Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2020–2021

  • 1 075 245
  • 3 969
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Sekavaa oli peli Tapparan molemmissa edellisissä peleissä, vaikka 6-1 voitot tuli. Taisi olla enemmän vastuksen huonoutta, tai huonoa päivää. Paljon on Tapolalla töitä, jos meinaa tuosta sellaisen tasaisesti jyskyttävän pudotuspelikoneen muokata. Aikaa vielä on, ja ihan hyvää materiaaliakin, mutta toistaiseksi valmennusryhmä on tuntunut olevan ihan ulapalla. Siinä välissä kun voitettiin Lukko ja Kärpät, vaikutti joku peli-idea löytyneen, mutta seuraavissa peleissä oli taas sekavaa ja huolimatonta pelaamista, johtaen tappioputkeen.

Puolustuksen vahvistuminen tietysti myös auttaa, mutta jospa joku muutaman vuoden takainen koherentti pelisuunnitelma (trapilla tai ilman) löytyisi Tapolan varastosta, niin sitten voisi jonkun pudotuspelisarjan voittamiseen jo varovasti uskoa.

Yli puolet kaudesta on kuitenkin virallisesti vielä pelaamatta, joten hyvinhän tässä ehtii.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Muisteilen että itse olin täysin erimieltä Kärppien hyökkäyksestä. Ennakoin että on täysin yhden hyökkäyskentän varassa. Toki myös itse olin sitä mieltä että Pyörälä - Kunyk - Puljujärvi on Liigan paras.

Kärppien ongelmana on maalintekijöiden puute. Potentiaalisia kahdenkymmenen maalintekijöitä ei joukkueesta löytynyt kauden alussa kuin kaksi. Kuokkanen ja Puljujärvi ( Puljujärvi yli 30 maalin potentiaali ) rajoilla Pyörälä. Tämä siis oman arvion mukaan. Molempien lähdettyä on perin erikoista, ettei tilalle ole hankittu kuin Aaltonen.

Tältä se vain minunkin silmääni näyttää. Jokinen on hidastunut eikä osu sittenkään kun paikkaan ehtii. Aatu Räty ei näytä ehtivän kehittyä huippupelaajaksi vielä tällä kaudella. Kristof on nykyään aika välimallin pelaaja, eikä nuo Koplizek, Mustonen ym. ole myöskään sellaisia pelaajia että vastustajissa kauhua aiheuttaisivat. Kyllähän Kärpät tietysti myös alisuorittaa rankasti, mutta vaikka peli kulkisi hyvin, niin ykkösketjun & hyökkäävien puolustajien varassa tehot pitkälti olisi silloinkin.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Myö ollaan pihalla pudotuspelijunasta. Maikkari kertoi just. 4 pinnaa viivaan ja vaan 31 peliä on meillä pelaamatta. Mission impossible. Voi paska.
 

Liitteet

  • ScreenHunter_1604 Jan. 23 20.50.jpg
    ScreenHunter_1604 Jan. 23 20.50.jpg
    33,7 KB · kertaa luettu: 281

Sassa Barkov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Nyt on pakko oikaista pari harhaluuloa.

Ensinnäkin.. Tappara on edelleen varteenotettava ehdokas aina mestaruuteen asti.
Toiseksi.. Ilves pelasi upean alkukauden, onko jossain kirjoitettu etteikö siitä saisi nauttia ? Jos mietit Ilveksen menestystä tällä vuosituhannella, niin voin kertoa alkukauden olleen hienoa aikaa seuran kannattajalle.
Kolmanneksi.. Eniten huolissaan Ilveksen loppukauden esityksistä tuntuvat olevan kaikki muut. Me saatiin upea jakso ja siitä nautitaan. Ei se tietenkään riitä, ei edes Ilveksen kannattajille. Tässä nyt vaan on tultu iso harppaus pilkanaiheesta ihan oikeaksi Liigaseuraksi.
Neljänneksi.. luulenpa että hiljaista saattaa olla koko Tampereen seutu, Mouhujärveä myöden. Ei se että Tappara nyt nippanappa säälipaikoille nousi vielä säväytä pahemmin. Juhlat ovat Raumalla tänäkeväänä.

Eikä tätä nyt pidä niin ymmärtää, että luovutettu olisi. Kunhan tosiasiat nostetaan pöydälle.

Onnittelut Tapparallekkin jo etukäteen..mitä sitten juhlia haluattekin !

Lukkoa jo mestaruudesta onnittelinkin.
Tosi sekavan viestin siellä kiukkupäissäs kirjotit, ei jaksa enää jatkaa.
Niinkun ensimmäisessä viestissä mainitsin, niin mielestäni kaikki jotka playoffseissa pelaa, niin on hyvä sauma taistella kannusta, peli kehittyy ja vahvistuksia tulee kevään mittaan, nääs.
 

Kukko

Jäsen
Muutamista joukkueista ajatuksia:

Ilves: Itseluottamus ja peli on tavallaan nyt sekaisin, mutta taito pysyä kiekossa on erinomaista. Hallinta tuottaa kuitenkin jossain vaiheessa tulosta, jonka uskoisin johdattavan suoraan pudotuspeli paikkaan. Tavallaan kaikki palikat on kunnossa haastamaan kärkiseuroja, mutta nuorehko kokoonpano syö taktista kyvykkyyttä rutinoituneita vastaan.

TPS: Linja on ylöspäin, ennustan kuitenkin sijoitusta 7-9. Terävin osaaminen on kunnossa, mutta joukkue on varsin suppea pelikyvykkäiden kavereiden osalta. Tiivis puolustuspelaaminen, pelaajien läheisyys toisiinsa tulee olemaan ne ongelmat. Edelleenkään en luota Helmisen pelitaktiseen osaamiseen.

Tappara: Tulee nousemaan. Kuinka paljon, niin johtuu siitä millainen johtava keskushyökkääjä löydetään. Hyökkääjien määriä katsoessa omasta mielestä kysymys ei ole tuleeko sentteri, vaan tuleeko useampi hyökkäävä pelaaja vielä liittymään joukkueeseen? Näiden pelaajien onnistumisesta riippuu onko Tappara Lukon lisäksi mestarisuosikki, vai yleisesti ottaen vain haastaja. Tapolan tapaan heikkouksia on ruvettu kääntämään jälleen vahvuuksiksi, päätä ei hakata Rautakorpimaisesti betoniseinään.
 

LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Muutamista joukkueista ajatuksia:

TPS: Linja on ylöspäin, ennustan kuitenkin sijoitusta 7-9. Terävin osaaminen on kunnossa, mutta joukkue on varsin suppea pelikyvykkäiden kavereiden osalta. Tiivis puolustuspelaaminen, pelaajien läheisyys toisiinsa tulee olemaan ne ongelmat. Edelleenkään en luota Helmisen pelitaktiseen osaamiseen.
TPS toistaiseksi päästänyt 4. vähiten maaleja, alivoimassa 5. paras. Joukkue on hävinnyt vähiten pelejä varsinaisella peliajalla. Väittäisin että jos jossain niin puolustuspelissä TPS on tällä kaudella onnistunut ihan mallikkaasti. Toki hyvä maalivahtipeli auttaa asiaa, ei siinä.
 

Kukko

Jäsen
TPS toistaiseksi päästänyt 4. vähiten maaleja, alivoimassa 5. paras. Joukkue on hävinnyt vähiten pelejä varsinaisella peliajalla. Väittäisin että jos jossain niin puolustuspelissä TPS on tällä kaudella onnistunut ihan mallikkaasti. Toki hyvä maalivahtipeli auttaa asiaa, ei siinä.

Toki ja tämähän on tulevaisuuden ennuste. Maalivahti pelistä ehdottomasti samaa mieltä. Hetken päästä alkaa kaikkien aikojen tiivein pelirytmi. Hetki jolloin todella testataan materiaalin laajuutta ja pelitaktista osaamista.
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Se on hyvä ettei KooKoota lasketa kärki karkeloihin kun ei vielä edes ruvettu pelaamaan. Suunta kuitenkin ylöspäin. Niin ja KooKoo päästänyt toiseksi vähiten maaleja mut ei kai nyt mestisjengiä tarvi miettiä
 

Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Se on hyvä ettei KooKoota lasketa kärki karkeloihin kun ei vielä edes ruvettu pelaamaan. Suunta kuitenkin ylöspäin. Niin ja KooKoo päästänyt toiseksi vähiten maaleja mut ei kai nyt mestisjengiä tarvi miettiä

Itse lasken KooKoon esimerkiksi tepsien ja ilveksien sun muiden edelle. Peli ja hankintapolitiikka on systemaattisempaa ja järkevämpää. En todellakaan haluaisi esim. playoffeissa KooKoota vastaan, itse asiassa siinä on joukkue, jonka haluaisin välttää ensimmäisenä jos saisi valita.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
TPS vahvassa nosteessa. Mahtavaa nähdä jälleen Tepsillä kulkevan!
Joo, pakko sanoa että tervehdin itsekin ilolla Tepsin hyvää peliä. Mukava myös että Raipe pääsee vähän näyttämään hauista ja näyttää selvästi että osaa kyllä valmentaa ihan hyvällä tasolla.

Jos kävisi sellainen ihme että Kärpät ei etene finaaleihin (lol) niin TPS-Lukko olisi näin neutraalin fanin näkökulmasta mukava finaalipari.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Kuten muinoin TPS puolelle kirjoittelin, niin sieltä TPS vielä tulee ja liiga tarvitsee vahvaa TPSää, joten mukava homma kyllä.

Mutta mitä työ tuollaisia Ahokkaan kaltaisia hupiukkoja palkkatte sinne, kun teillä on jo velho penkin takana.
 

Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Tosi sekavan viestin siellä kiukkupäissäs kirjotit, ei jaksa enää jatkaa.
Niinkun ensimmäisessä viestissä mainitsin, niin mielestäni kaikki jotka playoffseissa pelaa, niin on hyvä sauma taistella kannusta, peli kehittyy ja vahvistuksia tulee kevään mittaan, nääs.
En minä mitään kiukkuinen ole, mutta juu.. veikkaan rostereiden muuttuvan vielä paljon. Kärpät nappaa kentällisen kovia nimiä ja taas on jaot tehty uusiksi.
Ja juu.. sääleistäkin voi tällä kaudella mestariksi nousta.. riippuu paljon siitä, mitkä kortit on kädessä viimeisen jaon jälkeen.
 

sknul

Jäsen
Suosikkijoukkue
montreal canadiens,
suolahden urho.
En minä mitään kiukkuinen ole, mutta juu.. veikkaan rostereiden muuttuvan vielä paljon. Kärpät nappaa kentällisen kovia nimiä ja taas on jaot tehty uusiksi.
Ja juu.. sääleistäkin voi tällä kaudella mestariksi nousta.. riippuu paljon siitä, mitkä kortit on kädessä viimeisen jaon jälkeen.
Riippuu varmaan aikapaljon siitä. Millaisia päätöksiä tehdään tukipakettien ja katsojien suhteen. Ja missä vaiheessa. Jos saadaan positiivisia uutisia ennenkuin siirtoraja umpeutuu. Saattaa tulla ryntäys pelaajarintamalla tai sitten ei. Mistä sen tietää vetääkö seurat varman päälle vai ei.

Mutta joka tapauksessa Pelicans on yllättänyt positiivisesti. Lento ei loppunut vielä lainojen lähdettyä. Loppuuko se Lascherin lähdettyä se jää nähtäväksi.
 

Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Siinä mielessä hyvä tilanne, että..
Lukolle suon mestaruuden vihdoin, Tepsille suon menestystä koska Raipe, Pelicans olisi yllätys mestari, KooKoo on tehnyt ihailtavaa työtä, jne...
Ässistäkin tykkään.. vahvaa suorittamista ja tekemistä.
Ilves tulee saamaan, mitä ansaitsee ja se on urheilun hienous.
 

Jpo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Itse uskon, että Ilves saa vielä pelinsä jollakin lailla uomiinsa, mutta top 6 sijoitus saattaa olla utopiaa. Tosin nyt, kun Ilves on pelannut todella harvakseltaan, niin pieni toive on siitä, että pelisapluunaa on hiottu melkoisesti ja sen saaminen kuntoon kestää aikaa ja osittain siksi tappiot ovat seuranneet toisiaan. Ei Ilves näin huono ole.

Tietysti kuuden keskimääräistä paremman pelurin lähdettyä rapakon taakse, tämä sukellus oli odotettavissa. Nyt tietysti mitataan myös Myrrän & kumpp. paineensietokykyä ja valmennusfilosofiaa. Kohtahan tämän saamme nähdä, kun Ilveksellä alkaa melkoiset ottelusumat.

Muista joukkueista nostan esiin TPS:n, Tapparan ja Hifkin... tuo kolmikko on varmasti top 6 kauraa. Kaikkien em. joukkueiden peli on loksahtanut tai loksahtamassa kohdillensa. Pätäkkääkin riittää vahvistusten hakemiseen.

Mustana hevosena on edelleen Kärpät. Hankintoja tulee varmasti.

Lukko on täysin ylivertainen tällä hetkellä ja uskon heidän pysyvän liigan piikkipaikalla koko loppukauden ja menevän pitkälle, jopa finaaliin saakka. Todella hienoa työtä koko organisaatiolta!
 

Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Vieläkös jotkut oululaiset laskee kärpät mestarisuosikkeihin? Vieläkö Pesos Janne vaikka kaivettais apuihin??
Jos vaikka Jokis Jussilla lähtis siitä sitten kulkeen
Vieläkös jotkut laskee Kärpät ulos mestaruustaistosta? Tänään kaadettiin ylivoimainen sarjajumbo HPK silmiä ja makunystyröitä hivelevässä kiekkospektaakkelissa ja iskettiin myös enemmän kuin kaksi maalia, mihin ei oltu pystytty kuuteen aiempaan otteluun. Sanoisin, että aika lailla aikataulussa ollaan ja kaikki muu on kateellisten panettelua.
 

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Vieläkös jotkut laskee Kärpät ulos mestaruustaistosta? Tänään kaadettiin ylivoimainen sarjajumbo HPK silmiä ja makunystyröitä hivelevässä kiekkospektaakkelissa ja iskettiin myös enemmän kuin kaksi maalia, mihin ei oltu pystytty kuuteen aiempaan otteluun. Sanoisin, että aika lailla aikataulussa ollaan ja kaikki muu on kateellisten panettelua.

Pohjoisen puhuri! Tästäkö se Kärppien dominanssi alkaa? Me ollaan hävitty tää peli!
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Joko täällä uskaltaisi varovasti olla sitä meltä, että Tommi Niemelä on erinomainen valmentaja.

Valmentajia pitäisi tietysti arvioida pidemmällä aikajaksolla, mutta Niemelä on varmasti yllättänyt kaikki. Vaikka keväällä tulisikin nuha, niin kautta voi pitää onnistuneena.

Niemelä on hyvä esimerkki siitä miten valmentajien arviointi menneisyyden meriittien perusteella on todella vaikeaa ja jopa täysin turhaa. Suomalaisten valmentajien pelikirjaosaaminen on varsin hyvällä tasolla, mutta se kuinka hyvin sä saat myytyä juttusi pelaajille vaihtelee.
 

aave

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Niemisen pohjilla vetelee.

Niinkin voi sanoa. Pohjalle todellakin vaivuttiin silloin. Aika lailla kaikki laitettiin vaihtoon jo ennen viime kauden loppua. Kaikkea hyvää Niemiselle, mutta kyllä "hölö" Niemelä on todella kuuma nimi tällä hetkellä!
 

egar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, AC Milan, FC Lahti
Niemisen pohjilla vetelee.

Tuossa olisi pitänyt olla sellainen räkänauruhymiö perässä. Toivon että kyseessä oli sarkasmi, viestistä aina on sitä vaikea tunnistaa.
Niemisen Pelicans oli ahdistunut, kun valmentaja piikitteli pelaajiaan kesken pelin, antoi mokaajalle sarkastisia taputuksia ja "tätäkö te haluatte?" kommentteja kun vastustaja mene 0-3 johtoon ja vielä pelin jälkeen haastattelussa antoi sarkastisia kommentteja joissa piikitteli omaa joukkuettaan ja välillä suoraan tiettyjä pelaajiakin. Joukkue oli painettu ihan alas ja potkut eivät enää pelastaneet mitään.

Niemelän Pelicans uskaltaa pelata, pelillinen rakenne ja selkänoja on kunnossa ja siihen on hyvä uuden kaverin tulla tai vaikka joku lähtisikin, selkänojaan voi vaikealla hetkellä nojata ja luottaa systeemiin. Lasch oli pelaaja joka ei 5vs5 peliin tuonut juurikaan muuta kun sai hankittua jäähyjä vastustajalle, mutta ylivoima tietenkin heikkeni valtavasti.

Pelicans ei romahda, jos ketään ei myydä tai ei tule sumaa loukkaantumisissa, mutta tietty pistetahti oletettavasti hidastuu ja peleistä tulee tiukempia.

Lukko on ollut koko kauden niin vakuuttava että uskon sen hoitavan runkosarjan lopulta melko helposti. Sielläkään ei haittaa vaikka joku puuttuisi, pyörittävät hyökkäysalueen kiekkorallia viidellä miehellä kadehdittavan hienosti hyvien pakkien ansiosta.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Joko täällä uskaltaisi varovasti olla sitä mieltä, että Tommi Niemelä on erinomainen valmentaja.

Ei varmastikkaan pärjää, samaa maata mitä Ahokas. Aloittelevia märkäkorvia.

Jotain maailmanmestaruuksia voittaneet, ei käyttöä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös