Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2014–2015

  • 1 200 101
  • 3 230

Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Sitähän minä tässä olin sanomassakin että Bailen ja Nieminen olivat ne piikit Lukon laatulihassa.

Vai oikein laatulihaa.. Kannattaisiko joskus tarkastaa siitä paketista koska parasta ennen päivä on mennyt? Ketjun parasta antia on ollut ehdottomasti Psykoisi, sama takuuvarma uhoaminen kesäisin vaikka vuosikymmenet vaihtuu. Peliäkään ei varmaan ole nähnyt jostain öökkösten ja ääkkösten ulottumattomista, mutta aina on uusi rakkauden kohde mitä sokeasti nostetaan ylös milloin milläkin sepustuksilla. Ilkka Mikkolan kanssa vedettiin kyllä pohjat, tuskin monikaan ottaisi ykköspariinsa tuota vetelää irvinaamaa.

Lukko on räikeästi ylirankattu monissa papereissa ja Tapparaa viedään turhan alas, siinäpä isoimmat muuttujat tuonne kärkikuusikkoon omissa silmissäni. Lukon useilla hankinnoilla on urat jo tasaisessa laskusuunnassa, kun taas Tappara säilyi aika hyvin ennallaan. Valmentaja tuskin vaikuttaa näiden kahden välillä niin paljoa mitä kuvitella. Keskikastissa tullee olemaan kovasti tasaista ja juurikin SaiPa on aika vaikea arvioida mihin väliin lopulta sijoittuu.

Ässien sijoitusta en lähde edes huutelemaan koska en ole ihan niin Rocky -uskovainen mitä monet muut omassa leirissä. Esim. Ässien ylivoimapeli pelottaa suorastaan ja luulen että siinä annetaan taas liikaa tasoitusta. Puolustus saataneen kuitenkin timanttiseen kuntoon eikä omiin mene helppoja viime kauden tapaan.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Lukon useilla hankinnoilla on urat jo tasaisessa laskusuunnassa...

Annapa sitten usea esimerkki. Tarkoitatko kenties viime kaudella pistepörssin voittanutta Vahalahtea vai tehopisteissä uransa parhaan kauden pelannutta Ilkka Mikkolaa? Loukkaantumisherkät Nummelin ja Tukonen ovat vaihtaneet seuraa ja Toni Koiviston ja Janne Lahden mainitseminen ei riitä useaan esimerkkiin.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Annapa sitten usea esimerkki. Tarkoitatko kenties viime kaudella pistepörssin voittanutta Vahalahtea vai tehopisteissä uransa parhaan kauden pelannutta Ilkka Mikkolaa? Loukkaantumisherkät Nummelin ja Tukonen ovat vaihtaneet seuraa ja Toni Koiviston ja Janne Lahden mainitseminen ei riitä useaan esimerkkiin.

Kousa + Nieminen?

E: Vahingossa tuli vastattua nopeesti. Älkää vastatko tähän enää. Eiköhän lopeteta Lukko Ässät vertailu tässä ketjussa. Selvää on, että Lukolla on paperilla kovempi hyökkäysosasto!
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Vai oikein laatulihaa.. Kannattaisiko joskus tarkastaa siitä paketista koska parasta ennen päivä on mennyt?

...

Lukon useilla hankinnoilla on urat jo tasaisessa laskusuunnassa, kun taas Tappara säilyi aika hyvin ennallaan. Valmentaja tuskin vaikuttaa näiden kahden välillä niin paljoa mitä kuvitella. Keskikastissa tullee olemaan kovasti tasaista ja juurikin SaiPa on aika vaikea arvioida mihin väliin lopulta sijoittuu.

En tiedä miten tasaista se laskusuunta on kun Vahalahti on puolustava pörssivoittaja, Mikkolan henk.koht. piste-ennätys tuli viime kaudella ja Nieminen oli Tapparan tärkeimpiä pelaajia pudotuspeleissä jotka päättyivät 7. finaalin jatkoajalla.

Rocky -uskovainen et taida olla mutta anti-Lukkoistus paistaa.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Kousa + Nieminen?

Paluu KHL:stä SM-liigaan voi olla merkki laskusuunnasta, mutta ei se vielä tarkoita sitä, etteikö Kousa pärjäisi hyvin SM-liigassa. Eiköhän haukuta samantien kaikki TPS:n ulkomaalaisvahvistukset, koska he eivät pelaa NHL:ssä.

Porilaisilta tuntuu unohtuvan, että myös Lukolla on nuoria pelaajia, vaikka Aleksi Saarela lähtikin. Enkä ihmettele yhtään, miksi unohtuu, kun kaikki energia menee provosointiin ja värilaseilla tehtyihin arvioihin.

Niemisestä sen verran, että Dufva halusi nimenomaan Ville Niemisen, vaikka laitahyökkääjien paikat olivat jo täynnä. Nieminen tuo joukkueeseen ennen kaikkea taistelua ja kokemusta, ei taitoa. Ja vaikka Nieminen täyttää laskusuhdanteen kriteerit, en saa vieläkään listaani useita nimiä.
 
Viimeksi muokattu:

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Otentaan kantaa nyt sen verran vielä että jos Niskala, Kousa, Nieminen tai Lahti olisivat vetäneet viime kaudella riittävän hyvin, niin Kousa ja Niskala pelaisivat Ruotsissa tai KHL:ssa ja Nieminen todennäköisesti Tapparassa. Lahti taisi tehdä Lukko-sopimuksensa jo hyvissä ajoin talvella.

Joku tuosta nelikosta tulee ensi kaudella varmaan floppaamaan odotuksiin nähden ja en ainakaan itse usko että Niskala tulee tekemään mitään 15+30 pistetä, vaan joku 10+20 tullee olemaan todennäköisesti lähempänä ja se on monen kirjoittajan mielestä floppi. Mulle tuo riittäisi jo vallan mainiosti.
 

Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Otentaan kantaa nyt sen verran vielä että jos Niskala, Kousa, Nieminen tai Lahti olisivat vetäneet viime kaudella riittävän hyvin, niin Kousa ja Niskala pelaisivat Ruotsissa tai KHL:ssa ja Nieminen todennäköisesti Tapparassa. Lahti taisi tehdä Lukko-sopimuksensa jo hyvissä ajoin talvella.

Joku tuosta nelikosta tulee ensi kaudella varmaan floppaamaan odotuksiin nähden ja en ainakaan itse usko että Niskala tulee tekemään mitään 15+30 pistetä, vaan joku 10+20 tullee olemaan todennäköisesti lähempänä ja se on monen kirjoittajan mielestä floppi. Mulle tuo riittäisi jo vallan mainiosti.

Kiva että joku ottaa asiat ilman kiihkoa. En tiedä mitä ylimääräistä Lukko -antipatiaa siinä on, jollen pidä Lukkoa niin selvänä top2-jenginä mitä täällä yleisesti lukee. En vissiin laittanut Lukkoa kuitenkaan mihinkään jämäsijoille, vaikka sellaiseksi arvio välittömästi luettiin. Ja miten Vahalahti ja Mikkola liittyvät hankintoihin, eivätkö he ole jatkavia pelaajia? Mikkolasta ei yhdellä pisteiden valossa hyvällä kaudella tule mitään ihmemiestä, vai onko Uusitalo joku 40p pakki? Kiva tietysti uskoa että Lukko ja Dufvan hyökkäys leipoo kaikista eilisen tähdistä 50-60 ukkoja. Tämä on sitä realismia?
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Mitään unohtunut. Etkö sinä pyytänyt tähän listaamaan esimerkkejä Lukon hankinnoista, kenellä ura on laskusuunnassa. Ja sekö on sitten provosointia, että mainitsen tilanteessa pyytämiäsi esimerkkejä?

Paluu KHL:stä SM-liigaan voi olla merkki laskusuunnasta, mutta ei se vielä tarkoita sitä, etteikö Kousa pärjäisi hyvin SM-liigassa. Eiköhän haukuta samantien kaikki TPS:n ulkomaalaisvahvistukset, koska he eivät pelaa NHL:ssä.

Kousa oli viime vuonna Liigassa todella, todella, todella huono, mielestäni Jokereiden huonoin puolustaja. Liiga -> KHL floppaus -> Liiga floppaus, onko tämä polku mielestäsi sitten nousussa oleva?

Porilaisilta tuntuu unohtuvan, että myös Lukolla on nuoria pelaajia, vaikka Aleksi Saarela lähtikin. Enkä ihmettele yhtään, miksi unohtuu, kun kaikki energia menee provosointiin ja värilaseilla tehtyihin arvioihin.

Äkkiseltään sanoisin, että teitte ainakin kaksi erittäin hyvää hankintaa kesällä. Henrik Koivisto ja Jesper Piitulainen. Piitulaisesta en ole ihan yhtä varma, kuin mitä H. Koivistosta.

En oo mielestäni ees hirveesti provosoinut. Sanoin vain, että en vaihtaisi Lukon puolustusta Ässien puolustukseen. Tämä oli mielestäni kyseisen joukkueiden faneille helppo esimerkki suhteuttaa mielipiteeni Ässien puolustuksen tasosta. Tätä mieltä olen vieläkin. Hyökkäysosastolla Ässät jää näissä ennakoissa toki auttamatta jälkeen.

Ei sitä vaan malta olla asettamatta vastalausetta raumalaisten juttuihin. Geeneissä vikaa.
 

Lemiöö

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Detroit Red Wings, Wirta Stars
Jatkuu teknisten vaikeuksien jälkeen,..

8. Pelicans

Tomi Lämsä palaa Lahteen ja on rakentanut ns. epäPelicansmaisen joukkueen jossa Pärssiset ja niinimäet on vaihtunu nuorii lupauksiin, Hakulinen, Björninen, Alanne, Mustonen nelikko omaavat paljon potentiaalia, silti suurin huomio kiinnittyy Repik- Redenbach - Smotherman- Sopanen jonka varassa hyökkäys pitkän päälle on, pakisto on liigatasolle varsin kokenut ja tasapaksu, ei pitäisi pettää.
Maalivahti pelissä Pelsu antaa tasoitusta, Myllyniemen otteet harjoituspeleissä on ollut vaisuja, tätä tahtia Juvonen ajaa ohitse.

9. Blues
-Hirschovitsin ympärille rakennettava tehoketju, jossa ainakin toista laitaa ryskää menemään italialainen kiukkupussi Giliati on paljon vartijana samoin kuin puolustuksessa Kanadalainen O'Connor, kokenutta taustatukea tuo herrat Malmivaara, Kaijonmaa ja Kuukka silti mielestäni todella kapea on toi puolustus.
Hyökkäyksessä on paljon erittäin hyvät alemmat ketjut.
Niemisen on esitettävä samoja otteita kuin pari vuotta sitten SaiPassa jotta Blues nähtäisiin taistelemassa paikasta 6. sakissa.

10. Ässät

-Mika Niemen kausi, onko? Melkeen pakko olla, koska niin paljon miehen varassa on?
En viitsisi provosoitua mutta esim. Domi28 lausunnot SaiPa hyökkäksen paskuudesta särähti miun korvaan aika kovin, kun katsoo tuota Ässien rosteria, ei se nyt häävi ole..
Lähteenmäki on ihan hyvä, samoin kun Ryani..muuten tuolla on Kiilholmaa ja Heinoa( jotka ovat kyllä hyviä puolustavina senttereinä, mutta hyökkäyspäässä ei oo hirmusia odotuksia.
Ja puolustuksessa on Marttinen..3-4v takainen Uusitalo olisi saatava takaisin..
Ja Rinne- Riksman..nooh..menettelee...

11. Ilves

Hyökkäys on Hurtubisestä kiinni ja mitä kuulemisia on uskominen, kädet riittää mutta luistelun verkkaisuus on pelottava asia, vrt Locke yms.. Keräsen menetys ei voi olla näkymättä esim Asplundin pelissä..näyttöpaikkoja on pojilla, nyt on vaan astuttava esiin.
Puolustus kaipaisi vielä kärkiukkoa, muutoin aika kaponen pakisto.

12. KalPa

Paljon on Kuopiossa tapahtunut muutamassa vuodessa KalPan kehityksessä, ja lähinnä sinne alaspäin, eikä hyvältä näytä nytkään, tsekit, Rissanen ja Voutilainen kovassa paikassa, mikäs sen Kasperin tilanne on, pelaako ameriikassa vai savossa?
Virta palasi penkin taakse..ja Jokela takasin Kuopioon ja maalille tuli Eero..ei kovin suuria odotuksia!!

13. HPK

En miä tiiä mikä miua vaivaa, Kerho ei oo ikinä oikeen sytyttäny, ja toi kokoonpanokin on mitä on..Saros liigan kärkivahteina tietenkin kiinnostaa, muuten on aika tasapaksua ja olen yllättyny jos Hämeenlinnassa pelataan tulevalla kaudella play-offeja.

GÄPPIÄ

14. Sport

-Vaikea kausi luvassa Vaasassa, buumia varmaan on ja Red Army pitää metakkaa Kuparisaaressa, mutta että se realisoituu voitoiksi tolla rosterilla, siihen en jaksa uskoa, ensi vuonna sitten uudestaan. POMMIN VARMA Jumbo
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Kaveri tulee huutelemaan että parasta ennen päiväykset oli menneet jo viime kaudella ja "useat hankinnat laskusuunnassa" ja sitten alkaa ihmettely ja kiertely kun halutaan perusteluita.. Taattua pori-meininkiä.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Mitään unohtunut. Etkö sinä pyytänyt tähän listaamaan esimerkkejä Lukon hankinnoista, kenellä ura on laskusuunnassa. Ja sekö on sitten provosointia, että mainitsen tilanteessa pyytämiäsi esimerkkejä?

Kousa oli viime vuonna Liigassa todella, todella, todella huono, mielestäni Jokereiden huonoin puolustaja. Liiga -> KHL floppaus -> Liiga floppaus, onko tämä polku mielestäsi sitten nousussa oleva?

Sovitaan sitten niin, että Kousan ura on laskusuunnassa. Toivottavasti on samanalaisessa laskusuunnassa kuin viime kauden Ilkka Mikkola, jonka hankintaa ehdittiin haukkua niin Oulussa kuin Raumalla. Mikkola pääsi pois tutusta ympäristöstä ja laskussa olleesta Kärpistä ja pelasi heti uransa tehokkaamman kauden. Kousalla on kaikki edellytykset samaan, koska myös hänen aikaisempi seura pelasi kokonaisuudessaan huonosti.

Niemisenkin ura on jyrkässä laskussa, mutta hän ei sovi Crapbagin perusteluihin, sillä Niemistä ei hankittu sellaiseen rooliin, jossa uran pitää olla nousussa. Niemisellä ei voiteta runkosarjaa, mutta pudotuspeleissä hän on kova juttu.

Esimerkki useista pelaajista puuttuu mielestäni edelleen. Ainoa pelaaja, josta minä olen vähäsen huolissani on Harri Tikkanen. Mikäli peli todella nopeutuu viime kaudesta, on Tikkasen parannettava roimasti tai muuten hän löytää itsensä viltistä ratkaisevien pelien aikana. Muitakin kysymysmerkkejä toki löytyy, mutta minusta on turha ruveta puhumaan esimerkiksi Janne Lahden laskusuunnassa olevasta urasta ennen kuin kautta on pelattu edes kymmenen ottelua.
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kun täällä on nyt puhuttu muutamaan otteeseen tuosta suurentuneesta hyökkäysalueesta ja siitä miten esim. TPS tai Lukko olisi kasannut joukkuettaan sen mukaan.
On kuitenkin muistettava että nyt kun se tila löytyy viivalta ja vetoja tulee entistä enemmän sieltä, tulee maalinedustan pelaaminen nousemaan myös tärkeään rooliin.

Niskala,Kousa,Seikola,Nummelin yms. ovat helvetin hyviä viivamiehiä ja toimittavat laadukkaasti kiekkoa maalille, samaan aikaan kuitenkin omissa sen maalinedustan puolustaminen on vaikeaa näille herroille. Eli edelleen, ne tärkeät peruspakit jotka siivoavat äijät sivuun maalilta ovat jälleen kerran todella arvokkaita. Mun mielestä siis tuo sääntömuutos ei ihan hirveästi vaikuta joukkueen kasaamiseen. Samaan aikaan kun tarvitaan hyviä yv-pakkeja, tarvitaan hyviä av-pakkeja.

Turkulaisten puolustus on oikeasti todella kova. Löytyy näköä, kokoa ja taitoa.

Nakladal-Nummelin
Seigo-Gysbers
Seikola-Pahlmroth,Pulli,Vittasmäki?



Ässien kannalta olen vähän huolissani siitä, kuka meillä hyökkäyksessä menee hakkaamaan ne riparit sisään ja tekee maskia. Tuo rosteri huutaisi yhtä röyhkeetä maalineduspelaajaa, laituriversio Josh Greenistä.

Pakisto ei huoleta, luotan siihen että Parkkonen ja Lindell breikkaavat ja Stafford on liigatasolla kova jätkä.

Rinne löytyy kauden loputtua maalivahtitilaston kärjestä. Ylivoima tulee todnäk olemaan paskaa ja alivoima hyvää.

Ässät sijoille 7-10. Poffeihin mennään, vaikka sitten säälien kautta...uusi projekti on vasta alussa.
 

Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Toivottavasti on samanalaisessa laskusuunnassa kuin viime kauden Ilkka Mikkola, jonka hankintaa ehdittiin haukkua niin Oulussa kuin Raumalla. Mikkola pääsi pois tutusta ympäristöstä ja laskussa olleesta Kärpistä ja pelasi heti uransa tehokkaamman kauden.

Taitaa Oulussa mielipide olla, että Kärpät pääsi eroon laskussa olevasta Mikkolasta ja voitti heti mestaruuden - kärjistäen näin. Kuitenkin asian laita on se, että Kärpät ei tarjonnut enää sopimusta Mikkolan sitä toivoessa, joten Ilun pääseminen pois voidaan ainakin kyseenalaistaa.
 

jukkaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Turkulaisten puolustus on oikeasti todella kova. Löytyy näköä, kokoa ja taitoa.

Nakladal-Nummelin
Seigo-Gysbers
Seikola-Pahlmroth,Pulli,Vittasmäki?

Palmroth ei tepsissä jatka. Vittasmäen ja Pullin lisäksi paikkaa kokoonpanossa kärkkyvät mm. Friman, Karhu, Lehtonen, Keskitalo, Vidgren (tryout).
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Palmroth ei tepsissä jatka. Vittasmäen ja Pullin lisäksi paikkaa kokoonpanossa kärkkyvät mm. Friman, Karhu, Lehtonen, Keskitalo, Vidgren (tryout).

Luojan kiitos ei jatka. Eikä myöskään Jere Pulli. Tämä lainauksessanikin mainittu Pulli on Turun seuraavaksi Kimmo Timoseksikin luonnehdittu Matias Pulli. Matiaksella kyllä piiiitkä matka vielä kuljettavana mutta laadukas ja peliälykäs kiekollinen puolustaja tuosta vielä kasvaa.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Taitaa Oulussa mielipide olla, että Kärpät pääsi eroon laskussa olevasta Mikkolasta ja voitti heti mestaruuden - kärjistäen näin. Kuitenkin asian laita on se, että Kärpät ei tarjonnut enää sopimusta Mikkolan sitä toivoessa, joten Ilun pääseminen pois voidaan ainakin kyseenalaistaa.

Näin. Pääseminen oli huono sanavalinta, mutta Mikkolan uran kannalta lähteminen oli oikea ratkaisu. Eiköhän oma henkikökohtainen ennätys maistu tuossa vaiheessa paremmalta kuin viides mestaruus samassa seurassa. Olkoonkin kotiseura.
 

Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
Näin. Pääseminen oli huono sanavalinta, mutta Mikkolan uran kannalta lähteminen oli oikea ratkaisu. Eiköhän oma henkikökohtainen ennätys maistu tuossa vaiheessa paremmalta kuin viides mestaruus samassa seurassa. Olkoonkin kotiseura.

Niinhän ne kapteenit aina sanoo, että henkilökohtaiset pisteet menee joukkueen menestyksen edelle.... .....

Mutta varmasti virkistävää itsellensä olla välillä pistelinkona.
 

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tässä voisi itsekin ottaa kantaa tulevan kauden voimasuhteisiin ja jakaisin joukkueet eri ryhmiin:

Sijat 1-4: Kärpät, Lukko, Tappara, TPS

Sijat 5-7: HIFK, JYP, Ässät

Sijat 8-9: Blues, SaiPa

Sijat 10-11: Ilves, Pelicans

Sijat 12-14: HPK, KalPa, Sport

Joukkueet aakkosjärjestyksessä noissa ryhmissä.
 

Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Tässä voisi itsekin ottaa kantaa tulevan kauden voimasuhteisiin ja jakaisin joukkueet eri ryhmiin:

Sijat 1-4: Kärpät, Lukko, Tappara, TPS

Sijat 5-7: HIFK, JYP, Ässät

Sijat 8-9: Blues, SaiPa

Sijat 10-11: Ilves, Pelicans

Sijat 12-14: HPK, KalPa, Sport

Joukkueet aakkosjärjestyksessä noissa ryhmissä.

Olen Raymondin kanssa aikalailla samaa mieltä ensi kaudesta. Toki kun heitän porilaislasit päähän niin voi lisätä että Ässillä on saumat nousta tosta 7.sijasta pari ylöspäin, mutta vain se pari.

Saipan en puolestaan usko venyvän enää TOP-kutoseen "suonenvetokautensa" jälkeen. Taistelee säälipaikoista. Kärpät ja Lukko voidaan listata pomminvarmasti neljän parhaan joukkoon.
 
Kentällä joukkueen menestys on varmasti tärkeämpää kuin omat tehot, mutta viime kauden piste-ennätyksensä oli tärkeää siitä syystä, että hän osoitti olevansa liigatason pelaaja. Oulussa Mikkolan uralle oltiin jo laitettu piste, mutta toisin kävi.

Oulussa oli hieman enemmän "aikansa kutakin" meininkiä kuin, että miehen ura olisi ollut oululaisten mielestä ohi. Mikkola itse, kuten kaikki muutkin lätkää seuraavat tietävät, että Mikkola on liigatason pelaaja.

Liikussa Lukkoon ei ollut mitään dramatiikkaa ja siitä on melko turha hakea häviäjiä. Kärppien piti uudistaa kasvojaan, eikä Mikkolalle tehty enää jatkoja. Mikkolalle löytyisi takuulla joukkue, jossa jatkaa isossa roolissa ja näin kävi.

Mikkola olisi takuu varmasti myöskin nauttinut yhdeksännestä mestaruudesta vanhojen pelikaveriensa kanssa, vaikka henkilökohtaista piste-ennätystä ei olisikaan tullut. Ihmeellistä edes väittää muuta. Vaikka kuinka olisi viides samassa seurassa. Ja etenkin kun kotiseura kyseessä.
 

Lhutuur

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jari Levonen haista vittu!!
Tämän hetkiset voimasuhteet:

Sijat 1-4: Kärpät, Lukko, Tappara, HIFK
Sijat 5-10: Jyp, Saipa, Tps, Ässät, Blues, Pelicans
Sijat 11-14: Kalpa, Ilves, Hpk, Sport

Kärkinelikko ei sen kummempia perusteluja kaipaa.

Jyppiä on kritisoitu liikaakin, Mäenpään myötä materiaali alkaa olla hyvällä tasolla. Saipan ulkomaalaishankinnat vaikuttavat onnistuneen ja valmennus on kunnossa, siksi jatkavat kärkikuusikossa ensi kaudellakin. Tps luottaa liikaa Nummeliinin ja Tukosen kaltaisiin lasisiin pappoihin. Suikkasen onnistumiset ovat olleet aika vähissä mestaruuden jälkeen ja kaksi alinta ketjua ei vakuuta edes vähää alusta. Ässät nousevat sääleihin hyvän valmennuksen ansiosta. Bluesin materiaali on liian tasapaksu kuuden joukkoon nousemiseen. Pelicansilla vähän sama juttu + Lämsä kovassa paikassa.

Viimeiset neljä joukkuetta ovat selvästi materiaaliltaan heikoimpia. Kalpalla ja Ilveksellä tosin on sääleihin mahdollisuudet. Hpk ja Sport ovat koonneet mestistason joukkueet.
 

PJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevat Mestarit
Tämän hetkiset voimasuhteet:

Sijat 11-14: Kalpa, Ilves, Hpk, Sport

Tässä kun kausi alkaa lähestyä, niin alkaa vahvasti näyttää siltä, että tästä joukosta tulee kauden yllättäjä.

Oikeastaan kaikista muista paitsi Sportista sen jotenkin vielä pystyy uskomaan, että kaiken napsuessaan paikalleen, näistä jengeistä voi olla paljon enempäänkin. Sportin menestys olisi kyllä sinänsä juuri siitäkin syytä hieno juttu. Kohtahan se nähdään, paperit ovat yleensä olleet enemmän oikeassa, mutta myös pahasti väärässä.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Ei KalPa ole noin huono, kuin täällä ennakoidaan. Ei todellakaan. Kyllä se nyt playoffeihin menee. Kolme selkeästi heikointa ovat Ilves (joka on parempi kuin), HPK ja Sport. Blues on paperilla heikompi, kuin KalPa, mutta espoolaiset tulee aina aliarvioitua. Jos taas Mäenpää lähtee, niin JYP on huonompi kuin KalPa. Mutta väitän, että KalPa tulee sijoittumaan em. kolmikon lisäksi ainakin yhden seuraavista edelle: SaiPa, Ässät, JYP, Blues
 

lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joukkueet eivät ryhmien sisällä ole minkään sortin paremmuusjärjestyksessä. Tämä on veikkaukseni runkosarjan suhteen.

1-3: Kärpät, Lukko, Tappara
Vahvat joukkueet joilla kaikilla runko säilynyt hyvästä viime kaudesta suhteellisen hyvin kasassa.
Kysymysmerkkejä: Kärpillä mestaruuskrapula? Riittääkö Lukon terävin kärki? Miten Tapola pärjää Tapparassa?

4-6: Blues, HIFK, JyP
Kolme viime kaudella hieman alisuorittanutta joukkuetta joilla nälkää riittänee.
Kysymysmerkkejä: Onko Bluesilla liian tasapaksu joukkue, entä riittääkö Nieminen? Miten HIFK:n pakisto pärjää, riittääkö maalivahtiosasto? JyP:in valmennus on ainakin itselleni todellinen jokerikortti.

7-9: SaiPa, TPS, Ässät
TPS:llä kova kärki joka itsessään jo ratkoo paljon pelejä. SaiPa:lla tasainen jengi jonka uskon jatkavan viime kauden hurmosta, vaikkei ihan yhtä kovaa. Ässillä aika tasapaksu, mutta perusvarma joukkue.
Kysymysmerkkejä: Jatkuuko SaiPan hyvä putki ilman viime kauden tärkeässä roolissa olleita ulkkareita? Miten TPS:n joukkue kärjen jälkeen? Riittääkö Ässillä nykyiset maalivahdit?

10-12: Ilves, KalPa, Pelicans
Ilveksen hyökkäys näyttää aika surulliselta ja vaatii monen pelaajan tasonnostoa. Kuka KalPalla ratkoo pelit? Pelicansin pakisto näyttää aika heikolta ja hyökkäyksessäkään ei ole liikaa ratkaisuvoimaa vaikka laajuutta sinällään löytyy.
Kysymysmerkkejä: Riittääkö Ilveksellä maalivahtiosasto? Kuka tekee KalPan maalit ja pystyykö Virta katkaisemaan syöksykierteessä olevan uransa? Pystyykö Pelicansin Lämsä näpäyttämään epäilijänsä ja riittääkö auktoriteetti?

13-14: HPK, Sport
HPK:n hyökkäyksen kärki on AHL-arpa Viedensky, Joonas Vihko ja Eero Somervuori. Need I say more? Sportilla varmasti kova draivi, mutta ei taida materiaali millään vaan riittää.
Kysymysmerkit: Pystyykö Saros yksinään hinaamaan Kerhoa ylöspäin? Sportilla alkukausi saattaa hyvässä lykyssä onnistua, mutta 60 matsin runkosarja on liian pitkä jatkuvaan ylisuorittamiseen tuolla materiaalilla.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Suomen maajoukkueet
Ei KalPa ole noin huono, kuin täällä ennakoidaan. Ei todellakaan. Kyllä se nyt playoffeihin menee. Kolme selkeästi heikointa ovat Ilves (joka on parempi kuin), HPK ja Sport. Blues on paperilla heikompi, kuin KalPa, mutta espoolaiset tulee aina aliarvioitua. Jos taas Mäenpää lähtee, niin JYP on huonompi kuin KalPa. Mutta väitän, että KalPa tulee sijoittumaan em. kolmikon lisäksi ainakin yhden seuraavista edelle: SaiPa, Ässät, JYP, Blues

Otetaan talteen, jos nyt ihan tosissaan meinaat....kallpasta
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös