Jaaha, joko saa sanoa, "mitä minä sanoin"? Toki vähän liioittelin, että Lukko olisi runkosarjajoukkue, sillä epäkiekon vire päättyi jouluisten lihapatojen äärellä. Ja vaikka
@Sörsseli llä on hyviä pointteja, niin kyllä Lukko myös hyötyy aika paljon tästä nykylinjasta. Mitä reippaammin saa ottaa, sen paremmin Lukon puolustus selviää. No, isossa kuvassa tuolla ei ole vähää alusta merkitystä, kun puhutaan Lukosta.
Kyllä se jopa vähän surettaa, millaiseksi Lukon peli on viime vuosina mennyt. Ennen Lukko pelasi hyvin raikasta taitolätkää, mikä oli oikein passelia viihdettä. Tuo nykyinen antikiekko, ei siitä vaan voi nauttia. Eikä sillä nykypäivänä enää mestaruuksiakaan voiteta(tähän pieni varaus, että RT... Lukko ostaa pari kentällistä tähtitason virtuooseja, jotka lyö yhteen ylivoimaan kaksi pussukkaa).
Toinenkin tämänvuotisinhokkini, eli IFK, näyttää myös menevän siihen suuntaan, mitä epäilinkin. No, viikonlopun jälkeen nähdään, missä Tappara menee tällä hetkellä näitä kahta vastaan. Luultavasti reippaasti edellä.