Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2021–2022

  • 994 615
  • 4 476

Joe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset joukkueet (jokerit on venäläinen)
Kyllä Omikron leviää niin tehokkaasti, että kupla ei saada pitäväksi. Edellisten varianttien kanssa tuo vielä onnistui.
Eihän se nyt noin toimi. Esim oliko näiden aiempien arvoturnausten miinus viime U20-kisoissa vastaavia -toivotaan ettei tule tartuntoja oikausuja? Ei ollut. Jos kupla on tiukka eikä ulkopuolisia kontakteja ole niin ei sitä tartuntaakaan muualta kuin jostain ilmastointikanavasta voi saada korkeintaan. Tietysti sen eristysajan sinne mentäessä täytyy myös olla sellainen ettei sitä siellä kukaan myöskään levittämään pääse. Tolla logiikalla myös yksi tartunta romuttaisi koko turnauksen ja Olympialaiset aika nopeesti, kun leviää niin herkästi niin suurin osa saisi aina joukkueesta tartunnan, niin sit siellä pelais ehkä jossain jengeissä enemmän ja jossain vähemmän pelaajia riippuen ketkä sairastanut jo koronan. Viime U20-kisoissa ei mitään oikeaa kuplaa ollutkaan niin ihan turha sitä on edes kuplana muistella, puhummattakaan ottamaan mihinkään puheisiin mukaan ettei kuplat enää muka toimisi jos ne on oikomatta toteutettu. Toki toi koko tapahtuma on aika massiviinen ja ihan vasemmalla kädellä tosta ei mitään koronavapaata tapahtumaa saada. Olympiakylässä tuskin pidetään häitä, siellä ole turisteja tai mediaa tartuttamassa urheilijoita kuten U20-karkeloissa. Siinä ei ollut Omikron mikään pääsyy, että turnaus kusi. Vaan todella huonosti järjestetty turnaus.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Jukurit ne vaan jatkaa porskuttamistaan, hetkellisesti nousivat jo sijalle 4. Enää muutama voitto niin säälipaikka on jo varmistettu, tosin nyt nälkä on varmaan jo kasvanut niin että Mikkelissä kelpaa vain top6 sijoitus. Ja mikäs siinä, toivon vain pelkkää menestystä tälle monien dissaamalle "mestisjengille"
 
Lukko8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Sori vaan kaikki Sportfanit, mutta nyt on kyllä pakko sanoa, ettei tuota Sportin räpellystä pysty kertakaikkiaan katsomaan vaikka kuinka yrittäisi. Niin unettavaa ja pelillisesti köyhää ettei silmät pysy auki. Kyllä on aika ajanut RD:stä ohi ja lujaa.
 
Hattu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
KHL on jo tauolla ja Ruotsissa on sopimus siirtää pelejä, jos toisesta joukkueesta on pelaajia kisoissa (en muista määrää, oliko 3 tai enemmän).

Olympialaiset ovat kerran 4 vuodessa ja yksi urheilijoiden isoimmista unelmista.

Silloin kun minä olin nuori, niin olympialaisissa esiintyi maailmanlaajuisesti lajiensa parhaat urheilijat.

Niin se maailma muuttuu.
 
Ralph

Jäsen
Silloin kun minä olin nuori, niin olympialaisissa esiintyi maailmanlaajuisesti lajiensa parhaat urheilijat.

Niin se maailma muuttuu.
NHL-pelaajat tulivat ensi kertaa olympialaisiin vuonna 1998 eli vasta viidesti on maailman parhaan jääkiekkoliigan pelaajat pelanneet olympialaisissa. Ei ollut Jari Kurrit ja Wayne Gretzkyt kultaisella 80-luvulla olympialaisissa. Toisesta urheilulajista eli jalkapallosta ei viitsi edes mainita olympialaisten suhteen.

Toki en tiedä milloin sinä olit nuori, kenties vuodet 1998-2014.
 
Tuo heittoni nyt ei ollut kovin asiapitoinen, vaan lähinnä kohdistui ajatukseen olympialaisista jonkinlaisena urheilu-utopiana, ja kuinka kaikista kovin juttu urheilijalle on voittaa olympiakultaa.

Pointtini on nimenomaan se, että jääkiekko on nyt vajonnut jälleen sille tasolle olympialajina, mitä jalkapallo on. Hälläväliä -lajiksi muiden joukossa.

Olympialaiset olivat kuitenkin jääkiekossa hyvän aikaa se ultimaattinen kansainvälinen mittari maiden välillä. Nyt sitä ei oikeastaan enää ole — fudiksellakin on MM-kisat neljän vuoden välein maailman parhailla pelaajilla, ja minä odotan niitä kisoja enemmän kuin mitään muuta urheilutapahtumaa. Vuodesta ’98 talviolympialaiset & jääkiekko olivat vähintään samalla viivalla.

No okei, ehkä IFK:n finaalisarjat kiilaavat silloin tällöin tapahtuessaan ykköseksi. Sori nyt kumminkin jos tässä tuli joku väärinkäsitys tai pointti viuhui ohi maalista, ja nyt aukesi.
 
L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
NHL-pelaajat tulivat ensi kertaa olympialaisiin vuonna 1998 eli vasta viidesti on maailman parhaan jääkiekkoliigan pelaajat pelanneet olympialaisissa.
Toisaalta esim. 80-luvulla maailman parhaat kiekkoilijat eivät pelanneet NHL:ssä. Vain USA ja Kanada eivät saaneet parhaita miehistöjään liikkeelle. Itäblokki vielä eristetty ja NHL:ää ei oikein muun maalaiset kiinnostaneet.
 
Hegu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
KHL on jo tauolla ja Ruotsissa on sopimus siirtää pelejä, jos toisesta joukkueesta on pelaajia kisoissa (en muista määrää, oliko 3 tai enemmän).

Olympialaiset ovat kerran 4 vuodessa ja yksi urheilijoiden isoimmista unelmista.
Ehkä pitäisi tehdä kuten Futiksessakin? Alle 23v pelaajat ja parilla konkarilla joita sattuu just kisojen aikaan nappaamaan jengiin mukaan. Se siitä suurimmasta unelmasta joukkuelajissa. Yksilöurheilussa on ehkäpä eri asia. Olympialaiset ovat muutenkin ajaneet isoissa joukkuelajeissa aikansa ohi, kun kisojen ulkopuolisessa urheilussa raha sanelee tälle tulevaisuuden suuntaviivat.
En seuraa olympiafutista, nyt tulee varmaan lätkässä sama jolloin edes kaikkia Suomen matseja ei tule katsottua...
 
Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Olympialaiset ovat olleet aiemmin historiassa käsittääkseni amatööriurheilijoita varten ja osallistumisoikeus evättiin, mikäli elätit itsesi ko. lajilla. Ilmeisesti kikkailujen/määrittelyn vaikeuden vuoksi 80-luvun lopulla tästä amatööri-ammattilaisurheilija määrityksestä luovuttiin.

Eli ei tässä ihan olympia-aatteen juurille palata, mutta hieman sinnepäin?
 
Byyrman

Jäsen
Suosikkijoukkue
PTDT in memoriam 23.-30.9.2023
En osaa sanoa, en ollut tuotakaan asiaa päättämässä.
Joskus muinoin vain katsoin jotain dokumenttia olympialiikkeen historiasta. Siitä oli jäänyt hämärä muistikuva, että Juan Antonio Samaranchin ollessa KOK:n nuijan varressa tehtiin päätös ammattilaisten mukaan ottamisesta ja nimenomaan sen takia, että liike saa lisää fyrkkaa TV-oikeuksien kautta. Tästä en ole mitenkään varma. Pitäisi varmaan kaivella joitakin lähteitä netisgä. Jotenkin vaikuttaisi vain loogiselta, varsinkin nykyaikana jolloin urheilemalla tienaaminen ei ole enää samanlainen synti kuin Pohjolassa Paavon Nurmen aikaan.
 
Ralph

Jäsen
Olympialaiset ovat muutenkin ajaneet isoissa joukkuelajeissa aikansa ohi, kun kisojen ulkopuolisessa urheilussa raha sanelee tälle tulevaisuuden suuntaviivat.
En tiedä koripallosta, mutta ainakin lentopallossa olympialaiset ovat edelleen suurin juttu. Ja ehkä myös koripallossa, jolloin kolmesta suurimmasta kahdessa olympialaiset olisi ykkösjuttu. Jääkiekko on aivan marginaalilaji näihin verrattuna, joten isoista joukkuelajeista puhuttaessa jalkapallo, koripallo ja lentopallo riittänee.
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto

Jalkapalloa on ihan turha pelata olympialaisissa (miehet), mutta naiset voivat potkia palloa. Parhaat futaajat "joukkueet" eivät koskaan pelaa olympialaisissa (miehet). Olympialaiset ovat paisuneet muutoinkin liian suureksi tapahtumaksi.
 
Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Huoh, otan lakin kauniiseen käteen ja myönnän olevani väärässä Ässien noususta playoffeihin kun sitä varmana joulukuussa täällä pidin ja julistin. Eihän tuo joukkue osaa voittaa pelejä lainkaan vaikka peli olisikin parantunut Selinin ajoista.

Ei muuta kommenttia Liigasta, kuin että hämmästyttävän epätasainen on sarja. Tietyt joukkueet porskuttavat voitosta voittoon eivätkä häviä lähes koskaan kun taas nämä JYP, SaiPa, Ässät ja Sport häviävät jokaisen ottelun poikkeuksetta. On taas ns. kahden kerroksen joukkueita.
 
Spac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sarı ve siyah, HIFK, Ketterä
Tietyt joukkueet porskuttavat voitosta voittoon eivätkä häviä lähes koskaan kun taas nämä JYP, SaiPa, Ässät ja Sport häviävät jokaisen ottelun poikkeuksetta. On taas ns. kahden kerroksen joukkueita.
Tänään tulossa ehkä pienoinen poikkeus tähän. Perjantaina Ässät ja SaiPa myös vastakkain, joten siinä jommankumman pitäisi voittaa.
 
Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
No totta kai kun maju-Halonen ei saanut silmiään kiinni ja liigan pohjan Jyp voitti selvästi 6-7 Hifkin.

Tappara ja Lukko voittaneet about joka pelin. No niin Ilveskin. Eli on siihen mahdollisuus.
 
Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Olympialaiset ovat olleet aiemmin historiassa käsittääkseni amatööriurheilijoita varten ja osallistumisoikeus evättiin, mikäli elätit itsesi ko. lajilla. Ilmeisesti kikkailujen/määrittelyn vaikeuden vuoksi 80-luvun lopulla tästä amatööri-ammattilaisurheilija määrityksestä luovuttiin.

Eli ei tässä ihan olympia-aatteen juurille palata, mutta hieman sinnepäin?
Jännä yhtälö kyllä.. aikoinaan Paavo Nurmi ei enää saanut osallistua, kun ruotsalaiset käräyttivät, että oli ottanut jonkin lantin Usan kyläkisoissa. Oli siis pro.
On kyllä Olympia aate kadonnut rahan alttarilla.
 
Myyntimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Saa ottaa talteen ja sitä rataa. Luitte sen ensimmäiseksi täältä ja näin päin pois.

Runkosarjan voitto kaudella 2021-2022:

Tampereen Ilves
Aika huono peli eilen Ipalta. Voitto tuli muutamalla yksilösuorituksella. Runkosarjasta vielä yli kolmannes pelaamatta eli ei ehkä vielä kannata tuuletella. Kaikkihan riippuu kuitenkin koronasta. Pelataanko sarja loppuun vai mennäänkö pistekeskiarvoilla. Ja kellä on roosterit kunnossa ja missä peleissä.

Toivottavasti nyt viikonloppuna HIFK ja Ilves saisivat äijiä kehiin. Sinänsä aika mielenkiintoinen tilanne vaikkei paljon naurata.
 
Samppakalja69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen ILVES

Et taida olla kartalla, että millä kokoonpanolla ja mistä lähtökohdista Ipa eiliseen peliin lähti. No, rutiinivoittohan siitäkin lopulta tuli, vaikka vähän liikaa siimaa annettiinkin.
 
MSU

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Maksaa HIFK aika kovaa hintaa koronasiirroista tällä hetkellä, taas.

21 päivän sisällä 2 peliä jossei nyt uusia pelisiirtoja tule. Voi tehdä tiukkaa päästä pelituntumaan taas.
 
sknul

Jäsen
Suosikkijoukkue
montreal canadiens,
suolahden urho.
Maksaa HIFK aika kovaa hintaa koronasiirroista tällä hetkellä, taas.

21 päivän sisällä 2 peliä jossei nyt uusia pelisiirtoja tule. Voi tehdä tiukkaa päästä pelituntumaan taas.
Mitäs tossa nyt on? Täällä jännitetään että pelaako KooKoo tammikuussa ollenkaan. Viikonloppu näyttää. Tosin parempi jos KooKoo ei pääse taukoa edeltäneeseen pelikuntoon. Vaan ihan johonkin muunlaiseen. Saattais jopa jonkun pelin voittaakin...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös