Erittäin hyvä kirjoitus. Ja olen valmis ostamaankin tuon suurimmaksi osaksi. Itse muistan Ahoselta myös joitakin käsittämättömiä imurointeja. Mutta niitä sattuu joskus kaikille. Toisaalta asiaa voi kääntää niinkin päin, että Kalpassa Ahonen on saanut pelinsä pelitavasta huolimatta TAI SIITÄ JOHTUEN jonkinlaiseen kuosiin.
Mutta jos suhteutetaan Ilveksen viime kautta yllä olevaan Kalpan maalivahtipelianalyysiin, niin kyllä Ilveksenkin maalivahdit joutuivat pelien aikana aika usein ns. isojen torjuntojen eteen. Kauden aikana kävi ilmi seuraavaa:
a) Valmennusjohto oli valinnut nuoren joukkueen peli-ilmeeksi hyökkäävän ja kiekollisen pelitavan, jossa nuoria pelaajia kehotettiin ottamaan vastuuta, haastamaan. Tarkoituksena oli että pelirohkeuden kautta taitavat nuoret kehittyvät enemmän ja nopeammin kuin virheitä välttämällä. Tämmöinen pelitapa vaati maalivahdilta paljon ja varautumista ihan mihin tahansa. Hurmeesta ei ollut enää "isoihin torjuntoihin". Paikat eivät kestäneet. Tässä suhteessa eräs tragikoomisimmista peleistä oli syksyllä Lahdessa, jossa Ilves hallitsi peliä, mutta vastustaja rokotti jokaisesta Ilveksen pelaajien virheestä.
b) Nuori Aittokallio selviyrtyi Hurmetta paremmin, mutta hänenkin alkukauden tilastoihin vaikutti se, että vastustaja pääsi nuoren puolustuksen pahoistakin virheistä aika usein ns. 1000 taalan paikoille.
c) Epävarma Hurme teki nuoren puolustuksen ennen joulua vieläkin epävarmemmaksi ja johti ns. ylipelaamiseen, jonka seurauksena tuli lisää vaarallisia tilanteita
d) Wiikmanin tultua joukkueen puolustuspeli oli jonkin aikaa vielä sekaisin, ja Ilves kärsi pari suurinumeroistakin tappiota, jossa itseluottamuksensa Lukossa menettänyt Wiikman ei saanut mahdollisuuttakaan näyttää osaamistaan. Surkuhupaisa oli joulun tienoilla pelattu Tappara-peli, jossa Ilves hallitsi peliä, mutta Tappara kävi tekemässä maalit. Heillä oli pelissä kymmenkunta erittäin hyvää paikkaa. Kuusi kertaa Tapparan mies onnistui maalinteossa tavalla, joka ei jättänyt Wiikmanin torjuntojen suhteen juurikaan jossittelun mahdollisuuksia. Wiikmanin osaamisesta ei voinut näissä ensimmäisissä Ilves-peleissä saada oikein minkäänlaista kuvaa.
e) Metsola kävi tuuraamassa vuodenvaihteessa kahdessa ottelussa vuokramiehenä. Ilves voitti kummankin. Tälläkin saattoi olla merkitystä hyvälle keväälle.
f) Vähitellen puolustus ja maalivahti löysivät enempi yhteisen sävelen. Puolustus rupesi luottamaan, että mikä tahansa sutaisu maalintekosektorin ulkopuolelta ei uppoa ja pystyi pelaamaan paremmin maalinedustan, kun ylipelaamisen tarve häipyi. Puolustuksessa myös muutama syksyllä alisuorittanut kaveri, kuten Ryan Glenn alkoi nostaa tasoaan. Kun Wiikman pystyi myös yhä useammin tekemään normitorjuntojen lisäksi tärkeitä torjuntoja, voittojakin alkoi jälleen tulla.
g) Nuorten MM-kisoissa loukkaantuneen ja keväällä tervehtyneen Aittokallion peli kohentui myös sen seurauksena, että joukkueen puolustuspeli oli koko ajan parempaa ja järkevämpää.
h) Vielä ajoittain keväälläkin Ilves joutui tilanteisiin, jossa puolustuspelin isot virheet kostautuivat tai olivat kostautua. Yksi tälläinen peli oli Pelicans-ottelu Tampereella, missä Ilves hallitsi peliä, mutta selvän voiton sijaan joukkue sai siinnitellä aivan loppuminuuteille saakka, että kolme pistettä saatiin. Tässä pelissä Wiikman lähti vaihtoon heikkoon puolustuspeliin tuskastuneena.
i) Kovan ja rutinoituneen koko kauden tasaisesti pelanneen puolustuksen takana sekä Wiikman ja Aittokallio olisivat kyenneet selvästi parempiin tilastoihin.
j) Ilveksen valmennus onnistui kuitenkin valitsemassaan strategiassa. Keväällä joukkueella oli jo luotettava puolustus, jossa "konkarit" Bruun, Tukio, Glenn, Bäckström ja Kesä pelasivat viimesyksyisiin odotuksiin nähden hyvällä tasolla ja nuoret kauden aikana sisäänajetut Niko Peltola ja Jyrki Jokipakka olivat joukkueen puolustuksen parhaimmistoa, ja Ville Lainekin täytti ruutunsa kokoonpanoon mahduttuaan.
k) Eli tilastojen takaa löytyy kaikenlaista, mutta nämä seikat kiinnostavat yleensä vain joukkueen omia kannattajia, jos ei aina heitäkään.
Viimeksi muokattu: