Mainos

Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2022–2023

  • 1 069 384
  • 5 038

Artyukhin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jypillä on kivasti tulivoimaa hyökkäyksessä, mutta mitenkä puolustus kestää? Kyllähän tuonne varmasti tulee vahvistus puolustukseen elo-syyskuussa ja kyllähän Rautakorpi trappia osaa.

Puustinen, Platzer, Kemell, Turkulainen, Rooba, Gardiner, Platt, Christoffer jne..
 
Yohann

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Sens
Kyllähän Myrrä on loistavaa työtä tehnyt, mutta silti näin Ilves-fanina en ole ihan varma, onko Myrrällä valmiudet voittaa mestaruus. Toissakaudella Ilves meni säästölinjalla, ja korvaavia pelaajia "NHL-lainoille" ei hankittu, mutta silti olihan tuo syöksy ensimmäiseltä sijalta kahdeksannelle melkoinen. Varsinkin kun peliin ei tehty muokkauksia, vaikka huomattiin että nykyinen kokoonpano ei pysty toteuttamaan pelitapaa halutulla tasolla.

Viime kaudella Kontiolan sanojen mukaan oli pahin loukkaantumis- ja sairastumissuma tämän uralla, joten sen taakse voi mennä osittain. Kuitenkin runkosarjassa Ilves oli todella suurissa vaikeuksissa Sportia vastaan, joka pelasi jo runkosarjassa ns. "duunari- ja pleijarilätkää", ei luistettu puolustussuuntaan ja oltiin fyysisiä. Yleisesti Sport oli todella paljon heikommalla kokoonpanolla jopa parempi noissa otteluissa, ja niiden otteluiden katsominen oli ihan tuskaa. Tähän ei saatu koko kaudella muutosta, vaan pelit olivat samaa tervanjuontia. Sitten kun Kärpät ja TPS ottivat saman taktiikan käyttöön playoffeissa, oli Ilves lähellä tippua jo ensimmäisellä kierroksella (Junttilan kaksi aivan avopaikkaa, niin lähellä se oli). Kun Ilves ei päässyt hyökkäämään vastaan, joutui se samoihin kulmaralleihin kuin Sportia vastaan, ja lopputulos oli hyvinkin heikko.

Olen hieman skeptinen (ehkä myös pessimistinen), mutta Myrrä & co. on ollut todella heikko reagoimaan pelillisissä asioissa jopa koko kauden tasolla, saatika playoff-sarjojen sisällä. En ymmärrä, miksei runkosarjassa ole kokeiltu laajempia variaatioita, vaan menty sillä yhdellä ja ainoalla pelitavalla. Tämä on vastutsajille huomattavasti helpompi pelata pois, varsinkin kun tuo pelitapa ei ole mikään maata mullistava, vaan perustuu paljon vastahyökkäyksiin ja nopeisiin kääntöihin, jotka ovat helppo pelata pois sillä, että vältetään viimeiseen asti menetyksiä keskialueella (eli esimerkiksi puolivälieräsarjan ratkaissut Leskisen moka, olikohan ihan ainoita vastaavia Kärpiltä koko sarjassa), vaan tyydytään heittämään kiekko päätyyn.
Pelitapaahan kyllä toissakaudella nimenomaan pyrittiin muuttamaan niin, että enemmän otetaan viisikkoa kasaan ja pelataan sentterin kautta avauspeliä myös hieman hitaammilla rytmeillä ja juuri kun se oli alkamassa toimimaan, tuli koronasuma, jonka jälkeen ei enää lähtenyt. Asiaa voi pitää selittelynä jos haluaa, mutta näin se nyt vaan meni.

Tälle kaudelle pelitavan prosessia jatkettiin siitä mihin se jäi ja heti kauden alusta pyrittiin varioimaan myös hitaampia rytmejä peliin ja käyttämään keskustaa pelinavauksessa enemmän, joukkueen hitsautuminen yhteen vain otti aikaa, jotta saatiin pelaajat samalle sivulle ja ajoitukset kuntoon. Kärpät-sarjassahan Ilves nimenomaan oli parhaimmillaan silloin, kun se malttoi pelata hitaammilla rytmeillä kiekotellen keskialueen yli. Heti kun peliä alettiin pakottamaan pystysuuntaan, oma peli hajosi. Jos ei muista tätä, niin kannattaa katsoa Kärppä-sarjan pelejä uusiksi ja/tai kuunnella esim. Ilves Podcastin pohdintoja siltä ajalta. Samaan asiaan siellä kiinnitettiin huomiota.

Tottakai Ilveksen päävahvuus oli ja on edelleen nopeat käännöt riistoista, enkä usko siitä luovuttavan (enkä näe siinä mitään järkeäkään), vaan hitaampien rytmien ja kiekkokontrollin vaiheita pelissä tulee vahvistaa edelleen. Rautakorpi puhui aikanaan käärmemäisestä ameebasta, eli mielestäni muuntautumiskykyä tulee olla, mutta silti täytyy pitää kiinni omista vahvuuksistaan.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Laskeskelin valmentajien voittoprosentit uran ajalta. Kaudet laskettu päävalmentajakausilta Euroopan kärkisarjoista. Pudotuspeleistä laskin voitosta 3p ja tappiosta 0p. Tätä ketjua lukiessa moni rankannut Myrrän melko alas, mutta kovaa tulosta on Ilveksessä saavuttanut.

#JoukkueValmentajaKaudetOttelutPisteetVoitto%
1IlvesJ.Myrrä318434462,3 %
2JukuritO.Jokinen16712260,7 %
3TapparaJ.Tapola642977059,8 %
4JYPJ.Rautakorpi161029181458,8 %
5KärpätL.Marjamäki954394758,1 %
6HPKJ.Pikkarainen320836258,0 %
7TPSJ.Ahokas319433357,2 %
8LukkoM.Virtanen745675855,4 %
9PelicansT.Niemelä212519953,1 %
10HifkV.Peltonen317627752,5 %
11SportR.Dufva16915140251,1 %
12SaiPaP.Virta16981146449,7 %
13KalPaT.Miettinen318126548,8 %
14KooKooO.Salo210214948,7 %
15ÄssätK.Kivi840157447,7 %
Sulla varmaan on dataa tallella, niin jos viitsit, tekisitkö samanlaisen taulukon pudotuspeleistä?
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Käsittääkseni Ilveksellä on ollut katsoja keskiarvo parempi kuin Tapparalla melkein viimeiset 20 vuotta, mutta ei se kentälle ole siirtynyt.

Voimasuhteisiin..

1-3 aakkosjärjestyksessä
Ilves
Kärpät
Tappara

4-9 aakkosjärjestyksessä
HIFK
HPK
JYP
KooKoo
Lukko
TPS

10-12 aakkosjärjestyksessä
Jukurit
Kalpa
Pelicans

13-15 aakkosjärjestyksessä
SaiPa
Sport
Ässät
1-3 samat kuin Unibetilla, kun veikataan mestaria
4-9 ja 10-12 muuten samat kuin Unibetilla, mutta Unibet uskoo Pelicansin olevan 4-9 ja vastaavasti HPK:n 10-12
13-15 samat kuin Unibetilla
 
miskosafd

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Sulla varmaan on dataa tallella, niin jos viitsit, tekisitkö samanlaisen taulukon pudotuspeleistä?
#JoukkueValmentajaKaudetPlayoffsPlayoffs%OttelutVoitotWIN%KultaaHopeaaPronssia
1TapparaJ.Tapola6583 %805163,8%310
2JYPJ.Rautakorpi161594 %1347354,5 %151
3KärpätL.Marjamäki10990 %824453,8 %201
4ÄssätK.Kivi8450 %371951,4 %100
5SportR.Dufva161063 %954850,5 %102
6TPSJ.Ahokas33100 %201050,0 %010
7HPKJ.Pikkarainen5480 %2311,550,0 %001
8SaiPaP.Virta161169 %813948,1 %111
9LukkoM.Virtanen7686 %6028,547,5 %002
10KooKooO.Salo2150 %16743,8 %000
11JukuritO.Jokinen11100 %7342,9 %000
12IlvesJ.Myrrä33100 %19842,1 %001
13HifkV.Peltonen3267 %19842,1 %000,5
14PelicansT.Niemelä22100 %8337,5 %000
15KalPaT.Miettinen3267 %4125,0 %000
 
Viimeksi muokattu:

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
#JoukkueValmentajaKaudetPlayoffsPlayoffs%OttelutVoitotWIN%KultaaHopeaaPronssia
1TapparaJ.Tapola6583 %805164 %310
2JYPJ.Rautakorpi161594 %1347354 %151
3KärpätL.Marjamäki9889 %683653 %200
4ÄssätK.Kivi8450 %371951 %100
5SportR.Dufva161063 %954851 %102
6TPSJ.Ahokas33100 %201050 %010
7HPKJ.Pikkarainen5480 %2311,550 %001
8SaiPaP.Virta161169 %813948 %111
9LukkoM.Virtanen7686 %6028,548 %002
10KooKooO.Salo2150 %16744 %000
11JukuritO.Jokinen11100 %7343 %000
12IlvesJ.Myrrä33100 %19842 %001
13HifkV.Peltonen3267 %19842 %000,5
14PelicansT.Niemelä22100 %8338 %000
15KalPaT.Miettinen3267 %4125 %000
Tulin tämän tilaston pohjalta katselleeksi Marjamäen tilastoja, niin nähdäkseni hänellä pitäisi olla 10 kautta mukana tilastoissa, eli jonkun kauden olet jättänyt tuosta pois?

Mutta joo, vaikea näille on antaa kovin paljoa painoarvoa, vaikka mielenkiintoisia tilastoja ovatkin, kun valmentajilla on ollut käytössä niin eri tasoisia joukkueita.
 
miskosafd

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Tulin tämän tilaston pohjalta katselleeksi Marjamäen tilastoja, niin nähdäkseni hänellä pitäisi olla 10 kautta mukana tilastoissa, eli jonkun kauden olet jättänyt tuosta pois?

Mutta joo, vaikea näille on antaa kovin paljoa painoarvoa, vaikka mielenkiintoisia tilastoja ovatkin, kun valmentajilla on ollut käytössä niin eri tasoisia joukkueita.
Tosiaan jäänyt Marjamäen kolmas kausi Kärpissä pois tilastoista. Käyn päivittämässä sen tuonne taulukkoon.
 
Suosikkijoukkue
Ilves
Ja vielä laarin pohjilta kolme puuttuvaa palaa Liigajoukkueiden palapelistä. Kyllästymiseen asti vatvotut Oulun ja Tampereen kiekottelijat.

Nyt otetaan kantaa, kärjistetään ja lyödään alle provopöydässä. Mikään ei ole enää ennallaan maailmankuvassasi tämän viestin luettuasi. Voit vain mielessäsi todeta: "Uskomatonta. Voiko yksi tekstinpätkä muuttaa ihan kaiken?" No ei kyllä voi. Pettymyksiä on luvassa..

Yllättäviä unesta litteroituja puheenvuoroja ja keskusteluja. Sekavia sivuhuomioita viime kaudesta. Muutama pelaajapoiminta ja ylivarovainen arvio tulevasta kaudesta. Tyhjää höttöä ja lukukelvotonta soopaa. Mitäs läksit silmäilemään.

Kärpät: "Kyseltiin tota Marjamäkeä loppukaudeksi, kun siltä sodittiin Jokeri-pesti alta. Onneks sillä oli vaan perheloma vaihtoehtona. Helppo valinta. Mikkolalla oltais muuten menty loppuun. Nyt tuotiin muutama vahvistus samoista pyöröovista sisään. Pakkohan se oli. Se on sentään vanha tuttu ja maajengin entinen koutsi. Ei sille voi samaa paskaa syöttää kuin tälle oman perheen isukille. Ens kaudelle kasataan kyllä semmonen kaukalon täyte, ettei tarvi hävetä jos mestari Marjamäki tulee käytävällä vastaan", avautui eräs nimeltä mainitsematon mielikuvituslähde.

Ja kyllähän se kasattiinkin. Nyt on keskikaista viimeisen päälle. Viime kaudellahan sitä ei ollut. Pari huippupakkia Liigatasolle ynnättiin jo ennestään kovaan runkoon. Laitureihin lisäiltiin pari maajoukkuetasoista palasta sekä nuori ja nälkäinen adonis. Ja päävalmentajana jatkaa Marjamäki. Hurja joukko.

Maalivahdeista on oltu huolissaan Oulun eteläpuolella. Huoli pois. Eiköhän ne torjuskele ne muutamat vedot jotka vastustajat saavat suupaistua keskialueen puolelta vahingossa kohti maalia.

Pelaajista omaa silmää pullistuttavat kulinaristi Kivistö ja ihmepojat Niemelän Topi ja Koivusen Ville. On toki pelitaitavaa silmäkarkkia tarjolla jokaiseen makuun tässä bändissä. Runkosarjan voitto kiinnostaa ja se myös otetaan pois kuleksimasta.

Tappara: X: "Kuuliksää J että Jokerit pistää homman pakettiin ja lopettaa pelit ny?" J: "Mitäs vittua!? Tässähän päästään haaskalle viä komeesti ennenkun siirtoraja tulee vastaan. Savinainen ja Haapala me kotiutetaan samantein. Olikossiä ketään kiekollista pakkia ton ulostetun lapasen tilalle?" X: "Mites toi Leskinen? Voisko se toimia? Aikas yleispakilta vaikuttaa.." J: "Napataan pois. Soita sen agentille niin mää soittelen Henkalle ja Vellulle ite. Vaikka otettaishan me kannu ilmankin. Kiva kuiteskin seurata sitä kateellisten vitutuksen määrää tän liikun jälkeen. Varsinkin ton naapurin. Heh." (Kuvitteellinen keskustelu satunnaisesti valittujen kirjainten takaa.)

Perinteikästä tahmeahkoa menoa viime syksynä pl. CHL. Kriisipalloja heiteltiin ulkokehältä. Kapteenin vaihto kesällä, pelitavan näkymättömyys ja tulospiiputus alkukaudesta. Organisaation sisällä kuitenkin tiedettiin missä ollaan ja mihin ollaan menossa. Kohti ihanaisesti kypsynyttä hedelmää, joka odotteli play-off-puun latvassa poimijaansa. Kohtalon määräämää, näin takakäpälään arvioituna.

Huippurosterilla lähtee Tappara tuplaa hakemaan. Betoni jatkaa järkkymättömänä maalinsuulla. Vahvaan ja monipuoliseen puolustukseen kirsikaksi uusvanha Kemiläinen. Lehterä ja Ojamäki. Savinainenkin jatkaa. Ja vaikka ja ketä. Kärpät taitaa karata syksyllä perussarjassa, mutta eihän runkosarjan voittaminen oo kuitenkaan se juttu. Väkisinkin kotietu. Luultavimmin kakkonen.

Ilves: P: "Hei J! J!! Voisko ton veskarin ottaa jo pois? Siä o nelkyt sekkaa jäljellä ja alotus vastustajan pääryssä." J: "No ota ny sitte. Vaikka olishan tosta tasoihin tultu ilmanki. Toi Seepokki kauhoo kyllä satanolla viivaan ja Lessi paukauttaa suoraa kolmen Konnan poikittaissyätön jälkeen putken alle. Kuudes ovvaa tiällä siälä. Mutta ei me ainoota aikalisää viälä tässä vaiheessa tuhlata. Joku roti."

P: "Hei J! J!! Pitäiskö meirän kattoo tota pelitapaa ku kerra tua keväällä toi peli menee aina vähä tiiviimmäks vääntämiseks?" J: "No kyä tässä kerkee keväämmällä. Siä o monta hyvää reenipäivää aikaa hiaroo." (Kuvitteellisia sananvaihtoja kuvitteellisen penkin takaa)

Raikasta riistoihin perustuvaa vastahyökkäyspeliä esitteli Ilves viime kaudella. Erikoistilanteiden keskinkertaisuus korosti viisviis-pelin tehokkuutta. Keväällä jäi piippuun ja parempi voitti. Jotain sentään jäi käteen. Pronssi ja nälkä seuraavaan kauteen. Eteenpäin on menty vuoden 2017 helmikuusta.

Rosteriin on kiinnitetty karheutta ja lisänapsuja nopeuteen. Laajuutta on KooVeenkin tarpeisiin. Tuoreista veijareista nostelen yleismies Jokipakan ja vastuuta janoavan Oulun tuliaisen Rädyn. Lasaretista paluun tekevä Airola oli yllättävänkin valmiin oloinen reenipeleissä. Hyviä hämeenlinnalaisille tuttuja virtuooseja kannattaa myös seurailla. Kolmas tai neljäs? Kruuna vai klaava? Lukko vai Ilves?

Siinä teille senkin faktoista kiistelevät, sivulauseesta provosoituvat, mutta niin ihanaiset kanssakirjoittelijat kaikenvärisissä paidoissanne (ja paidan väriin sointuvissa värilaseissanne). Teitä on helppo vihata ja rakastaa yhtäaikaa.

Tämmöisiä tällä kertaa. Sisältöä se on paskakin sisältö..
 
Viimeksi muokattu:

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
SaiPa konttaa. Onko Pexin kortit käytetty? Onnistuuko vain Kuopiossa?

Mitä mieltä saipalaiset ovat? Ja muut?
 
Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
SaiPa konttaa. Onko Pexin kortit käytetty? Onnistuuko vain Kuopiossa?

Mitä mieltä saipalaiset ovat? Ja muut?
Kaikki pelit nähneenä en ole kovinkaan huolissani. SaiPahan on pelannut toistaiseksi kolme Pitsiturnauksen lyhyttä peliä ja kaksi täyspitkää harkkapeliä.

Pitsissä tuli yksi voitto ja kaksi tasapeliä, 3-2 Sportia vastaan, 0-0 TPS vastaan ja 1-1 Ässiä vastaan.

Normaaleista harkkapeleistä ensimmäinen oli JYPiä vastaan ja päättyi 4-6. Tässä pelissä useampi maali meni nuoren puolustajalupauksen, Henri Hietalan, piikkiin. Eilisessä pelissä kakkosvahti Huhtamaa oli ensimmäisen erän maalilla, lopputuloksena oli kolme maalia ja viisi torjuntaa, eli 62.5% torjuntaprosentti. Tuossa HIFKin tekemistä toki avitti Vainikaisen ottama ulosajo ja vitosen aikana Moron ottama typerä jäähy (Tuleeko amerikkalaisissa sarjoissa tippuneen mailan siirtämisestä miten herkästi boksia?). SaiPa sai mielestäni pyöritettyä peliä melko hyvin hyökkäyspäässä sekä ihan hyviä maalintekopaikkoja, mutta Halonen onnistui torjumaan pari läpiajoakin. HIFK teki vielä kahden erän aikana 1 (2) maalia Westerholmin taakse. HIFK oli tehokas viimeistelyssä, SaiPalla viimeistely takkusi. En silti jaksa olla huolissaan nähdyn perusteella.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
6. JYP 32,5p
Neljä vuotta JYP on ollut sekaisin. JYPin runkosarjasijoitukset tuolta ajalta uusimmasta vanhimpaan ovat 13, 15, 8, 10. Kamalia sijoituksia entiselle kestomenestyjälle. JYP oli ennen romahdustaan kymmenen vuoden ajan yksi Liigan suurista - pelätty ja kova vastustaja. Tuona aikana JYP sijoittui heikoimillaankin runkosarjassa sijalle viisi. Dufvan ja Ahon dynastian jälkeen Marko Virtanen piti Dynastian jälkihehkua hienosti yllä. Virtasen lähdettyä tapahtui romahdus ja vain rauniot jäivät.

Nyt raunioita on alettu kunnostaa. Ei kuitenkaan pikkuhiljaa kivi kiveltä, vaan jättimäisellä puskutraktorilla nimeltään Rautakorpi. Uusi dynastia ei kuitenkaan synny hetkessä, vaikka kuinka puskee. Kyllä Jyväskylässä silti täydellisestä alakuloista noustaan takaisin puolivälieräjoukkueeksi, vaikkei tässä vielä uuden dynastian jykevää valua ollakaan tekemässä.

Hyökkäys 8,5p
JYPin hyökkäys on erittäin laadukas. Arvioin sen sarjassa jaetulle sijalle 4. Laituriosasto on sekä leveydeltään että kärkiosaamiseltaan ihan sarjan kärkeä. Sentteristö on sen sijaan muutaman asteen heikompi. JYPin onnistuminen onkin paljolti kiinni siitä, miten lähtökohtaisesti perin keskiverto ulkomaalaiskolmikko Platt, Platzer, Christoffer onnistuu keskikaistalla.

JYPin maalintekovoima on hurja. Nelikko Kemell, Gardiner, Rooba ja Puustinen on maalintekokyvykkyydeltään kyllä sellainen, ettei hetkeen tuollaista tuhovoimaa ole yhdessä liigajoukkueessa nähty. Jokainen on realistisesti +20 maalin mies. Häkellyttävää!

Puolustus 6,5p
JYPin arvion olen tehnyt ennen kuin ruotsalaispuolustaja Jesper Lingren poistui joukkueesta. Reagoin siihen vasta, kun olen saanut kaikki joukkueet julkikirjoitettua. Jospa JYPille olisi siihen menessä tullut jo korvaaja, muutoin JYP tulee pari sijaa alaspäin. Ei pelkällä Nikulla voi kauteen lähteä.

Maalivahdit 8,5p
JYP tuskin maalivahteihin kaatuu, tai ainakaan ykkösvahti Laurikaiseen. Laurikainen on vankka liigatason maalivahti. Aikanaan vaikutti siltä, että ura urkenee myös suurempiin liigoihin. Jotenkin minä näen, että Laurikaisen koko potentiaalia ei ole vielä nähty ja oikeissa henkisessä olosuhteissa ja oikeassa joukkueessa tähti voi loistaa vieläkin kirkkaammin. Laitan hänet pitkälle listalle sarjan kolmanneksi parhaiden maalivahtien kanssa. Samalla listalla ovat mm. Tuohimaa, Bartosak, Westerholm ja Malik.

Valmennus 9p
Arvostan Rautakorven liigan valmentajien keskuudessa neljänneksi parhaaksi yhdessä Virran, Pikkaraisen ja Jokisen kanssa. Rautakorpi on vakuuttava ammattimies, vaikken miehen toimintatavoista ja moraalista hirveästi perustakaan. Tässä kohtaa arvioin vain ammattitaitoa ja sen taso on Rautakorvella kova. Mielenkiintoista on nähdä, miten Rautakorpi pärjää, jos JYPin puolustus jää lopulta vajaaksi. Miten viisikkopuolustuksen erityisasiantuntijan teesit toimivat, jos puolustajien kyvyt eivät ole sarjan edellyttämällä tasolla.
 
Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers

Siinä kohtaa kun saat nää valmiiksi, runkkari on päättynyt ja Ässät on kuuden sakissa.

Mutta, hienoa työtä mitä aiemmin lueskelin! Ässien sijoituksesta en ole samaa mieltä.
 
Kyllä tämä on tarkoitus painaa maaliin ennen sarjan alkua. Enää viisi joukkuetta jäljellä. Toki pitää lopuksi vielä tehdä korjaukset niihin joukkueisiin, jotka ovat vahvistuksia saaneet. Ässiin on tainnut tulla parikin puolustajaa. Arvioin Ässien puolustuksen alkujaan sarjan heikoimmaksi, koska sitä se oli. Ei välttämättä ole enää.

Kun kaikki on valmista, avaan tälle oman ketjun, jossa on jokaisen joukkueen arvio järjestyksessä parhaasta heikoimpaan. Laitan sinne myös sarjataulukot osa-alueittain niin, että tasapisteissä oleville osa-alueille on myös yksilöllinen sijoitus. On sitten asiasta kiinnostuneen helppo käydä katsomassa kauden mittaan, kuinka päin persettä se torso on taas vetänyt.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
5. HPK 33,5p
HPK tekee paluun puolivälieräjoukkueeksi. Pikkarainen on osoittanut juuri oikeanlaiseksi isännäksi Hämeenlinnaan. Mies johdatti viime kaudella HPK:n runkosarjassa puolivälierien porteille. Karu viimeisen kierroksen kohtalo näytti kuitenkin sormella säälipaikkaa ja sieltä lopulta kesälomaa. Nyt Pikkarainen saa vetää projektia eteenpäin ja kauden alusta asti. Uskompa, että siitä tulee hyvä. HPK nojaa laadukkaan valmennuksen lisäksi loistavaan maalivahtipelaamiseen ja hyvään puolustukseen. Epävarmuustekijät löytyvät hyökkäyksestä.

Hyökkäys 6,5p
Hyökkäys on HPK:n Akilleen kantapää. Toki Pikkarainen nykii siitä varmasti kaiken mahdollisen irti. Keskikaista on HPK:lla surkea. Ei ole ykkössentteriä, eikä edes kakkossentteriä, vaan muutama kolmos -ja nelossentteri. Ei vakuuta nelikko M.Järvinen, Mustonen, Tretteness, Toivola. Höh!

Laitureiden kärkiosaamisesta vastaa hulppea Joly. Moses ja Pihlström koettavat tukea, mutta saa nähdä, mille tasolle enää vertyvät. Nenonen on takuuvarma suorittaja, muttei ihan kärkitasoa. Potentiaalinen Liukas yrittää nousta uudessa seurassa uudelle tasolle. Siihen se hyökkäyksellinen osaaminen sitten jää. Alaketjuihin löytyy raikkautta kera Kiljusen ja Janatuisen. Kapea ja heikko tuo HPK:n hyökkäys kuitenkin on. Arvioin sen sarjassa jaetulle 11. sijalle yhdessä SaiPan ja Pelicansin kanssa.

Puolustus 8p
HPK:lla on hyvä puolustus. Ei Liigan kärkitasoa, mutta riittävä, jotta Pikkarainen voi sapluunaansa menestyksekkäästi toteuttaa. Arvioin puolustuksen sarjassa jaetulle viidennelle sijalle yhdessä HIFK:n ja Lukon kanssa. Puolustuksen ykkösnimi on ehdottomasti paluumuuttaja, huikea kansainvälisen tason tähti, Juuso Hietanen. Olen niin iloinen, että häneen paluunsa Hämeenlinnaan on vihdoin totta. Arttu Pelli on toinen vastuuhenkilö HPK:n puolustuksen kiekollisessa osaamisessa. Ihan huikean viime kauden Pelli tykitti ensimmäisellä Hämeenlinnan kaudellaan, eli 60o 12+18=30p (+15). Todella, todella kova kaveri. Kiekkovarma, pehmeä käsistään ja taidokas luistelija.

Ossi Ikonen ja Ronny Ahonen tuovat kelvollista rutiinia. Romuluisen Karjalaisen toivon pääsevän uudelle kovalle tasolle palattuaan Hämeenlinnaan. Jykevä isäntä. Minä tykkään. NHL-varattu Nurmi kamppailee sitten Tapparasta tullen Pärssisen kanssa kutospakin ja seiskapakin paikasta. Nurmi lähtökohtaisesti pari askelta edellä. Yhtäkaikki, puolustuksen materiaali on kapea, joskin kärkiosaamisen suhteen timanttia.

Maalivahdit 10p
Maalivahtiosasto HPK:lla on täyttä timanttia. Arvioin sen selvästi jopa koko sarjan parhaaksi. Kaksi ykkösmaalivahtia, joten ei huolta tällä saralla. On mielenkiintoista seurata, mitä Rajaniemi pistää pöytään hyvin organisoidun viisikkopuolustuksen takana ja vieläpä niin, että pääsee pelaamaan aina henkisesti ja fyysisesti raikkaana, ilman ylikuormitusta. Lebedeff pelasi viime vuonna meikäläisen sydämeen. Vain 21 peliä, mutta huikealla tasolla torjuntaprosentin yltyessä 93:een. Huhhhuhuh!

Valmennus 9p
Pikkarainen oli nuorempana ammattitaitoinen, mutta räväkkä. Nykyään hän on entistä ammattitaitoisempi, muttei enää niin räväkkä, vaan ennemmin vakaa ja jykevä. Elämänkokemus ja metsäiset hiihtoladut tapaavat tasoittaa ihmisen teräviä särmiä, niin kävi Pikkaraisellekin ja hyvä niin. Arvostan Pikkareisen nykyään niin kovaan porukkaan kuin Virta ja Rautakorpi sekä NHL-tasoinen valmentajalupaus Olli Jokinen.
 
Viimeksi muokattu:
L

luigitar

Hyvin samoilla linjoilla olen. Kerho tulee pärjäämään hyvän puolustuspelin ansiosta, jonka takana on kaksi takuuvarmaa maalivahtia.

Hyökkäys on kyllä Piken näköinen parilla taiteilijalla varusteltuna, mutta keskikaista on sitten jätetty kasvutarinoiden varaan. Yksi sentteri vielä tarvittaisiin.
 
isokynä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Niille jotka eivät malta odottaa, voin kertoa; Tapola 9,5 ja Marjamäki 10. Perusteena Marjamäen paremmuudelle Jokereiden menestyksekäs valmentaminen KHL:ssä ja maajoukkueen päävalmentajuus (joka toki meni päin persettä, mutta ei ketä tahansa valita maajoukkueen päävalmentajaksi).
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
4. TPS 34,5p
Reilu kaksi vuotta sitten TPS:n rikkaat pääomistajat Kodisoja ja Paananen pohtivat kuumeisesti, miten TPS nostetaan seuraavalle tasolle. Fiksut miehet tekivät fiksun päätöksen ja palkkasivat seurajohtoon ammattitaitoa. Kai Koskisen palkkaaminen hallituksen puheenjohtajaksi on ollut todennäköisesti paras päätös Kodisojalta ja Paanaselta, jonka ovat TPS:n eteen tehneet. Kaksi kautta Kaitsu on Tepsissä ollut ja molemmilla kerroilla TPS on pelannut finaaleissa. Kaitsun arvo mitataan kuitenkin pitkässä juoksussa ja isossa kuvassa. Tuo juoksu etenee vääjäämättä kohti dynastiaa. Tälläkin kaudella TPS kamppailee mitaleista. Viiden vuoden sisään aukeaa hunajapurkki oikein kunnolla.

Hyökkäys 8p
TPS:n hyökkäys on hyvin roolitettu, potentiaalinen ja kyllä, ihan sen näköinen kuin Turussa kuuluukin tässä hetkessä olla. Nelosketju on sarjan paras ja kärkiketjuihin riittää potentiaalia. Ihan hyökkäyksellinen kärkiosaaminen puuttuu ja on tyystin Skalinckyn varassa. Toki potentiaalin valjastaminen voi tuon puutteen osoittaa olemattomaksi. Arvioin TPS:n hyökkäyksen sarjan kuudenneksi parhaaksi yhdessä Lukon kanssa.

Ulkomaalaisista Skalicky on varma tapaus, yksi sarjan parhaista voimahyökkääjistä. Muutoin ulkomaalaiset ovat tasoa arpa tai keskinkertaisuus. Se on harmi. Aikanaan, pelaajabudjetin kasvaessa, tämä osasto asettuu muiden kärkijoukkueiden tasolle.

Tammela ja Ilomäki ovat kovaa suomalaista liigatasoa. Pyyhtiä ja Intonen ovat superlupauksia ja odotusarvot ovat kovat. Pohjois-Amerikasta palaava NHL-varattu Kärppien kasvatti Viljami Marjala on arvoitus. Nuoruudessa on ollut pikkaisen haasteita pukukopin puolella. Toki maailma kasvattaa, joten luotetaan siihen.

Nelosketju Haapanen-Jasu-Korpikoski. Puhdasta kultaa!

Puolustus 9p
Tykkään Tepsin puolustuksesta todella paljon. Sopii varmasti Tepsin aktiiviseen pelityylin kuin nenä päähän. Tätä leimaa viimeisenä hankintana taiturillinen luistelija Kivihalme, melkein kuin Reijo Ruotsalainen. Kivihalmeen kanssa kokemusta edustaa ruotsalainen SHL:ssä kyllästetty ja toista kauttaan Tepsissä aloittava peruspakki Niklas Arell.

Sitten mennäänkin keula pystyssä nuorten kanssa. Aivan tajuton määrä potentiaalia. Hurjastelija Anttalainen heistä kokenein. En arvosta ylilyöntejä. Anttalainen tekee niitä, muttei pahuuttaan, vaan innostuneisuuttaan. Taklasi viime kaudella itse itsensä Raksilassa pitkälle sairaslomalle. Voisin kuvitella, että sai aimo annoksen nöyryyttä. Hyvä pelaaja yhtäkaikki. Sitten se jäätävä potentiaali: Suomi, Pulli, Tuomisto, Kiviharju ja Rafkin. Yeah!

Arvostan Tepsin nuoruuden voimaa ja arvotan TPS:n puolustuksen sarjassa jaetulle kolmannelle sijalle.

Maalivahdit 8p
Parin vuoden takainen mestarivahti Lehtinen sai väistyä Lukosta venäläisen maalivahdin tieltä. No, Tepsin jätti venäläinen maalivahti ja Lehtiselle aukesi paikka. Lehtinen ja lupaava Anttila muodostavat kelpo kaksikon. Potentiaalia on paljon, mutta niin myös epävarmuutta. Arvioin Tepsin maalivahtiosaston sarjassa jaetulle sijalle kymmenen, yhdessä Lukon ja KalPan kanssa.

Valmennus 9,5p
Ahokas on huippu valmentaja. Pelikirja on kunnossa, henkilöjohtaminen ja vuorovaikutustaidot ovat kunnossa, ammatillinen itseluottamus on kunnossa ja päälle karisma. Kun voittaa Liigassa mestaruuden, nousee minun papereissani ihan ykköskoriin. Tässä hetkessä arvostan hänet sarjan kolmanneksi parhaaksi valmentajaksi.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jos saa yhtään ennustaa niin Marjamäen taakse
Niille jotka eivät malta odottaa, voin kertoa; Tapola 9,5 ja Marjamäki 10. Perusteena Marjamäen paremmuudelle Jokereiden menestyksekäs valmentaminen KHL:ssä ja maajoukkueen päävalmentajuus (joka toki meni päin persettä, mutta ei ketä tahansa valita maajoukkueen päävalmentajaksi).
Nämä on ihan hauskoja ja mukava, että otetaan kantaa. Pikkaisen kannustaisin kuitenkin asiapuolelle tätä keskustelua. Olisi tosi hienoa saada palautetta ihan niistä arvioista, joita olen tähän ketjuun jo tuottanut.
 
isokynä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Nämä on ihan hauskoja ja mukava, että otetaan kantaa. Pikkaisen kannustaisin kuitenkin asiapuolelle tätä keskustelua. Olisi tosi hienoa saada palautetta ihan niistä arvioista, joita olen tähän ketjuun jo tuottanut.
Hyviä ennakoita olet tehnyt, ei mitään niistä pois. Tuo vain oli vahva veikkaukseni Tapolan ja Marjamäen arvioista ja uskon, että en kovin väärässä ole :)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös