Mainos

Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2016–2017

  • 908 801
  • 3 298

Massimo 1897

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
JYPin ensi kauden rosteri:

Tuppurainen-Hytönen-Louhivaara
Löfman-J.Nättinen-Tavi
Hubacek-Lahti/Suomela-Pihlman
Salmio-Hotakainen-Kolehmainen
Kanninen, Sund

Hytösen paluu nyt lienee julkistusta vaille varma. Lisäksi Bluesin Antti Suomela on espoolaislähteiden mukaan varma tulija. Miika Lahdella mahdollisuus pelata ensi kausi ulkomailla, joka kuulostanee todennäköiseltä mikäli Suomela on tosiaan tulossa.

Kalteva-Vainio
Niku-"Yonkman"
Jokinen-Pulli
Erving, Aitola, Lindroos

Yonkmanin jatko Keskisuomalaisen mukaan edelleen mahdollinen. Eiköhän tuohon 1-2 pakkia vielä hankita ennen kauden alkua, villeimmät huhut tuovat jopa Mikko Mäenpäätä takaisin Jyväskylään.

Vehviläinen
xxx

Tarkinkaan jatko ei kuulemma poissuljettu, vaikka jossain vaiheessa varmana Ouluun lähtijänä pidettiinkin. Mikäli Tarkki lähtee, toinen maalivahti varmasti hankitaan ulkopuolelta.


Aika perkaleen kovan hyökkäyksen olette kasaamassa! Eihän tosta puutu enää kun Pillu ja H.Pesonen niin voidaan varata Jyskylässä mestaruus saunaa ensi keväälle.
Onko tosiaan niin että, JYPin ruumillistuma Miika Lahti on lähdössä johonkin? Onko hän sitten Miika Lähti?
 

Linjatuomari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Onko tosiaan niin että, JYPin ruumillistuma Miika Lahti on lähdössä johonkin? Onko hän sitten Miika Lähti?

Eipä ole omaan korvaan mitään lähtöhuhuja kuulunut, mutta sopimukseen tuo optio pelata ulkomailla kirjattiin. Lisäksi mikäli Suomela tulee ja Lahti jää on hyökkäyksessä jo ylitarjontaa. Nytkin Kanninen olisi täysin valmis pelaamaan liigassa ensi kauden, mutta ei tuosta oikein tonttia löydy. Topi Nättinenhän jo mitä ilmeisemmin lähtee lainalle Jukureihin.

Siispä Lahden lähtö kuulostaisi varsin loogiselta, mutta ei vielä lyödä niitä ä:n pisteitä nimen päälle.
 
Viimeksi muokattu:

Ralph

Jäsen
HPK näyttää tällä hetkellä huhujen perusteella seuraavalta. Pelaajat ovat pelipaikoittain noin suurinpiirtein parhuusjärjestyksessä. Kursivoivut eivät ole vielä vahvistettuja vaan huhuja. HPK julkaisee kahden viikon päästä perjantaina kasapäin sopimuksia, joten silloin selviää asiat tarkemmin.

Sakari Manninen - Niko Kapanen - hankinta / Antti Miettinen (saattaa lopettaa loukkaantumisen takia)
Janne Lahti - Otto Paajanen - Eero Somervuori
Jaakko Turtiainen - Oula Palve - Juha Koivisto
Waltteri Hopponen - hankinta / Juho Keränen - junnu / Juho Keränen
+ junnuja, kuten esim. Miro Ruokonen ja Eetu Tuulola

Joonas Lehtivuori - hankinta
Joni Tuulola - Petteri Nikkilä
Henrik Forsberg - Mikko Jokela
Matias Haaranen
+ Teemu Suhonen ja Henri Auvinen

Christian Engstrand
Emil Larmi

+ Ukko-Pekka Luukkonen
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Minä edelleen hiukan epäilen, että Kerästä on hankittu lähtökohtaisesti HPK:n neloseen, mutta syksy sen sitten näyttää.

Kun tässä on katellut joidenkin joukkueiden ensi kauden hahmotelmia, niin vähin muutoksin mennään verrattuna Kärppiin. Kärppien ensi kausi on melkoinen arvoitus, vaikka nimekkäitäkin tulijoita varmasti on. Kaikki pitää kuitenkin rakentaa alusta pelisysteemiä ja ketjujen kemioita myöten. Toisaalta, erittäin mielenkiintoinen tilanne kannattajan näkökulmasta.
 

Ralph

Jäsen
Minä edelleen hiukan epäilen, että Kerästä on hankittu lähtökohtaisesti HPK:n neloseen, mutta syksy sen sitten näyttää.
Jos ei riitä ylempiin kenttiin, niin ei riitä. Parhaimmillaan Keränenhän on nelosketjun roolissa ja kun todennäköisesti ketjukaverit ovat nuoria miehiä, hän tuo kokemuksellaan apua junnujen peliin.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Paska näistä voimasuhteista voi juuri jutun juurta saada vielä aikaiseksi, mutta hyvältä näyttää tuo Kerhon hyökkäys, jos toteutuu.

Sen verran kuitenkin jo heitän bensaa liekkeihin ja totean, että kuluneen kauden AV-tilaston sijalla 15 sitkeästi lojunut Sport on heittänyt kovan haasteen muille tälle osastolle.

Hyökkäyksestä löytyy tähän useita spessupelaajia, Viitaluoma, Vänttinen, Karvinen ja Riskan veljekset etunenässä.

Pakistossa on jo ne Pukka ja viime kaudella yllättävän hyvä Gröndahl sekä nyt vielä julkaisematon Kanki tähän mukaan.

Voisi sanoa, että aika timangia alivoima/ oman maalin suojeluosastoa ollaan rakentamassa. Siitä muut nokittamaan. Ei ihan helppo duuni.

Puolustamalla ne mestaruudet yleensä otetaan. ;)
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Jännältä kyllä tuntuisi, että Mestiksen viime kauden toiseksi paras ja tämän kauden paras pakki Teemu Suhonen lähtisi Hämeenlinnaan 8-9pakin rooliin. Voisi enemmän kuvitella miehen tuohon ykköseen. Liekkö miten varma juttu jo että olisi koutsin perässä tulossa sinne? Vai oliko miehellä Liiga optio Jukureihin jos en väärin muista?

Alkaa HPKkin kyllä saada hyvää jengiä alle. Hieno homma. Sport kasaa selvästi semmosta jengiä että vastustajilla ei tule kivaa olemaan. Voisi sanoa että valmentajansa näköinen joukkue.
 

Ralph

Jäsen
Jännältä kyllä tuntuisi, että Mestiksen viime kauden toiseksi paras ja tämän kauden paras pakki Teemu Suhonen lähtisi Hämeenlinnaan 8-9pakin rooliin. Voisi enemmän kuvitella miehen tuohon ykköseen.
Jos 27-vuotias pakki, jolla on nollan ottelun Liiga-kokemus ja pelannut vain Mestistä hankitaan ykköspakkipariin, niin kyllä on iso riskipeli käynnissä. Lähinnä seiskapakiksi ylivoimavastuulla Suhonen voi alustavasti kokoonpanossa olla ja jos osoittaa ansaitsevansa enemmän peliaikaa, niin hyvä niin.

Jos hankitaan ykköspariin, eikä taso riitäkään Liigaan, on Kerho kusessa. Puuttuu ykkösparin pakki, kun puolustus on jo valmiiksi epävarma.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Jos 27-vuotias pakki, jolla on nollan ottelun Liiga-kokemus ja pelannut vain Mestistä hankitaan ykköspakkipariin, niin kyllä on iso riskipeli käynnissä. Lähinnä seiskapakiksi ylivoimavastuulla Suhonen voi alustavasti kokoonpanossa olla ja jos osoittaa ansaitsevansa enemmän peliaikaa, niin hyvä niin.

Jos hankitaan ykköspariin, eikä taso riitäkään Liigaan, on Kerho kusessa. Puuttuu ykkösparin pakki, kun puolustus on jo valmiiksi epävarma.
Tähän vahva sama! Meillähän oli Mestiksen ylivoimaisesti paras pakki, Eetu Heikkinen, joka toki seurasikin Liigaan. Ikää oli saman verran. Mestiksessä siis täysin ylivoimainen, mutta Liigassa ei mitään virkaa.

En tunne / muista nyt tätä Suhosta, mutta jotain "vikaahan" pelaajassa pitää olla, jos ei tätä ennen ole Liigaan noussut. Heikkisellä se oli liike, mikä lie tällä tapauksella?
 

SouthernSun76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Liverpool, Juventus, Azzuri, Leijonat
Niin kyllähän sen voi ilmaista myös niin, että mestaruus aina voitetaan hyökkäämällä eli neljä kertaa pitää tehdä ainakin yksi maali enemmän kuin vastustaja.
Neljällä runkosarjapelin voitolla ei pitkälle pötkitä. Mutta juu, hienoa ollut kyllä tuo HIFK:n hyökkäyspeli tämän kevään pleijareissa. Toivottavasti muuttaa myös muiden joukkueiden peliin lähestymistapaa ensi kautta ajatellen.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Tässähän se on juurikin kaikille asiantuntijoille suuri kysymys, voiko mestaruuden voittaa hyökkäämällä? Aika pitkälle on päästy kyllä..
Niin tätä voi kysyä Pikkuleijonilta täs muutamien vuosien sisään. Aika hyvin myös IFK porskuttaa mutta ei nuolaista ennen kuin tipahtaa. Tosiaan fraasi kuului että puolustamalla mestaruudet voitetaan, mutta neljässä finaalipelissä sun on se yksi maali ainakin enemmän tehtävä kuin vastustaja.

@Pat_LaFontaine en osaa varmaksi sano, miksei Suhonen ole vielä Liigaa pelannut, mutta ainakaan liikkeestä se ei kiinni jää. Jospa on vaan pelaaja joka puhjennut vanhempana ainakin jollakin tasolla kukkaan. Onhan nuita "Mestis-arpoja" monia nähty. Meilläkin pyörähti tämä Tero Konttinen ja oli kyllä aivan pulassa kokoajan. Nyt tuli viime kaudella Santeri Lukka, joka oli omissa alkukaudesta aika hazardi, mutta teki ihan ok pinnat ja teki KalPan tulokaspakki ennätyksiä taisi olla tehokkain tulokaspuolustaja Liigassa. No nämä on näitä. Tosiaan on monia jotka dominoi Mestistä mut ei silti saa Liigassa paljoa aikaan ja joutuu tyytymään vaan sinne alemmas. Toki rooli on sit erilainen melko varmuudella ylempänä. Yhtäkaikk eiköhän Suhonne nuilla otteilla johonkin Liiga jengiin pääse yrittämään
 
Suosikkijoukkue
IFK
Aika hyvin myös IFK porskuttaa mutta ei nuolaista ennen kuin tipahtaa.

Ei tietenkään, finaalisarja on ihan kapaloissaan vielä eikä Tappara ole siihen vielä edes osallistunut. Kunhan mainitsin, että pitkälle on päästy, paljonn pidemmälle kuin ns.asiantuntijoiden mielestä olisi pitänyt... Toki on huomattava, että Stögö kyllä pystyy päivittämään pelisuunnitelmaansa. (ja sitä pystytään noudattamaankin) tilanteen mukaaan, kuten nähtiin viimeisessä Jyväskylän matsissa ja eilen.
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ilves näyttää tällä hetkellä tältä:

Sandell - X - Vihko
Rautiainen - Laakso - Mustonen
Suomi - Flinck - Meskanen
Sointu - X - Jokinen
Hintz, Koivula, X

X - Niemi
Vittasmäki - Fagerudd
X - Parikka
Vainio, Järvinen, X

Toivonen
X
X

Pakistoon on huhuttu useampaakin konkaria, mutta näistä yksi lienee Laatikainen. Pohjois-Amerikan juniorisarjassa hyviä otteita viime kaudella esittänyt Juuso Välimäki haluttaisiin joukkueeseen, mutta tämä jatkanee Tri Cityn riveissä, jossa iso rooli on turvattu ja huomioarvo NHL-varausta silmällä pitäen on parempi.

Hyökkäyksen osalta Kivi on aiemmin kommentoinut, että Mustosesta saataisiin enemmän irti laiturina. Toisaalta myöskään hyvän kauden pelannutta Flickiä ei pidä rangaista siirrolla jarrukenttään. Neloseen lienee siten haussa sentteri. Ykkösketjuun on haussa hyökkääjä, joka voi olla myös laituri, mikäli Sandell pystyy palaamaan sentteriksi.

Erilaisista säästötalkoista on puhuttu viimeksi Pajuojan saadessa monoa, joten tämän kummoisempiin hankintoihin tuskin on varaa. Vaikka kärkihyökkääjän hankinnassa onnistuttaisiinkin, melkoisia kaneja saa Kivi hatustaan taikoa joukkueen sijoituksen nostamiseksi. Toivottavaa on se, että Suomi tai Meskanen ottaisivat kehitysharppauksen, jolloin Vihkoa ei tarvitsisi peluuttaa kärkiketjuissa.
 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Tässähän se on juurikin kaikille asiantuntijoille suuri kysymys, voiko mestaruuden voittaa hyökkäämällä? Aika pitkälle on päästy kyllä..
Voikin olla, että Johtava mestari, Jääkiekkokonsultti Petteri Sihvosen pelikirjaan ilmestyy kauden jälkeen liite, jossa todetaan että voittavassa jääkiekkojoukkueessa tarvitaan sekä puolustus että hyökkäys.
 

Pika1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ilves näyttää tällä hetkellä tältä:

Sandell - X - Vihko
Rautiainen - Laakso - Mustonen
Suomi - Flinck - Meskanen
Sointu - X - Jokinen
Hintz, Koivula, X

X - Niemi
Vittasmäki - Fagerudd
X - Parikka
Vainio, Järvinen, X

Toivonen
X
X

Pakistoon on huhuttu useampaakin konkaria, mutta näistä yksi lienee Laatikainen. Pohjois-Amerikan juniorisarjassa hyviä otteita viime kaudella esittänyt Juuso Välimäki haluttaisiin joukkueeseen, mutta tämä jatkanee Tri Cityn riveissä, jossa iso rooli on turvattu ja huomioarvo NHL-varausta silmällä pitäen on parempi.

Hyökkäyksen osalta Kivi on aiemmin kommentoinut, että Mustosesta saataisiin enemmän irti laiturina.

Jos Kivi on kommentaattorina sanonut syksyllä TV-pelissä, että ominaisuudet sopisivat laitaan, niin aika kaukana ollaan faktasta että laitaan menee. Muutaman pelinhän Muse laidassa pelasi tällä kaudella ja vituiks mänt.
Hyviä senttereitä on kuitenkin huomattavasti hankalampi hankkia.
 

Thompson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Arsenal
Lukko näyttää mahdollisesti tältä vapun jälkeen:

Ville Vahalahti - Aaron Gagnon - X
Toni Koivisto - Aleksi Saarela - Lauri Tukonen/X
Sami Lähteenmäki - Peter Tiivola - X
Ilmari Pitkänen - Eetu Koivistoinen - Heikki Liedes
Toni Suuronen - Eetu Koski - X
Aaro Vidgren - Joonas Niemelä - X
+ Jere Friberg, Mikko Lahtinen (KeuPa)

Rony Ahonen - Jesse Virtanen
Janne Niskala - Steven Seigo
X - Simo-Pekka Riikola
Roni Sevänen - Atte Mäkinen

+ Sameli Ventelä, X (KeuPa)

Kaapo Kähkönen
Antti Karjalainen

Kuten huomata saattaa niin rosteri tulee olemaan laaja. Joukkue on siis jo valmis eli muutama jatkosopimus ja noin 10-15 sopimusta tullaan julkaisemaan. Eli melkoista tykitystä tulee Raumalta tänä keväänä.

Sen voin sanoa, että Ahonen-Virtanen tulee dominoimaan Liigakaukaloita ensi kaudella. Todennäköisesti jakavat tehotilaston voiton jollain noin +50 lukemilla. Virtanen tekee 40 pinnaa ja joku onnekas KHL-joukkue nappaa valmiin pakkiparin vuoden päästä. Elleivät tee sitä jo tänä kesänä.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Lukko näyttää mahdollisesti tältä vapun jälkeen:

Ville Vahalahti - Aaron Gagnon - X
Toni Koivisto - Aleksi Saarela - Lauri Tukonen/X
Sami Lähteenmäki - Peter Tiivola - X
Ilmari Pitkänen - Eetu Koivistoinen - Heikki Liedes
Toni Suuronen - Eetu Koski - X
Aaro Vidgren - Joonas Niemelä - X
+ Jere Friberg, Mikko Lahtinen (KeuPa)

Rony Ahonen - Jesse Virtanen
Janne Niskala - Steven Seigo
X - Simo-Pekka Riikola
Roni Sevänen - Atte Mäkinen

+ Sameli Ventelä, X (KeuPa)

Kaapo Kähkönen
Antti Karjalainen

Kuten huomata saattaa niin rosteri tulee olemaan laaja. Joukkue on siis jo valmis eli muutama jatkosopimus ja noin 10-15 sopimusta tullaan julkaisemaan. Eli melkoista tykitystä tulee Raumalta tänä keväänä.

Sen voin sanoa, että Ahonen-Virtanen tulee dominoimaan Liigakaukaloita ensi kaudella. Todennäköisesti jakavat tehotilaston voiton jollain noin +50 lukemilla. Virtanen tekee 40 pinnaa ja joku onnekas KHL-joukkue nappaa valmiin pakkiparin vuoden päästä. Elleivät tee sitä jo tänä kesänä.
Ahosesta en tiedä mutta Virtanen on vihdoin lunastanut odotukset. Pelaa todella vahvasti molempiin päihin ja pärjäsi hyvin Slovakiaakin vastaan Europeleissä. Tiedä vaikka venäjä kutsuisi jo ensi kaudella.
 

Thompson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Arsenal
Ahosesta en tiedä mutta Virtanen on vihdoin lunastanut odotukset. Pelaa todella vahvasti molempiin päihin ja pärjäsi hyvin Slovakiaakin vastaan Europeleissä. Tiedä vaikka venäjä kutsuisi jo ensi kaudella.
Siinä tapauksessa Lukko käärii rahaa Venäjältä, sillä Virtasella ei ole sopimuksessaan KHL-pykälää. Jos siis tarkoitat kautta 16-17. Ahosella puolestaan on KHL-pykälä.

Ahonen ja Virtanen pelaavat tällä hetkellä hyvää kansainvälisen tason jääkiekkoa. MM-kisoihin tuskin on asiaa, mutta pelaavat tällä hetkellä niin hyvin, että tekevät KJ:n päätöksistä vaikeampia.
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jos Kivi on kommentaattorina sanonut syksyllä TV-pelissä, että ominaisuudet sopisivat laitaan, niin aika kaukana ollaan faktasta että laitaan menee. Muutaman pelinhän Muse laidassa pelasi tällä kaudella ja vituiks mänt.
Hyviä senttereitä on kuitenkin huomattavasti hankalampi hankkia.

Musse pelasi edellisellä kaudella joitakin pelejä Sandellin laidalla ja noissa peleissä tämän luisteluvoima tuli ainakin hyvin esiin. Itse laittaisin tämän laitaan siitäkin syystä, että tällöin Ilves saisi kasaan edes jonkinlaiset kärkiketjut, koska kahta hankintaa kärkiketjuihin tuskin on luvassa. Voihan toki olla, että Laakso palaa Sandellin tutkapariksi ykkösen keskelle.
 

senilix

Jäsen
Lukko näyttää mahdollisesti tältä vapun jälkeen:

Ville Vahalahti - Aaron Gagnon - X
Toni Koivisto - Aleksi Saarela - Lauri Tukonen/X
Sami Lähteenmäki - Peter Tiivola - X
Ilmari Pitkänen - Eetu Koivistoinen - Heikki Liedes
Toni Suuronen - Eetu Koski - X
Aaro Vidgren - Joonas Niemelä - X
+ Jere Friberg, Mikko Lahtinen (KeuPa)

Rony Ahonen - Jesse Virtanen
Janne Niskala - Steven Seigo
X - Simo-Pekka Riikola
Roni Sevänen - Atte Mäkinen

+ Sameli Ventelä, X (KeuPa)

Kaapo Kähkönen
Antti Karjalainen.
Tai sitten ei. Länsi-Suomen tämänpäiväistä juttua jos tulkitsee sanatarkasti. niin Lukolla tulee olemaan 6 kentällistä, joista kuudes menee lähtökohtaisesti Keuruulle. Sopimukset + "varmat huhut" näyttäisivät enemmänkin tältä:

Vahalahti - ??? - ???
Koivisto-Saarela-Lähteenmäki
Pitkänen-Tiivola- Liedes
Suuronen-Koivistoinen-Niemelä
Vidgren-Koski-???
????-Friberg-???? Tämä on kuudes ketju, johon hankitaan vielä 2 pelaaja, ja joka pelaa KeuPassa

Ahonen-Virtanen
Niskala-Seigo
Riikola-Mäkinen
Sevänen-????
????-????
Ventelä-Lahtinen Kuudes pari, joka pelaa KeuPassa

Tuo kysymysmerkeillä merkitty viides pakkipari on yhtä kaukana liigapeleistä kuin kuudes ketju, vaatii melkoisen loukkaantumissuman liigaan pääsemiseksi, joten veikkaan, että pelaajat löytyvät junioreista, esimerkiksi ryhmästä Mattsson-Saarinen-Kluuskeri.

Pakkiparit ja ketjukokoonpanot edellä ovat sattuman kauppaa, niistä ei kannata kommentoida.
 

Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hyi saatana toi Lukon puolustuksen TOP 4... Viivaan heittää Niskalaa, Seigoa ja Virtasta. Tulee muuten olemaan Liigan paras ylivoima.
 

Thompson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Arsenal
Tai sitten ei.
No jos tuo kuudes ketju pelaa Keuruulla niin pistetääs uusiksi:

Ville Vahalahti - Aaron Gagnon - X
Toni Koivisto - Aleksi Saarela - Lauri Tukonen/X
Sami Lähteenmäki - Peter Tiivola - X
Ilmari Pitkänen - Eetu Koivistoinen - Heikki Liedes
Toni Suuronen - Eetu Koski - X

Jere Friberg - Joonas Niemelä - X
+ Junnut (Vidgren jne.)

Rony Ahonen - Jesse Virtanen
Janne Niskala - Steven Seigo
X - Simo-Pekka Riikola
Roni Sevänen - Atte Mäkinen

Sameli Ventelä - Mikko Lahtinen
Matias Mattsson - Aleksi Saarinen

Kaapo Kähkönen
Antti Karjalainen

Hyi saatana toi Lukon puolustuksen TOP 4... Viivaan heittää Niskalaa, Seigoa ja Virtasta. Tulee muuten olemaan Liigan paras ylivoima.
Se oli sitä jo tällä kaudella, runkosarjassa.
 

Epsilon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahti vs. Everybody
Pelicans toistaiseksi (pohjana käytetty Arsi Haakanan sommitelmaa Pelicans osiossa)

Sebastian Repo - X1 - X2
Antti Erkinjuntti - Juhani Tyrväinen - Vili Sopanen
Aleksi Rekonen - Henri Heino - Iikka Kangasniemi
Joonas Alanne - Hannes Björninen - Marko Pöyhönen
Taavi Vartiainen - Miska Siikonen - Kimi Koivisto
Roope Elimäki

Stefan Lassen - Juha Leimu
Pasi Puistola - Ben Blood
Nico Manelius - Juha-Pekka Pietilä
Miro Hovinen - Roni Rukajärvi

Janne Juvonen
Joona Voutilainen

Pasi Nurminen sanoi 6.4. järjestetyssä tiedotustilaisuudessa, että joukkueeseen haetaan vielä 2-5 pelaajaa. Kangasniemi sainattiin eilen, eli joukkueeseen on tulossa enään 1-4 kaveria lisää.

Hyökkäys meillä on melkoisen hyvä, varsinkin jos X:t on vahvistuksia. Hyökkäyksen johtotähti (ainakin toistaiseksi) on Vili Sopanen, sillä terveenä pysyessään miehellä on mahikset jopa yli 50-pisteeseen. Yli 30-pisteeseen ominaisuudet löytyy ainakin Antti Erkinjuntilta, Juhani Tyrväiseltä ja Sebastian Repolta.

Puolustuksen ehdoton kuningas on Juha Leimu, pakkien maali- ja pistepörssin voittaja tältä kaudelta. Stefan Lassen on liigatasolle hyvä yleispakki, Ben Blood jäi taatusti monille mieleen viime kauden otteillaan ja Pasi Puistola yrittää uudessa maisemassa "comebackiä" muutaman vaikean kauden jälkeen. Muutenhan tuo on vähän harmaata massaa, mutta ihan tyydyttävältä tuo jo nyt näyttää.

Maalivahdit on joukkueen ehdoton arvoitus. Janne Juvonen on mielestäni ihan riittävä ykkösvahti, mutta kirittäjänä toimiva Jokereista hankittu lupaava junnu Joona Voutilainen on toistaiseksi ihan katsomaton kortti liigatasolle.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös