutta toivottavasti ei enää ikinä uudelleen ja pisteitä voisin vannoa olevan pyöreät nolla tuolla pelipaikalla pelatuissa otteluissa.

Ja sitten tämä Molin. Ai että. Ykkössentteriksi hankittu Molin Rouge, joka ei pysty sentterinä pelaamaan johtuen jostain vammoista kesäkaudella. Ei vaan jalka riitä. Toki todettava parantaneen peliään, kuin sika juoksuaan eikä täysin turhake ole enää, mutta sentterinä ei kyllä oikein peli onnistunut alkukaudesta.

Ps. KooKoo, ei Kookoo ;)
 
Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eikös TPS:lla mennyt 2010 myös runkosarjan viimeiset n. 5 peliä jo suht voitokkaasti?
Juu, oli ihan hyvä runkosarjan loppu silloinkin, kuten noilla kaikilla muillakin mestaruuden runkosarjan top4:n ulkopuolelta voittaneilla jengeillä. Tosin sitten runkosarjassa kärkipäähän sijoittuneet joukkueet ovat voittaneet mestaruuksia myös heikosta runkosarjan lopusta huolimatta. Esimerkiksi Jokerit hävisi 2002 runkosarjan kuusi viimeistä ottelua, mutta nousi silti kolmannelta sijalta mestaruuteen. Sitten taas TPS 1993 ja Jyp 2009 voittivat runkosarjan täysin ylivoimaisen syyskauden ansiosta, vaikka olivat koko kevätpuolen runkosarjasta hyvinkin keskinkertaisia. Molemmat kuitenkin väänsivät pudotuspeleistä mestaruuden kotiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös