Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2013–2014

  • 1 118 274
  • 2 222

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tuskin Isomäki suuremmin poikkeaa muista halleista maalivahdin paineiden suhteen, joka paikassa vastustajan maalivahtia hiillostetaan. Rynnäksen kohdalla ongelmaksi voi koitua hänen luonteensa, minulle on muodostunut kuva varsin tunteellisesta kaverista. Ja Isomäellä, Porilla ja Ässillä on suuri merkitystä Rynnäkselle, tuntemyrsky on varmasti kova Isomäessä pelatessa ja epäonnistumisten kohdalla itsensä kokoaminen voisi olla vaikeaa.
No jos sovitaankin, että Isomäki on paha paikka Rynnäkselle niin Kärppien kannalta on onneksi aika epätodennäköistä, että Rynnäksen tarvitsisi finaaleja Isomäessä torjua. Eiköhän ne pelit pelata ensi keväänä joissain muissa halleissa. Toisaalta kevääseen on vielä niin pitkä aika, ettei niitä pelejä kannata vielä liikaa miettiä. Minä ainakin iloitsen Kärppien tämänhetkisestä hyvästä vireestä!
 

jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠
No jos sovitaankin, että Isomäki on paha paikka Rynnäkselle niin Kärppien kannalta on onneksi aika epätodennäköistä, että Rynnäksen tarvitsisi finaaleja Isomäessä torjua. Eiköhän ne pelit pelata ensi keväänä joissain muissa halleissa.

Ja miksi tämä on niin epätodennäköistä?
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Ja miksi tämä on niin epätodennäköistä?

Pitääkö tällainenkin asia vääntää rautalangasta? Ässät on tällä hetkellä sijalla kahdeksan. Kuuden parhaan joukkoon Ässät tulee luultavasti vielä nousemaan, mutta finaalipaikan uusimista pidän aika epätodennäköisenä. Ja vaikka Ässät finaaleihin asti etenisi, ei ole mitenkään varmaa että vastaan asettuisi juuri Kärpät.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ja miksi tämä on niin epätodennäköistä?
Todennäköisempää se on, että Ässät ei selviydy finaaliin kuin selviäisi. Tuskin mikään vedonlyöntitoimisto tarjoaisi Ässien finaalipaikasta kahden tai alle kahden kerrointa, jolloin finaaliin pääsyä voisi pitää todennäköisenä.

Näin toki melkein kaikkien joukkueiden kohdalla. Sen tiedän, että jotkut kaksi joukkuetta sinne selviytyy silti.
 

jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠
Pitääkö tällainenkin asia vääntää rautalangasta?

Mielestäni on täysin naurettavaa jakaa finaalipaikkoja kun kautta on 1/3 osaa pelattu ja paljon enemmän edessä. Todennäköisyyskaaviot voi tässä vaiheessa kautta jättää sinne vessaluettavien joukkoon.
 

Kennel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tästä lähtien liigajoukkueiden voimasuhteita spekuloivassa ketjussa ei sovi sanoa, että jokin joukkue ei vaikuta tarpeeksi hyvältä päästäkseen finaaleihin.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
No jos sovitaankin, että Isomäki on paha paikka Rynnäkselle niin Kärppien kannalta on onneksi aika epätodennäköistä, että Rynnäksen tarvitsisi finaaleja Isomäessä torjua. Eiköhän ne pelit pelata ensi keväänä joissain muissa halleissa. Toisaalta kevääseen on vielä niin pitkä aika, ettei niitä pelejä kannata vielä liikaa miettiä. Minä ainakin iloitsen Kärppien tämänhetkisestä hyvästä vireestä!

En oikein tiedä mitä yrität viestilläsi sano, toisaalta olet sitä mieltä ettei Ässät pääse finaaliin, mutta toisaalta niihin on niin pitkä matka ettei niitä kannata miettiä.

Todennäköisyys Ässien finaalipaikan uusimiseen on pieni, mutta onneksi se mahdollisuus on olemassa.
 
Todennäköisyys Ässien finaalipaikan uusimiseen on pieni, mutta onneksi se mahdollisuus on olemassa.

Näkisin, että tällä kaudella on erinomaiset edellytykset uudelle tuhkimotarinalle jossa mestari löytyy 1. korin ulkopuolelta. Tällä hetkellä vain Kärppien joukkue vakuuttaa jokaisella pelin osa-alueella: maalivahti, puolustus, hyökkäys, valmennus. Ykköshaastajilla on kaikilla omat heikkoutensa, johon cinderellat voivat onnistuessaan iskeä. Kuuma molari, taktinen onnistuminen, henki päälle ja ripaus tuuria - ei se sen enempää vaadi.

Siirtorajaan on toki matkaa, pelaajia voi tulla ja mennä, loukkaantumiset ovat aina riskinä. Tänään Lukko ja Ässät vaikuttasivat sellaisilta joissa voisi muhia yllätyksen aineksia. HIFK saattaisi olla myös herkullinen "vaikeuksista voittoon"-joukkue ala Ässät-06, mutta päätyyn asti pelaaminen taitaisi vaatia aika monta onnistunutta pelaajasiirtoa.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset, nykyinen ja entinen
Mielestäni on täysin naurettavaa jakaa finaalipaikkoja kun kautta on 1/3 osaa pelattu ja paljon enemmän edessä. Todennäköisyyskaaviot voi tässä vaiheessa kautta jättää sinne vessaluettavien joukkoon.

Näinpä. Viime kaudella piti Jokereiden marssia selvään mestaruuteen mutta karsiutuivat puolivälierissä. Tänä vuonna voi hyvin käydä Kärpille samoin.
 

JakeTheGreat

Jäsen
Suosikkijoukkue
YNWA
Sinällään tämä Kärppien (täysin ansaittu) hehkutus kaikkien toimesta näin varhain kauden aikana alkaa saada sellaiset mittasuhteet, että niinköhän taas käy klassiset ja Kärpät on keväällä ulkona jo ennen välieriä...

Tämä on se tunne. Puhutaan ensin vaikka runkosarjasta ja mietitään sen jälkeen, kuka ehkä voittaa. :)
 

Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Blues on näköjään taas tekemässä Bluesit, vaikka kaksi ottelua muita enemmän hieman vääristää sarjataulukkoa. Rinkelinmäellä on käynyt tauolla manaaja karkottamassa Raution haamun pukukopista. Ilveksessä pitää ehkä pikkuhiljaa alkaa huolestua, eikä Satakunnastakaan kovin tyytyväistä hyminää kuulu. HIFK:n vuoristoradasta ei pirukaan tiedä päättyykö se sääliviivan ylä- vai alapuolelle.
 

Darothi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mustela erminea
Voimasuhteista

Kyllähän Kärpät tällä hetkellä menee omia menojaan. Parhaiten rakennettu joukkue, josta löytyy 3 iskuvoimaista kentällistä, ja erittäin pyyteetöntä työte tekevä 4. kenttä.

Pyörälä-Viuhkola-Kähkönen
Huml-Maxwell-Aaltonen
Donskoi-Kemppainen-Junttila
Suoranta-Keränen-Alikoski

Kukkonen-Niemelä
Pokka-Ohtamaa
Vallin-Lehtonen

Rynnäs (Karhunen)
Avataampa hieman:
1. kenttä: Näyttänyt iskukykynsä, ja saa yleensä jollain ilveellä kiekon vastustajan alueelle. Näyttänyt mihin pystyy, tällä hetkellä ollut hiljaisempaa tehojen osalta, mutta uskon että kevättä kohden paranee taas. Ainoa kysymysmerkki, kestääkö Viuhkola.
2. kenttä: Liigan kovin kentällinen, vai löytyykö jostain kovempaa? Uskoisin että ei. Huml Liigan parhaita ulkomaalaisia, Maxwell näyttänyt että pystyy pelaamaan Liigaa, Aaltonen liian hyvä liigaan. Taitaa olla liigan ainoa kentällinen, jossa lähen jokaisella pelaajalla on lähestulkoon piste per ottelu (Huml ainut tästä kolmikosta jolla ei ole.)
3. kenttä: Liigan kovin 3. kentällinen iskukyvyltään? Donskoi ja Junttila menisi heittämällä suurimman osan joukkueista 2. kentälliseen. Kärpillä varaa pitää 3. kentässä.
4. kenttä: Ahkera 4. kenttä, kaikki tietävät roolinsa, eikä yritä olla mitään muuta. Saa hyviä mylläköitä aikaan vastustajan päässä.

Pakistossa muutama helmi:
Kukkonen: Kuka olisi uskonut että on näin tärkeä pelaaja MAALIEN suhteen? ei kukaan. Muutenkin joukkueen kasvot, uskomaton johtajaluonne
Pokka: Näytti jo viimekaudella että kehitys pysähtynyt, mutta tällä keudella puhennut kukkaan. Ottanut harppauksia kiekollisen pelin suhteen
Ohtamaa: Hyvä all around pakki. Tärkeä palanen kärppien pakistoa.
tähän vielä yksi täsmähankinta, niin pakisto näyttää lupaavalta.

Ei sovi myöskään unohtaa liigan parasta maalivahti kaksikkoa. Rynnäs ollut uskomatln, ja Karhunen pystynyt paikkaamaan tarvittaessa.

Uskoisin että kärpille ei mitään isompia tappioputkia tule syntymään, ja tulee rikkomaan Jypin piste-ennätyksen. Kaikki kuitenkin mahdollista.
 
Viimeksi muokattu:

Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Kyllähän Kärpät tällä hetkellä menee omia menojaan. Parhaiten rakennettu joukkue, josta löytyy 3 iskuvoimaista kentällistä, ja erittäin pyyteetöntä työte tekevä 4. kenttä.

Hyvä yhteenveto koko kirjoitus onhan tuossa juuri niitä elementtejä mitä mestaruusjoukkueelta on totuttu näkemään. Jos joukkue pysyy ehjänä, eikä KHL peikko vie ketään niin hyvältä näyttää pohjoisessa.
 

Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
3. kenttä: Liigan kovin 3. kentällinen iskukyvyltään?
Kyllähän ykkös- ja kakkoskentät ovat huikeat, mutta alemmissa Tappara pystyy jo pistämään kampihin. Hakametsän paremman päädyn joukkueen kolmonen on pelannut pääasiassa muodossa:

Nieminen-Green-Peltola

Pisteitä ei ole syntynyt ihan toivotusti (maaleja yhteensä 10), mutta tehotilasto on plussalla kaikilla, jokainen on tärkeä alivoimalla, Green on liigan parhaita aloittajia, vääntövoimaa löytyy - ja NHL-kokemustakin (myös pudotuspeleistä) on vaikka muille jakaa...

Tapparan nelonen on vaihdellut enemmän, mutta on parhaimmillaan muodossa:

Kallela-Plihal-Connelly

Sentteri on tehojen puolesta ollut pettymys, mutta alivoimatyöskentely on ollut hyvää ja aloitukset suorastaan kiitettäviä. Vaihtelevat laiturit ovat tehneen vaihtelevasti tehoja - yhteensä mainitussa muodossa maaleja on synytynyt 7 kappaletta.

Jos Tappara haluaa tosissaan liittyä mestarikandidaattien joukkoon, niin kärkipelaajien täytyy vielä nostaa tasoaan. Kilpailtaessa alempien ketjujen (ja pakkiparien) kanssa materiaalin laajudesta Tappara pärjää kyllä.

On totta, että Kärppien ei tarvitse välttämättä hakea samanlaista kehitysaskelta. Nykykunnossaan se on liigan paras joukkue - ainakin nyt syksyllä...


Edit: Tappara pelaakin jo toista ottelua hieman muutetuin ketjuin. Kolmonen on nyt muodossa Nieminen-Green-Kuusela. Herää tosin kysymys onko se enää kolmonen...
 
Viimeksi muokattu:

GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Pelillisesti Kärppien kolmonen on tällä hetkellä tuo ns. ykkönen eli Viuhkolan johtama kentällinen. Sitä on käytetty surutta vastustajien parhaiden pelaajien pimentämiseen, kaiken muun lisäksi. Lokakuussa pyyhkivät vastustajilla jäätä myös hyökkäyspäässä, nyt marraskuussa ovat keskittyneet enemmän puolustamiseen.

Kemppainen on tehnyt ns. kolmossentterinä kahdeksan maalia, ilman minkäänlaista ylivoimavastuuta missään vaiheessa kautta.
 

Darothi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mustela erminea
Pelillisesti Kärppien kolmonen on tällä hetkellä tuo ns. ykkönen eli Viuhkolan johtama kentällinen. Sitä on käytetty surutta vastustajien parhaiden pelaajien pimentämiseen, kaiken muun lisäksi. Lokakuussa pyyhkivät vastustajilla jäätä myös hyökkäyspäässä, nyt marraskuussa ovat keskittyneet enemmän puolustamiseen.

Kemppainen on tehnyt ns. kolmossentterinä kahdeksan maalia, ilman minkäänlaista ylivoimavastuuta missään vaiheessa kautta.

Niin siis Kemppainenhan iski maalin lauantaina pelatussa kamppailussa, mikä nosti maalisarakkeen jo 9 osumaan.

Tällä hetkellä Viuhkolan tosiaan ei ole tehoja napsunut niinkuin marraskuussa, mutta uskoisin että kevättä kohden paranee! Jos käy niinkin ikävästi että Viuhkola loukkaantuu (mikä on todennäköistä), voidaan heidän keskelle istuttaa Komulaista tai Kepua. Mieluusti Kepua en lähtisi siirtämään, sen verran hyvin tuo hänen kentällisen peli toimii. Mutta Komulainen voisi siihe sopia hyvän pelisilmän omaavana. Onhan Komu pygmi, mutta Kähkönen ja Pyörälä uskoakseni pystyy omalla fyysisyydellään tätä paikkaamaan.

Kyllähän ykkös- ja kakkoskentät ovat huikeat, mutta alemmissa Tappara pystyy jo pistämään kampihin. Hakametsän paremman päädyn joukkueen kolmonen on pelannut pääasiassa muodossa:

Nieminen-Green-Peltola

Pisteitä ei ole syntynyt ihan toivotusti (maaleja yhteensä 10), mutta tehotilasto on plussalla kaikilla, jokainen on tärkeä alivoimalla, Green on liigan parhaita aloittajia, vääntövoimaa löytyy - ja NHL-kokemustakin (myös pudotuspeleistä) on vaikka muille jakaa...

En lähde kieltämään etteikö olisi kova 3. kenttä Tapparallakin. Todella vakuuttava. Mutta onhan kärppien 3. vähintään yhtä hyvä. 3. kentän keskushyökkääjä, koko oulun rakastama Kepu, on tehnyt tällä kaudella itse jo 9 maalia. Siihen päälle Junttilan 5 ja Donskoin 4, on tulos jo 18 tehtyä maalia. Aika hyvin 3. kentältä, vai mitä?

Mutta tarkoitukseni ei ole missään nimessä väheksyä muiden joukkueiden kentällisiä, saatika ylihypettää kärppien, mutta onhan 18 tehtyä maalia 3. kentältä mahdottoman hyvin tähän vaihteeseen kautta!

Mutta tosiaan en väheksy tapparan 3. kenttää, kokemusta löytyy todellakin, uskon myös että keväällä Tapparan 3. kenttä on räiminyt maaleja hyvän määrän, ja eihän 3. kenttä ole joukkueen tuloskentällinen.

Tällä hetkellä on vain mukava olla Kärppäfani, on sitä jo 4 vuotta rämmitty niin syvällä suossa että tämän hetkinen tilanne on ainakin omasta mielestä erittäin mukava!
 
Tappara hivenen nosti osakkeitaa pakistotaistossa Johan Larssonin liityttyä joukkueeseen - eikä tietojen mukaan ketään olla poistamassa. Nyt siis pakistossa on leftit Puistola, Kankaanperä, Saravo ja Tabacek, sekä rightit Aalto, Bailen, Larsson ja Mäkinen. Kokemusta siis riittää, junnu-Mäkinen on tuurannut hyvin, nyt tosin nekin tuuraukset jäänevät vähemmälle. Bailenin loukkaantumisen vakavuusaste nostaa kysymyksiä, tosin. Ilmeisesti kuitenkin tätä pakkivahvistusta on haettu pidempään, eikä siten ole sidoksissa Bailenin poissaoloon.

Myös yleisesti voimasuhteissa Tapparan osakkeet paranevat, kun Raymond Sawada liittyy joukkueeseen Connollyn poistuttua. Keskimääräinen hauis varmaan kasvoi ainakin millin.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Lukko on ollut hienossa syysvireessa vajaamiehisenakin, Zalewski aloittaa kautensa huomenna Jypia vastaan ja Nummelin palailee ilmeisesti talla viikolla. Tukonen tulee todennakoisesti ennen joulua takaisin ja Nurmi vuodenvaihteen jalkeen. Siis lahes ykkosketjullinen jannuja tulossa tuohon muutenkin hyvin pelaavaan jengiin. Hyva osoitus joukkueen laajuudesta etta noillakin menetyksilla on parjatty, jatkossa voi kuvitella pelin vain paranevan entisestaan.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Näin ne tilanteet muuttuu. Jokunen aika takaperin Ilves oli sijoilla 1-3 ja nyt se on valahtanut sijalle 10. Pelicansilla sama homma, löytyy sijalta 9. Vielä muutama tappio lisää ja pari peräpään jengiä kun löytää lisää ruutia tekemiseen, niin alkukauden komeetat ovat ulkona playoffeista. Idän ihme, SaiPa on ainoa joka vieläkin sinnittelee tuolla ylhäällä! Lukko ja IFK olivat hetki sitten sijoilla 12 ja 13, nyt IFK nousi sijalle 5 ja Lukkokin jo sijalla 7.

Puolet on vielä jäljellä runkosarjaa ja en uskalla oikeastaan huudella mitään. Veikkaan kuitenkin että TPS ja KalPa on jo pelinsä pelanneet tältä kaudelta. Ei jakoa poffeihin. Ässillä oikeastaan sama homma. Tuskin tapahtuu mitään viime kauden tapaista enää toistamiseen. Ei Pekka Virran kanssa. Jotenkin tämä Ässien täysin metsään mennyt kausi oli ennustettavissa ja se taitaakin olla ainoa joka meikäläisellä tällä hetkellä tärppää ennen kautta tehdyissä veikkauksissa.
 

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Näin ne tilanteet muuttuu. Jokunen aika takaperin Ilves oli sijoilla 1-3 ja nyt se on valahtanut sijalle 10. Pelicansilla sama homma, löytyy sijalta 9. Vielä muutama tappio lisää ja pari peräpään jengiä kun löytää lisää ruutia tekemiseen, niin alkukauden komeetat ovat ulkona playoffeista. Idän ihme, SaiPa on ainoa joka vieläkin sinnittelee tuolla ylhäällä! Lukko ja IFK olivat hetki sitten sijoilla 12 ja 13, nyt IFK nousi sijalle 5 ja Lukkokin jo sijalla 7.

Ilveksen pitäisi saada Corso siirrettyä jonnekin ja rahat vapautettua hyvään hyökkääjään. Nykyhyökkäyksellä peli on parhaimmillaankin tuollaista kuin tänään - vastustaja voi olla täysin puolustuskannalla puolet pelistä, mutta paikoista ei silti maalia saada sitten millään.

Jos uutinen TPS:n tyhjennysmyynnistä pitää paikkansa, niin nyt pitäisi sieltä hankkia Pare tai Sexton, jotka ovat tasonsa näyttäneet. On vain vaikea nähdä, miksi kukaan hankkisi Corson, jos em. herrat ovat myös saatavilla.
 

Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ilvekselle tuntuu käyneen vähän samalla lailla kuin SaiPalle viime vuonna, ainoastaan noin kuukautta aiemmin. Tällä hetkellä näyttää siltä että Ilves ja HPK taistelevat viimeisestä säälipaikasta, KalPa ja TPS ovat jo poissa pelistä ja Ässilläkin alkaa olla kiire oikaista kurssi. Kuuden sakissa tämänhetkinen top 3 tulee kaikella todennäköisyydellä myös pysymään siellä. Suurimmassa putoamisvaarassa on SaiPa, etenkin kun jo valmiiksi kapeaa rosteria rokottavat kärkimiesten sairaslomat. Tällä hetkellä joukkue seisoo tai kaatuu Markkasen mukana.
 

bulftrik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Bruins, MM, LHC
Ilveksen pitäisi saada Corso siirrettyä jonnekin ja rahat vapautettua hyvään hyökkääjään.
Juuri näin. Kyllähän Ilves tänäänkin pyöritteli Mestis-miehistöllä nimivahvaa HIFKiä miten halusi reilut 50min, mutta turpaan tuli taas. Maalit kun ratkasee ja valitettavasti Kantolat, Välimaat, Korhoset ja Höllit eivät niitä tee. Vittumainen tilanne kaikenkaikkiaan kun jengin ylivoimaisesti kallein mies pelaa divarissa. Juupekin meni vielä haukkumaan miehen pystyyn jottei vaan kukaan ostaisi häntä :)
 

lätkämies

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Columbus Blue Jackets
HPK:n liike oli eilen niin erinomaista että luulisi että Hämeenlinnalaisten olevan korkeammalla sarjataulukossa. Luisteli JYPin aivan solmuun.
HPK:lla on ongelmia syttyä joihinkin peleihin. Ennakkoon kovempia vastaan joukkue syttyy, ja ''heikompia'' vastaan lähdetään vastustajan tahtiin ja pelataan järkyttävän paska peli. Ja se ylivoimakin ratkaisee jonkin verran, HPK on ylivoimalla tähän mennessä ollut surkeampi kuin tasakentin.

Maalien meno omiin ei ole HPK:n varsinainen ongelma, mutta näitäkin voitaisiin hieman tiivistämällä puolustusta oman maalin edessä. Toisaalta omiin on mennyt vain 67 osumaa joka on liigan kolmanneksi vähiten. Ja tämä on oikeastaan maalivahtien ansiota(pääasiassa Saroksen, mutta alkukauden Tuohimaatakaan ei pidä dissata)

Tehdyt maalit sen sijaan on ongelma, ylivoiman surkeus näkyy juuri sen verran että se järkyttää voimasuhteita sen verran että HPK:n paikka on maksimissaan sijoilla 8-10, vielä on kuitenkin aikaa parantaa.

Summa summarum pienillä viilauksilla HPK on on helposti mahdollista nousta vielä loppukautta kohden taisteluun sääläripaikasta, suora play-off paikkakin on mahdollinen mutta se vaatisi todellisen nappisuorituksen. Sääläripaikan pitänee olla kuitenkin nyt tavoiten sillä viivan päällä on joukkeita joiden käyrä on alas ja meidän ylös.

Ja nyt -0-0- takaisin päähän.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös