Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2021–2022

  • 999 243
  • 4 476

Samppakalja69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen ILVES
Ilveksen maalivahtikaksikkoa on vaikeaa arvoittaa, koska välillä tuntuu että on viiden hyökkääjän ketju ja kukaan ei puolusta. Kuten eilen, kun päästiin 5-1 johtoon.
Jos kenttäpelaajat alkavat puolustamaan, niin voi meilläkin olla ihan kelvollinen tandemi. En väitä että paras, mutta kelvollinen. Ei edellispäivänä Lukkoakaan olisi muuten voitettu.

Harmi kun ei omista kristallipalloa, olisi mukava tietää mille tasolle Langhamer olisi noussut ilman loukkaantumista. Muistaakseni oli jo pääsemässä melko mukavaan vireeseen ennen sitä. No, onhan tässä vielä muutama peli aikaa päästä samaan ennen tosipelejä. Zherenkolla ei taida tällä kaudella ihan riittää ykköseksi vaikka hyvin paikkoikin Langhamerin saikun aikana, ehkä kuitenkin oli liikaa kun taso tuntui vähän tippuvan loppua kohti. Voi toki johtua siitäkin että alkoi koronaruletti pyöriä joukkueessa, että se puolustuskin kärsi maalivahdin edessä. Ipa ei maalivahteihin tällä kaudella kuitenkaan kaadu, joko puolustus kuntoon tai sitten maalintekotehokkuuden pitää pysyä korkealla tasolla. Mieluiten molemmat.
 
Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders

Molemmille menee välillä jokin kuti vähän liian helposti, mutta kumpikin ottaa myös isoja torjuntoja ratkaisu hetkillä. Ei kaaduta tosiaankaan heihin ja kolmaskin mies löytyy varalle.
Tässä tullaan tietenkin taas siihen, että jos kenttäpelaajat päästävät laukomaan n. 40 kertaa pelissä, niin mahdollisuus pomppuihin jne. kasvaa todella isoksi. Tai 65, kuten Lukko taisi laukoa.
 
Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Yksinkertaistuksena toki näin, mutta sitten kun otetaan huomioon ne laukaisupaikat niin tilanne voi muuttua ratkaisevasti.

Tämä ei tarkoita sitä, että Ilves osaisi boksata laukaukset B-pisteiden ulkopuolelle mutta noin muuten tällainen huomio.
Juu.. mutta 65 laukausta. Tuli ne ihan mistä vaan, niin ihan prosentit ja todennäköisyydet ovat meitä vastaan. Samalla Ilves laukoi 27 kertaa ja toki voitti pelin.
 
George Parros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks 06-07
Kalpa on siis tosiaan viimeisen 20 ottelun "kuntopuntarin" ykkönen, tasan 2,0 pinnaa per peli tuo jakso. Kyseisellä ajalla sekä ylivoima- että alivoimaprosentti, molemmat, sarjan paras...
Koko kauden ajan Kalpa ollut maaliodottamassa sarjan top-3 -joukossa ja nyt siis alkaa realisoitumaan sarjataulukossakin.
Kuinka kauan Kalpa menee vielä "etelän median" ja "suuren yleisön" tutkan alla? Ottaako Kalpa vääjämättä vielä suoran puolivälieräpäikan?
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Tiedä sitten että onko pidemmät ja fyysiset sarjat Ilveksen nopeiden pelaajien etu vai haitta. Kasvaako nopeusetu väsymyksen lisääntyessä vai viekö se vaan Ilvekseltä tärkeän edun jonka jälkeen hommasta tulee helposti selvitymistä.

Saa nähdä, mutta on ollut ainakin hyviä pelejä teitä vastaan ja toivotaan tervettä kevättä.

Kyllä se Ilves siltä on näyttänyt, että ainakin kova karvaaminen katoaa otteluruuhkassa, jota playoffs on. Mutta jos saa sarjat katkottua nopeasti, niin sarjojen välillä voi saada tarvittavan levon. Oma kutina on melkeenpä se, että paras7 sarjaa ei ilves kestä. Mutta jos ne välttää, niin miksei nostelisi kannua.
 
Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Kalpa on siis tosiaan viimeisen 20 ottelun "kuntopuntarin" ykkönen, tasan 2,0 pinnaa per peli tuo jakso. Kyseisellä ajalla sekä ylivoima- että alivoimaprosentti, molemmat, sarjan paras...
Koko kauden ajan Kalpa ollut maaliodottamassa sarjan top-3 -joukossa ja nyt siis alkaa realisoitumaan sarjataulukossakin.
Kuinka kauan Kalpa menee vielä "etelän median" ja "suuren yleisön" tutkan alla? Ottaako Kalpa vääjämättä vielä suoran puolivälieräpäikan?
Ainakin Ilvekselle ollut äärimmäisen vaikea vastustaja, ei mikään unelmavastus play offseissa.
 
Franck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ainakin Ilvekselle ollut äärimmäisen vaikea vastustaja, ei mikään unelmavastus play offseissa.
Edelliset 10 keskinäistä, voitot Ilvekselle 7-3. Tällä kaudella toki pisteet Kalpalle 5-4. En nyt sanoisi, että äärimmäisen vaikea vastustaja ollut, vaikka se 0-5 turpaanotto Kuopiossa on vielä tuoreessa muistissa. Vaikea vastustaja toki ja kovassa vireessä ovat.
 
33720

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jauhojengi

Juu, KalPa on yksi sopivimmista vastustajista Ilvekselle, mikä ei todellakaan tarkoita, että Ilveksellä olisi valtavaa etua, mutta sekä pelitavallisesti että tulosten valossa KalPa sopii hyvin. En ymmärrä yhtään, mihin perustuu, että Kalpa olisi ollut Ilvekselle äärimmäisen vaikea vastustaja: ei ainakaan tuloksiin, tilastoihin tai pelitapahtumiin :)

KalPallakin on tosiaan sauma mennä mihin asti vain. Väittäisin, että selvästi parempi kuin esim. KooKoolla ja TPS:llä.
 
Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Edelliset 10 keskinäistä, voitot Ilvekselle 7-3. Tällä kaudella toki pisteet Kalpalle 5-4. En nyt sanoisi, että äärimmäisen vaikea vastustaja ollut, vaikka se 0-5 turpaanotto Kuopiossa on vielä tuoreessa muistissa. Vaikea vastustaja toki ja kovassa vireessä ovat.
Tuolla perustelulla Tapparakin on meille helppo vastustaja ;)
Ei ole montaa seuraa, joille oltaisiin pisteissä häviöllä tällä kaudella. Kalpa sellainen on.. toisaiseksi ainakin.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät, ManU, Exeter City, TP-47
En mä tiedä.. olenko rohkea vai tyhmä, mutta ei kyllä Kärpät pelota vieläkään.
No onhan Kärpillä ongelmansa, jos sääleihin päästään ja siitä eteenpäin ei Kärpät mikään ylikävely ole.
Osaa tehdä vastustajan pelistä kyllä vaikeaa. Eihän Kärpillä ole tällä kaudella kuin voitettavaa, siitä on helppo ponnistaa.
Sieltä telakalta Topi Niemelä, Atte Ohtamaa, Galimov, Koskenkorva
 
Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
No onhan Kärpillä ongelmansa, jos sääleihin päästään ja siitä eteenpäin ei Kärpät mikään ylikävely ole.
Osaa tehdä vastustajan pelistä kyllä vaikeaa. Eihän Kärpillä ole tällä kaudella kuin voitettavaa, siitä on helppo ponnistaa.
Sieltä telakalta Topi Niemelä, Atte Ohtamaa, Galimov, Koskenkorva
Tuosta on vielä pitkä matka siihen, että pitäisi erityisesti pelätä. Jos Ilves selviää ensimmäiseltä play offs kierrokselta, niin sekin on jo lähellä mitalia. Jos vielä seuraavasta, niin mitali on jo varma.
 
auvo11

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, maajoukkue, NHL:n suomalaiset
Oon yrittänyt miettiä et mikä olisi IFK:lle mieluisin vastustaja poffeissa, ei tuu mitään mieleen, kaikki pirun kovia. Tai no KalPaa en haluaisi kohdata.
Itseasiassa kaikki top 11 jengiä on kovassa kunnossa, tietenkin vähän loukkaantumis huolia muutamilla jengeillä, IFK alkaa olee jo niistä yli, Lukolla ja Kärpillä huonoimmat tilanteet.

Nyt näyttäisi vähän jopa siltä et runkosarjan 1&2 saavat sääleistä vastaan todella kuumat jengit, KalPan jompikumpi luulisi saavan vastaan.
KalPa todella paha vastustaja, kova keskusta, voittaa aloituksia suurella prosentilla, ei oikein heikkouksia.
Kärpät kun saisi lasaretista jätkii takas niin pirun kova vastustaja.
Pelsut=Björninen!
KooKoon maalivahti Malik huikee jamppa, muuten jäänyt itseltä vähän pimentoon jengi.

En nyt jaksa kaikkia jengejä luetella varmaan tuli selväksi että historialliset pleijarit tulossa ja mikä siisteintä jengi pääsee katsomoon.
 
Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
65 laukausta nurkasta pienestä kulmasta olisi parempi kuin 10 kutia paraatipaikoilta.
Tätä ei kukaan ole väittänyt. Ihan puhtaasti.. heitäppä paperitolloa roskikseen 65 kertaa, tai 10 kertaa paremmasta paikasta, niin ajatus avautunee. Ja vaikka todennäköisyys ei toteutuisikaan, niin silti se on matemaattisesti olemassa.
 
Juippi88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ja katsokaa nyt vaikka ihan huviksenne sen kyseisen ottelun laukaisukartta. Ei siinä voi ainakaan puhua mistää” 65kpl pienestä kulmasta”
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ja katsokaa nyt vaikka ihan huviksenne sen kyseisen ottelun laukaisukartta. Ei siinä voi ainakaan puhua mistää” 65kpl pienestä kulmasta”
Ei kai tässä ole väitettykään, että noin olisi tapahtunut kyseisessä pelissä. Kyllähän siinä Zherenko sai ottaa game saverin jos toisenkin. Mutta noin yleisesti on kai selvää, että määrän lisäksi myös muut tekijät vaikuttavat. Ei se xG pelkästä laukausten määrästä tule.
 
Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Joo, ja vielä roskakorit maaleina ja paperitollot kiekkoina! Taitaa olla tuossa se RTK-yhteys kyseessä.

Mutta hienoa, että osasit tarttua olennaiseen.
Olennaista oli prosentit ja matematiikka, se miten todennäköisyys kasvaa, kun määrät kasvavat. Vanha viisaus " toimita kiekkoa maalille ".
Samat lainalaisuudet pätevät kaikkialla. Usein tuntuu, että joillekkin esim. pomppii kiekot, mutta kun asiaa tarkemmin miettii, niin havaitsee takana olevan toistoja ja yrityksiä.
Lukon valmentaja syystäkin otti esille viimeistelyn puutteellisuuden. 65 laukausta tarkoittaa enemmän kuin yksi laukaus joka minuutti pelissä. Minusta se on paljon ja joissakin peleissä voi siitä rumputulesta selvitä, mutta ei esim. ottelusarjoissa.
Alkuperäinen pointtihan oli, että Ilveksellä on tilastoja paremmat maalivahdit ja jos katsot ihan päästettyjen maalien määrää tällä kaudella, niin Ilveksen edellä on vain Ässät, Saipa ja Jyp. Ilves sentään taistelee tosissaan runkosarjan voitosta.
 
Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Totta kai määrä vaikuttaa, mutta ei suinkaan vain se. Vai oletko ihan tosissasi, että mieluummin kaksi maskitonta viivavetoa kuin yksi läpiajo?
En tietenkään, enkä näin ole väittänytkään.
Ilveksellä on tilastoja paremmat maalivahdit ja siinä kohtaa hyökkäävä pelitapa vääristää niitä. Kahdessa viime pelissäkin 7 päästettyä maalia, mutta väitän silti että Ilveksellä on kaksi aivan huippu maalivahtia.
Lopetetaan tämä vääntö, ennen kuin muiden joukkueiden kannattajat asiasta huomauttaa.
Kun niitä vetoja tulee tuollaisella tahdilla, niin joku viivavetokin saattaa joskus mennä sisään, tätä väitän kyllä. Jos ei muuten, niin kimmokkeiden kautta.. kuten Ilveksen eka juuri Lukkoa vastaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös