Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2021–2022

  • 1 018 073
  • 4 467

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Toisaalta se vastustaja tuskin pysyy terveenä kovin pitkään, jos vastassa on tartunnan saaneita pelaajia.
Eikös Ruotsissa Allsvenskanin finaaleissa viime keväänä nähty vähän vastaavaa ja finaalisarja jäi parin viikon tauolle, kun Timrån ja Björklövenin suurin piirtein koko joukkueet sairastuivat? Tai näin muistelisin käyneen.

Eiköhän seurat taas jollain tapaa kuplaudu kun runkosarja alkaa päättymään, mut eipä se taida mitään takeita antaa enää.
 
Mandoliino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Jukureissa myös mietityttänyt tuo Salminen. Äijä pelannut jo 44 ottelua tällä kaudella. Entäs, jos tuleekin väsy ennen pleijareita ja ei tartukkaan enää? Mielestäni aika kovalla riskillä Jukurit painanut tuolla yhden maalivahdin taktiikalla.. Kuka siellä edes on kakkosena?

Aiemmin oli Ignatjew ja koska hänelle ei koppi tarttunut niin juuri siksi Salminen alunperin alkoi pelaamaan niin paljon. Kyllähän Salminen oli kauteen lähdettäessä jo selkeä ykkösvahti mutta tuskin kukaan oletti hänen pelaavan näin paljon. Nythän Jukurit hommasi kakkosvahdiksi Karolus Kaarlehdon, joka pelasi ensimmäisen matsinsa Kookoota vastaan lauantaina. Hän pelasi ekassa matsissaan hyvin ja Jukurit voitti mutta paha vielä sanoa minkälainen torjuja hän olisi jos joutuisi ottamaan ykkösveskan roolin.
 
Hegu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jaahas... runkosarjan lopputilanteen pohdintaa. HIFK on koronakurimuksen kärsinyt ja sairastelleet pelaajat alkavat palata lähelle normikuntoa. Ilvekseen taas tilanne tulee vaikuttamaan jonkun aikaa ja Ilves-Jukurit-Lukko tulevat lähes tasapisteisiin. Siinä syitä omiin arvioihini runkosarjan lopputilanteesta.

1. Tappara
2. HIFK
3. Ilves
4. Jukurit
5. Lukko
6. HPK
7. Kärpät
8. TPS
9. Pelicans
10. KooKoo

Tappara-TPS
HIFK-Kärpät
Ilves-HPK
Jukurit-Lukko

Tappara-HPK
HIFK-Jukurit

Jukureille pronssia ja....
Tappara-HIFK ja tätä aletaan sitten jännittämään pelataanko Hakametsässä vai missä, kun Skoda-cup puskee päälle.....
 
Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders

Kyllä Ilves tulee alaspäin, nytkään ei ole kolmeen päivään tullut pisteitä yhtään lisää ja 16:sta viimepelissäkin vain viidessätoista.
 
33720

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jauhojengi
Jaahas... runkosarjan lopputilanteen pohdintaa. HIFK on koronakurimuksen kärsinyt ja sairastelleet pelaajat alkavat palata lähelle normikuntoa. Ilvekseen taas tilanne tulee vaikuttamaan jonkun aikaa ja Ilves-Jukurit-Lukko tulevat lähes tasapisteisiin. Siinä syitä omiin arvioihini runkosarjan lopputilanteesta.
Mitä tuo boldaamani siis meinaa?

Sitä, että koronatilanne tulee vaikuttamaan Ilveksen tuleviin peliesityksiin ja sitä kautta pistekertymään, vai että muut saavat kiinni tässä nyt, kun Ilves ei pääse pelaamaan?

Jos ensimmäistä, niin ymmärrän.
 
Hegu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mitä tuo boldaamani siis meinaa?

Sitä, että koronatilanne tulee vaikuttamaan Ilveksen tuleviin peliesityksiin ja sitä kautta pistekertymään, vai että muut saavat kiinni tässä nyt, kun Ilves ei pääse pelaamaan?

Jos ensimmäistä, niin ymmärrän.
Kyllä ensimmäiseen... ei ne koronan sairastaneet ole olleet samassa liekissä heti palattuaan, vertaan oman jengini tapahtumiin. Ilves joutuu siis pelaamaan, kun kokoonpanoon saadaan tarpeeksi pelaajia. Vaikka pelaajat ovat ns. terveen paperit saaneita niin kyllä se väkisin peliesityksiin vaikuttaa ja joukkueeseen, kun tapauksia on ollut usean kentällisen verran... Ilves siis tulee vauhdilla alas, vaikka pelaa... Lukko ja Jukurit jatkavat positiivista virettään joskin Lukon hurjin kunto on ohi.
 
Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Kyllä ensimmäiseen... ei ne koronan sairastaneet ole olleet samassa liekissä heti palattuaan, vertaan oman jengini tapahtumiin. Ilves joutuu siis pelaamaan, kun kokoonpanoon saadaan tarpeeksi pelaajia. Vaikka pelaajat ovat ns. terveen paperit saaneita niin kyllä se väkisin peliesityksiin vaikuttaa ja joukkueeseen, kun tapauksia on ollut usean kentällisen verran... Ilves siis tulee vauhdilla alas, vaikka pelaa... Lukko ja Jukurit jatkavat positiivista virettään joskin Lukon hurjin kunto on ohi.
Nyt on kyllä sellainen fakiiri ennustamassa, että uskon tämän kaiken epäilemättä sanaakaan.
 
Hegu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt on kyllä sellainen fakiiri ennustamassa, että uskon tämän kaiken epäilemättä sanaakaan.
Mussa on fakiirin vikaa, mutta katso mitä mun jengille tapahtui... ennen koronaa aivan lyömättömässä iskussa ja meillä pakkaset pursusi nakeista. Koronaa.... nyt kaikki pelaajat jo olleet ruodussa (pl Alex B ja Lyytinen) ja isoin osa näistä poissaolleista aivan kuutamolla kentällä tai muuten vain vaisuja.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Aika hemmetin pienet marginaalit sarjataulukossa tälläkin hetkellä on. Jos Ilves esimerkiksi ottaa kaksi tappiota putkeen ja samalla Lukko voittaa seuraavat kolme, niin ovat lähes tasoissa sarjataulukossa.

Toki tämä on sitä turhanpäiväistä jossittelua ja numeroiden pyörittämistä.

Enemmän annan painoarvoa keskinäisille peleille, jota TOP-6 joukkueet pelaa vastakkain.
 
Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Ja tämä vaikeuttaa myös voimasuhteiden arviointia, kun ei yhtään ole varmaa millä kokoonpanoilla mennään missäkin pelissä ja mikä on kunto yksittäisillä pelaajilla koronan jäljiltä.

Ilves voi ainakin lyhyessä juoksussa olla ongelmissa jos joukkueen kuntopohja lässähtää koronan takia, koska liike hidastuu ja se taas ei pelitapaan sovellu vaikka osaa Ilves hitaitakin soitella tarvittaessa.
Tietysti 2 vuotta tätä paskaa on opettanut että ei kannata nuolaista ennen kuin tipahtaa. En myöskään omaa lääkärin papereita, en silti usko sellaiseen HIFKin viime vuoden tapaiseen koronan tuomaan lässähdykseen minkään joukkueen osalta.

Aika moni seura on koronan jo käynyt läpi, lisäksi tauti on muutenkin laimentunut melkoisesti. Tottakai huippu-urheiljalle pienikin flunssa vie parhaan terän, uskon kuitenkin ettei korona pahasti enää pilaa minkään joukkueen kevättä.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Mussa on fakiirin vikaa, mutta katso mitä mun jengille tapahtui... ennen koronaa aivan lyömättömässä iskussa ja meillä pakkaset pursusi nakeista. Koronaa.... nyt kaikki pelaajat jo olleet ruodussa (pl Alex B ja Lyytinen) ja isoin osa näistä poissaolleista aivan kuutamolla kentällä tai muuten vain vaisuja.

Ei korona voi olla ainut syy minkä takia HIFK oli esimerkiksi lauantaina Turussa niin pihalla mitä oli. Kaikki oli viisikkopelistä maalivahtipeliin aivan hujan hajan. Lisäksi onhan tässä ollut koronankin jälkeen Hifkillä jo viikkoja aikaa treenata täydellä kokkelilla tai ei. Muistutaan nyt vielä, että HIFK ei ole ainut tai viimeinen seura joka kärsii näistä koronaongelmista. Vähän nyt hakemalla haetaan syitä huonoon formiin.

Ykkösheppa on Tappara keväälle. Ilves suurin haastaja. Hifkillä muutama kysymysmerkki Halosessa ja Peltosessa. Jukurit voi yllättää tai olla yllättämättä.
 
Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Aika hemmetin pienet marginaalit sarjataulukossa tälläkin hetkellä on. Jos Ilves esimerkiksi ottaa kaksi tappiota putkeen ja samalla Lukko voittaa seuraavat kolme, niin ovat lähes tasoissa sarjataulukossa.

Toki tämä on sitä turhanpäiväistä jossittelua ja numeroiden pyörittämistä.

Enemmän annan painoarvoa keskinäisille peleille, jota TOP-6 joukkueet pelaa vastakkain.
Play offseissa ne marginaalit vasta pienenee.. jos toinen voittaa 4 peliä ja toinen häviää 4 peliä, niin...

Mutta.. kirjoitin näin jo aikoja sitten.. tällä kaudella voi sääleistäkin mennä pitkälle, sen verran pienet on marginaalit ja tämä korona sekoittaa vielä pakkaa.
 
Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
No nyt tuli niin syvä analyysi, etten tiedä miten päin olisi.
Se on tämä sadeilma kun saa meikäläisen aina syvälliseksi, pitäisiköhän lausua tähän vielä jokin runo tai haiku...

Mitä jää, jos Ilves häviää..
On Lukko meille se mestaruuden tukko..
Tapparalta puuttuu se tukkajukka.. koko seura pelkkä sukka...
...
 
Malmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat: DIF

On IFK:lla koronan jälkeen tyhjä takki, pakkasessa homehtuu taas kerran mestaruusnakki.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
On IFK:lla koronan jälkeen tyhjä takki, pakkasessa homehtuu taas kerran mestaruusnakki.
HIFK keväällä juhlii tuskin, näin Tampereen junaan nousevan Suskin.

edit: Eiku hetkinen, oliko se nimenomaan Bluesia vastaan hävityn puoliväeräsarjan jälkeen.
 
Hegu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
On Tampeleella syksyn mestali Ilves, mutta mitä tekee kevään Kilves?
Tulusta tulee Palloseula, pelästä hiipii Lukko ja Eula...
Kälpät ja Oulu vai toimiiko palemmin Ollin koulu?
Pelsut ne pelaajia hankkii, tuskin Kouvolassa menestystä oottaa kanttii...
Jäljelle jää edellinen oikea mestali Kelho ja tuleva mestali valmentajanaan Ville Velho...
 
Joe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset joukkueet (jokerit on venäläinen)
Täällä nyt annetaan vähän turhan suurta painoarvoa Hifkin heikolle vireelle. Ihan samalla tavalla kaikilla joukkueilla tulee niitä heikompia hetkiä. Muistetaan kuitenkin, että HIFK on ollut aina vahva keväällä. Kevään joukkue. En usko hetkeäkään, että jotkut Ilveksen mikkihiiret pystyy edes haastamaan meitä tosissaan keväällä, kun täpötäysi Nordis huutaa takana ja... kyllä kaikki tietää Nordiksen kevään huuman. Ei sieltä lähdetä voittajana ulos, tai sitten jos lähtee niin kävelee Suomenmestariksi.
 
Etkö ole lukenut palstan uusia sääntöjä.. kaikki pitää tästä lähtien laittaa runomittaan...
Hifki on joukkue kevään.. kunnes Heinäkuussa todellisuuteen herään...
 
Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Etkö ole lukenut palstan uusia sääntöjä.. kaikki pitää tästä lähtien laittaa runomittaan...
Ilves luuli jo löytäneensä mestaruuspuhurin,
Mutta sitten ne sai vastaansa Jukurin...

Siirtorajalla kaivoivat sen viimeisen almun,
Että löytyisi joku pysäyttämään Palmun.

Vaan eipä löytynyt Ilveksiltä tarpeeksi käpyä pysäyttämään Palmua ja Aatu Rätyä.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös