Mainos

Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2015–2016

  • 992 893
  • 3 965

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Käsittääkseni lähtee kauteen jengin ykkössentterinä ja hehkutuksista päätellen kyseessä on joku varma 50 tehopisteen mies. Jos jää jälleen 30 tehopisteen alle, niin onhan se hehkutuksiin ja ykkössentterin statukseen nähden pettymys. Näytöt Liigasta kuitenkin yhdeltä kaudelta ja voi olla se kuuluisa suonenvetopelaaja. Ja tuosta KalPasta on muutenkin vaikea löytää ketään toistakaan.
Kakkossentterinä aloittaa. Jaakko Rissanen on ykkönen laidoillaan Mankinen ja Keränen. En nyt meinannut, että 50p tekisi kuten mainitsin +30 on jo hyvä. Viime kaudella kun ei KalPassa tähän pystynyt kuin Birner. Totta näyttöjä ei vielä ole kuin yhdeltä kunnon kaudelta. Silti käyrä on ylöspäin Mestiksen pistepörssivoiton ja viime kauden jäliltä ylöspäin. Mikään tähti ei varmasti Liigan mitta kaavalla tule vielä olemaan, mutta KalPassa sitä voi olla. Mutta tosiaan jos floppi pitää etsiä niin ehkäpä se sitten on juuri Ruohomaa. Toisen vuoden kirous, isot odotukset ja tunnetumpi pelaaja jo niin saa nähdä.
 

Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Arvasin, että joku SaiPan mies tarttuu. ;) Nokelainen nosti kyllä osakkeita, vaikkei mikään sateentekijä olekaan, rutinoitunut pelaaja kuitenkin. Ennen Noksun sainaamista SaiPan materiaali näytti etenkin hyökkäyksen osalta kohtuu heppoiselta. Ilveksellä ja HPK:lla on laatupelaajia enemmän kuin SaiPalla, tosin Ilves on vähän kiikun kaakun... mutta toisaalta se "Meidän pojat"-taisteluhenki voi kannattaa SaiPan sääleihin, jolloin Ipa jäisi omissa papereissani pihalle.

En täysin osta tuota väitettä että HPK:lla olisi enemmän "laatupelaajia". Jos vaikka verrataan Kerhon nimekkäimpiä hankintoja Miettinen, Hahl, Polak kolmikkoon Rau, Nokelainen ja McIntyre, niin aika tasaiselta tuo minusta näyttää. Ja vaikka Kerhon hyökkäystä pitäisikin hieman laadukkaampana, niin SaiPa kuroo tuon eron kiinni maalivahtipuolella, missä SaiPan nimellinen kakkosvahti on yhtä hyvä ellei parempi kuin Kerhon ykkönen. Puolustukseen SaiPalle on tulossa vielä yksi top 4 -kaveri, jonka jälkeen uskon joukkueiden olevan silläkin osa-alueella vähintäänkin samanvertaiset. Ilveksen rosteria en tässä puhelinpostatessa jaksa analysoida, mutta perstuntumalta ei sekään ole mitenkään merkittävästi SaiPaa vahvempi.
 

Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Vaikka värilasien takaa katsonkin, Ässiä ei kannata alkaa huutelemaan paskasakiksi materiaalin takia, puolustus ja johtajuus joukkueessa ovat aivan helvetin kovaa luokkaa, tämä auttaa juurikin pelin organisoimisessa, sitten annetaan vaan taitavien nuorien hyökätä.
Ässät ei ole milläkään kaudella ollut monenkaan mielestä lähelläkään pleijaripaikkaa tai edes mestaruutta. Rosterit ei koskaan ole olleet kovinkaan nimekkäitä, hopeaa saatiin hulluudella ja kultaa yhtenäisyydellä, ei niinkään nimekkäillä pelaajilla. Ensi kauden rosteri on paperilla ties mitä, mutta kaukalossa ei ole vielä pelattu liigapelejä yhtään. Allekirjoittaneen mielestä joukkuetta on rakennettu ihan oikealla tavalla, vääntövoimaa on, johtajuutta on ja monta nuorta lupaavaa pelaajaa, tilanne on oikeasti ihan hyvä. Pytty otetaan muutaman vuoden kuluttua, nyt ekaks rakennellaan ihan rauhassa.
 

Ratikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUPLAMESTARIT 2021 & Red wings & Stevie Y
Tällä hetkellä on selvä 3 joukkueen kärki, Kärpät, IFK ja TPS. Tappara, JYP ja Lukko tulevat sen jälkeen suunnilleen samalla viivalla.

Lukon tulisi kiinnittää pakki (Kousa) vielä. Ja kovaa sentteriä kaipaisi. Mutta ei ole tulossa.
 

Hurricane

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers, Suomi.
Ässät ei ole milläkään kaudella ollut monenkaan mielestä lähelläkään pleijaripaikkaa tai edes mestaruutta. Rosterit ei koskaan ole olleet kovinkaan nimekkäitä, hopeaa saatiin hulluudella ja kultaa yhtenäisyydellä, ei niinkään nimekkäillä pelaajilla. Ensi kauden rosteri on paperilla ties mitä, mutta kaukalossa ei ole vielä pelattu liigapelejä yhtään. Allekirjoittaneen mielestä joukkuetta on rakennettu ihan oikealla tavalla, vääntövoimaa on, johtajuutta on ja monta nuorta lupaavaa pelaajaa, tilanne on oikeasti ihan hyvä. Pytty otetaan muutaman vuoden kuluttua, nyt ekaks rakennellaan ihan rauhassa.

Tämä on totta ja pätee myös moneen muuhun joukkueeseen. Alkavalle kaudelle esimerkiksi Tappara ja JYP on menettänyt nimiä, joita ei ole paperilla voitu korvata, mutta lähes aina nousee uudet kaverit eturiviin. Kuka nimiluettelon perusteella olisi uskonut SaiPa:n menestykseen viimeisellä kahdella kaudella? Alkavalle kaudelle SaiPa tosin on investoinut kärkinimiin jotka ovat jo tasonsa todistaneet. Ässät tuskin pohjalle asti valuu, tosin erittäin haasteellisessa tilanteessa Ässät on kärjen vastuupelaajien puutteen vuoksi.
Mielestäni tilanne on se että Kärpät ja HIFK porskuttaa nyt rostereilla, TPS on nimekäs nippu myös. Lukko, Tappara, JYP, Blues kuuluvat keskikastissa "ynnä muut" osastolle tämän hetken rostereiden perusteella..
 

Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mielestäni Ässien kompastuskivi on tuo kantavien pelaajien liiallinen nuoruus, kun Kuparinen ja Ryan(?) ovat loukkaantuneena. Voi olla nuorille pojille liikaa vastuuta.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
KalPakin jo yhtä laituria vailla valmis. Kartoitetaan pelaajaa resurssien suhteen. Eli voi tulla kauden alkuun tai joskus kauden aikana. Tänään siis varmistettiin jo ennestään huhutut Patrick Davis ja Mikko Nuutinen.

Eihän tuo häävi nimilistaltaan ole KalPankaan rosteri,mutta näillä mennään. Paljon on taas vastuuta nuorien pelaajien hartioilla. Sentterikkö Rissanen Ruohomaa Sebok Kinnunen (Davis+Harjama, Pitkänen) lienee sarjan huonoimpia näin nimien perusteella. Luotto Virran pelityyliin ja tekemiseen nimenomaan täällä Kuopiossa on kuitenkin suuri. Riippuen tulevasta laiturista vielä niin taistellaan 5-10 sijoituksista. Sinne sääleihin ainakin tuolla jengillä pitäisi painaa. Monet ovat toki vahvistuneet paljon joten säälipaikoista taistelusta uskon tulevan ennätystasaista ja jollekkin voi käydä toissakauden Ilvekset.
 

Entrosantier

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Voisiko joku hahmotella tänne KalPa:n puolustajien aloittavan kuusikon? Itse kun en ole juurikaan KalPa:n touhuja seurannut, niin ei mitään käryä ketkä siellä pelaa ja minkälaisissa pareissa. Kiitos jo etukäteen jos joku jaksaa vaivautua.
 

regularflex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Voisiko joku hahmotella tänne KalPa:n puolustajien aloittavan kuusikon? Itse kun en ole juurikaan KalPa:n touhuja seurannut, niin ei mitään käryä ketkä siellä pelaa ja minkälaisissa pareissa. Kiitos jo etukäteen jos joku jaksaa vaivautua.

Eiköhän Kalpalla kokeneemmat ja omaan päähän varmat Jokela, Timonen ja Halonen muodosta yhdessä nuorempien ja hyökkävämpien Lyytisen, Riikolan ja Lukan kanssa pelaavan kuusikon.
 

Ressa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ässät hakee edelleen kahta hyökkääjää, yksi sentteri ja laituri joten ei tolla junnuporukalla olla lähdössä kauteen. Lisäksi "Ryanin tilanne näyttää positiiviselta".
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Eiköhän Kalpalla kokeneemmat ja omaan päähän varmat Jokela, Timonen ja Halonen muodosta yhdessä nuorempien ja hyökkävämpien Lyytisen, Riikolan ja Lukan kanssa pelaavan kuusikon.
Juuri näin. Timonen-Lyytinen ollut parina jo puolitoista kautta. Sitten varmaan muutkin menevät roolilla puolustava hyökkäävä eli Jokela-Riikola ja Halonen-Lukka ja 7. pakin roolista taistelevat junnut Leskinen ja Mikkola. Siinäpä se pakisto kokonaisuudessaan sitten jo onkin. Hyökkääjä Saku Kinnunen pelasi viime kaudella +20peliä pakkina.
 

Sardion

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Paljon on ollut liikennettä viime päivinä, joten päivitystä taas (28.7.):

Blues: joukkue valmis
HIFK: joukkue valmis
HPK: joukkue valmis (/ 1 puolustaja?)
Ilves: joukkue valmis (/ 1 keskushyökkääjä?, kakkosmaalivahti?)
JYP: joukkue valmis
KalPa: 1 laitahyökkääjä
KooKoo: 1 puolustaja (Kolomatis?)
Kärpät: joukkue valmis
Lukko: joukkue valmis
Pelicans: joukkue valmis
SaiPa: 1 puolustaja
Sport: joukkue valmis
Tappara: joukkue valmis
TPS: joukkue valmis
Ässät: 1 keskushyökkääjä (Kuparisen korvaaja), 1 laitahyökkääjä

Valmiita: 11/15
1-2 pelaajaa puuttuu: 4/15
yli 2 pelaajaa puuttuu: 0/15

*E: Laitettu Ilveskin valmiiksi Pajuojan Ylelle antaman kommentin perusteella.

Tehty pientä päivitystä, kun Davis ja Nuutinen varmistuivat KalPan osalta, Nokelainen SaiPan osalta ja Hughes meni Ässiin odotetusti tryoutille. Toivolan mukaan kaksi hyökkääjää tosiaan vielä Ässien kiikarissa.
 
Viimeksi muokattu:

Spuddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, littipeukku IPK:lle, KuPS
Voisiko joku hahmotella tänne KalPa:n puolustajien aloittavan kuusikon? Itse kun en ole juurikaan KalPa:n touhuja seurannut, niin ei mitään käryä ketkä siellä pelaa ja minkälaisissa pareissa. Kiitos jo etukäteen jos joku jaksaa vaivautua.

Eiköhän Kalpalla kokeneemmat ja omaan päähän varmat Jokela, Timonen ja Halonen muodosta yhdessä nuorempien ja hyökkävämpien Lyytisen, Riikolan ja Lukan kanssa pelaavan kuusikon.

Riikola näytti viime kaudella johtavan puolustajan elkeitä, vaikka loukkaantuminen haittasikin kautta. Varma YV-pelaaja hyvän laukauksen ansiosta. Fysiikan ja miehistymisen myötä tulee olemaan vähintään kova nimi liigan puolustajien keskuudessa. Rahkeita myös kovempiin sarjoihin.

Wonderkid Lyytinen on hieman hasardi ollut omaan päähän. Johtuu rohkeasta pelaamisesta kiekon kanssa, pystyy todella oivaltaviin tekoihin hyökkäyspäässä. Teki muistaakseni ensimmäisessä(?) liigaottelussaan kaksi näyttävää maalia Jokereita vastaan ylivoimalla. Parempaa viimeistelyä ja kokonaisvaltaisempaa pelaamista odotellessa, lupaava nuori.

Lukka pelasi viime kaudella neljä ottelua lainalla. Oli vakuuttava. Tuleva kausi näyttää todellisen tason liigaympyröissä.
 

Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Kyllähän tilanne on se, että TPS:aa on kenenkään ihan turha pitää top-3 seurana. Säälit on ennemmin realistista heille.

Kärpät on ennakkoon suht selvä ykkönen, tosin heikentynyt sekin. Lukko ja Hifk haastavat parhaiten. Sitten tulee JYP, Tappara ja Blues ja loppuihin en ota tässä sen enempää kantaa.

Laitetaan osa-alueittain top-3:

Maalivahdit
1. Lukko
2. Kärpät
3. KalPa

Puolustus
1. Hifk
2. Kärpät
3. Lukko

Keskushyökkääjät
1. Hifk
2. Kärpät
3. Tappara

Laitahyökkääjät
1. Lukko
2. Hifk
3. Kärpät

Valmennus
1. Kärpät
2. Blues
3. Lukko
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Ässillä on taas kerran sellainen nippu että vaihteluväli on suuri. Jos maalivahdeista jompikumpi onnistuu ja joukkuepuolustaminen on hyvää, niin tuo tiimi voi olla yllättävän korkealla. Jos taas oma pää vuotaa niin sijoitus on 12-15. Tosin näinhän se on vähän joka keski/häntäkastin tiimillä.
 

Migufutuuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bleg, Hernesaaren Näädät, Blackhawks, Lugu
Kapeahan TPS:n rosteri on, siitä ei pääse mihinkään. Saavat kuitenkin kasaan Liigan vaarallisimman näköisimpiin kuuluvan ykköskentän ja hyvän kakkoskentän, 3. ja 4. kenttä on sitten aika hmv. Pakisto on suurimmaksi osaksi Mestis/junnutasoa, mutta kuitenkin Tepselin junnut olleet Suomen parhaimpia jo pidemmän aikaa. Tulihan Otso Rantakarikin Kiekko-Vantaasta ja pokkasi vuoden tulokkaan pytyn. Veskarit ovat suuria kysymysmerkkejä, välillä menee ja välillä ei mikään. Itse pistän viime vuoden surkeaakin surkeamman menestyksen pääosin El Molon piikkiin, ja uskon Selinin olevan paljon parempi vaihtoehto puikkoihin kuin Suikkanen ja tämän seuraaja yhteensä.

Aina tulee joka vuosi joku heitto stätistikseihi ja sijat muuttuu. Tepselin voi omasta mielestä sijoittaa mille tahansa sijalle väliltä 3-13 tällä hetkellä, parin kuukauden päästä nähdään miten lähtee käyntiin.
 

keigykedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Leijonat
Mä en saa kyllä Lukon puolustusta, laitahyökkääjiä enkä valmentajaa millään mahdutettua top3, ehkä kyseessä olikin miina ? Myös Bluesin valmennuksen top3 särähtää. Noh, makuasioita nämä.
Lukolla oli viime kaudella THE kausi jolloin piti mennä päätyyn asti, vituikshan se meni ja joukkueen olisi mielestäni pitänyt uudistua enemmän täksi kaudeksi.
TPS uskon sen sijaan tällä kertaa onnistuvan, kova nippu on. Tallinder on huikea haku ja vaikka siellä aika vanhahkoa äijää onkin niin mielestäni tuolla on niin paljon johtajuutta jotka varmasti omalla esimerkillään vetävät muuta joukkuetta mukanaan.
Itse näkisin vahvimpina tällä hetkellä Kärpät,HIFK:n, TPS ja Tapparan. Sen jälkeen on paha sanoa
 

Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Arvon @Yuppi tulehan kertomaan miksi TPS kuuluu sinne säälipleijareihin? Miksi esimerkiksi Blues on edellä? Se tiedetään, että puolustus on hyvin kapea, mutta eikö voimasuhteita arvioitessa tarkastella sitä parasta pelaavaa kuusikkoa? Joka siis tällä hetkellä on muodossa:

Tallinder-Eronen
Tikkanen-Mojzis
Nummelin-Forssström

Lukolla ei taida sopimuksia olla kuin 6 puolustajan kanssa, mutta yhteistyötä KeuPa HT kanssa? Eli mestispuolustajia sielläkin taustalla sitten häärisi, jos pakisto loukkaantumisista kärsii. TPS:llä on sentään taustalla omia junioreita, joilla on jokaisella kokemusta jo Liigasta. Frimanilla mm. yli 100 ottelua, muilla sitten hajaotteluita sieltä täältä.
 

regularflex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Laitetaan osa-alueittain top-3:

Maalivahdit
1. Lukko
2. Kärpät
3. KalPa

Puolustus
1. Hifk
2. Kärpät
3. Lukko

Keskushyökkääjät
1. Hifk
2. Kärpät
3. Tappara

Laitahyökkääjät
1. Lukko
2. Hifk
3. Kärpät

Valmennus
1. Kärpät
2. Blues
3. Lukko

Lukko on hyvä joukkue ei siinä mitään, mutta hieman kommentteja näihin.

Maalivahdit: Kärpät on selkeähkö ykkönen, sillä Tarkki-Aittokallio tandem pesee kyllä muut. Tämän jälkeen on hieman makuasia, miten maalivahteja laittaa järjestykseen, mutta esim. Saipalla on erittäin vahva tandem Markkanen-Nieminen akselissa. Joukkueista, joilla on selkeä ykkösveska puolestaan Jyp, Kalpa, TPS, Tappara ja Ässät haastavat myös Zapolskia. Ei Zapolski näille kaikille häviä, mutta itse ottaisin omaan joukkueeseeni ensin esimerkiksi Tuomas Tarkin sekä Eero Kilpeläisen. Hifk:n nuorisotandem saattaa olla myös yllättävän kova. Hyvä veskariosasto Lukolla on ja TOP 5 varmaan mahtuu juuri ja juuri, mutta ei se paras kuitenkaan ole. Bluesin, Pelicansin ja KooKoon maalivahtiosastot nostaa esiin puolestaan kysymyksiä.

Puolustus: Hifk on ykkönen ja Kärpät kakkonen, mutta tämän jälkeen paperilla tulee selkeä ero seuraaviin. Lukon Niskala, Virtanen, Koivisto, Mikkola Tommila, Ahonen (Malkamäki) saattaa olla kolmanneksi paras, mutta ei se nyt mikään todella kova pakisto ole. Kiekollista osaamista on kyllä paljon ja esim. Jesse Virtanen lyönee itsensä lopullisesti läpi, mutta puolustuspään osaajia ei liikaa ole. JYPin pakisto on mielestäni samalla tasolla eikä Tappara ja hieman yllättäen Pelicans ulkomaalaisten onnistumisesta riippuen paperilla kauheasti jää. TPS voi onnistuakin, mutta Nummelinin terveyteen ei liikaa ole luottoa ja sen jälkeen käsiä ei pakistossa pahemmin ole. Jälleen makuasioita, mutta Lukon voinee kolmanneksi kuitenkin sijoittaa varsinkin kun ottaa huomioon Dufvan merkityksen puolustuspelin onnistumiseen.

Keskushyökkääjät: Henkilökohtaisesti pidän enite Tapparan sentteriosastosta, mutta myös Kärpillä on vahva sentterinelikko laittaa jäälle. Hifk on myös hyvä, mutta kolmannen sijan osalta haastajaksi nostan TPS:n sekä Hahlin ja Leblancin hankkimisen jälkeen myös HPK:n. KooKoon sentterinelikko on myös mielenkiintoinen, mutta ei ihan kärkisarjaa näin paperilla.

Laitahyökkääjät: Lukolla on kyllä kovat ja tasaiset laiturit, mutta kauanko Vahalahden sairasloma kestääkään? Hifk, Kärpät ja Tappara ovat myös joukkueita, joissa on panostettu laadukkaisiin laitureihin.

Valmennus: Kärpät, Pelicans, Lukko (TPS, Blues, Hifk ja Ilves)
 

Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Mä en saa kyllä Lukon puolustusta, laitahyökkääjiä enkä valmentajaa millään mahdutettua top3, ehkä kyseessä olikin miina ? Myös Bluesin valmennuksen top3 särähtää. Noh, makuasioita nämä.
Lukolla oli viime kaudella THE kausi jolloin piti mennä päätyyn asti, vituikshan se meni ja joukkueen olisi mielestäni pitänyt uudistua enemmän täksi kaudeksi.

Kyllä musta vaihtuvuus on ennemmin negatiivinen asia kuin positiivinen ja väitänkin, että viime kauden piti olla Tapparalle se THE kausi jos jollekin.

Ja kyllä se vaan on aika yleinen mielipide, että esim. laiturit Vahalahti, Lähteenmäki, Lahti, T.Koivisto, Vauhkonen, Nurmi, Sipiläinen, Piitulainen ovat Liigan kolmen kovimman joukossa. Vai missä muussa joukkueessa on varaa heittää 15-20 maalin ja +30 pisteen pelaajia kolmeen ketjuun. Vastaan itse: ei missään.
 

Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Arvon @Yuppi tulehan kertomaan miksi TPS kuuluu sinne säälipleijareihin?

Kuten jo kerroitkin, niin puolustus on kapea, mutta lisäksi täynnä virhealttiita pelaajia ja Nummelin. Pelaajisto ylipäätään sisältää liikaa kysymysmerkkejä (loukkaantumiset, ikä, mielialapelaajat). Lisänä tähän jo Turussa tutuksi tullut suuri vaihtuvuus ja paska organisaatio. Ei jatkoon.
 

Fremont

Jäsen
Kuten jo kerroitkin, niin puolustus on kapea, mutta lisäksi täynnä virhealttiita pelaajia ja Nummelin. Pelaajisto ylipäätään sisältää liikaa kysymysmerkkejä (loukkaantumiset, ikä, mielialapelaajat). paska organisaatio..

Ei kuitenkaan niin kapea kuin kuudella operoiva Lukko. En oikein tiedä ketä nämä mielialapelaajat ovat, nähdeäkseni juuri tämä sakki sieltä on pitkälti ulostettu. Ikä-huomio on mielenkiintoinen, Lukolla kun on keskimäärin pari vuotta vanhempi rosteri, ja parhaat kokoonpanot (miinus Numppa) sisältävät kummallakin joukkueella tasan tarkkaa yhtä monta -70, -80 ja -90-luvulla syntynyttä pelaajaa. Paskat perustelut.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Ässät ei ole milläkään kaudella ollut monenkaan mielestä lähelläkään pleijaripaikkaa tai edes mestaruutta. Rosterit ei koskaan ole olleet kovinkaan nimekkäitä, hopeaa saatiin hulluudella ja kultaa yhtenäisyydellä, ei niinkään nimekkäillä pelaajilla.

Kyllä mestarit aina niitä nimimiehiä tarvitsee, mutta oikeassa olet siinä, että Ässiä aliarvioidaan monesti ennen kauden alkua. Ässien maalivahtikaksikko on täyttä timanttia, mistä on aina hyvä ponnistaa. Kärki ja Saarela ovat sitten pelaajia, jotka voivat räjäyttää ensi kaudella. Tämä kaksikko oli muistaakseni jokaisessa JYP-pelissä jo viime kaudella hyviä ja vaarallisia.

Ässillä on mielenkiintoinen nippu, mikä pelaa varmasti keväällä isoja pelejä.
 
Ässät ei ole milläkään kaudella ollut monenkaan mielestä lähelläkään pleijaripaikkaa tai edes mestaruutta. Rosterit ei koskaan ole olleet kovinkaan nimekkäitä, hopeaa saatiin hulluudella ja kultaa yhtenäisyydellä, ei niinkään nimekkäillä pelaajilla.

No joo, ehkä etukäteen kultakaudellakin mutta eikö tämä mielestäsi olisi nimekäs vaikka ensi kaudelle heitettynä? Siinä ollut mitään tekemistä hulluudella vaan valmennuksella ja joukkeen rakennuksella.

Ketjut heitelty ihan hatusta:

Savinainen-Dixon-Ryan

Heiska-Marttinen

Umicevic-Niemi-Elo

Uusitalo-Taimi

Brodin-Uusikartano-Lähteenmäki

Sammalkangas-Malkamäki

Pihlman-Sillanpää-Mutanen

Raanta

Paljonkohan lie maksaisi tälläinen kokoonpano? Osa tietysti kehittynyt tai lopettanut/heikentynyt.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
No joo, ehkä etukäteen kultakaudellakin mutta eikö tämä mielestäsi olisi nimekäs vaikka ensi kaudelle heitettynä? Siinä ollut mitään tekemistä hulluudella vaan valmennuksella ja joukkeen rakennuksella.

Ketjut heitelty ihan hatusta:

Savinainen-Dixon-Ryan

Heiska-Marttinen

Umicevic-Niemi-Elo

Uusitalo-Taimi

Brodin-Uusikartano-Lähteenmäki

Sammalkangas-Malkamäki

Pihlman-Sillanpää-Mutanen

Raanta

Paljonkohan lie maksaisi tälläinen kokoonpano? Osa tietysti kehittynyt tai lopettanut/heikentynyt.

Tämä nyt on täysin hölmö rinnastus. Usea näistä pelaajista nousi mestaruuskaudella huipulle. Raanta oli lupaa nuori maalivahti, Marttinen Pelicansin jämäpakki, Niemi ikuinen lupaus, harva luotti Kiveen valmentajana jne. Ehkä kannattaa käydä lueskelemassa tätä vastaavaa ketjua kesältä -12.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös