Mainos

Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2009-2010

  • 905 787
  • 2 180

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Se on se suurin riski/tärkein arpa koko TPS:n miehistössä. Sehän on ollut alusta saakka selvää, että TPS:n maalivahdin pitää olla vähintään hyvä, mieluummin erinomainen, jotta viime kauden kaltainen "menestys" edes toistuisi.

Salakilla oli kuitenkin niin suuri osuus joukkueen menestyksestä. TPS kun ei pahemmin maaleilla juhlinut, vaan kovalla taistelulla ja tarkalla puolustuspelillä.

Yhtään maalivahtipelin tärkeyttä väheksymättä, en kuitenkaan jaksa uskoa siihen että jouduttaisiin olemaan tälläkaudella yhtä paljon veskarin varassa kuin viime kaudella. Tämä mielipide nyt siihen olettamukseen perustuen että tänä vuonna ennen kautta Suikkasen johdolla tehty pohjatyö on astetta laadukkaampaa kuin Irvistelijän johdolla tehty vuosi sitten. Ja tällä kaudella tuskin joudutaan kesken kautta ajamaan uutta pelitapaa sisään ja korjaamaan pohjamutiin valunutta itseluottamusta pelaajistossa.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Joo eipä tuota Leggiota kannata yhtään etukäteen hankintana hehkuttaa. Jostain syystä kuitenkin valinta tehtiin melko nopeasti Salakin päätöksen jälkeen. Tällöin tehtiin myös strateginen päätös; Salak olisi ollut joukkueen kallein pelaaja (Bergin ohella), Leggioon sen sijaan tulee puheiden mukaan erittäin edullisesti, jolloin muihin osa-alueisiin jäi/jää enemmän pelimerkkejä.
TPS:ää aiotaan puheiden mukaan edelleen vahvistaa.

Itse uskon, että Engren tai jopa Ortio saattaa pelata enemmän pelejä kuin Leggio. Tai sitten loka/marraskuussa luukulla on uusi yrittäjä. Leggion palkka antaa "helpomman" tien purkaa sopimus.
 

Koala

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManU, TPS - HIFK 16.03.1999
Joo eipä tuota Leggiota kannata yhtään etukäteen hankintana hehkuttaa. Jostain syystä kuitenkin valinta tehtiin melko nopeasti Salakin päätöksen jälkeen.

Leggiota oli kyllä katseltu jo pitkin kevättä, kun oletusarvona oli Salakin lähtö. Upi nimenomaan halusi tämän kaverin, kun eräs toinen kala ui pois verkosta.

Viime kauteen TPS lähti Kuokkanen-Salak -kaksikkolla, jonka piti kilpailla peliajasta. No, kaikki tietävät miten siinä kävi. Tähän kauteen lähdetään kaksikolla Leggio-Engren. Nähtäväksi jää miten käy. Leggio on ainakin tässä vaiheessa kautta valmiimpi maalivahti kuin Alexander Salak oli viime kaudella. Engren on myös kesän aikana ottanut hurjia harppauksia eteenpäin Upin koulussa, ja siellä luotetaankin erittäin valmiiseen maalivahtipeliin kauden alkaessa.
 
Kaveri on 25v ja on pelannut AHL:ssä 90 minuuttia päästäen yhdeksän maalia kahdella eri kaudella kahdessa eri joukkueessa. Eli keskiarvona sellainen 6 maalia per peli, jos saa pelata täydet minuutit.

Juu ja liigamme paras maalivahti Riksman on pelannut AHL-uransa 15,55 päästetyn maalin keskiarvolla. Pointtina on, että kannattaako tilastoja tuijotella jos otanta on niin häviävän pieni?
 

AnFa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Juu ja liigamme paras maalivahti Riksman on pelannut AHL-uransa 15,55 päästetyn maalin keskiarvolla. Pointtina on, että kannattaako tilastoja tuijotella jos otanta on niin häviävän pieni?

Öö. Riksmanilla taitaa olla näyttöjä myös tältä puolelta rapakkoa?

Pointtia korostat vaikka taisit itse missata sen viestistäni. Se oli: Kannattaako hehkuttaa, kun ei ole mitään takeita onnistumisesta.
 

AnaMasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahko
Se oli: Kannattaako hehkuttaa, kun ei ole mitään takeita onnistumisesta.
Eikä mitään takeita epäonnistumisesta. Tämä höpinähän lähti jamppa1919:n viestistä, jossa hän ihmetteli, miksi monet TPS-kannattajat uskovat Kierrätyskeskuksen ennustuskeskustelussa Leggioon. Kyseisessä keskustelussa siis laitetaan joukkueita järjestykseen ja halukkaat perustelevat ja tarkentavat ennustuksiaan. Leggion onnistumisesta ei ole mitään takeita, mutta jotkut perustelivat ennustamansa Tepsin hyvän sijoituksen johtuvan ts edellyttävän osaltaan myös Leggiolta huippukautta.

Realistisia turkulaisia odotuksia Leggiosta kannattaa hakea mieluummin herran nimeä kantavasta keskustelusta TPS-osiosta kuin ennustusketjuista.
 
Pointtia korostat vaikka taisit itse missata sen viestistäni. Se oli: Kannattaako hehkuttaa, kun ei ole mitään takeita onnistumisesta.

Jos olet itse samaa mieltä, että tuollaiset tilastot ovat hyödyttömiä, niin miksi sitten toit niitä esiin tuossa aiemmassa viestissäsi? Siinä juuri ei ole mitään pointtia? Jos taas halusit niillä huikealla 90 minuutin tilastolla jotenkin perustella Leggion tasoa, niin metsään meni.
 

AnFa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Jos olet itse samaa mieltä, että tuollaiset tilastot ovat hyödyttömiä, niin miksi sitten toit niitä esiin tuossa aiemmassa viestissäsi? Siinä juuri ei ole mitään pointtia? Jos taas halusit niillä huikealla 90 minuutin tilastolla jotenkin perustella Leggion tasoa, niin metsään meni.
Niillä voi hyvinkin perustella sen verran, että mies ei ole kahteenkymmeneenviiteen ikävuoteen mennessä pystynyt vakiinnuttamaan paikkaansa missään ammattilaisliigassa.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
... Ja Leggio on varmasti helpommin "jalostettavissa" hyväksi liigavahdiksi kuin Salak oli, Leggiolla on periaatteessa ihanhyvä paketti kasassa jo, liikkuu ja peittää hyvin sekä videopätkien (niiden muutaman) perusteella omaa helkkarin hyvät refleksit...[/COLOR]

Jos Leggio tuotiin Suomeen vahvistukseksi, ei voida odotella hänen "jalostumista" liigavahdiksi. Ymmärrän sen, että ottaa aikansa tottua isoon kaukaloon, mutta ei Leggio voi ollasamanlainen projekti kuin Salak oli?
 
Niillä voi hyvinkin perustella sen verran, että mies ei ole kahteenkymmeneenviiteen ikävuoteen mennessä pystynyt vakiinnuttamaan paikkaansa missään ammattilaisliigassa.

Miten niin ei? Mies on pelannut urallaan vasta yhden kauden ammattilaisena ja oli silloin joukkueensa ykkösmolari yhdessä liigan parhaista joukkueista.

Miten siis perustelet väitteesi siitä, ettei ole pystynyt vakiinnuttamaan paikkaansa missään ammattilaisliigassa?
 

AnFa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Miten niin ei? Mies on pelannut urallaan vasta yhden kauden ammattilaisena ja oli silloin joukkueensa ykkösmolari yhdessä liigan parhaista joukkueista.

Miten siis perustelet väitteesi siitä, ettei ole pystynyt vakiinnuttamaan paikkaansa missään ammattilaisliigassa?

Heh. No ECHL on ihan yhtä ammattilaissarja kuin Mestiskin. Mutta toki saat pitää Leggiota ammattilaissarjan kärkijoukkueen ykkösmolarina jos välttämättä tahdot. Se ei ole keltään pois.
 
Heh. No ECHL on ihan yhtä ammattilaissarja kuin Mestiskin. Mutta toki saat pitää Leggiota ammattilaissarjan kärkijoukkueen ykkösmolarina jos välttämättä tahdot. Se ei ole keltään pois.

ECHL on kaikesta huolimatta ammattilaisliiga, Mestis taas ei ole. Jos et ymmärrä näiden kahden sarjan eroa, niin voi harmi ja itku. Fakta on edelleen se, että ammattilaisena Leggio on pelannut tasan yhden kauden ja se kausi oli varsin menestyksekäs. En häntä minään varmana korttina todellakaan pidä, mutta ei hän sentään täysin ilman kokemusta tahi näyttöjä ammattilaisliigoista ole, toisin kuin väitit.

Heh.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Yhden tärkeän seikan unohdit. Tepsin kuntovalmentajaksi on vuosien tauon jälkeen palannut Hannu Rautala. Luisteluvoimassa TPS tulee olemaan yksi sarjan kovimpia. Näin uskaltaisin väittää. Katsokaa vaikka, mitä "Rauta-Hannu" teki aitajuoksija Juha Sonckille.

Vapaalla taisi olla joku ketju näistä myyteistä joita saadaan lukea SM-liiga osiossa joka vuosi, yläpuolella oleva teksti menisi sellaisenaan siihen ketjuun.

Joka vuosi joku jengi saa jonkun saatanan superfysiikkavalmentajan ja sitten aletaan toistamaan sitä tuttua "tänä vuonna ollaan liigan kovimmassa kunnossa" jne huttua.

Esimerkkejä on esim. Vikeväinen joka siirtyi Heikkilän mukana Espooseen ja sen jälkeen piti olla sellanen jengi joka vetää Hawaijin Iron Man skaban maailmanennätysaikaan luistimet jalassa ja luistelee kaikilta jalat alta. No ei käynyt niin, itse asiassa jengi oli aivan vitun puhki keväällä.

Viime kesänä Jalosen mukana tuli HIFK:n joku stara fysiikkakoutsi jonka jälkeen HIFK:n piti olla aivan helvetin kovassa kunnossa fysikaan suhteen. No ei ihan niin ollut ellei lasketa drinkkien juomisen nopeutta Luxin demari-vipissä.

En väitä etteikö näistä supertreenaajista olisi apua mutta mikään automaatio se ei ole, paljon tärkeämpää on pelaajiston motivaatio treenata noin ylipäätänsä. Se on aivan sama vaikka treeniohjeita jakaisi Pauli Kiuru ja Joe Weider jos ei nappaa.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
ECHL on kaikesta huolimatta ammattilaisliiga, Mestis taas ei ole. Jos et ymmärrä näiden kahden sarjan eroa, niin voi harmi ja itku.

Kaikki ECHL-pelaajat eivät ole täysammattilaisia, parhaat pelaajat tienaavat about 50.000€ vuodessa (mahdolliset mutta harvinaiset NHL-bonarit poislukien) mutta on pelaajia jotka tienaavat alle 15000€ täydestä kaudesta.

Se miten määrittelet ammattilaissarjan on sitten eri asia.
 

AnaMasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahko
En väitä etteikö näistä supertreenaajista olisi apua mutta mikään automaatio se ei ole, paljon tärkeämpää on pelaajiston motivaatio treenata noin ylipäätänsä. Se on aivan sama vaikka treeniohjeita jakaisi Pauli Kiuru ja Joe Weider jos ei nappaa.
Varmasti näin. Tepsin tilanteessa on kuitenkin vielä enemmän merkitystä epäsopivan kuntovalmentajan kiertoon laittamisesta. Tarkkaan en tiedä, mutta mun käsityksen mukaan Tepsin kuntoharjoitukset on ennen sopinut enemmänkin Finlandia Hiihtoon kuin jääkiekkoon. Nyt kun tuo puoli on teoriassa kunnossa, niin Tepsin pitäisi olla kunnon puolesta lähempänä muita joukkueita kuin männä kausina.
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Salakilla ei ehkä ollut paketti kasassa Ylösen oppiin tullessaan, mutta tamimaisesti sanottuna kaverissa oli "raakaa hiomatonta huippupotentiaalia". Jos Leggion vahvuus taas on paketti kasassa, niin Ylösen opeissa mies ehkä saavuttaa maksiminsa nopeasti, mutta katto ei ole läheskään niin korkealla kuin Salakilla. Täten voisi vaikka veikata, että parhaimmassakin tapauksessa Leggio ei saavuta Salakin tasoa. Isompi jokerikortti Tepsillä on mielestäni Engren, jonka ensi kauden taso näillä odotusarvoilla seilaa suuremmalla vaihteluvälillä.

Leggion hermojen hallinta on myös yksi kysymysmerkki, tosin Salakin kanssa nähtiin, että kuumapäisemmänkin kaverin käsittely Urpolta onnistuu. Urpo on kyllä kone, ei voi muuta sanoa.

Tuhon ikäkysymykseen en muuten hirveästi kiinnittaisi yliopistoveskan ollessa kyseessä (tai maalivahdin ylipäätänsä) huomiota, veskoilla kestää huomattavasti pidempään kuin kenttäpelaajilla kypsyminen.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Kaikki ECHL-pelaajat eivät ole täysammattilaisia, parhaat pelaajat tienaavat about 50.000€ vuodessa (mahdolliset mutta harvinaiset NHL-bonarit poislukien) mutta on pelaajia jotka tienaavat alle 15000€ täydestä kaudesta.
Tämäkin vastaus taitaa olla hieman yläkanttiin. ECHL:n minimipalkka on $400 per viikko. AHL:n keskipalkka on $55,000 eli 40 000€ ja ECHL on eli AHL:n farmi.
 

Kapo

Jäsen
Eikös ECHL:n palkkakatto ole 11800$ viikossa. Pelaajan keskipalkka siinä viidensadan taalan kieppeillä viikossa. Kyllä tuolla nuuka mies ammatikseen pelaa jenkkiverotuksella
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Tämäkin vastaus taitaa olla hieman yläkanttiin. ECHL:n minimipalkka on $400 per viikko. AHL:n keskipalkka on $55,000 eli 40 000€ ja ECHL on eli AHL:n farmi.

400x52=20800 taalaa eli hieman alle 15K€ vuodessa. Oletan että pelaajat saavat palkkaa myös varsinaisen kauden ulkopuolella.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
400x52=20800 taalaa eli hieman alle 15K€ vuodessa. Oletan että pelaajat saavat palkkaa myös varsinaisen kauden ulkopuolella.
Minä en olettaisi, kun muualla maailmassakin palkan maksu loppuu 30.4. ja alkaa sitten taas syksyllä (eli olisiko 36 viikkoa), mutta faktaa tämä ei ole.
 

JPL

Jäsen
Minä en olettaisi, kun muualla maailmassakin palkan maksu loppuu 30.4. ja alkaa sitten taas syksyllä (eli olisiko 36 viikkoa), mutta faktaa tämä ei ole.

No tuo on kyllä ihan puhtaasti sopimusasia, että ei sitä voi yleistää millään. Jos pelaaja on sopimuksen alainen ja harjoittelee joukkueen kanssa, niin kyllä siitä palkkaa maksetaan. Pelaajalla voi olla sopimuksessa määritelty kuukausipalkka tai vain määriteltynä koko sopimuksen aikainen palkka, mitä sitten maksetaan sopimuksen mukaan (esim. allekirjoitusbonus tai muut bonukset). Sopimukseton pelaajahan ei palkkaa saa, se on selvä.
 

Reckless

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Sami Kapanen
pikkusen on keskustelu ajautunut hakoteille, vissiin omaketju pitää perustaa öööhl palkkoja koskien..
 

Timitri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Nostetaanpa tätä ylös, treenipelejä alkaa olla jo jonkin verran takana ja arviointipohja jo hiukan pelkkää nimilistaa laajempi.

Ykköskoriin lienevät tyrkyllä seuraavat joukkueet:

Jokerit: Treenipelit kulkeneet hiukan alakanttiin, mutta nimet Riksman, Pirnes, Hentunen, Niemi, Rita ym. ovat kyllä tosipeleissä aika vahvoja rakennuspalikoita. Riksman ehjänä pysyessään liigan paras veskari. Aravirta saa tästä joukkueesta paljon irti. Mahdolliset ongelmat tulevat sitten jos Riksman taas loukkaantuu.

JYP: Ryhmä muuttui aika vähän, vaikkakin menetys oli ehkä se pahin mahdollinen. Jos JYPiin tulee vielä yksi hyvä kiekollinen sentteri niin kärkipaikoilla varmasti. Liigan paras mv-kaksikko, puolustus edelleen kova ja nuori Vatanen saattaa todella yllättää. Nälkää uskoisin riittävän edelleen, mukana monta eteenpäin menossa olevaa pelaajaa.

Kärpät: Pakko tämäkin on tänne laittaa. Kovia lähtijöitä, mutta Viuhkola, Kuusela, Rosa ovat aika kovia luita nykyliigaan ja Saarenheimokin voi oikeiden kavereiden kanssa tehdä kovat pisteet. Aalto tuo yv:seen kovan pelotteen. Hyvä mv-kaksikko. Lisäksi joukkueeseen tulee varmasti vahvistusta jos tarve vaatii.

HPK: Tämä ehkä vähän yllättäen, mutta Kerholla on lopulta aika tasaisen hyvä materiaali ja yksi liigan parhaista maalivahdeista. Rautakorven tyylillä mennään toista kautta ja peli on ehkä tylsää, mutta tehokasta.

KalPa: Viime kevään jälkeen vain vahvistunut. Nuoria nousee esiin ja kokenut kaarti on kovaa luokkaa. Andersson ilmeisesti täyttää sitä tarvitun YV-pakin paikkaa ihan hyvin. Maalivahtiosastolla mielenkiintoinen kilpailutilanne. Joko Järvinen on valmis nousemaan terävimmälle huipulle?

Kakkoskori:

HIFK: Puolustuksessa kovaa kiekollista osaamista, hyökkäyksessä Haataja-Hirso vahva kaksikko. Pystyvätkö Ramstedt ja kumppanit täyttämään kakkossentterin saappaita? Maalivahtiosastolta voi taas odottaa ihan mitä vaan. Veikkaus: Nieminen aloittaa hyvin, mutta väsy tulee ja sitten maalissa on taas vanha tuttu Jan Lundell, ei voi päättyä hyvin. Jalonen on hyvä valmentaja, mutta tässä organisaatiossa osataan tehdä enemmän virheitä kuin missään muualla. Ei mene päätyyn asti tänäkään vuonna.

Lukko: Viime kevään jälkeen pitäisi olla näyttöhalua. Uusiutumista tapahtunut, mutta materiaalin kärki on kapea. Ulkomaalaiset liian ratkaisevia, näistä yksikin floppi ja laulu on valmis. Vehanen on huippu Suomen tasolla, mutta toivottavsti ei peluuteta puhki, varsinkin kun takana on oikeasti lahjakas Raanta. Treenipelit menneet hyvin, maaleja syntynyt aika niukasti, mutta omiin on mennyt todella vähän.

Blues: Ok materiaali, mutta Keller ja Eaves veivät paljon taitoa ja tehoa mukanaan. Tarkki paikannee viime kauden kaksikon, mutta hyökkäystehoja vaaditaan nyt useammalta mieheltä. Liikaa ylipalkattuja jarruja esim. Häppölä, Uhlbäck. Ei tänä vuonna asiaa mitalipeleihin, pleijareihin kuitenkin selvästi. Talousongelmat kysymysmerkki.


kolmoskori:

Tappara: Maalivahdit ok, Säteri noussee ykköseksi. Kärkiosaamista hyökkäyksessä (Nieminen, Lehterä, Enlund) ja pakistossa (Saravo, Mäntylä) on. Alemmat ketjut eivät kuitenkaan oikein vakuuta. Mitä tekee Ojanen? Tarvetta olisi näillä näkymin. Suurin heikkous valmennus, pelitapa ei treenipelien perusteella toimi ja viime kauden näytöt eivät olleet kaksiset. Ensimmäisenä kenkää Saariselle?

Ilves: Maalivahdit ok, Pitkämäki näyttää viime kauden olleen vahinko. Pystyykö Seikola uuteen huippukauteen? Genoway on viime syksyn perusteella kova vahvistus, Pesoseltakin voi tehoja odottaa. Salonen voi tehdä yllättävänkin kovan nousun. Muuten hyökkäys on vähän tasapaksu. Maksimissaan sijoille 7-8.

TPS: Suikkanen on tiukka äijä, kuten viime kevät osoitti. Salak on kuitenkin paha menetys, maalivahdeissa ratkeaa paljon. Puolustus aika nimetön, Berg ei enää parhaimmillaan. Nordlund on noussut hyväksi viivapakiksi. Hyökkäyksessä terävin kärki puuttuu. Potentiaalia on eniten Erkinjuntilla. Yli 25 pisteen miehiä silti aika monta. Talous?

Pelicans: Jotenkin ei oikein vakuuta. Muutokset aika pieniä, mutta menikö joukkueen huippu jo ohi? Jaksavatko veteraanit vielä venyä ja toisaalta nähdäänkö nuorissa lopullisia läpimurtoja? Toivolaa pitäisi kai porilaisena hehkuttaa, mutta Lukossa näytti siltä, että mies ei pystynyt sopeutumaan uuteen tiukempaan ja taitoa suosivampaan tuomarilinjaan.

Ässät: Hyökkäyksessä pirusti nuorta potentiaalia. Savinainen, Salminen, Huhtala lyövät itsensä lopullisesti läpi. Piroksesta ei voi vielä sanoa mitään, voi olla hyvä tai floppi. Maaleja syntyy, mutta puolustus on todella ohut. Vähintään yhtä kunnon pakkia vaatisi playoff-paikka. Maalivahtiosastolla Kilpeläinen osoitti olevansa liigassa hyvää tasoa, voi olla jopa lähellä EHT-kokeilua. Rynnäs kakkosena ei kyllä anna mahdollisuutta loukkaantumisille. Rautakallio täysi arvoitus, kaksikko Rocky-Kivi kuitenkin huikea parannus Alpoon ja Pienariin. Tältä joukkueelta voi tulla mitä vaan välillä 9-13.

neloskori:

SaiPa: Ei vaan riitä. Toprowski ja Levokari ainoat pelimiehet, Nyrhisellä potentiaalia. Hyökkäys on tosi kevyt liigaan, puolustus ei juuri parempi ja enää ei ole Tarkkiakaan pelastamassa. Myllyniemelle ja Hostikalle tulee hikinen kausi. Jos joukkuetta ei vahvisteta niin mielestäni ennakkoon aika selvästi muiden takana.

runkosarja:

1. Jokerit
2. JYP
3. KalPa
4. Kärpät
5. HPK
6. HIFK
-----------
7. Blues
8. Lukko
9. Tappara (vaihtaa valmentajaa)
10.Ässät (toiveikkaasti)
-----------
11. TPS
12. Ilves
13. Pelicans
-------------
14. SaiPa (on tiukoilla karsinnoissa, mutta selvinnee Juhanista)
 

Penaltyfox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raum Lehvälugo
Mäkin haluun leikkiä ennustajaa.... kristallipalloni sanoo seuraavaa:

1) Jokerit (Ara,Suomen menestyksellisimpiä valmentajia)
2) Kalpa (tekemisen taso nousee ja junnut kasvaa ratkaisijoiksi)
3) Kärpät (voittamisen kulttuuri ei riitä Buddhan kanssa parempaan)
4) Jyp (Mestaruuskrapula.Ei varmasti mene paremmin kuin viime kaudella)
5) Hifk (Nenä senkun kasvaa,muttei menestyksen ansiosta)
6) TPS ( Suikkanen saa hunajaisen kosketuksen tiimiin ja jälki on komiaa)
7) Blues (Panostamattomuus näkyy myös menestyksessä. Syökää makkaraa.)
8) Lukko ( tää on meitin Lukko. Musta hevonen jo vuodesta 1988.....)
9) Ilves (Ikäväkseni tylsempi tamperelainen pärjää paremmin)
10) HPK (Jukan kulmakarvatkin blondattuu...lishää pottuja....)
11) Pelicans (Oravan pelikirja liian fyysinen? Siirtyy kommentoimaan FST:lle?)
12) Tappara (Harmittaa porkkanahousujen puolesta.Mun 2.symppis)
13) Ässät (Jaahas,mitä sitä sanois,ettei mene nahkiainen väärään kurkkuun.;-)
14) Saipa ( Tuu Topo jo kotio. Mul on sun paitaski.....)

Anteeksi, että meni vähän huumoriksi, mutta ehkä se vielä sallitaan näin harjoituskaudella. Lyödään sitten oikein kunnolla kun matsit alkaa...näin virtuaalisesti.
 

Andrei

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nostetaanpa tätä ylös, treenipelejä alkaa olla jo jonkin verran takana ja arviointipohja jo hiukan pelkkää nimilistaa laajempi.

Kaiken kaikkiaan varsin asiallinen viesti ja hyvin perustellut veikkaukset. Suurinpiirtein näin sen minäkin näkisin.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös