Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2010-2011

  • 975 908
  • 2 025

Deus Ex

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Maple Leafs, Packers
Ei ole. Se vaatii tuon lisäksi vielä sen, että se 4p päässä oleva joukkue voittaa omat ottelunsa samaan aikaan. Tätähän nimimerkki COLHC1980 yritti jo selittää. Nyt kun eroa on 10 pistettä, pitäisi JYPin siis hävitä 3 ottelua putkeen ja samalla Ässien voittaa samaan aikaan 3 ottelua puhtaasti, niin ero kaventuisi olemattomiin eli yhteen pisteeseen. Mahdollista toki.

Ja sen jälkeenkin Ässien pitäisi pystyä pelaamaan loppukausi samalla tasolla JYP:n kanssa. Eli minkäänlaista notkahdusta ei saisi voittoputken jälkeen tulla.

JYP on tällä kaudella voittanut suoraan 73 % matseistaan ja Ässät 52 %. Ässät (7-5) on repinyt yhdessä Ilveksen (7-3) kanssa KalPan (8-0!) jälkeen eniten kahden pisteen voittoja. JYP:n vahvuus on, että se on joutunut jatkoajalle vain neljästi (1-3). Jyp on voittanut otteluistaan 76 % ja Ässät 69 %. Suurin ero tulee juuri suorista kolmen pisteen voitoista.

HIFK:n vahvuus tällä kaudella on pienin suorien häviöiden määrä eli 15 %. HIFK on varsinaisella peliajalla noussut tasoihin tai pupeltanut johtonsa 14 kertaa mikä on kaikkein useimmin liigassa. Jatkoajat ja rankut ovat olleet HIFK:lle myrkkyä (4-10). Yhden pisteen tappioon on päättynyt 24 % kaikista otteluista, kun JYP:n luku on 7 % ja Ässien 12 %. Jokerit on seuraavana 15 prosentilla.

Miten nämä luvut liittyvät mihinkään... en tiedä. Sen kuitenkin tiedän, että JYP:n tippuminen piikkipaikalta vaatisi ihmeen.
 

Watson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Arsenal
Eikös Hyvönen juuri pari vuotta sitten pistänyt SM-liigan POFFS-ennätykset uusiksi pisteiden osalta ja samalla voittanut mestaruuden? Vai sekoitinko johonkin toiseen kaveriin.
Hannes oli ainakin Kärpissä hyvä pleijaripelaaja. Runkosarjassa sen sijaan ei joskus kiinnostanut pätkääkään ja taisipa kerran joutua Raksilan jäähyaitiossa suusanalliseen kahnaukseenkin yleisön kanssa kun antoivat palautetta työmoraalista.
 

Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi
Jospa ei kuitenkaan lähettäis leijumaan.

Keskinäisten maalit 9-8 Kerholle. Voitot 2-1 Kerholle.
Kerho ollut suorastaan ylivoimainen.

Niin tosiasiahan on se, että kenelläkään ei minun mielestäni ole vara oikeasti ruveta leijumaan. Tietysti leijumiseen voi aina vastata leijumisella ja keskustelupalstoilla voi huudella ihan mitä tahansa, jos peliesitykset edes löyhästi tukevat sanomaa. Esimerkiksi jos Kerhon kannalta ajattelee, niin huonona päivänä hävitään todella huonoille joukkueille, kun taas hyvänä päivänä voidaan voittaa ihan kenet tahansa(paitsi Jokerit jaffalassa), sen on tämäkin kausi näyttänyt. Tästä kun otetaan pelkästään positiiviset asiat niin mielestäni kirjoittamani listaus on löyhästi pereusteltu. Hassuinta siinä on vain se, että minun ja HIFK-fani Dev'n lisäksi ainakin Jokerit-, Jyp-, Ässät- ja Lukko-fanit pystyisivät omasta joukkueestaan luomaan tuollaisen löyhän neljän kohdan listauksen, ja saattaapa olla, että muidenkin joukkueiden fanit pystyisivät listan luomiseen, nuo otin esimerkeiksi siksi, että niistä pystyisin jopa itse listauksen tekemään.

Kaiken maailman listauksista ja lässytyksistä huolimatta, homma lähtee ihan uudestaan käyntiin, siinä vaiheessa kun mestaruudesta aletaan kilvoitella tosissaan. Ei sitä turhaan jauheta, että pleijarit on ihan uus maailma. Kyllä se on ihan eri hommaa, niin kentällä, katsomoissa kun kabineteissakin. Nyt tää on tämmöstä pilkesilmäkulmassa-meininkiä, että huulta heitellään suuntaa ja toiseen. Keväällä sekin muuttuu. Sillon se on taas sitä hoki-ihmisten parasta aikaa, aikaa jolloin peleistä hienoin tarjoaa elämyksiä niin hyvässä, kuin pahassakin. Sitä odotellessa.

E: Yleisenä pohdintana piti vielä heittää, että miten paljon yleensäkin kannattaa antaa painoarvoa edellisten vuosien kohtaamisille joukkueiden X välillä? Joka vuosi joukkueet kuitenkin muuttuu jonkinverran, parhaimmillaan saattaa olla tyystin eri valmentajat puikoissa.

Eihän se järjellä ajateltuna perusteltua olekaan, koska jokainen peli on uusi ja jokaisen vuoden joukkue on uusi. Kuitenkin Kerhon kannalta katsottuna tulee heti mieleen Helsingin joukueet. HIFK on jostain kumman syytä sopinut Kerholle pleijareissa. Vaikka joukkueet ovat uudet ja valmentajat vaihtuvat, niin joku iihme siinä on, varsinkin jos asiat lähtevät luisumaan samaan suuntaan mihin historiassakin, niin kyllä menneet jostain syystä tulee esille esimerkiksi tällä keskustelupalstalla. Kyllä niillä jotain menttaalipuolen vaikutusta on ainakin faneihin.

Niin ja Jokerit-HPK parin te tiedättekin. Kuitenkin kerran vielä. HPK ei voita jaffalassa, jos Jokerit ei häviä tahallaan. Piste. Niin se on aina ollut ja niin se vaan tulee aina olemaan. Jos otetaan hypoteettinen tilanne, että on 2 jääkiekkojoukkuetta, jotka pelaavat vastakkain jaffalassa. Ensimmäinen peli päättyy ylivoimaisen esityksen jälkeen Jokeripaitaisen joukkueen 15-0 voittoon HPK-paitaisesta joukkueesta. Tämän jälkeen joukkueet vaihtavat paitoja keskenään ja aloittavat uuden ottelun. Tällä kertaa HPK-paidat päällä pelaava ylivoimainen jokkue pyörittelee Jokeripaitoja mielin määrin ja johtaa kolmannessa erässä. Silti ajassa 55 min+ Petri Varis nousee jostain koiranpaskakasasta ja tasoittaa pelin. Jokeripaitainen joukkue voittaa ottelun viimeistään jatkoajalla.

Eihän niitä kai pitäis ajatella, mutta kyllä 29 tappioo, 1 jatkoaikatappio, 2 tasapeliä ja 2 voittoa laittaa pikkusen miettimään.
 

HLe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pidin tosin HIFK:ta ykkössuosikkina mestariksi myös keväinä 2004, 2005, 2006 ja 2010. Kaikkina kertoina sain huokaista helpotuksesta ja todeta HIFK:n kauden päättyneen katastrofiin.

Tämän vuotinen joukkue vaikuttaa kyllä sekä materiaaliltaan että kentällä vielä muutamaa astetta kovemmalta kuin edellä mainitut.
 
Suosikkijoukkue
En gång HIFK, alltid HIFK. Real Madrid
HIFK:n joukkue on kyllä aivan eri planeetalta kun esim vuonna 2006 tai 2004. Ainoastaan työsulkukaudella IFK oli ylivertainen mestarisuosikki. Mestaruudenhan vei tuolloin Nokka, jonka Seppäsen mukaan pitikin voittaa aina niin "ylivertaisella" rosterilla. Vaikka esim muillakin tuolla kaudella tai sen jälkeisillä kausilla on ollut kovia rostereita. Noh se siitä.

En edelleenkään ymmärrä miksi pitäisi olla tekemättä joukkuetta vahvistava asia vain sen takia, että mahdollinen pettymys ei olisi niin kova? :D

Hyvösellä on IFK:ssa vanhoja hyviä pelikavereita, hän halusi tulla tänne itse, valmentaja on tuttu jne. En nyt tiedä mitä riskiä tässä on. Peltonen johtaa jengiä, niin Hyvösen ei tarvitse pitää mitään puheita tai vastaavia. Pullistelkoon, mutta kyllähän IFK:ssa aina isoja egoja on ollut. Lisäksi Hyvönen on pääosin onnistunut hyvissä jengeissä, kun taas häviävään tai nuoreen jengiin ei häntä ehkä kannata hankkia. Vaikka IFK:n hyökkäys on kova, niin tuon tasoisesta kaverista ei kannata kieltäytyä. Summanen sanoisi, tämä on vahvuuksien vahvistamista. IFK ei osaa voittaa pakittelemalla, niin hyökkäyksen on oltava kivikova.

PS: Toki on turha keulia liikaa. Edelleen liigassa on kaikki mahdollista ja tasainen kevät on tulossa. Tosin onhan se kiva nähdä, että korpivaelluksen jälkeen oma seura on kevät toisensa jälkeen kovat piipussa.
 

Peeveli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ihan hyviä merkkejä IFK antaa tällä hetkellä, jos mietitään mestaruustaistoa:

- Sarjan suurinta mestarisuosikkia JYPiä kylvetetty tällä kaudella ihan urakalla.
- Tappioputki kääntymässä positiiviseksi. Jengi kovassa liidossa tällä hetkellä
- Materiaali on ihan tajuttoman kova ja ennen kaikkea nyt tästä joukkueesta löytyy niitä johtajia joita ei esimerkiksi viime kaudella ollut.

'98 niistettiin HIFKiä runkosarjassa aika suvereenisti, olisko menny meille kaikki pisteet yhtä lukuunottamatta, jonkun kerran nollattiinkin. Finaaleissa vaan tuli kuokkaan niin että itkettää vieläkin. Ei kannata nuolaista ihan vielä.
 
Mä luulen, että HIFK:n fanijoukot ovat oppineet asiat kantapään kautta viimeisen reilun 20 vuoden aikana ja ovat hyvinkin maltillisia ;). Hyvösen hankinnan jälkeen muiden seurojen kannattajilta niitä mestaruusviestejä on kylläkin irronnut.

Peeveli kommentoikin suoraan noihin perusteluihin eikä viitannut mihinkään yleiseen leijumiseen :)

Minä leijun tosin itse ja julistan HIFK:n ykkössuosikiksi. Heidän joukkue näyttää jotenkin niin vahvalta playoffeja ajatellen. JYP on toki myös vahva, vaan jotenkin uskon petolaumalta löytyvän lopulta enemmän puristusta. Varmasti sekin vaikuttaa, että siitä taas hetki on milloin HIFK on voittanut mitään. Saapa nähä, joka tapauksessa mielenkiintoinen kevät on tulossa ja toivottavasti joku yllätys nähdään playoff-kevään sekaan.
 

Hanhi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, AS Roma
- Sarjan (tällä hetkellä toiseksi)suurinta mestarisuosikkia JYPiä kylvetetty tällä kaudella suht urakalla.
- Jengi kovassa liidossa tällä hetkellä.
- Materiaali paperilla ei niin kova, mutta tästä joukkueesta löytyy niitä johtajia kuten viime kaudella.
- Sarjan suurin mestarisuosikki HIFK on ollut paperia pleijareissa.

Tähän voisi lisätä vielä muutaman:

- HPK on liigan kovin AV-porukka
- Kolmanneksi vähiten jäähyjä (vieraspeleissä vähiten)
- Lassila, jolla eniten voitettuja pelejä
- Tämän hetken kuntopuntarikakkonen (2.40p/ottelu)

Pihakoivu kaatuu huomenna.
 

Takkuturkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalervo Kummola
Vuosi 2011

Ilveksen suunta näyttää tänä vuonna varsin hyvältä. Vuonna 2011 joukkue on pelannut seitsemän ottelua ja niistä on kertynyt keskimäärin 2,14 pistettä ottelua kohden. Se on seitsemän ottelun kuntopuntarissa (http://bit.ly/hFlJBQ tämä Bluesfanien sivujen kuntopuntari) liigan kolmanneksi paras suoritus. Samalla seitsemän ottelun ajanjaksolla ainoastaan JYP ja Ässät ovat kyenneet yli kahden pisteen keskiarvoon.

Ajanjaksolla jalkoihin ovat jääneet mm. JYP, HIFK, Jokerit ja Kärpät.

Vielä en sentään ilopissaa päästä housuihin (no melkein kuitenkin), mutta olen vakaasti sitä mieltä, että tämän vuoden kunto ja meno kaukalossa ennakoi vahvaa kevättä. Varsinkin nyt kun meillä on hyvä maalivahtikin, toisin kuin syyskaudella. Silloinhan otteluita hävittiin ihan kassarin kardinaali-imurointeihin.
 

jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠
- Lassila, jolla eniten voitettuja pelejä
- Tämän hetken kuntopuntarikakkonen (2.40p/ottelu)

- Kilpeläisellä on enemmän voittoja kuin Lassilalla, kun lasketaan voittolaukauskilpailun voitot mukaan.
- Kilpeläinen on ollut tällä kaudella liigan paras maalivahti.
- Ässät on kuntopuntarin ykkönen
- Ässien 2. maalivahdin voittoprosentti on 100. (Juha maaliin play offeissa ;) )
- Ville Uusitalo johtaa pakkien pistepörssiä
- Armia taas tulokkaiden maalipörssiä tehden jo tulokkaiden yv-maalien ennätyksen (kuka Teemu Selänne?)

Welcome to Pori nakkikattila!
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Varsinkin nyt kun meillä on hyvä maalivahtikin, toisin kuin syyskaudella. Silloinhan otteluita hävittiin ihan kassarin kardinaali-imurointeihin.
Wiikmanko on tuo hyvä maalivahti? Wiikmanhan on juurikin aiheuttanut sen, että joukkue häviää kassarin imurointeihin. Wiikmanin torjuntaprosentit lienevät samaa ala-arvoista luokkaa kuin Hurmeenkin.
 

COLHC1980

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Deutscher Fußball-Bund, NP #3
'98 niistettiin HIFKiä runkosarjassa aika suvereenisti, olisko menny meille kaikki pisteet yhtä lukuunottamatta, jonkun kerran nollattiinkin. Finaaleissa vaan tuli kuokkaan niin että itkettää vieläkin. Ei kannata nuolaista ihan vielä.

Ipa voitti 3 ekaa runchis peliä. Viimeinen päättyi Treella muistaakseni 3-3. Eli pisteet Ipalle 7-1 runkosarjassa.
 

Takkuturkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalervo Kummola
Wiikmanko on tuo hyvä maalivahti?

Joo, Wiikman on ollut Ilveksessä hyvä maalivahti. Ei nyt mitään maajoukkuetasoa, mutta ihan hyvä. Ei valmiiksi vituta niinku Hurmeen aikana. Jos mies ei olisi Ilvekseen päätynyt niin mielestäni Ilves ei tällä hetkellä olisi säälipleijariviivan yläpuolella.
 

Tähtipakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Joo, Wiikman on ollut Ilveksessä hyvä maalivahti. Ei nyt mitään maajoukkuetasoa, mutta ihan hyvä. Ei valmiiksi vituta niinku Hurmeen aikana. Jos mies ei olisi Ilvekseen päätynyt niin mielestäni Ilves ei tällä hetkellä olisi säälipleijariviivan yläpuolella.

Joo, mutta on Wiikman ollut välillä todella sysipaskakin Ilveksessä. Ainakin JYPiä vastaan Hippoksella pelatussa ottelussa katselin, että miten ne tuollaista voi yleensä pitää maalissa. Kolppanenkin torjui varmemmin viimeisen 20-minuuttisen siinä pelissä kun Wiikman ensimmäiset 40min.
 

Paastainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP & 80-luvun HoNsU
Ässät 23 pistettä.
JYP ja HPK 21.

Terveisin SM-Liiga.fi

Laskeppa poika sormet, varpaat ja pili yhteen, niin toivottavasti saat 21kpl

Linkissä Ässien peliohjelma jossa kymmenestä viime pelistä (28.12- 20.01) pinnoja 21p.

edit. Saman sivuston mukaan JYPillä 22p ja HPKlla 19p samalta ajalta.
 
Viimeksi muokattu:

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Kyllä itse laskisin tällä nykyisellä mallilla jo nuo sääliplayoffit mukaan playoffeihin. Eli 10 joukkoon pääseminen on sama kuin pääset pudotuspeleihin, voi luoja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös