Tuskin 60 pelin otantaa ihan arpapeliksi voi sanoa kuitenkaan?HIFK, Kärpät ja Pelican arpovat sijat 5-7.
Ei kyllä me ollaan vaan yksinkertaisesti hukassa. Juomaa on mennyt huhujen mukaan viikonloppuna, mutta ei piimääLukko ja Tappara aloittaneen hurrrjan ja raivokkaan reenikuurin, joka tuonut val-tavas-ti piimää pohkeisiin. Odotan koska tämmöinen väite ilmaantuu.
No en nyt tarkoittanut sitä ihan noin kirjaimellisesti.Tuskin 60 pelin otantaa ihan arpapeliksi voi sanoa kuitenkaan?
Vaikka moni kirjoittaja väittääkin treenijumien kuuluvan sarjaan keijut ja ufot, mutta näkyyhän tuossa Tapparan pelissä ihan selkeä muutos. Pelaajat ovat todella raskaalla jalalla liikkeellä, pelistä puuttuu terävyys ja turhautuminen näkyy kuuhun asti. Tappara on ollut ennen näitä tarkeitä CHL-pelejä ihan samanlaisessa tilanteessa ja sitten kun lopulta pelipäivä koitti, vastustajilla pyyhittiin suunnilleen lattiaa kun luistin liikkui ihan toisella tavalla. En olisi itse huolissani, playoffseihin on nyt tismalleen sama aika kuin huonoista peleistä CHL-peleihin. Katsotaan parin viikon päästä uudelleen.CHL mestaruuden jälkeen Tappara on ollut pelillisesti huono voitoista huolimatta. Vastustajat oppineet muutamien puolustajien heikot kohdat ja saaneet avauspelaamisen liian hitaaksi. Hyökkäykset pyörivät vaarattomasti kulmissa.
Mikä se sitten on oikealta nimeltään? Eikös se ole vain niin, että se kummalla on enemmän 3 pisteen voittoja menee edelle sarjataulukossa. Niin myös termi 2 pisteen voitto on olemassa.Vaikka olikin hassua pätemistä, niin tasapelin jälkeinen lisäpiste ei ole virallisesti mikään voitto. Asian voi tarkistaa Liigan sarjataulukosta.
Voisiko olla ihan vain klassinen ulospuhallus CHL:n seurauksena? Eli keskittyminen on hieman herpaantunut ennen finaalia ja CHL voiton jälkeen ja nyt Tapparalta on ns. mehut puristettu ulos tuohon CHL:n finaalin lataukseen. Todella vaaralliseen paikkaan tuo tuli kun pudotuspelit alkavat ensi viikolla, mutta Tapparan onneksi saavat viikon tauon ennen ensimmäistä puolivälierää, jossa ehtii hyvin taas ladata akut täyteen. Mielestäni saamme paljon dataa Tapparan iskukyvystä puolivälierien loppuvaiheessa, jolloin pelin pitäisi olla jo kunnossa kun pelataan taas tosipelejä. Eli ehkä ensimmäiset pari peliä voi mennä vielä "autopilotilla", mutta sen jälkeen sääleistä tuleva haastaja pitäisi pudottaa kyydistä. Mutta toki Tappara on materiaaliltaan niin laadukas, että pelkästään sillä voidaan kääntää ottelusarjoja, vaikka pelaaminen muuten ei olisi täysin kunnossa.Vaikka moni kirjoittaja väittääkin treenijumien kuuluvan sarjaan keijut ja ufot, mutta näkyyhän tuossa Tapparan pelissä ihan selkeä muutos. Pelaajat ovat todella raskaalla jalalla liikkeellä, pelistä puuttuu terävyys ja turhautuminen näkyy kuuhun asti. Tappara on ollut ennen näitä tarkeitä CHL-pelejä ihan samanlaisessa tilanteessa ja sitten kun lopulta pelipäivä koitti, vastustajilla pyyhittiin suunnilleen lattiaa kun luistin liikkui ihan toisella tavalla. En olisi itse huolissani, playoffseihin on nyt tismalleen sama aika kuin huonoista peleistä CHL-peleihin. Katsotaan parin viikon päästä uudelleen.
Mikä se sitten on oikealta nimeltään? Eikös se ole vain niin, että se kummalla on enemmän 3 pisteen voittoja menee edelle sarjataulukossa. Niin myös termi 2 pisteen voitto on olemassa.
Tuskin näissä on yhtä ainoaa syytä. Tavallista kovempi treenikuorma ja parin viikon päässä häämöttävä tärkeä ottelu voi vaikuttaa peliotteluihin myös henkisesti. Näihin on vaikea ulkopuolisena tietää vastausta, vaikka näihin moni haluaakin löytää jonkin yksinkertaisen "hähää, näinhän se menee" -tyylisen ratkaisun. Huippu-urheilussa suorituksiin vaikuttaa sen verran moni asia, että en itse edes yritä ymmärtää.Voisiko olla ihan vain klassinen ulospuhallus CHL:n seurauksena? Eli keskittyminen on hieman herpaantunut ennen finaalia ja CHL voiton jälkeen ja nyt Tapparalta on ns. mehut puristettu ulos tuohon CHL:n finaalin lataukseen.
No jo on väsynyt termi ja kuulostaakin ihan Liigan keksinnöltä ei sen puolesta yllätä yhtään. Mulle on ihan se ja sama mikä jatkoaikavoiton oikea termi on mulle se on voitto ihan niinkuin muuallakin maailmassa. Mä, kun olen ymmärtänyt ettei tässä sarjassa pelit voi päättyä enää tasan.Lisäpisteen voittaminen.
No jo on väsynyt termi ja kuulostaakin ihan Liigan keksinnöltä ei sen puolesta yllätä yhtään. Mulle on ihan se ja sama mikä jatkoaikavoiton oikea termi on mulle se on voitto ihan niinkuin muuallakin maailmassa.
Euroopassa ihan yhtälailla menettää.Muualla maailmassa esim. NHL:ssä voittaja ei menetä pisteitä.
Esim. NHL:ssä se onkin selkeästi lisäpiste. Lügassa jaetaan joka matsista 3 pistettä. Lillukanvarsia, millä niitä kutsuu. Itselle yksinkertaisin jako on 3p-voitto, 2p.-voitto, jatkoaikatappio ja tappio.Muualla maailmassa esim. NHL:ssä voittaja ei menetä pisteitä.
Varsinkin Tappara Rautakorven ja Tapolan komennossa on melkein paras esimerkki tuosta. Ei se peli sattumoisin lähde paranemaan yhtäkkiä niin merkittävästi, mitä se Tapparalla yleensä lähtee. Lukolla taas turhautumista paljon, mutta Hakkarainen (Lukon fysiikkavalmentaja) kertoi erikseen että oli kovempi treenijakso ja sitten kevennettiin ja yllätysyllätys, Lukko ei ollut enää kokoajan liikkeessä perässä. Pisteitä ei tullut kauhean hyvin, mutta varsinkin luistelussa se suuri ero näkyiVaikka moni kirjoittaja väittääkin treenijumien kuuluvan sarjaan keijut ja ufot, mutta näkyyhän tuossa Tapparan pelissä ihan selkeä muutos. Pelaajat ovat todella raskaalla jalalla liikkeellä, pelistä puuttuu terävyys ja turhautuminen näkyy kuuhun asti. Tappara on ollut ennen näitä tarkeitä CHL-pelejä ihan samanlaisessa tilanteessa ja sitten kun lopulta pelipäivä koitti, vastustajilla pyyhittiin suunnilleen lattiaa kun luistin liikkui ihan toisella tavalla. En olisi itse huolissani, playoffseihin on nyt tismalleen sama aika kuin huonoista peleistä CHL-peleihin. Katsotaan parin viikon päästä uudelleen.
Esim. NHL:ssä se onkin selkeästi lisäpiste. Lügassa jaetaan joka matsista 3 pistettä. Lillukanvarsia, millä niitä kutsuu. Itselle yksinkestaisin jako on 3p-voitto, 2p.-voitto, jatkoaikatappio ja tappio.
Kolmesta keskinäisestä yhden voitti Ilves, vaikka KalPa hallitsi tilastollisesti, toisen voitti KalPa, vaikka Ilves hallitsi tilastollisesti, ja kolmas oli hyvin tasainen vääntö, jossa johtoasema vaihteli ja lopulta voiton vei Ilves. En näe KalPaa mitenkään erityisen hankalana vastuksena, mutta en toki mitenkään helpponakaan, kuten en ylipäätään mitään pudotuspelijoukkuetta.KalPan peli ollut paikoin myrkkyä Pennaselle, mutta runkosarja on runkosarja.
Kolmesta keskinäisestä yhden voitti Ilves, vaikka KalPa hallitsi tilastollisesti, toisen voitti KalPa, vaikka Ilves hallitsi tilastollisesti, ja kolmas oli hyvin tasainen vääntö, jossa johtoasema vaihteli ja lopulta voiton vei Ilves. En näe KalPaa mitenkään erityisen hankalana vastuksena, mutta en toki mitenkään helpponakaan, kuten en ylipäätään mitään pudotuspelijoukkuetta.
Sinänsä asialliseen kommenttiisi tuo pienen negatiivisen sävyn se, että selvästi osaat & tunnistat erisnimet, koska osaat kirjoittaa Ilveksen ihailtavan usein isolla kirjaimella. Jostain syystä toinen erisnimi, Tappara, ei sitten luonnistu laisinkaan. Osoittaa jonkinlaista kunnioituksen puutetta, että tarkoituksella tekee toistuvasti tämän virheen tekstissään. Jospa nostettaisiin Tappara & Ilves ensin tekstissäsi samalle viivalle ja sen jälkeen keskustellaan uudestaan siitä, kuka vei ja ketä.
Jätit mainitsematta tuon yhden kohtaamisen, jossa KalPa oli selvästi parempi ja voitti murskalukemin. Tuosta KalPan 1-0 voitosta Tampereelle ei myöskään kauheasti kannattaisi tehdä johtopäätöksiä, kun KalPalta puuttui lähes kaikki kärkihyökkääjät ja maalivahti oli lainattu mestiksestä.Kolmesta keskinäisestä yhden voitti Ilves, vaikka KalPa hallitsi tilastollisesti, toisen voitti KalPa, vaikka Ilves hallitsi tilastollisesti, ja kolmas oli hyvin tasainen vääntö, jossa johtoasema vaihteli ja lopulta voiton vei Ilves. En näe KalPaa mitenkään erityisen hankalana vastuksena, mutta en toki mitenkään helpponakaan, kuten en ylipäätään mitään pudotuspelijoukkuetta.
Jätit mainitsematta tuon yhden kohtaamisen, jossa KalPa oli selvästi parempi ja voitti murskalukemin. Tuosta KalPan 1-0 voitosta Tampereelle ei myöskään kauheasti kannattaisi tehdä johtopäätöksiä, kun KalPalta puuttui lähes kaikki kärkihyökkääjät ja maalivahti oli lainattu mestiksestä.
En pitänyt sitä peliä oikein olennaisena, kun keskustellaan siitä, onko KalPa myrkkyä Pennaselle. Se peli kun pelattiin ennen, kuin Pennanen aloitti Ilveksen päävalmentajana.Jätit mainitsematta tuon yhden kohtaamisen, jossa KalPa oli selvästi parempi ja voitti murskalukemin.
Mitäs väliä maalierolla tuossa olisi, kun Tappara olisi pisteissä edellä?Jos Ilves häviää Tapparalle jatkoajalla, sen pitäisi hävitä viimeinen ottelu 15 maalilla, jolloin Tappara menisi maalieron turvin tasapisteissä ohi.