Mainos

Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2022–2023

  • 1 069 384
  • 5 038

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hyviä ennakoita olet tehnyt, ei mitään niistä pois. Tuo vain oli vahva veikkaukseni Tapolan ja Marjamäen arvioista ja uskon, että en kovin väärässä ole :)
Kiitos! Valveutuneena nimimerkkinä pystyt tuon viimeisimmän Tepsiä koskevan arvioni perusteella päättelemään, jotta osuitko oikeaan veikkauksessasi.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Muuten hyvään ennakkoon pakko ottaa tästä kiinni. Harjoituspelien perusteella herrat Rech ja Kosmachuk ovat valovuoden edellä herroja Sandberg ja Hults. Varsinkin Kosmachuk tulee oletettavasti olemaan korkealla maalipörssissä
Jäädään jännittämään, kuinka käy. Tuon kaksikon asetin lokeroon arpa ja Steenberg sitten siihen keskinkertaisuuslokeroon. Mahtavaa, jos voittavat arvat on kyseessä!
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Potentiaalia on paljon, mutta niin myös epävarmuutta.
Itse en näe epävarmuutta.

Lassi Lehtinen on urallaan kaiken mahdollisen voittanut sarjoissa missä on pelannut ja oikeastaan se koko urakehitys on ollut aina vain ylöspäin.

Tasan yksi huono kausi ja yleinen mielipide tuntuu olevan, että kaveri on epävarma ja menestys Lukossa ei ollutkaan Lassin ansiota.

Moisanen+Lehtinen on parivaljakko, joka vituttaa aivan suunnattomasti täällä ja aiheuttaa kateutta. Katsotaan mitä ensi kausi tuo tullessaan, mutta ainakin täällä on vahva usko, että palaa aivan sinne eliittitasolle, kun tällä kertaa on saanut ehjän kesänkin alle, toisin kuin viime kaudella.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Itse en näe epävarmuutta.
Jep. Annoin kuitenkin ihan kelpo arvosanan eli kasin. Zagidulin ja Lehtinen ovat mielestäni aika samantasoiset maalivahdit lähtökohtaisesti. Ihan huippujen joukkoon ei Lehtistä mielestäni voi kuitenkaan laittaa. Liigassa on paljon kovia maalivahteja.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ihan mielenkiinnosta, niin miksi ei? Viime kauden takia?
Isolta osin viime kauden vuoksi. Hän pelasi huonosti ja tuli syrjäytetyksi. Lehtinen on pelannut loistavasti kaksi kautta laadukkaan ja kovassa tikissä olleen joukkueen maalivahtina. Kaksi kautta hän on pelannut huonommin, kun joukkueen paketti ei ole ollut kasassa. Liigassa on niin paljon kovia maalivahteja, etten Lehtistä ihan kärkeen näe sitten millään. Toivottavasti suunta on jälleen ylöspäin.
 
Suosikkijoukkue
Ilves
Itse en näe epävarmuutta.

Lassi Lehtinen on urallaan kaiken mahdollisen voittanut sarjoissa missä on pelannut ja oikeastaan se koko urakehitys on ollut aina vain ylöspäin.

Tasan yksi huono kausi ja yleinen mielipide tuntuu olevan, että kaveri on epävarma ja menestys Lukossa ei ollutkaan Lassin ansiota.

Moisanen+Lehtinen on parivaljakko, joka vituttaa aivan suunnattomasti täällä ja aiheuttaa kateutta. Katsotaan mitä ensi kausi tuo tullessaan, mutta ainakin täällä on vahva usko, että palaa aivan sinne eliittitasolle, kun tällä kertaa on saanut ehjän kesänkin alle, toisin kuin viime kaudella.
Omaan silmään Lassin suorittaminen on vähintäänkin melko suorasti verrannollinen puolustuspelaamiseen.

On selvää, että Ahokkaalla on työkalut viisikkopuolustamisen organisointiin, mutta palapelin palaset puolustajien puolustuspelin suhteen ovat Tepsillä, omasta mielestäni, keskinkertaiset. Toisaalta hyökkääjien puolelta varmempia palasia on helpompi löytää.

Hyvästä maalivahdista sukeutuu erinomainen tiiviin, yhtenäisen ja puolustuspelin lainalaisuudet sisäistävän viisikon takana. Hyväkin veskari voi näyttäytyä keskinkertaista heikommalta, jos joukkueen suorittaminen on vajavaista maskin takaa katsottuna.

Lehtinen on tosi hyvä veska. Yksi tulevan kauden parhaita. Jos vaan saa viisikolta apuja riittävästi.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Isolta osin viime kauden vuoksi. Hän pelasi huonosti ja tuli syrjäytetyksi. Lehtinen on pelannut loistavasti kaksi kautta laadukkaan ja kovassa tikissä olleen joukkueen maalivahtina. Kaksi kautta hän on pelannut huonommin, kun joukkueen paketti ei ole ollut kasassa.
Siis milloin tämä toinen huono kausi on ollut, sillä ainakin itse olen itselleni uskotellut, että viime kausi on se ainut negatiivinen kausi CV:ssä.

Toki tämä on selityksiä, mutta ainakin Sahlstedt antoi ymmärtää, että viime kausi meni vituiksi hänellä kesän tähden (oliko sitten jotain remppaa) ja syksyllä jotain samaa vaivaa, mutta pelasi pakon edestä, kun ei toistakaan kassaria sinne voitu laittaa.

Katsotaan joka tapauksessa mitä ensi kaudella tulee tapahtumaan! Minulla on kova luotto Moisanen-Lehtinen kaksikkoon ja uskon Lehtisen tekevän vahvan paluun aivan elittiin.

Zagidulin-Lehtinen kaksikosta jos saisin päättää, niin kyllä lähes kymmenen kertaa kymmenestä ottaisin Lassin, ihan vain siksi että toista on nähnyt puoli kautta ja toista sen viitisen kautta pelaamassa.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Siis milloin tämä toinen huono kausi on ollut, sillä ainakin itse olen itselleni uskotellut, että viime kausi on se ainut negatiivinen kausi CV:ssä.
Lassi on pelannut neljä kautta Liigaa. Kaudet 2019-2020 sekä 2020-2021 olivat loistavat kera Lukon kukoistuksen. Kaudet 2018-2019 sekä 2021-2022 olivat heikommat ainakin niillä spekseillä, kun haetaan ihan Liigan kärkeä.
Zagidulin-Lehtinen kaksikosta jos saisin päättää, niin kyllä lähes kymmenen kertaa kymmenestä ottaisin Lassin, ihan vain siksi että toista on nähnyt puoli kautta ja toista sen viitisen kautta pelaamassa.
Ja kuitenkin keisari Sahlstedt päätyi Zagiduliniin. Vai eikö Lehtinen halunnut jatkaa Raumalla?
 
ilves61

Jäsen
Arvostan Tepsin nuoruuden voimaa ja arvotan TPS:n puolustuksen sarjassa jaetulle kolmannelle sijalle.
No huhhuh. Tasan kaksi varmaa Liigatason puolustajaa, muut luokkaa toivotaan toivotaan. Kyllä esimerkiksi Hifk, Lukko, HPK, Jukurit ja SaiPa menevät omissa papereissa selvästi edelle puolustuksen laadussa, Kärpistä, Ilveksestä ja Tapparasta puhumattakaan.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
No huhhuh. Tasan kaksi varmaa Liigatason puolustajaa, muut luokkaa toivotaan toivotaan. Kyllä esimerkiksi Hifk, Lukko, HPK, Jukurit ja SaiPa menevät omissa papereissa selvästi edelle puolustuksen laadussa, Kärpistä, Ilveksestä ja Tapparasta puhumattakaan.
Eivät Tepsin lahjakkuudet mene mihinkään toivotaan toivotaan -koriin, siis minun mielestäni. Mielestäni vain kaksi mainitsemistasi joukkueista pääsee yli Tepsin pakiston tason. Toki peilaan tässä enemmän tulevaan kuin menneeseen. Saa nähdä, kuinka Tepsin nuori pakisto suorittaa ja onko luottamukseni ollut turhaa.
 
raipe1993

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Sharks

Tässä on tosiaan aika vahvasti näkemystä siitä miten nuoret kehittyvät. Esimerkiksi Lukon kiekolliset kärkipakit Reunanen ja Gregoire ovat aiempien näyttöjen osalta aika paljon Kivihalmetta, sekä Tuomistoa edellä kaksikkona. TPS:n puolustuksen nouseminen esittämällesi tasolle vaatisi siis käytännössä Rafkinin, Pullin ja Suomen kehitysharppausta, sekä Tuomiston läpilyöntiä suoraan yhdeksi liigan kärkipuolustajista. Kova ennustus.
 
Siwawaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
TPS:n puolustuksen nouseminen esittämällesi tasolle vaatisi siis käytännössä Rafkinin, Pullin ja Suomen kehitysharppausta
Harvemmin 21v, 20v ja 18v jättää kauden aikana ottamatta kehitysharppausta. Rafkin aloittaa kolmannen liigakautensa ja kaksi muuta toisensa. Kivihalme on liigan eliittipakki, Anttalainen tulee pelaamaan EHT:a ensi kaudella ja Arell on liigan top 5 puolustava puolustaja. Reservistä löytyy vielä Allen kuka ollut harjoituskaudella huikea, superlupaus Kiviharju ja Tuomisto tulee olemaan liigatasolla erittäin kova ja muodostaa Kivihalmeen kanssa erinomaisen pakkiparin.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tässä on tosiaan aika vahvasti näkemystä siitä miten nuoret kehittyvät. Esimerkiksi Lukon kiekolliset kärkipakit Reunanen ja Gregoire ovat aiempien näyttöjen osalta aika paljon Kivihalmetta, sekä Tuomistoa edellä kaksikkona. TPS:n puolustuksen nouseminen esittämällesi tasolle vaatisi siis käytännössä Rafkinin, Pullin ja Suomen kehitysharppausta, sekä Tuomiston läpilyöntiä suoraan yhdeksi liigan kärkipuolustajista. Kova ennustus.
Kivihalme on Gregoiren tasolla. Huikea luistelija, toimittaa viivalta kiekkoa maalille erinomaisesti ja omaa hyvän laukauksen. Osaa myös puolustaa. Rafkin on vetänyt nuoreksi mieheksi kaksi kautta todella hyvin. Mielestäni lopullinen läpimurto on perin ilmeinen. Anttalainen on todella hyvä yleispuolustaja. Pelaa kovaa, mutta luistelu on mielestäni jopa hänen suurin vahvuutensa. Hän olisi noussut EHT-tasolle jo viime kaudella ilman törttöilyään Raksilassa. Arell on kokenut peruspakki. Noiden kanssa ei tarvitse luottaa potentiaalin sen kummemmin.

Kun näin Jimi Suomen pelaavan viime kaudella ensimmäistä kertaa, olin häkeltynyt, niin taitava ja sulavasti luisteleva kaveri oli kyseessä. Uskon hänen tekevän jopa köyhän miehen Topi Niemelät. Pullin kohdalla mennään ehkäpä eniten toivotaan toivotaan -koriin. Lahjakas nuori kuitenkin kyseessä. Tuomisto omaa hurjan lahjakkuuden. On taitoa sekä kokoa ja kaikki juniorimaajoukkueet koluttuna. Valmis Liigan valloitukseen palattuaan Pohjois-Amerikasta.

Toki ymmärrän, että näkemykseni TPS:n pakiston kovuudesta kyseenalaistetaan. Sen verran paljon ohjaan näkemystäni menneisyyden sijaan tulevaan.

Edit. Ja sitten se helmi, eli Kiviharju. Vain luoja tietää, mitä sieltä jo tällä kaudella tulee. Voipi tulla aikamoista säkenöintiä.
 
SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Harvemmin 21v, 20v ja 18v jättää kauden aikana ottamatta kehitysharppausta. Rafkin aloittaa kolmannen liigakautensa ja kaksi muuta toisensa. Kivihalme on liigan eliittipakki, Anttalainen tulee pelaamaan EHT:a ensi kaudella ja Arell on liigan top 5 puolustava puolustaja. Reservistä löytyy vielä Allen kuka ollut harjoituskaudella huikea, superlupaus Kiviharju ja Tuomisto tulee olemaan liigatasolla erittäin kova ja muodostaa Kivihalmeen kanssa erinomaisen pakkiparin.

No nyt on kovanluokan kristallipallo käytössä sekä Anttalaisen ja Arellin kohdalla mennään melko sokeilla värilaseilla jos tällaista aletaan näin varmasti julistamaan.
 
Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Maalivahdit 10p
Maalivahtiosasto HPK:lla on täyttä timanttia. Arvioin sen selvästi jopa koko sarjan parhaaksi. Kaksi ykkösmaalivahtia, joten ei huolta tällä saralla. On mielenkiintoista seurata, mitä Rajaniemi pistää pöytään hyvin organisoidun viisikkopuolustuksen takana ja vieläpä niin, että pääsee pelaamaan aina henkisesti ja fyysisesti raikkaana, ilman ylikuormitusta.
Aika mielenkiintoista, että HPK:n maalivahtiosasto ja Rajaniemi on nyt täyttä timanttia. Kuulostaa aika rankasti Jukurien dissaamiselta. Miksi nyt Rajaniemi on toisessa seurassa hiuppuveskari? Jukureissa hän teki huikeaa työtä vuosia, mutta sinun silmissä oli silti pohjasakkaa kaudesta toiseen.

Muistan hyvin tuon 2020-21 kauteen lähdön, kun Jukurien maalivahtitaso arvioitiin 10. parhaaksi ja Rajaniemi valittiin jo syksyllä EHT-turneelle, ollen lähellä jopa MM-valintoja. Oliko siis vain väärä joukkue?

Oletko vasta myöhään huomannut Rajun taidot vai katsonut mieluummin logoa, mille pelaa?
 
Swatti

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Inter Milan
Kyllä tuo TPS-arvio piirun verran huumorin puolelle meni. Hyökkäyksestä sanotaan, että Skalicky on yksinäisenä kärjessä, vaikka top 6 tason pelaajia löytyy neloskentästä asti. Pyyhtiälle ja Intoselle et tuntunut antavan läheskään yhtä paljon arvostusta kuin Rafkinille ja kumppaneille.

Puolustus on liigan parhaimpia, koska junnut saattavat tällä kaudella lyödä läpi? Potentiaali, joka ei ole realisoitunut. Tulevaahan voimasuhteissa arvioidaan, mutta vain kauden verran.

Lopuksi liigamestari Lehtinen on jotenkin alle keskitason ykkösveskari tässä sarjassa. Nopea oli tähdenlento.

Siitä olen samaa mieltä, että on erittäin hyvin rakennettu ja roolitettu joukkue. Ei vaan viskottu nimiä rosteriin.
 
Suosikkijoukkue
Ilves
Eivät Tepsin lahjakkuudet mene mihinkään toivotaan toivotaan -koriin, siis minun mielestäni. Mielestäni vain kaksi mainitsemistasi joukkueista pääsee yli Tepsin pakiston tason. Toki peilaan tässä enemmän tulevaan kuin menneeseen. Saa nähdä, kuinka Tepsin nuori pakisto suorittaa ja onko luottamukseni ollut turhaa.
Omissa arvioinneissani SaiPan pakisto on lähtökohtaisesti karvan köykäisempi kuin turkulaisilla. HIFK:n Ja HPK:n vastaavat ovat karvan verran edellä. (Joku voi perustellusti olla hyvinkin erimieltä jälkimmäisestä, painotuskysymyksiä). Lukon ja Jukurien puolustusta en nyt mitenkään saa Tepsin pakiston taakse pullautettua.

Samat kaksi pakistoa itsekin laskenet Tepsin edelle. Ja kun lasketaan Kärppien, Tapparan ja Ilveksen puolustukset Tepsin vastaavaa edelle, on hankala ainakaan hihkuen ylistää Turun alakertaa.

Paljon on potentiaalin varassa Turun suunnalla. Potentiaali on ongelmallisen hähmäinen termi, jolla useimmiten nostellaan oman joukkueen häntää jonsei rosterien nimivertailu tuo etua verrokkijoukkueisiin. Paljon jätetään siis suorittamisesta kehittymisen varaan, joka ei likimainkaan aina ole lineaarista.

Itse arvostan jo annettuja näyttöjä. Lupaavilta ja kehityskelpoisilta yksilöiltä toivon minäkin vilpittömästi eteenpäin suuntautuvia askeleita pelaajapolulla. Niitä odottamaan jään.

Ennen tosipelejä arvioin TPS:n pakiston keskinkertaiseksi suhteessa muihin tulevan kauden Liigajoukkueisiin. Jonsei ole Top-5, on keskinkertainen. Näin se vaan menee tällä joukkuemäärällä.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Aika mielenkiintoista, että HPK:n maalivahtiosasto ja Rajaniemi on nyt täyttä timanttia. Kuulostaa aika rankasti Jukurien dissaamiselta. Miksi nyt Rajaniemi on toisessa seurassa hiuppuveskari? Jukureissa hän teki huikeaa työtä vuosia, mutta sinun silmissä oli silti pohjasakkaa kaudesta toiseen.

Muistan hyvin tuon 2020-21 kauteen lähdön, kun Jukurien maalivahtitaso arvioitiin 10. parhaaksi ja Rajaniemi valittiin jo syksyllä EHT-turneelle, ollen lähellä jopa MM-valintoja. Oliko siis vain väärä joukkue?

Oletko vasta myöhään huomannut Rajun taidot vai katsonut mieluummin logoa, mille pelaa?
Kukas siellä oli Rajaniemen pari tuolloin? Oliko Lebedeffin tasoa? Rajaniemi raatoi Jukureissa, muttei erityistä säkenöintiä suuressa kuormassa pystynyt esittämään. Eiköhän Rajaniemi ole hyvä mentori ja paikkaaja Lebedeffille. Ei tässä Jukureita sorreta ja logoja katsella, vaan näyttöjä.
 
Betonimylly

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
5. HPK 33,5p
HPK tekee paluun puolivälieräjoukkueeksi. Pikkarainen on osoittanut juuri oikeanlaiseksi isännäksi Hämeenlinnaan. Mies johdatti viime kaudella HPK:n runkosarjassa puolivälierien porteille. Karu viimeisen kierroksen kohtalo näytti kuitenkin sormella säälipaikkaa ja sieltä lopulta kesälomaa. Nyt Pikkarainen saa vetää projektia eteenpäin ja kauden alusta asti. Uskompa, että siitä tulee hyvä. HPK nojaa laadukkaan valmennuksen lisäksi loistavaan maalivahtipelaamiseen ja hyvään puolustukseen. Epävarmuustekijät löytyvät hyökkäyksestä.

Hyökkäys 6,5p
Hyökkäys on HPK:n Akilleen kantapää. Toki Pikkarainen nykii siitä varmasti kaiken mahdollisen irti. Keskikaista on HPK:lla surkea. Ei ole ykkössentteriä, eikä edes kakkossentteriä, vaan muutama kolmos -ja nelossentteri. Ei vakuuta nelikko M.Järvinen, Mustonen, Tretteness, Toivola. Höh!

Laitureiden kärkiosaamisesta vastaa hulppea Joly. Moses ja Pihlström koettavat tukea, mutta saa nähdä, mille tasolle enää vertyvät. Nenonen on takuuvarma suorittaja, muttei ihan kärkitasoa. Potentiaalinen Liukas yrittää nousta uudessa seurassa uudelle tasolle. Siihen se hyökkäyksellinen osaaminen sitten jää. Alaketjuihin löytyy raikkautta kera Kiljusen ja Janatuisen. Kapea ja heikko tuo HPK:n hyökkäys kuitenkin on. Arvioin sen sarjassa jaetulle 11. sijalle yhdessä SaiPan ja Pelicansin kanssa.

Puolustus 8p
HPK:lla on hyvä puolustus. Ei Liigan kärkitasoa, mutta riittävä, jotta Pikkarainen voi sapluunaansa menestyksekkäästi toteuttaa. Arvioin puolustuksen sarjassa jaetulle viidennelle sijalle yhdessä HIFK:n ja Lukon kanssa. Puolustuksen ykkösnimi on ehdottomasti paluumuuttaja, huikea kansainvälisen tason tähti, Juuso Hietanen. Olen niin iloinen, että häneen paluunsa Hämeenlinnaan on vihdoin totta. Arttu Pelli on toinen vastuuhenkilö HPK:n puolustuksen kiekollisessa osaamisessa. Ihan huikean viime kauden Pelli tykitti ensimmäisellä Hämeenlinnan kaudellaan, eli 60o 12+18=30p (+15). Todella, todella kova kaveri. Kiekkovarma, pehmeä käsistään ja taidokas luistelija.

Ossi Ikonen ja Ronny Ahonen tuovat kelvollista rutiinia. Romuluisen Karjalaisen toivon pääsevän uudelle kovalle tasolle palattuaan Hämeenlinnaan. Jykevä isäntä. Minä tykkään. NHL-varattu Nurmi kamppailee sitten Tapparasta tullen Pärssisen kanssa kutospakin ja seiskapakin paikasta. Nurmi lähtökohtaisesti pari askelta edellä. Yhtäkaikki, puolustuksen materiaali on kapea, joskin kärkiosaamisen suhteen timanttia.

Maalivahdit 10p
Maalivahtiosasto HPK:lla on täyttä timanttia. Arvioin sen selvästi jopa koko sarjan parhaaksi. Kaksi ykkösmaalivahtia, joten ei huolta tällä saralla. On mielenkiintoista seurata, mitä Rajaniemi pistää pöytään hyvin organisoidun viisikkopuolustuksen takana ja vieläpä niin, että pääsee pelaamaan aina henkisesti ja fyysisesti raikkaana, ilman ylikuormitusta. Lebedeff pelasi viime vuonna meikäläisen sydämeen. Vain 21 peliä, mutta huikealla tasolla torjuntaprosentin yltyessä 93:een. Huhhhuhuh!

Valmennus 9p
Pikkarainen oli nuorempana ammattitaitoinen, mutta räväkkä. Nykyään hän on entistä ammattitaitoisempi, muttei enää niin räväkkä, vaan ennemmin vakaa ja jykevä. Elämänkokemus ja metsäiset hiihtoladut tapaavat tasoittaa ihmisen teräviä särmiä, niin kävi Pikkaraisellekin ja hyvä niin. Arvostan Pikkareisen nykyään niin kovaan porukkaan kuin Virta ja Rautakorpi sekä NHL-tasoinen valmentajalupaus Olli Jokinen.
Erittäin hyvää ja asiantuntevaa analyysiä, kiitos siitä! Hyökkäys on helppo allekirjoittaa, sentteristö ei hurraahuutoja aiheuta. Järvinen on ihan ok sentteri liigaan mutta ei pitäisi olla top 6 sijaa tavoittelevan joukkueen ykkössentteri. Varsinkin kun seuraavat sentterit on Mustonen ja Trettenes. Toivola on kelpo nelonen. Laitureista Mosekselta vaaditaan tehoja, muuten jää liikaa Jolyn varaan.

Puolustus on mielestäni ennakkoon laadukkaimpia pitkään aikaan. Nurmi ei taistele kutospakin paikasta vaan on jopa selkeä top 4 puolustaja. Oli erittäin hyvä läpi koko viime kauden ja uskon parantavan vielä entisestään. Viime kaudellakin pelasi ajoittain melko suuria minuutteja. Harmi että kisat menivät sairastelun takia vihkoon.

Pikkaraisen osalta mielenkiintoista nähdä mitä tulee. Viime kauden nousu oli ehdottomasti kova temppu, mutta silti ehkä eväät hiukan loppuivat runkosarjan lopussa. Mielestäni peli ei juuri kevättä kohti kehittynyt vaan tietynlainen hurmos ja tiivis puolustus toivat pisteitä. Nyt on pidempi valmistuminen takana, kovat on odotukset.

Joukkue on viime kautta parempi, jopa aika paljonkin. Mutta niin on muutkin vahvistuneet. Sääleihin hyvät saumat, top6 vaatii jo useammalla rintamalla nappisuorituksen.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyllä tuo TPS-arvio piirun verran huumorin puolelle meni. Hyökkäyksestä sanotaan, että Skalicky on yksinäisenä kärjessä, vaikka top 6 tason pelaajia löytyy neloskentästä asti. Pyyhtiälle ja Intoselle et tuntunut antavan läheskään yhtä paljon arvostusta kuin Rafkinille ja kumppaneille.
Tarkoitat ilmeisesti minun TPS-arvioita? En oikein nyt tunnista kirjoitustani tästä palautteesta. Kirjoitin Intosen ja Pyyhtiän olevan super-lahjakkuuksia, joita kohtaan odotukset ovat kovat. Hyökkäyksen arvosana oli kahdeksan ja puolustuksen arvosana oli yhdeksän. Näen varmasti tuon Tepsin puolustuksen potentiaalin määrän ja laadun positiivisemmassa sävyssä kuin monet.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Harvemmin 21v, 20v ja 18v jättää kauden aikana ottamatta kehitysharppausta. Rafkin aloittaa kolmannen liigakautensa ja kaksi muuta toisensa. Kivihalme on liigan eliittipakki, Anttalainen tulee pelaamaan EHT:a ensi kaudella ja Arell on liigan top 5 puolustava puolustaja. Reservistä löytyy vielä Allen kuka ollut harjoituskaudella huikea, superlupaus Kiviharju ja Tuomisto tulee olemaan liigatasolla erittäin kova ja muodostaa Kivihalmeen kanssa erinomaisen pakkiparin.

Näistä täysillä värilaseilla kirjoitetuista viesteistä tulee aina vähän myötähäpeä.

Kivihalme on varmasti Liigan eliittipakki hyökkäyspäähän, mutta kokonaisvaltaisesti ei kyllä ainakaan viime visiitin perusteella sitä ole. Ei voi hyvällä tahdollakaan laittaa samaan koriin esimerkiksi Jokipakan kanssa.

Anttalaisen viimekauden alku oli säkenöivän hyvä. EHT-kutsu olisi tullut postiin, mutta meni taklaamaan itsensä telakalle. Jos jatkaa siitä mihin jäi, niin kyseessä on todella laadukas yleispakki. Toivottavasti myös yltää sinne.

Arell on mielestäni viiden parhaan joukossa kun puhutaan puolustavista puolustajista. Raamikas, fyysinen ja nopea. Välillä tekee aivopieruja merkkauksessa, mutta se onkin lähes ainoa hänen ”heikkous”.

Treenipelien perusteella Tuomistolla näen olevan eniten petrattavaa kauden alkuun. Tuomistosta puhuttaessa jonakin erittäin kovana treenipelien perusteella on lähes naurettavaa. Mielestäni Roni Allen on pelannut paremmin mitä Tuomisto. Ylivoimalla Tuomistolta ei ole nähty minkäänlaista dominointia, vaan toimii lähes pelkästään syöttölautana.

Summa summarum. Tepsillä on laadukas pakisto takana, mutta kaukana Tapparasta, Kärpistä tai Ilveksestä. On siellä Lukon, Hifkin ja kavereiden kanssa seuraavassa korissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös