Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2022–2023

  • 1 042 533
  • 5 041

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Heljankoa avitti loppukaudesta ja pudotuspeleissä aika paljonkin Tapparan timanttisella tasolla operoinut viisikkopuolustus. Hyvä maalivahti silti, ei siinä, ei vaan ihan yhtä vahvasti ole mennyt silloin kun asian laita ei ole tämä.
Heljanko pelasi loistavasti jo syyskaudella, kun kokonaan uusiksi mennyt puolustus sekoili ja viisikkopeli oli muutenkin hakusessa. Keväällä tarvitsi vähemmän venyä, mutta sitäkin tapahtui.
 
R & L

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Niin aika marginaalinen on tuo ero kärjen veskareiden osalta, joten ehkä ainoa pieni etu Ilvekselle ja Tapparalle tulee tuon Blomqvistin kokemattomuuden kautta.

Koko Liigan mittapuulla itse nostan ykköskassariksi KooKoon Malikin. Pelsujen Bartosak voisi siinä olla, mutta sattuneesta syystä Malik on varmempi kortti.
 
rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
Pelicans vahvistuu ainakin kahdella hyökkääjällä ja kolmella puolustajalla ennen kauden alkua.
Joo, pakkohan siellä on pelaajia hankkia, kun muuten tekee tiukkaa saada ottelukokoonpano täyteen.
 
mikulii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät #24
Niin aika marginaalinen on tuo ero kärjen veskareiden osalta, joten ehkä ainoa pieni etu Ilvekselle ja Tapparalle tulee tuon Blomqvistin kokemattomuuden kautta.

Koko Liigan mittapuulla itse nostan ykköskassariksi KooKoon Malikin. Pelsujen Bartosak voisi siinä olla, mutta sattuneesta syystä Malik on varmempi kortti.
Ylempänä puhut kokemattomuudesta Blomqvistin kohdalla, mutta alempana nostat parhaaksi ykköskassariksi Malikin. Viime kaudella liigassa heidät erotti kokonaiset 21 peliä (Blomqvistilla lisäksi 4 peliä mestiksessä ja 1 AHL ) ja molemmilla sitä edelliset kaudet mentiin edustamansa maiden divarissa. Näin kyllä Malikin pelejä loppukaudesta, jonka perusteella hänet voidaan tituulerata parhaaksi veskariksi, mutta näkemieni pelien perusteella niin voitaisiin tituulerata myös Blomqvist. 21 peliä liigassa ei sitä eroa tee kokeneen ja kokemattoman veskarin välillä.
 
Kirjoitin lähinnä Blomqvistin kokemattomuudesta vs Langhamer ja Heljanko. Mitä Malikiin ja Blomqvistiin tulee, niin kyllä eroa peleissä ei ole mahdottomasti, mutta Malik pelasi nähdäkseni koko kauden 1.veskarin statuksella ja Blomqvist peri sen vasta kauden loppumetreillä. Tarkoittaen siis sitä, että 2.veskarin asemassa saa yleensä ne helpommat pelit. Nähdäkseni Blomqvistin henkinen asema olisi myös tässä mielessä helpompi.

Toki niin kuin olen aikaisemmin kirjoittanut, niin en toisaalta myöskään yhtään ihmettelisi, jos kauden 22-23 paras veskari tulisi Oulusta.
 
Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Ei kai se nyt yllätys ole, että Tappara panostaa pakistoon. Ja silloin kun pakisto ei ole sillä tasolla mitä se oli menneellä kaudella, käy Hrachovinat(toissa kausi)

Ei sillä, on toki Heljanko parempi kuin Hrachovina.
 
HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Malik pelasi nähdäkseni koko kauden 1.veskarin statuksella
Tämä on virheväittämä. Malik ja Setänen pelasivat todella pitkään joka toista peliä (molemmat todella hyvällä tasolla). Puolivälin jälkeen taisi Malik sitten ykkösen statuksen ottaa itselleen.
 
raipe1993

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Sharks
Heljanko tuntuu olevan edelleen erittäin aliarvostettu maalivahti, kyllähän tuo värilaseja vaatii, että saa Langhamerin tämän edelle, aika tasoissa ovat.

Blomqvist pääsi pelaamaan ihanteellisesti paineettomassa tilanteessa parikymmentä peliä. Viime kaudella nuorella miehellä oli pelkkää voitettavaa, nyt paineet ovat täysin erilaiset. Epävarmin näistä maalivahtikorteista, joskin kaikki mahdollisuudet olla jopa selvähkösti paras.

Senttereiden osalta Kärppien laittaminen Ilveksen edelle tällä hetkellä on makuasia. Ykkössentterinä Mäntykivi on selkeästi Kemppaista heikompi. Siitä eteenpäin Ilveksen kolmikko Kontiola-Sebok-Tikka on kyllä näyttöjen puolesta selkeästi edelle Kärppien Tiivola-Kalapudas-Koskenkorvaa.

Laitureiden suhteen Ilves onkin sitten todella paljon perässä Kärppiä ja Tapparaa. Myös IFK on reilusti kärkiosaamisen suhteen Ilveksen yläpuolella. Sen vuoksi hieman nostattaa kulmia, että Ilvestä on nostettu noin vahvasti ”ylempään” kastiin.
 
R & L

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Laitureiden suhteen Ilves onkin sitten todella paljon perässä Kärppiä ja Tapparaa. Myös IFK on reilusti kärkiosaamisen suhteen Ilveksen yläpuolella. Sen vuoksi hieman nostattaa kulmia, että Ilvestä on nostettu noin vahvasti ”ylempään” kastiin.

Tämä nyt johtuu tasan siitä, että HIFK:n veskarit ja pakisto ovat ainakin tällä hetkellä huomattavasti heikompia kuin kyseisellä kolmikolla. Kun kyse on kokonaisuudesta ovat Tappara, Kärpät ja Ilves omassa kastissaan.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Edit: väärä lainaus, piti @Yohann viestiin vastata

No itse asiassa Heljanko pelasti kauden aikana monet pisteet Tapparalle puolustuksen koomaillessa. Tapparalaisten foorumilla oli kauden aikana äänestyksiä joka pelin jälkeen ottelun parhaasta Tappara-pelaajasta, ja taisi Heljanko noista eniten ykkössijoja kahmia (tai toiseksi eniten Levtchin jälkeen).

Pudotuspeleissä toki sitten Luoto sekä viime hetken vahvistukset Leskinen ja Savinainen olivat isommassa roolissa.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mitä Malikiin ja Blomqvistiin tulee, niin kyllä eroa peleissä ei ole mahdottomasti, mutta Malik pelasi nähdäkseni koko kauden 1.veskarin statuksella ja Blomqvist peri sen vasta kauden loppumetreillä. Tarkoittaen siis sitä, että 2.veskarin asemassa saa yleensä ne helpommat pelit. Nähdäkseni Blomqvistin henkinen asema olisi myös tässä mielessä helpompi.
Tähän sen verran, että Blomqvist pelasi parhaat pelinsä nimeomaan paineen alla ja ykkösveskarina, eli kun Galimov loukkaantui loppukaudesta. Valtavassa painetestissä Kärppien kamppaillessa pudotuspeleihin pääsystä ja toki sitten kruununa pudotuspelit. Ei Blomqvistin otteita tässä suhteessa voi mitenkään kyseenalaistaa. Ainoa tilasto, joka voi päänvaivaa aiheuttaa, on ottelumäärä. No, se ei kasva muuta kuin pelaamalla ja Blomqvist on kyllä osoittanut, että homma toimii. Huippu maalivahti, kuten ilvesläisenä tiedät.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Omasta mielestä tosiaan tällähetkellä kohtuu selvinä ennakkosuosikkeina ovat Ilves ja Tappara. Ja sitten tulee Kärpät, HIFK ja muut. Kärpät ja HIFK antavat molemmat tasoitusta maalivahdeissa. HIFK:lla aika kokematon kaksikko maalinsuulla. Kärpillä vastaavista noin 30 ottelun Blomqvist ja 0-ottelun kakkos- ja kolmosmaalivahdit. Kokemusta puuttuu selkeästi molempien maalien suulta.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärpillä vastaavista noin 30 ottelun Blomqvist ja 0-ottelun kakkos- ja kolmosmaalivahdit. Kokemusta puuttuu selkeästi molempien maalien suulta.
Kokemus on merkityksellinen osa urheilua ja urheilijan kyvykkyyttä. Lahjakkuuden edessä kokemus jää kuitenkin usein toiseksi, varsinkin yksilöurheilussa, jota maalivahdin rooli pitkälti on.

Kärppien maalivahtilanteeseen hyvin perehtyneenä minun pikkaisen hankala ymmärtää niitä näkemyksiä, joissa Kärppien tasapainoisesti rakennettu ja poikkeuksellisen laadukas joukkue sysätään Tapparan ja Ilveksen taakse vetoamalla maalivahtien kokemattomuuteen. Ymmärtäisin näkemyksen, ellei Kärppien maalivahtikolmkkolla olisi niin vankat näytöt lahjakkuudesta sekä Blomqvistin osalta myös liigatason suorittamisesta sekä paineensietokyvystä.

Kokonaisuus on myös hyvä pitää voimasuhdepohdinnoissa mukana. Kärppien maalivahtien onnistumista on myös syytä peilata maalivahtivalmentajaan ja hänen kyvykkyyteensä kehittää pelaajia sekä arvioida heidän kyvykkyytä liigavahteina. Toisaalta on myös hyvä tiedostaa päävalmentaja Marjamäen pelikirja ja valmennusfilosofia sekä Käräppien järkyttävän laadukas puolustus tukemassa maalivahtien pelaamista.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Kun katsoo Kärppien rosteria, niin onhan tuo ainakin minun papereissani se suurin ennakkosuosikki hienokseltaan ohi Tapparan ja Ilveksen. Toki tuo kolmikko on suhteellisen samalla viivalla, mutta jos yksi täytyy valita suosikiksi tuosta, niin minun papereissani se on Kärpät tällä hetkellä. Sitten tulee Tappara ja Ilves.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Kokemus on merkityksellinen osa urheilua ja urheilijan kyvykkyyttä. Lahjakkuuden edessä kokemus jää kuitenkin usein toiseksi, varsinkin yksilöurheilussa, jota maalivahdin rooli pitkälti on.

Kärppien maalivahtilanteeseen hyvin perehtyneenä minun pikkaisen hankala ymmärtää niitä näkemyksiä, joissa Kärppien tasapainoisesti rakennettu ja poikkeuksellisen laadukas joukkue sysätään Tapparan ja Ilveksen taakse vetoamalla maalivahtien kokemattomuuteen. Ymmärtäisin näkemyksen, ellei Kärppien maalivahtikolmkkolla olisi niin vankat näytöt lahjakkuudesta sekä Blomqvistin osalta myös liigatason suorittamisesta sekä paineensietokyvystä.

Kokonaisuus on myös hyvä pitää voimasuhdepohdinnoissa mukana. Kärppien maalivahtien onnistumista on myös syytä peilata maalivahtivalmentajaan ja hänen kyvykkyyteensä kehittää pelaajia sekä arvioida heidän kyvykkyytä liigavahteina. Toisaalta on myös hyvä tiedostaa päävalmentaja Marjamäen pelikirja ja valmennusfilosofia sekä Käräppien järkyttävän laadukas puolustus tukemassa maalivahtien pelaamista.
Lahjakkuudella on toki merkityksensä. Mutta ei se muuta, että Kärppien maalivahti kolmikolla on liigakokemusta noin 30 liigaottelua. Kärppien tämän hetkinen maalivahtikolmikko on aika keskinkertainen minusta. Sä varmaan arvioit lahjakkuuden perusteella Kärppien maalivahtikolmikon 10 arvoiseksi, ei yllättäisi. Minusta Kärpät menee kauheella riskillä maalivahtiosaston osalta. Aina tulee loukkaantumisia jne ja välttämättä nämä 0-liigaottelun kaverit ei ole vielä valmiita liigajäille. Mutta eiköhän sinne kauden mittaan joku kokenut kaveri tule Blomqvistin kaveriksi.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Minusta Kärpät menee kauheella riskillä maalivahtiosaston osalta. Aina tulee loukkaantumisia jne ja välttämättä nämä 0-liigaottelun kaverit ei ole vielä valmiita liigajäille. Mutta eiköhän sinne kauden mittaan joku kokenut kaveri tule Blomqvistin kaveriksi.
Kärpät ei hommaa kokenutta veskaria kauden aikana. Minä luulen, ettet ole ihan kärryillä Kärppien maalivahtien tasosta ja kyvykkyydestä. Hilli on. Hän tietää koko kolmikon päästä varpaisiin. Marjamäki vaikuttui ja vakuuttui Blomqvistista, eikä ole ollut vaatimassa kokemusta maalinsuulle. Hän tietää, että nykyistä paremmaksi olisi lähes mahdotonta laittaa. Kausi näyttää, mukavaa.
 
Sassa Barkov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Lahjakkuudella on toki merkityksensä. Mutta ei se muuta, että Kärppien maalivahti kolmikolla on liigakokemusta noin 30 liigaottelua. Kärppien tämän hetkinen maalivahtikolmikko on aika keskinkertainen minusta. Sä varmaan arvioit lahjakkuuden perusteella Kärppien maalivahtikolmikon 10 arvoiseksi, ei yllättäisi. Minusta Kärpät menee kauheella riskillä maalivahtiosaston osalta. Aina tulee loukkaantumisia jne ja välttämättä nämä 0-liigaottelun kaverit ei ole vielä valmiita liigajäille. Mutta eiköhän sinne kauden mittaan joku kokenut kaveri tule Blomqvistin kaveriksi.
Täysin samaa mieltä. Potentiaalia huokuu, se on selvä. Varmasti potentiaalisin kaksikko jopa koko liigassa.

Mutta mielestäni, ennen kun voi surutta listata Kärppien maalivahdit sarjan kärkitaistoon ohi kokeneemman kaartin, on muistettava myös riskitekijät. Näistä riskitekijöistä voi lueskella esim. viime elokuun osalta jatkoajan kärppäosiosta.
 
isokynä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kärppien maalivahtilanteeseen hyvin perehtyneenä minun pikkaisen hankala ymmärtää niitä näkemyksiä, joissa Kärppien tasapainoisesti rakennettu ja poikkeuksellisen laadukas joukkue sysätään Tapparan ja Ilveksen taakse vetoamalla maalivahtien kokemattomuuteen. Ymmärtäisin näkemyksen, ellei Kärppien maalivahtikolmkkolla olisi niin vankat näytöt lahjakkuudesta sekä Blomqvistin osalta myös liigatason suorittamisesta sekä paineensietokyvystä.
Hankalahan se oli sinun ennen viime kauden alkuakin ymmärtää sitä, että jotkut näkivät uhkakuvia Kärppien kokemattoman päävalmentajan ympärillä. Blomqvist pelasi helvetin hyvin runkosarjassa ja pleijareissa ja on todella lupaava maalivahti, mutta on silti arvoitus kuinka jaksaa kantaa ykköstorjujan vastuuta/paineita.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Kärpät ei hommaa kokenutta veskaria kauden aikana. Minä luulen, ettet ole ihan kärryillä Kärppien maalivahtien tasosta ja kyvykkyydestä. Hilli on. Hän tietää koko kolmikon päästä varpaisiin. Marjamäki vaikuttui ja vakuuttui Blomqvistista, eikä ole ollut vaatimassa kokemusta maalinsuulle. Hän tietää, että nykyistä paremmaksi olisi lähes mahdotonta laittaa. Kausi näyttää, mukavaa.
Ihan mielenkiinnosta, missä on sanottu, ettei Kärpät voisi hommata kokenutta maalivahtia kauden aikana, jos nykyiset kaverit eivät riitä?

Ei se kuitenkaan muuta sitä, että nämä kaksi 0-liigaottelun kaveria on täysin katsomattomia kortteja liigatasolla. Tuolla tavalla voidaan melkein kaikkien liigajoukkueiden junnu maalivahteja arvioida lahjakkaiksi ja kyvykkäiksi.
Mutta kausi näyttää, mihin Kärppien maalivahdit riittävät. Minä epäilen etteivät riitä ja että kauden mittaan tulee Blomqvistille kokenut kaveri rinnalle.

Mutta ei siinä, mielipiteitä mahtuu maailmaan.
 
-One-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Liigan viime kauden parhaaksi maalivahdiksi valittu Heljanko on liigassa hyvää keskitasoa?
Myönnän, että tässä oli pientä rapalaa. Näkemykseeni väkisinkin vaikuttaa vahvasti se, että Heljanko ei ole perinteisesti ollut parhaimmillaan Ilvestä vastaan, ja muuten Tapparan pelien seuraaminen jää meikäläisellä vähemmälle.

Mutta sen verran tartun tähän, että parhaan maalivahdin valitsevat jääkiekkotoimittajat, joista suurin osa ei ymmärrä maalivahtipelistä mitään. Palkinto jaetaankin käytännössä tilastojen ja menestyksen perusteella. Heljangon kovat tilastot viime kevään playoffeissa johtuvat ennen kaikkea siitä, että yksikään joukkue ei kyennyt Tapparaa kunnolla haastamaan pelillisesti.

On se silti ehkä vähän keskitasoa parempi ykkösveska. Hymiö.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ihan mielenkiinnosta, missä on sanottu, ettei Kärpät voisi hommata kokenutta maalivahtia kauden aikana, jos nykyiset kaverit eivät riitä?
Meriläinen palasi Kärppiin Pohjois-Amerikasta miesten pelien ja vastuun perässä. Hän on siis Kärppien kakkosmaalivahti ja jakaa vastuuta Blomqvistin kanssa. Varmuutena taustalla on myös kohta NHL-varauksen saava Kokko. Lahjakkuuden määrä tuossa kolmikossa on hurja. Pikkaisen maistiaisia lahjakkuudesta saimme Blomqvistin suorituksia viime keväänä seuratessa. Olen kirjoittanut keväästä asti, että Kärpät luottaa kaudella 2022-2023 nuoriin maalivahteihinsa. Tällainen suunnitelma seurajohdolla ja valmennuksella on, eikä se varmasti hevin mene romukoppaan.
 
VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Kirjoitin lähinnä Blomqvistin kokemattomuudesta vs Langhamer ja Heljanko. Mitä Malikiin ja Blomqvistiin tulee, niin kyllä eroa peleissä ei ole mahdottomasti, mutta Malik pelasi nähdäkseni koko kauden 1.veskarin statuksella ja Blomqvist peri sen vasta kauden loppumetreillä. Tarkoittaen siis sitä, että 2.veskarin asemassa saa yleensä ne helpommat pelit. Nähdäkseni Blomqvistin henkinen asema olisi myös tässä mielessä helpompi.

Toki niin kuin olen aikaisemmin kirjoittanut, niin en toisaalta myöskään yhtään ihmettelisi, jos kauden 22-23 paras veskari tulisi Oulusta.
Tässä onkin varsin mielenkiintoinen 02-syntynyt taistelupari, jossa molemmat lähtevät ensi kertaa ennakkoon selkeinä ykkösvahteina kauteen. Molemmat ovat myös Urpo Ylönen-taistelussa, vaikka Liigasta löytyy yhä Heljankoa, Langhameria ja Tuohimaata ennakkosuosikkeihin.

Molempia nuoria yhdistää myös se, että he ovat ikäluokkansa kärkimaalivahteja maassaan, mutta ulkona U20 MM-kuvioista. Blomqvist jäi viime kaudella harjoituspelien myötä Meriläisen ja Jatkolan varjoon, mutta vahvasta keväästä huolimatta on nyt ulkona leirityksestä. Syitä voi vain pohtia. Malik puolestaan jätti omasta tahdostaan MM-kisat väliin turvatakseen asemansa KooKoossa, eikä nimeä näy leirityksessä nytkään.

Malik lähti viime kauteen haastajan asemasta tyngäksi jääneen edellisen kauden jälkeen. Hän otti kauden mittaan ykkösvahdin roolin kokeneemmalta Oskari Setäseltä. KooKoolla on myös tulevalla kaudella Liigan paras maalivahtiosasto, kun vertaillaan tandemeita.

Setänen on Liigan parhaita kakkosmaalivahteja, joka varmasti pelaa tulevallakin kaudella ison osan runkosarjapeleistä ja on varma valinta koviinkin paikkoihin. (Pitkät playoff-sarjat ovat Setäselle kysymysmerkki, jotka hän on viime vuosina viettänyt kakkosena.) Maalivahtiparikin tuo omalta osaltaan kilpailuedun ja työrauhan Malikille ja KooKoo luottanee ensi kaudellakin tasaiseen tandemipeluutukseen. Iso kiitos maalivahtien menestykseen kuuluu ennen kaikkea Kari Lehtoselle, mutta leijonavalmentajan vaihtuminen Tommi Satosaareen tuskin vie pohjia pois.

Blomqvist oli viime kaudella selkeä haastaja Stanislav Galimoville, joka urakoi valtaosan runkosarjasta. Blomqvist käytti harvat paikkansa hyvin, kunnes Galin peluutus hieman kostautui ja Blomqvist otti loppukauden huipputärkeissä peleissä suorasta playoff-paikasta hänestä niskalenkin. Kärpät vuokrasi Libor Kasikin, mutta Blomman otteet eivät antaneet hänellekään lopulta oikeutta kilpailla. Hyvässä ja pahassa tulisieluinen Galimov romahti pudotuspeleissä ja hänen viimeistä peluutustaan kyseenalaistettiin jo ennakkoon ennen ottelua, jälkeenpäin syystä. Blomma hoiti homman rauhallisen elkein loppuun asti ja putoaminen kariutui vähiten parhain tilastoin pelanneen veskarin takia.

Nyt Blomqvistin lähtöasetelmat ovat hyvin päinvastaiset kuin viime kaudella. Luotosta ja asemasta kertoo paljon myös se, että ikätoveri ja debytantti Leevi Meriläinen on hänen tuleva aisaparinsa, sen sijaan että Kärpät olisi lähtenyt markkinoille kokeneemman kirittijän perässä. Uskon kaksikon saavan myös huomattavasti tasaisempaa peluutusta, kuin Kärpät peluutti viime kaudella. Kahdessa nuoressa on toki riskinsä ja särkymävaraa ei ole paljon. Myös kolmosvahti Niklas Kokko on NHL-tason lupaus, joka saanee yksittäisiä näytönpaikkoja. Jää nähtäväksi, joudutaanko tulevalla kaudella reagoimaan. Maalivahtivalmentajana jatkaa toki valtakunnan ykkösnimi Ari Hilli.
 
Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Näitä valtakunnan ykkösnimiä taitaa löytyä joka vuosi Liigasta vähintään kahdeksasta eri joukkueesta. Ja siis nimenomaan maalivahtivalmentajaa tarkoitan.

Ei Ilveksen Korhosenkaan track record varsinkaan nuorten maalivahtien osalta ole mitenkään heikkotasoinen: Kolppanen, Järvenpää, Korpisalo, Dostal, Mäkiniemi ja Zherenko menivät kaikki harppauksin eteenpäin kehityksessään. Langhamerkin tuntuu viihtyvän hyvin Karhun ohjauksessa.

Maalivahtivalmennus taitaa olla melkein seuralla kuin seuralla tänä päivänä aika hyvässä kunnossa niin, ettei sen perusteella saada merkittävän suurta eroa tehtyä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös